Hei!
Olen aika epätoivoisessa tilanteessa ja miettinyt paljon miten tämä nyky-yhteiskunta oikein toimii. Saan aivan näinä päivinä vauvan, jonka kanssa jään yksin olosuhteiden vuoksi. En millään jaksaisi yksin. Olen miettinyt adoptioita ja ollut yhteydessäkin asiasta. Elämässäni on ollut suurta murhetta viime vuosina, joten en millään jaksaisi yksin. Lapsen pois antaminenkin tuntuu kyllä pahalta. En tiedä mitä tehdä. Tuntuu ettei mistään saa apua. Lapsen isovanhemmat ovat liian kaukana/ sairaita. Omaa tukiverkostoa on todella vähän. Täällä et saa apua, ellet hae lastensuojelun asiakkuutta, mutta sitä en halua- se on mielestäni leimaavaa enkä koe tarvitsevani sitä muuten. Olen ihan normaali, korkeakoulutettu,työssä käyvä ihminen -vain äärimmäisen väsynyt. Olen itse valmis myös auttamaan vastavuoroisesti, jos vain voin jotakin tehdä, mutta tarvitsen todellakin jonkun varamummolan tms turvallisen ihmisen, joka voisi ottaa lasta luokseen esim kerran kuussa vkonlopun tai vastaavaa. Minun on pakko saada välillä aikaa itselleni, että jaksan. Tiedän, että tällaisia ihmisiä on jossakin, mutta missä?
Sivut
Missä päin Suomea asut?
Olet erittäin herkässä tilassa ja väsyneenä, yksin miettiessäsi asioita et välttämättä tee parhaita ratkaisuja. Oletko yrittänyt saada apua neuvolan kautta?
Ota yhteys SPR:n tai jonkin muun julkisen tahon puoleen, siellä on varamummoja ja vaaria, ehkä tarjolla.
Älä pelkää ottaa yhteyttä sosiaalityöntekijään tai johonkin sellaiseen, koska he tekevät sitä viran puolesta ja eivät ainakaan voi tehdä mitään pahaa eikä käyttää hyväksi tilannettasi.
Kerron esimerkin: eräs nuori tyttö meni naimisiin, muutti kauas kotiseudulta miehen mukana ja saivat sitten lapsen, kuitenkin heillä tuli ero aika pian ja tyttö jäi yksin lapsen kanssa. Suku kaukana ja häpeäkin varmaan suuri, mutta viimein tyttö otti yhteyttä sosiaalitoimistoon tai johonkin sellaiseen paikkaan mistä sai apua itselleen ja lapselle. Lapsi sai olla kerran kuussa viikonlopun sijaisperheessä, valvotusti tietenkin ja turvassa, oli siellä ihan murrosikään saakka ja tytön äiti sai vapaa hetken ilman häpeää, syyllistämistä tai sukulaisten moitteita.
Eli joskus on parempi turvautua yhteiskunnan palveluihin.
Hei!
Kerropa vähän mistä päin Suomea olet? Kyllä apua on saatavissa,
tilanne on sinulle varmasti kovin rankka.
Olen itse vapaaehtoistyössä ja meitä on paljon muitakin.
Älä jää yksin murehtimaan asioita.
Asun Helsingissä. En uskalla ottaa sosiaaliviranomaisiin/ lastensuojeluun yhteyttä, koska tiedän tapauksia alueeltani, jossa esim väsynyt äiti, jonka mies oli kuollut syöpään, haki apua - tulos: kaksi lapsista huostaanotettiin. Muitakin esimerkkejä alueelta on. Tiedän niitä monta, koska työni puolestanikin törmään niihin usein. En todellakaan halua lastensuojelun asiakkuutta. Neuvolan kanta pelkoihini ja väsymykseen oli: tee abortti tai anna pois. Uskomatonta. Eli tosiaankaan et saa apua mistään...Surullista ettei Suomessa äiti saa väsyä koskaan. Ei kukaan jaksa 24/7 yksin väsymättä koskaan. Tiedän mitä tuleman pitää, koska minulla on jo isompia lapsia.
SPR:ää en tullut ajatelleeksi. Kiitos vinkistä. Vapaaehtoistyön parista ajattelinkin apua löytyvän, jos jostain löytyy. En vain tiedä minne käännyn.
Hei tuleva äiti,varmaan kirkon diakonia puolelta saisit myös apua.
Kyllä asioilla on tapana järjestyä-usko pois
Sinulla on koulutus ja työ. Se on jo hyvä perusta selviytymiselle. Täällä on esitetty auttajatahoja ja kun olosi synnytyksen jälkeen helpottuu, kaikki tuntuu erilaiselta ja paremmalta.
Ajattelin että näitä ensikotejakin on joista voi kysyä neuvoa. Kyllä hekin varmaan auttavat. Netissäkin on varmaan tietoa niistä. Minulla ei ole kokemusta mutta luulisi jollain olevan. Ei kuitenkaan kannata jäädä yksin murheineen vaan kannattaa kysellä kaikki mistä voi saada apua.
Varmasti korkeasti koulutettuna ihmisenä ja jo ennenkin lapsia kasvattaneena osaat hakea apua oikeista paikoista jos sitä todellakin tarvitset.
Korkeasti koulutettukaan ei jaksa loputtomiin kriisin keskellä hakea apua uudestaan ja uudestaan. Ei vaan ole voimia. Olen jo kysellyt apua, sanottiin, ettei tiedetä, ainoana lastensuojelu. Tahoja, joista olen kysynyt on useita. En vaan jaksa enää.
...unohtui äsken kirjautua.. t. ap
Täällä saattaa olla vaikea antaa vinkkejä henkilölle, jonka muista kuin vauvakriisistä emme tiedä. En tarkoita tällä urkkia enempää tietoa, tuli vain tuollainen tunne.
Katariina6, älä anna lastasi pois, hän tarvitsee äidikseen juuri Sinut.
Usko ja luota vaan, kyllä asiat järjestyvät. Enkeleitä Sinulle.
Laitan tähän pari linkkiä, jotka näin äkkiseltään tulevat mieleen ja
joista kannattaa kysellä apua.
http://www.pelastakaalapset.fi/toiminta/vapaaehtoistoiminta/
Helsingissä on Pelastakaa Lapset ry:n keskustoimisto
http://www.apua.info/
SPR täällä olikin jo aikaisemmin mainittu
http://www.mll.fi/
Mannerheimin Lastensuojeluliitto
http://www.helsinginseurakunnat.fi/seurakunnat/malmi/toiminta/aikuiset_0...
Helsingin seurakunnat - Diakonia
Maria07
Olisko kirkon piirissä jotain apua tarjolla? Sosiaalitoimístoa en ihan heti antaisi neuvoksi, siinähän on omat vaaransa eli menettää lapsen.
Kuulutko johonkin uskonlahkoon?
Riippuu paljon siitä missä päin maata asuu.... Helsingissä ei ihan heti ekaksi kannata sosiaalitoimeen turvautua. Tuo olisi mielestäni terveydenhuollon asia kun jaksaminen on äärirajoilla.
Sosiaalitädit niemenomaan ottavat esiin huostaanoton, ainakin tilapäisen. Mannerheimin lastensuojeluliitto, onko niillä jotain sopivaa toimintaa nuoren yh-äidin auttamiseksi?
Mitä ihmeen häpeämistä lapsessa on nykyaikana, sitä en ymmärrä? Paitsi jos on yhteyttä uskonlahkoihin.
Varavanhempia etsitään ainakin pääkaupungissa, ilmoituksia on lehdissä. En muista mikä taho on toimijana.
Koulutus ei auta yhtään mitään. Toki se auttaa tiedostamaan tilanteen mutta sehän ei pelkästään ole sitä käytännön apua josta nyt olisi kyse.
Hyviä linkkejä on annettu, mutta jos asuu muualla kuin Helsingissä tai ympäristössä, silloin tilanne on hankalampi. Etkö voi keskustella asiasta neuvolassa/terveydenhoitajan vastaanotolla.
Samaa ajattelen eli asia ei ole niin yksipuolinen kun näyttää....häpeää en ymmärrä, eihän lapseen mitään häpeää liity.
niinpä juuri eli neuvolassa täytyy uskaltaa kertoa ongelmistaan.
Mannerheimin lastensuojeluliitolla on lastenhoitopalvelua. Sekin auttaa varmaan ,jos saa välillä vähän hengahtää ja vaikka käydä asioilla rauhassa. Jos on yhtään ystäviä,kannattaa tietysti pyytää heiltäkin apua lapsen hoitoon välillä.
Pelastakaa lapset ry:stä voi saada tukihenkilön perheelleen .Maria 07 laittamasta linkistä luin nuoresta tytöstä,joka on auttanut useita vuosia erästä perhettä.
Kotipaikkakunnallani toimii erittäin aktiivinen PeLa-yhdistys.
Lainaus heidän sivuiltaan:
"Tule toimimaan kanssamme lasten hyväksi. Tuemme taloudellisesti lapsiperheitä ja teemme yhteistyötä sosiaalitoimen, seurakunnan sekä perheiden kanssa. Kannustamme lapsia ja nuoria koulunkäyntiin jakamalla stipendejä. Järjestämme myös virkistystoimintaa lapsiperheille.
Avustusvaroja keräämme kirpputorilla, arpajaisilla ja Pelastakaa Lasten tuotteiden myynnillä."
Toiminnassa on mukana paljon vapaaehtoisia ja yhdistyksellä on hyvä kirpputori, jossa
myytävät tavarat ovat kaikki lahjoituksina saatuja ja hintataso on hyvin kohdallaan.
PeLa:n kautta voi myös saada itselleen tai jollekin yhdistykselle "kummiperheen",
jos haluaa sitoutua pitkäkestoiseen auttamistyöhön.
Maria07
Sivut