Juuret / suku

Vierailija

Olin alkukuusta elämäni ensimmäistä kertaa sukuseuran järjästämässä sukutapaamisessa. Olisin halunnut tavata sukulaisiani, joita en tunne, serkkuja ja heidän perheitään, tai siis tiedän nimeltä mutta ikäeron vuoksi en ole tutustunut. Olisin myöskin halunnut saada tietoa enemmän suvun juurista. Näin toki muutamia sukulaisia, joihin kylläkin olen muutenkin yhteydessä. Sukukirjasta ilmestyi uusinta painos. Monta eri sukuhaaraa oli koolla yhtäaikaa.
Jotenkin petyin, ehkä odotukseni olivat väärät ja liian tietynlaiset. Kirjoitin runon ennen sukukokousta.Toisaalta on hyvä tietää kuuluvansa johonkin, sitähän me kaikki haluamme. Millaisia kokemuksia teillä toisilla on sukutapaamisista?

janttukatriina

Sivut

Kommentit (24)

Vierailija

Ei ole meillä sen kummempia sukutapaamisia, Veli käy muutaman kerran vuodessa, samoin lapset + lapsenlapset, serkkujani nään aniharvoin, ja vahemmat on kuolleet, suku on melko pieni!
Vaimoni suku on vielä pienempi hänellä toki isä elää, mutta ei ole nähnyt häntä kuin pienenä eron johdosta, vaimon äiti on kuollut, ja vaimon sisarukset ovat täysiä hampuuseja, parempi etteivät käykkään, me ollaan kumpikin raittiita kaikin puolin!

Vierailija

Minä olen suuresta suvusta isäni ja äitini puolelta. Isän puolelta olemme enemmän tekemisissä ja kuulun sukuseuraan.Uusi iso sukukirja ilmestyi juuri tänä keväänä. Käyn sukujuhlissa ,jotka ovat joka toinen vuosi.
Siellä tapaan paljon serkkuja ja kuulen heidän sisaruksistaan toisilta.
Sedät ja täti elivät kaikki yli 90 vuotiaaksi ja olivat virkeitä ja muistavia loppuun asti. Yksi setä 100v.
Koko sukukunta isän puolelta on hyvin terveitä vaikka jo nyt yli 60-70 v. Kaksi serkkua on vasta kuollut suuresta suvusta.
Olen yhteydessä sukuun myös suvun nettisivujen kautta. Omien sisarusten ja heidän lapsiensa kanssa on hyvät välit . Soittelemme aika usein kuulumisia ja tapaammekin pari kertaa vuodessa vaikka asumme eri puolilla Suomea.

Kirjoitteli nim .Rusina ( joka ei edelleenkään pääse nimimerkillä kirjoittamaan????)

Vierailija

Anteeksi haluaisin etä keskustelemme suvusta, sukukokouksista emmekä aliravitsemuksesta.Tietenkin sekin on tärkeä aihe. tai sitten valitsin väärän aiheen, joka ei kiinnosta.
janttukatriina

Vierailija

Itse en ennen tätä kesää tiennyt suvustani paljoakaan. Meillä oli sukukokous heinäkuun alussa, ensimmäinen johon menin mukaan, ja onneksi osallistuin! Tapasin monta mielenkiintoista henkilöä, muutama sukulaissielukin tuntui olevan mukana. Nyt olen tavannut yksityisestikin jo yhden kaukana asuvan sukulaisperheen. He piipahtivat meillä lomamatkallaan kun heidän matkansa suuntautui tännepäin. Kuinkahan moni kulkee oudolla paikkakunnalla "ohi" kun ei tiedä siellä sukulaisia asuvan. Minullakaan ei noita tuttavia ole pilvin pimein, joten uudet mielenkiintoiset ihmiset ovat tervetulleita elämääni. Aika näyttää keiden kanssa löytyy pitemmällekin yhteinen sävel, mutta se on sen ajan murhe. Nyt on tosi hyvä mieli. Nautitaan tästä päivästä.

Vierailija

Emme ole pitäneet sukukokousta, mutta sukua on nyt vasta tutkittu ja niinhän se oli sama esiäiti meillä kekkosenkin kanssa, ja muitakin mielenkiintoisia ihmisiä ilmaantui , kai suomessa on melkein kaikki sukua toisilleen kuntarpeeksi pitkälle menee. mielenkiintoista

Vierailija

Olen tämän suvun vanhin miniä.
Poika kuollut kaksi vuotta sitten .Askarruttaa kun suvun päämies joutunut sairaalaan ja minulle eivät sisarukset ilmoittaneet mitään-kuulin toisaalta.Miniänä yli 30 vuotta-närkästynyt miniä.
Mitä mieltä olette?

Vierailija

Lainaus:

Olen tämän suvun vanhin miniä.
Poika kuollut kaksi vuotta sitten .Askarruttaa kun suvun päämies joutunut sairaalaan ja minulle eivät sisarukset ilmoittaneet mitään-kuulin toisaalta.Miniänä yli 30 vuotta-närkästynyt miniä.
Mitä mieltä olette?

Oletko tekemisissä suvun jäsenten kanssa? Joskus riidat repivät niin ettei olla enää missään tekemisissä, tai jotkut eivät vain osaa ajatella että tarttee ilmoitella kenellekään.
En tiedä ilmoitettaisiinko minullekaan jos ex-anoppia joutuis sairaalaan....

Vierailija

Lainaus:

Olen tämän suvun vanhin miniä.
Poika kuollut kaksi vuotta sitten .Askarruttaa kun suvun päämies joutunut sairaalaan ja minulle eivät sisarukset ilmoittaneet mitään-kuulin toisaalta.Miniänä yli 30 vuotta-närkästynyt miniä.
Mitä mieltä olette?

Miniänä joudut pitämään puoliasi. Kyllä yhä kysytään, syökö kissa, vai annetaanko miniälle.

Vierailija

Hei kaikille Juuret/suku kirjoittajille.
Olen tyttäreni kanssa tehnyt sukututkimusta monen vuoden ajan ja on löytynyt menneisyydestä mielenkiintoisia sukulaisia.
Sukuni ei ole kovin suurta, siis lukumäärältään. On vanhoja-poikia ja-piikoja pilvinpimein. Silloinhan suku kestää suppeana.
Minä kyllä tahtoisin että suku olisi suuri, mutta ei maha mittää.
Toissa kesänä pidimme sukukokouksen. Oli oikeen riemastuttavaa tavata ihmisiä joita oli nähnyt harvoin, tai ei ensinkään, taikka sitten ihan pikkulapsena. Hauskaa oli. jos minulla ikää riittää, niin samanlaiset kekkerit on pidettävä piakkoin.
On ruvennut kasvamaan jo neljäs sukupolvi.

Vierailija

Mielenkiintoisia tarinoita on joka suvussa. Jokaisen sukupolven työtä pitää arvostaa ja kunnioittaa. Ei se niin hääviä ollut aina kasvattaa isoa perhettä , oli vain jaksettava. Meitä sanotaan sisukkaaksi kansaksi, ehkä meidän pitää myös muistaa kunnioittaa menneitten sukupolvien töitä ja antaa arvoa kaikille . Itse kuulun äitini puolelta pohjolaiseen sukuun ja isäni satakuntalaiseen / vanrsinais-Suomalaiseen. Suku on rikkaus .
janttukatriina.

Vierailija

Suku on pahin. Rikkaus tai kurjuus. Istuin toista sataa henkeä koonneen sukuseuran lounaalla. Suku ei ollut tavannut kymmeneen vuoteen, mutta nyt oli saatu sukukirja julkaistuksi. Vahimmat paikalla olijat olivat syntyisin 1920-luvulta ja heidän ehdoilla muisteltiin. Vanhojen talonpoikaishaarojen isänmaalliset eivät piitanneet kaupunkilaistuneista haaroista. Palattiin muistoissa elävälle kansalaissodan ajalle, jossa suvun pääosa oli valkoisten kantajoukkoa. Niska punoittaen ja myötähäpeää tuntien me talonpoikaisista olista irti kasvaneet kuuntelimme menneiden surmatöiden kauheuksia ja "punaisten moraalittomuuksia". Hyvä, ettei verikostosta tehty päätöksiä.

Sodan jälkeen 1940-luvulla syntynyt sairaanhoitaja mykisti salin ja sai vihat niskoilleen. Hän muistutti, etteivät kaikki olleet voittajien joukoissa. Hänen isoisänsä oli hoitanut kunnanlääkärinä luokkasodan/kansalaissodan aikana.kaikki potilaat kantoja kyselemättä. Oli järisyttävä kokemus havaita, kuinka vereslihalla kansalaissodan haavat olivat joulukuussa 2012, vaikka paikalla ei ollut yhtään omakohtaista kokijaa.

Vierailija

Aina on niitä , jotka ruokkivat vihantunteita sukupolvelta toiselle ja kohdistavat vihat sivullisiin joilla ei ole mitään tekemistä koko asian kanssa. Vieläkin niin veljes/ sisällissodan - kuin jatko- ja talvisodan tapahtumissa on sellaista joka on arkaa. Itse olen syntynyt 1962 , ja olen vain kuullut tarinoita. Oma isäni palveli sotaväessä miinanraivaajana.
Suvusta. Olen miettinyt usein miksi vasta aikuisena olisin halunut tietää enemmän suvuistani, silloin olivat jo sellaiset ihmiset nukkuneet pois joilta olisi voinut jotain kysyä. Nyt vain tarinat elävät vanhempieni kertomana.
janttukatriina

Vierailija

Kun meidän suku piti sukukokoustaan, niin käytiin muistelemassa vainajia kahdella hautausmaalla: valkoisten ja punaisten. Kummallista, että yhä meidän päivinämme tuo kansan kahtiajako tuntui. Edes saman suvun vainajat eivät voineet
tulla haudatuiksi saman kirkkomaan multiin.
Vasta aikuisena minuakin on ruvennut suku ja sen juuret kiinnostamaan. Onneksi yksi isän serkku on tehnyt perusteellista sukututkimusta, aina Ruotsia myöten. Olen aina ajatellut, että haluaisin itsekin päästä tutkimaan, mutta aina se opetteleminen on jäänyt. - Kannattaa pitää yhteyttä sukulaisiin. Veri on vettä sakeampaa. Lapsetkin siitä hyötyvät, kun on suuri suku ympärillä. Vaikkei sydänystäviä sieltä saisikaan, niin yhteenkuuluvaisuuden tunteen kuitenkin. Ehkä joskus jopa käytännön apua, koskaan ei tiedä etukäteen.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat