Rakkaat naapurit

Vierailija

Hei kaikki siellä kotona, lähellä ja kaukana. Ajattelin avata tälläisen keskustelun, josta ehkä riittää hupaisia kokemuksia, ehkä joskus vähän ikäviäkin. Meillä kaikilla on varmaan kokemuksia naapureista, joskus he ovat ihania, joskus taas tuntuu, ettei voi aina kaikkea ymmärtää. Mukavia muistoja, ehkä jopa vastakin tapahtuneita asioita, rohkeasti kaikki kertomaan kokemuksiaan. Sillä se on juuri näin, naapurit ovat joko mukavia tai kamalan ikäviä.

Nimimerkki:
Heta

Kommentit (2)

Vierailija

Asumme pienessä taloyhtiössä, jossa on vain kolmetoista asuntoa. Merkillistä on aina ollut se, että yhdellä asukkaalla on aina ollut erivapauksia muihin nähden. Hän ei piitaa mistään säännöistä, vaan tekee itse mitä haluaa. Sitten jos joku rohkenee tehdä saman, siitä nousee kamala mekkala. Koska meillä on pieni taloyhtiö, joskus on vaikea saada asiota perille, kun kukaan ei juuri uskalla vastustaa tätä yhtä henkilöä. Eräs kesä kun leikkasimme ruohon yli taloyhtiön tontin rajan toiselle puolen, koska ajattelimme että puisto on näin meille päin siistimmän näköinen. Mutta tälle henkilölle se ei sitten käynytkään, hän soitti isännöitsijän paikalle, perusteli, että taloyhtiön bensaa menee liikaa. Sanoin että hän itsekin leikkaa, talon edessä olevan osan joka ei kuulu taloyhtiölle, tämä henkilö perusteli asian näin. Se on ihan eri asia, koska se on hänelle imago kysymys. Niin että tälläinen tapaus.

Vierailija

Pitkän kokemuksen jälkeen voin vain sanoa, että naapureille ei kannata sanoa kuin, päivää. Mihinkään lähempään tuttavuuteen en kyllä suosittele.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat