Sinkkujen tapaaminen ja ystävän etsintä

Vierailija

Täällä on ollut paljon keskusteluja yksinäisyydestä ja ystävien löytymisen vaikeudesta.
Olisiko täällä kiinnostusta osallistua sinkkujen senioreiden yhteiseen tapaamiseen ja tutustumiseen?
Esim. jossakin keskisuomen kylpylässä, jos järjestyisi esim. edullinen viikonloppu.
Ohjelmassa voisi olla liikunnallisia ohjelmia, jumppaa, vesijumppaa, retki luontoon jne.
tanssia illalla ja joukostamme löytyisi varmaan monenalan osaajia ohjelmantoteutukseen.
Jokainen voisi halutessaan osallistua nimettömänä ja haluamaansa ohjelmaan.
Yläikärajaa ei olisi, mutta toiveena yksin osallistuminen, jolloin kaikki olisivat samalla lähtöviivalla.
Ehkäpä saisimme ET-lehdenkin mukaan, ainakin tiedottamisen merkeissä.
Joten kaikki asiasta kiinnostuvat, kirjoitelkaa tähän ajatuksianne. Siis vain asiallisia kommentteja.
1. mikä olisi sopiva ajankohta
2. viikonloppuna vai arkena
3. hinta max
4. paikkaehdotuksia
5. ohjelmaan osallistujia, soittajia, laulajia, muita taitoja?
6. muuta
Ajatuksena olisi, että jokainen ilmoittautuisi itse kohteeseen jonka valitsemme. tietysti osallistujien määrästä riippuisi myös jonkinverran lopullinen hinta.
Itse voisin toimia liikunnallisella ja järjestelypuolella ja mahdollisesti tapahtumasta jutun kirjoittajana, mikäli lehti huolisi sellaista :).
Joten kirjoitelkaa ajatuksianne tähän ja karkoitetaan yhdessä yksinäisyys ja ystävien puute ja iloitaan elämästä, sillä sehän se on ihmisen parasta aikaa. ( Matti Nykästä lainatakseni)
Piitu.

Sivut

Kommentit (138)

Vierailija

Ideahan on ihana, mutta...! nettiET:n kylpylävertailu on vuodelta 2009. Hinnat jo siilloin hirvittivät. Ne olivat kahden hengen hintoja, mutta sinkkuhinnat tiedetään. Katsokaa hyvän olon palveluja (2009)!

Ovatko laivaristeilyt Suomenlahdella (Tukholmaan?) pilanneet maineensa? Helsinkiin pääsee suht. edullisesti.

Vierailija

Hiljaisempana ajankohtana, siis sesonkien ulkopuolella voisi löytyä kohtuuhintoja. Ryhmät saavat aina alennuksia suht. mukavasti. Katsellaan ja kuunnellaan ja vertaillaan hintoja! Ja ajatuksia.

Vierailija

Miksi haluat senioreiden kanssa kimppaan - eikö ole luontevampaa oman ikäistensä seura ?
Joku senioreiden risteily voisi olla aivan hyvä idea.

Vierailija

Olisihan tässäkin ideassa jotain. Mutta voisiko sinne osallistua myös naimisissa olevat jos puoliso on sellainen että ei halua lähteä kylpylään ja muutenkin ei kaikilla liitossa olevilla elämä niin ruusuista aina ole. Yksinäisyys vaivaa meitäkin välillä. Karaoke laulua mukaan ja hinta jotain 100 € korkeintaan yöltä.
T. Kiinnostunut

Vierailija

Lainaus:

Olisihan tässäkin ideassa jotain. Mutta voisiko sinne osallistua myös naimisissa olevat jos puoliso on sellainen että ei halua lähteä kylpylään ja muutenkin ei kaikilla liitossa olevilla elämä niin ruusuista aina ole. Yksinäisyys vaivaa meitäkin välillä. Karaoke laulua mukaan ja hinta jotain 100 € korkeintaan yöltä.
T. Kiinnostunut

Pääseekö 3-kymppinen mies kimppaasi?

matkavene
Seuraa 
Liittynyt24.8.2015

Lehmirannan kylpylä Salossa olisi mainio paikka laadultaan ja ohjelmineen senioreille. Katsokaahan netistä Lehmirannan tarjontaa! Mahdollisuus on valita vaikkapa 6 päivän kuntoiluviikko tai lyhyempiäkin 2-3 pv:n aikoja.

Vierailija

Tosi hyvä idea! Sinkkusenioreille yhdessä oloa, ohjattua liikuntaa, tanssia,mukavaa ohjelmaa ja hyvää ruokaa yms. Paikka vain pitäisi olla Keski-Suomesta päin, että pohjois-Suomestakin matkat olisivat lyhyemmät. Hinta100-200€ olisi hyvä.

Vierailija

Lainaus:

Kaitpa tällainen vähän päälle 50-kymppinen leski myös voisi osallistua?

Tottakai. Tuletko minun hyttiini?

3-kymppinen mies

Vierailija

Lainaus:

Olisihan tässäkin ideassa jotain. Mutta voisiko sinne osallistua myös naimisissa olevat jos puoliso on sellainen että ei halua lähteä kylpylään ja muutenkin ei kaikilla liitossa olevilla elämä niin ruusuista aina ole. Yksinäisyys vaivaa meitäkin välillä. Karaoke laulua mukaan ja hinta jotain 100 € korkeintaan yöltä.
T. Kiinnostunut

Totta kai naimissaolevat, taikka muuten karanneet :) voisivat osallistua. Yksinäisyydestä ja ystävän puutteestahan tässä olisi kysymys ja vastauskin. Ei siellä keneltäkään kyseltäisi, miksi olet mukana.
Karaoke olisi plussaa myös.
Kirjoitteli Piitu.

Vierailija

Tunnen Lehmirannan hyvin, olen ollut siellä monta kertaa kurssilla. Hyvät kulkuyhteydet junallakin, järjestävät kyydinkin Salon asemalta ryhmille.
Hyvä kylpyläosasto, hyvä ruoka, edulliset hinnatkin, mutta pitkä matka kyllä pohjoisesta. Tosin linjakyyditys on sieltäkin, mutta vain tiettyinä aikoina.
Jos kiinnostuneita on riittävästi, voisin kysellä ryhmähintaa, kuulun Eläkeliittoon.
Laivaristeily on kyllä myöskin hyvä idea, mutta siellä olisi vaikeampi järjestellä omaa ohjelmaa, voisi luisua enempi juomisen puolelle ohjelma? Retki luontoon täytyisi ainakin unohtaa :)
Kirjoitteli taas Piitu.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat