Paul Anka Helsinkiin marraskuussa!

Vierailija

Maailman tunnetuimpiin ja suosituimpiin viihdelaulajiin lukeutuva Paul Anka
saapuu Suomeen yhdessä suuren orkesterinsa kanssa marraskuussa. Anka nähdään
Helsingissä Hartwall Areenassa keskiviikkona 9. marraskuuta. Liput Ankan
konserttiin maksavat 69 - 79 euroa, ja ne tulevat myyntiin Lippupisteessä
maanantaina 18. huhtikuuta.

Paul Anka on nähty Suomessa usein, ensimmäisen kerran jo 1950-luvun lopulla.
Nyt hän palaa maahamme suurille areenoille. Edellisestä konsertista on
ehtinyt kulua jo liki kaksi vuotta. Luvassa on todellinen viihdemusiikin
suurkonsertti, jollaisena Ankan musiikki soi parhaimmillaan.

Myynnissä on myös ruokailun ja ensiluokan paikat sisältäviä VIP-paketteja,
joita voi tiedustella osoitteesta *vip@rle.fi* tai soittamalla 041 - 709
5298.

Paul Anka syntyi Kanadan Ottawassa heinäkuussa 1941. Hän julkaisi
ensilevytyksensä Blau-Wile Deverest Fontaine vuonna 1956. Tämä ei noussut
hitiksi, mutta pian oli vuoro Dianan, laulun joka nosti Ankan
musiikkitaivaan kiintotähdeksi. Sittemmin hän on tehnyt hitin hitin perään
ja esiintynyt myös monissa elokuvissa.

Anka on kirjoittanut musiikkia myös muilla artisteille. Esimerkiksi
legendaarisen ikivihreän, My Wayn, sanoitus on Paul Ankan käsialaa. Myös
Michael Jacksonin This Is It on lähtöisin osin Ankan kynästä.

Paul Anka levyttää ahkerasti vielä tänäänkin, yli 50 vuotta ensi hittinsä
jälkeen. Hänen kaksi tuoreinta albumiaan, Rock Swings ja Classic Songs, My
Way ovat nousseet myyntimenestyksiksi. Rock Swings nousi Brittien TOP 10
–listalle ja on saavuttanut kultalevyn Britannian lisäksi Ranskassa ja
Kanadassa.

Konsertin järjestäjä: RL Entertainment, *www.rle.fi*

Paul Ankan kotisivut: *http://paulanka.com*

Kommentit (14)

Vierailija

Paul Ankan marraskuun 9. päivän Suomen-konsertti siirtyy pidettäväksi
Helsingin sijasta Vantaalle. Ankan oli alun perin määrä konsertoida
Helsingissä Hartwall Areenassa, mutta hänen omasta toiveestaan konsertti on
siirretty intiimimpään ja konsertille tunnelmallisempaan paikkaan Vantaan
Energia Areenaan Myyrmäkeen.

Jo ostetut liput käyvät sellaisenaan uuteen konserttipaikkaan, joka on nyt
miltei loppuunmyyty. Jäljellä olevia 69 - 79 euron hintaisia lippuja voi
tiedustella Lippupisteestä.

Kyseessä on Vantaan Energia Areenan ensimmäinen maailmanluokan konsertti.
Energia Areena sijaitsee pääväylien varressa, joten sinne on helppo saapua.
Julkinen liikenne tuo konserttivieraat muutaman minuutin kävelymatkan päähän
Myyrmäen asemalle tai linja-autolla suoraan Areenan läheisyyteen. Alueella
on lisäksi parkkitilaa yli kahdelle tuhannelle autolle.

Vierailija

Olin muutama vuosi sitten Paul Ankan konsertissa Tamperetalossa.
Upea se oli! Kylmät väreet vaan kipusi selkäpiitä ,kun hän lauloi mm. Dianan ja You Are My Destinyn !
Oli hintansa väärtti :))

Vierailija

Eipä tule mieleenkään, että laittaisin tuollaisen summan pääsylippuun. Kallis laulaja - ei ole katsomisen eikä kuulemisen väärtti.

Vierailija

Mänisin mie kahtomaa, ja kuulemaa, jos hää olis saman näkönen ko ennekii...
laittasin kellohammeen ja nilkkasukat ja kiljuisin syvämme kyllyyvest...

Mut hää o nykyää kuvis nii vanha näköne et mie en kehtaa, muistan sillo vaa,
mite rupasahtannu oon itekkii... :(
Pysyn kotona ja soittelen nuorempaa Ankaa...
villasukat jalas ja toppahousut kanssa, ko o nii huono verekiertokii...

Vierailija

Lainaus:

Eipä tule mieleenkään, että laittaisin tuollaisen summan pääsylippuun. Kallis laulaja - ei ole katsomisen eikä kuulemisen väärtti.

Kuka sinun mielestäsi on katsomisen ja kuulemisen väärtti ? Odotan vastaustasi mielenkiinnolla.

Vierailija

Parhaat alkaa olla manan majoilla, esim. Suomalaisista Kari Tapio, Topi Sorsakoski, ulkomaan elävistä en pidä koska en ymmärrä sanoja!

Vierailija

Lainaus:

Parhaat alkaa olla manan majoilla, esim. Suomalaisista Kari Tapio, Topi Sorsakoski, ulkomaan elävistä en pidä koska en ymmärrä sanoja!

On rakentavaa saada arvostelevan kommentin päälle jokin positiivinen lause. Sellaisesta saa jotain toinenkin irti. Pelkkä arvostelu ja negatiivisyys ei pitkälle kanna.
Kiitos vaastauksestasi ja ystävyydellä.

Vierailija

Lainaus:

Eipä tule mieleenkään, että laittaisin tuollaisen summan pääsylippuun. Kallis laulaja - ei ole katsomisen eikä kuulemisen väärtti.

Se hinta on paljolti arvostuskysymys ! Minä en polta ,en viinottele, en ostele roinaa, mutta laitan kyllä roponi elämyksiin, jota tällainen nostalginen konserttikin mielestäni on!

Vierailija

Voi, kunpa mekin kaukana pääkaupungista asuvat pääsisimme edes kerran katsomaan ja kuuntelemaan kansainvälisiä huippuvierailijoita livenä. Taitaa vain olla liian hintavaa järjestää heidän esiintymisiään maakuntiin, esim. Tampereelle tai Ouluun, jolloin useammalla olisi mahdollisuus osallistua maailmanluokan konsertteihin.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat