Seuraa 

Kun tuohon liittää valokuvauksen, on siinä toimintakenttää pitkäksi aikaa.

Itselläni päällimmäinen harrastus on luonnossa liikkuminen ja valokuvaus. Siinä voi itse määrätä tahdin itselleen sopivaksi. Kaiken lisäksi se on terveellistä...

Laitanpa tähän liitteeksi tunturikurjenherneen kuvan, vaikka kuva ei olekaan tunturialueelta. Tätä kukkaa tapaa etelänpänäkin. Kun ensimmäisen kerran kuvasin tätä kukkaa, ajattelin, että ei voi olla totta - tunturikurjenherne näin etelässä. Katselin värikuvakasvion kuvaa ja siltä se näytti. Kyllä se oli juuri se. Sitä kasvaa etelämpänäkin. Se on paljon hiirenvirnan näköinen noin äkiksestään.

Nimimerkki: Luonto harrastuksena

Kommentit (20)

Olen aina pitänyt luonnossa liikkumisesta, myös valokuvaus on tullut harrastukseksi ja tämä on mukava yhdistelmä. Aivan ihania kuvia saa, kun malttaa pysähtyä ja "nähdä" luonnon ihmeellisyyksiä !
Olin lapsenlapseni kanssa onkimassa juhannuksena, niin otin tämän kuvan auringon kimmellyksestä.

Se on harmi, että nykyään suurelle osaa nuorista luonto ei enää merkitse yhtä lailla kuin vanhemmalle väelle, joka on pääsääntöisesti kasvanut maalla luonto lähellään. Tällä sivustolla tulee hyvin ilmi luonnon tuntemus / rakkaus perhosten eri lajien, kasvien ym kautta. Mikä on tänään lasten tuntemus kasveista, linnuista tai puista - usein heikko. Se, että kulkee lasten kanssa luonnossa kuten valmatar edellä, kasvattaa rakkautta luontoa kohtaan.
Kiitos muuten hyvästä perhosgalleriasta - oli monta, joita en tuntenut.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Hei,
Parisen viikkoa sitten kuljin eräällä metsäisellä lammella, sen penkereellä. Huomasin kenkäni päällä jonkun ötökän ja tarkemmin katsottuani näin uskomattoman näyn. Satoja pikku sammakoita ryömi lampea kohti kumpaakin puolta pengertä. Tuijotin niitä ja niin myös ystäväni, joka oli mukanani retkellä. Tiedän, että sammakot tulee kudusta, mutta miten ne oli maalla penkereen päällä ja mistä ne tuli? Tuo penger oli keskellä lampea, ikään kuin siltana siinä. Voisiko joku luontoharrastaja kertoa asiasta. :)

Eräs tuttavani on pitänyt "sääpäiväkirjaa" monenkymmenen vuoden ajan...

Pidin hänen harrastustaan lievästi sanoen omituisena ;),
-mutta nyt olen aloittanut samantapaisen "päiväkirjan",
ja lapsenlapsi tekee siihen kuvitusta piirtämällä ja muutenkin
saatammepa lisätä kuivattuja keltaisia vaahteranlehtiä ja muuta....
ihana syksy ;)

Upeita kuvia sienistä mutta missähän oli kuvat otettu.En ole täällä perämeren rannikolla pahemmin sieniä nähnyt ,vain hiukan kanttarelliä.

Luonnossa samoilu, yksin tai ystävien kanssa, on hienoin harrastuksistani.
Koko olemus rentoutuu ja tulee hyvin onnelliseksi.
Ja vielä kun on mukana eväät ja kiehauttaa nuotiolla kahvit;
mitä muuta ihminen voi toivoa!!?

Minulle luonto on lääkäri, taidenäyttely, ruokavarasto, kirkko ja kuntosali. Vähintäänkin näitä.

Väittäisin, että nuo upeat kuvat yllä ovat syötävistä sienistä.
Olin tunnistavinani punahaperon ja ukonsienen. Molempia voi käyttää sellaisenaan. Viimeksi mainitusta saa parhaat pihvit leikkaamalla lakin leveyssuunnassa viipaileiksi ja paistamalla voissa.

Luontokuvaus on minunkin harrastukseni.
Ja luonnossa / metsässä samoileminen. Aina tulee kiehtovia kohteita vastaan, joka täytyy kuvata.
Joskus bongaa sitten luontoeliönkin niinkuin tuo Orava tikkari suussa ? Ottamut tuon Rautavaarassa Nuorisokeskus Metsäkartano.
On niitä mukava ihastella useaan kertaan.
Kukat ja kasvit, sekä puut ovat kiehtovia monimuotoisuudessaan ja väreiltään.
Onpa ottamani kuva ollut joskus kalenterissa ja tapahtumajulisteessa, joka on bongattu jostain laittamastani kuvagalleriasta.

Voi, kunpa oppisin tunnistamaan sienet. Joillekin olen ylikerkkä. Kanttarellin tunnistan ja sitä voin syödä. Kanttarellit kerma/sipulikastikkeessa. Ihanaa.

Kait minäkin olen sopivasti luontu-hullu, kamera on ahkerasti käytössä ja uuden kameran opettelua on ollut tänäkin kesänä. Kaikenlainen pienen ja tiheän tekstin ymmärtäminen on vaikeaa, ja sitten muisti ei pelaa siten että muistaisin mitä luin. Käytäntö opettaa eniten kun tekee virheitä.
Hulluksihan ne ihmiset minua katsoivat, kun olin masentunut ja sairaslomalla niin olin aina metsässä tai jossain veden äärellä, kuvaamassa tai piirtämässä jotain. Se tosiaan antoi voimaa ja rauhaa myllertävään mieleen ja löysin tasapainon uudestaan. En olisi tervehtynyt jos olisin jäänyt kotiin ja syönyt kiltisti lääkkeitä niinkuin lääkäri määräsi.
Luonto on minullekin kirkko, ruokavarasto ja joskus jopa lääkäri, kun tarvitsen rauhoittavaa.

Minulle luonto on lääkäri, taidenäyttely, ruokavarasto, kirkko ja kuntosali, tuon lauseen minäkin allekirjoitan.

Minun mummoni opetti minut rakastamaan luontoa.
Hän kertoi minulla tarinoita keijuista, haltioista ja metsän peikoista, hän sanoi metsän olevan pyhä paikka jossa ei saa huutaa eikä meluta.
Minä liikun metsässä mieluiten yksin ajatusteni kanssa.
Jos joku asia painaa tai harmittaa niin metsässä solmut aukeavat ja mieli rauhoittuu.
Kun olin lapsi, ei silloin tehty avohakkuita vaan metsää harvennettiin.
Minulle tulee aina paha mieli kun näen avohakkuualueita, silloin on ihminen raiskannut luontoa.
Siksipä olen ollut monasti ollut mukana metsänistutus talkoissa, on mukava ajatella että joskus viidenkymmenen vuoden kuluttua istuttamani puun latva ojentautuu korkealle yläilmoihin.

Metsässä samoilun, sienestyksen ja marjastuksen lisäksi luonnoneläimien tarkkailu on myös nautinnollinen harrastus.
Harrastan myös omatoimisesti tuota lepakkobongausta, minulla on kolme lepakkopönttöä, joka aamu käyn tiirailemassa montako lepakkoa siellä pää alaspäin roikkuu.

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Suosituimmat