Kommentit (2)

Vierailija

Älä missään nimessä salaa toisilta lapsilta tämmöisiä asioita, vaikka sinulla ei lain mukaan ilmoittamisvelvollisuutta olisikaan. Suunnitelma sinänsä kuulostaa järkevältä ja voi olla, että toiset lapset pitäisivät nimenomaan hyvänä, ettei taloa myydä vieraalle.
Jos asialle on järkevät perustelut, nyt on hyvä tilaisuus kertoa ne muille. Silloin on edes mahdollisuus siihen, että kaikki hyväksyvät ratkaisun.
Olen itse kokenut ja sivusta nähnyt tapauksia, joissa salaamisella on aikaansaatu pysyvä välirikko, myös silloin, kun perillisinä on muita kuin omia lapsia.
On raukkamaista ja itsekästä lykätä ongelmat siihen aikaan, kun itse ei niitä ole näkemässä.
Oma äitini oli tehnyt testamentin, jossa jätti minut lakiosan (siis rahan) varaan ja sen päälle salaa talokaupan. Minulla ei siis ole mitään oikeutta irtaimistoon, johon liittyy tunne.

Vierailija

Äidilläsi on ollut täysi oikeus toimia niin. Kaikesta päätellen, et ole ollut äitisi suosikki. On paljon lapsia, joille perinnöt kyllä kelpaa, mutta muuten ei äidistä hänen elinaikanaan ole välitetty mitenkään. Lakiosakin on monelle aivan liikaa siihen nähden miten huonosti ovat äitiään kohdelleet. Tosin rintaperilliseltä kun ei voi lain kirjainta noudattamalla evätä hänen lakiosaansa.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat