Mummo ei enää kelpaa....

Vierailija

Olen suorastaan masentunut ja syy on tämä: Minulla on 2 lastenlasta joiden kanssa olen viettänyt laatuaikaa ihan alusta asti, kun he olivat pieniä ja minä olinvielä työelämässä, otin heidät aina lomillani luokseni, kiersimme niin eläinmuseot kuin Heurekat ja Suomenlinnatkin, aina meillä oli hauskaa ja etsimme uusia kohteita. Kun pojat aloittivat koulun, rajoittui yhdessäolo sitten heidän lomiinsa, vuodet kului ja minä jäin töistä pois ja muutin lähemmäksi heitä, siinä uskossa että nyt voimme olla taas enemmän yhdessä, mutta kuinkas kävikään, enää ei mummon seura kelpaakaan.
Jos onnistun saamaan heidät luokseni, alkaa jo viimeistään toisena päivänä kotiin soittelu ja marina että tulkaa hakemaan pois, mikään mitä ehdotan ja järjestän ei kiinnosta. Ja kun sitten alan hikeentyä siihen passiivisuuteen, onkin hyvä syy valittaa vanhemmille jotka rientävät pelastamaan kullanmurunsa häijyn mummon kynsistä. Onko kenelläkään vastaavasta kokemusta? Elämässäni on ollut paljon murhetta, sairautta ja menetystä, nämä lapset ovat olleet tärkeä voima jaksamiseen, mutta nyt en tiedä jaksanko enää yrittää mitään.

Sivut

Kommentit (37)

Vierailija

Lainaus:

Olen suorastaan masentunut ja syy on tämä: Minulla on 2 lastenlasta joiden kanssa olen viettänyt laatuaikaa ihan alusta asti, kun he olivat pieniä ja minä olinvielä työelämässä, otin heidät aina lomillani luokseni, kiersimme niin eläinmuseot kuin Heurekat ja Suomenlinnatkin, aina meillä oli hauskaa ja etsimme uusia kohteita. Kun pojat aloittivat koulun, rajoittui yhdessäolo sitten heidän lomiinsa, vuodet kului ja minä jäin töistä pois ja muutin lähemmäksi heitä, siinä uskossa että nyt voimme olla taas enemmän yhdessä, mutta kuinkas kävikään, enää ei mummon seura kelpaakaan.
Jos onnistun saamaan heidät luokseni, alkaa jo viimeistään toisena päivänä kotiin soittelu ja marina että tulkaa hakemaan pois, mikään mitä ehdotan ja järjestän ei kiinnosta. Ja kun sitten alan hikeentyä siihen passiivisuuteen, onkin hyvä syy valittaa vanhemmille jotka rientävät pelastamaan kullanmurunsa häijyn mummon kynsistä. Onko kenelläkään vastaavasta kokemusta? Elämässäni on ollut paljon murhetta, sairautta ja menetystä, nämä lapset ovat olleet tärkeä voima jaksamiseen, mutta nyt en tiedä jaksanko enää yrittää mitään.

Meillä myös arvuutellaan montako vuotta pojat tulee mummolaan kesälomalle, pienempi eskarilainen lupasi että kolmekymppiseksi,, tiedän oikein hyvin että pari kolme kesää voi mennä. olen sen tiennyt koko ajan , ja ymmärrän oikein hyvin poikia, eihän ne koululaisena "kehtaa" äitinsäkään kanssa kulkea ,saati mummon. se vaan menee niin,onhan se surullista tavallaan, mutta minä ainakaan en aio siitä masentua, sekin kuuluu lasten kasvuun. on vaan keksittävä itselle uutta puuhaa,kyllä ne sitten kuitenkin aikuisena muistelee mummola aikoja,

Vierailija

Lainaus:

Lainaus:

Olen suorastaan masentunut ja syy on tämä: Minulla on 2 lastenlasta joiden kanssa olen viettänyt laatuaikaa ihan alusta asti, kun he olivat pieniä ja minä olinvielä työelämässä, otin heidät aina lomillani luokseni, kiersimme niin eläinmuseot kuin Heurekat ja Suomenlinnatkin, aina meillä oli hauskaa ja etsimme uusia kohteita. Kun pojat aloittivat koulun, rajoittui yhdessäolo sitten heidän lomiinsa, vuodet kului ja minä jäin töistä pois ja muutin lähemmäksi heitä, siinä uskossa että nyt voimme olla taas enemmän yhdessä, mutta kuinkas kävikään, enää ei mummon seura kelpaakaan.
Jos onnistun saamaan heidät luokseni, alkaa jo viimeistään toisena päivänä kotiin soittelu ja marina että tulkaa hakemaan pois, mikään mitä ehdotan ja järjestän ei kiinnosta. Ja kun sitten alan hikeentyä siihen passiivisuuteen, onkin hyvä syy valittaa vanhemmille jotka rientävät pelastamaan kullanmurunsa häijyn mummon kynsistä. Onko kenelläkään vastaavasta kokemusta? Elämässäni on ollut paljon murhetta, sairautta ja menetystä, nämä lapset ovat olleet tärkeä voima jaksamiseen, mutta nyt en tiedä jaksanko enää yrittää mitään.

Meillä myös arvuutellaan montako vuotta pojat tulee mummolaan kesälomalle, pienempi eskarilainen lupasi että kolmekymppiseksi,, tiedän oikein hyvin että pari kolme kesää voi mennä. olen sen tiennyt koko ajan , ja ymmärrän oikein hyvin poikia, eihän ne koululaisena "kehtaa" äitinsäkään kanssa kulkea ,saati mummon. se vaan menee niin,onhan se surullista tavallaan, mutta minä ainakaan en aio siitä masentua, sekin kuuluu lasten kasvuun. on vaan keksittävä itselle uutta puuhaa,kyllä ne sitten kuitenkin aikuisena muistelee mummola aikoja,

Niin, ihan varmasti jää lähtemättömiä hyviä muistoja! Lapset vaan kun tulevat määrättyyn ikään, niin kaverit ja omat menot tulevat tärkeiksi. Kuvittelisin, että tytöt pitempään haluavat olla kotiväen ja isovanhempien kanssa.
- Voisitko ajatella yhteydenpitoa netissä, käyntejä poikien kotona jolloin voisit viedä jotain hauskaa pientä yllätystä tai muuta kivaa. Ole ainakin aina iloisella naamalla, älä näytä pahaa mieltä vaikka sydämessä kirpaiseekin, jos eivät yhteydet ole samat kuin lasten pieniä ollessa.
Minä vasta haaveilen mummoudesta. Mutta jos mummoksi joskus pääsen, yrittäisin ainakin mahdollisimman paljon lähetellä iloisia viestejä ja kysellä kuulumisia, ehkä lähetellä pieniä lahjojakin. - Älä masennu, olet antanut lapsenlapsillesi paljon henkistä pääomaa jo nyt. Sitä he eivät unohda.

Vierailija

Hei kuulehan hyvä aloittaja, älä sure. Ei vika ole siinä, ettekö kelpaisi, vaan tuon ikäiset pojat kaipaavat jo paljon enemmän eli kavereita yms. vaikka mummo olisi kuinka huippu tyyppi. Omat
lapsenlapseni ovat vasta 3.5 vuotias ja toinen on vauveli ,vietän heidän kanssaan paljon aikaa ja tiedän että ainakin tuo vanhempi muistaa jo tämänkin kesän hienot yhteiset hetket. Näistä kertyy korvaamattomia muistoja. Tiedän tasan tarkkaan, että se päivä tulee, kun kaverit yms. vie voiton mummista, mutta niin se elämä menee. Uskon etteivät he silti mummia unohda, mutta kasvaminen vie heidät hetkeksi kauemmas. He palaavat kyllä, taatusti palaavat.

Vierailija

Minä myös suren sitä että ensimmäinen lapsenlapsi ei enää käy luonamme. Hän oli pienestä pitäen isänsä luona vanhempien eron jälkeen. Hoidin häntä paljon pienenä, ja hän jopa lähti toisinaan kouluunkin mummolasta, isän ollessa yövuorolla töissä. Silloin vietimme tiiviisti aikaa yhdessä, ja ne oli mukavia aikoja, oli ihana vielä kerran kokea lapsen maailma. Sitten lapsi halusi muuuttaa äidin luokse, ja me isovanhemmat emme enää kuuluneet hänen elämäänsä. Pidin yksipuolisesti yhteyttä, hän ei enää vastaa puhelimeen, eikä viesteihin. Tämä on ollut minulle iso surun paikka. Onneksi tänään kuulin ilouutisen, tulen uudelleen mummoksi, ja saan vielä kerran kokea sen ihanan ajan, olla mummo, silloin kun minua tarvitaan.

Vierailija

Lainaus:

Minä myös suren sitä että ensimmäinen lapsenlapsi ei enää käy luonamme. Hän oli pienestä pitäen isänsä luona vanhempien eron jälkeen. Hoidin häntä paljon pienenä, ja hän jopa lähti toisinaan kouluunkin mummolasta, isän ollessa yövuorolla töissä. Silloin vietimme tiiviisti aikaa yhdessä, ja ne oli mukavia aikoja, oli ihana vielä kerran kokea lapsen maailma. Sitten lapsi halusi muuuttaa äidin luokse, ja me isovanhemmat emme enää kuuluneet hänen elämäänsä. Pidin yksipuolisesti yhteyttä, hän ei enää vastaa puhelimeen, eikä viesteihin. Tämä on ollut minulle iso surun paikka. Onneksi tänään kuulin ilouutisen, tulen uudelleen mummoksi, ja saan vielä kerran kokea sen ihanan ajan, olla mummo, silloin kun minua tarvitaan.

Onnellista odotusaikaa sinulle, mummo. Toivottavasti myös isompi lapsenlapsesi löytää luoksesi taas kun hän vielä vähän varttuu ja viisastuu.

Vierailija

Minen ou mummo. eikä miusta ikuna semmosta ies voi tullakkaa. Ukiks mie kyllä haluisin van kuulema sitäkää miustei tuu.
Sevverta kuitennii komentoin tuata asjoo notta. miun tenavat ouvat jo kolomannelakymmenelä ja koittaat käyvä mummosa luona aina ko ouvat tiäläpäi. ne ko eläät jo omillaa muualapäi muata. Poika koittaa vielä lisäks ainai pitemilä lomillaa olla serkkupoikasa kansa muumosa luona yökylässäi. ja käyttäät mummoosa kaupala ja parraa kykysä mukaa koittaat auttoo muutennii. miusta seo pelekästää hyvä. tää mummo o kummallai serkuksista ainoo elosa oleva. minoon omile tenavilen koittana opettoo notta. koittoo muistoo mummoonu ko ei hiä ikuine imeine ou varsinnii ko alakaa jo yheksee kymmentä lähestyy hyvee vauhtii ja kyllähä hyö sen on ymmärtäneettii. tietäät sennii notta. mummo pahottaa mielesä jos suap tietee tenavii tiäläpäi käynistä ja jonsei hyö käy mommoosa kahtomasa. eikähä hyö haluu vanahale imeisele mielpahoo. ja kyllähä hyö tykkejäättii mummoosa käyvä moikkoomasa ko se millo o kerta maholista. ja käynhä sitä miehi joskus tenavii kansa entistä anoppiin kahtomasa. ei ou pitkäkää aika siitä ko viimeeks kävin ja huomasin notta. mummo o viä ripsakammasa kunnosa ko mie ite.

T.suapisti

Vierailija

Lainaus:

Minen ou mummo. eikä miusta ikuna semmosta ies voi tullakkaa. Ukiks mie kyllä haluisin van kuulema sitäkää miustei tuu.
Sevverta kuitennii komentoin tuata asjoo notta. miun tenavat ouvat jo kolomannelakymmenelä ja koittaat käyvä mummosa luona aina ko ouvat tiäläpäi. ne ko eläät jo omillaa muualapäi muata. Poika koittaa vielä lisäks ainai pitemilä lomillaa olla serkkupoikasa kansa muumosa luona yökylässäi. ja käyttäät mummoosa kaupala ja parraa kykysä mukaa koittaat auttoo muutennii. miusta seo pelekästää hyvä. tää mummo o kummallai serkuksista ainoo elosa oleva. minoon omile tenavilen koittana opettoo notta. koittoo muistoo mummoonu ko ei hiä ikuine imeine ou varsinnii ko alakaa jo yheksee kymmentä lähestyy hyvee vauhtii ja kyllähä hyö sen on ymmärtäneettii. tietäät sennii notta. mummo pahottaa mielesä jos suap tietee tenavii tiäläpäi käynistä ja jonsei hyö käy mommoosa kahtomasa. eikähä hyö haluu vanahale imeisele mielpahoo. ja kyllähä hyö tykkejäättii mummoosa käyvä moikkoomasa ko se millo o kerta maholista. ja käynhä sitä miehi joskus tenavii kansa entistä anoppiin kahtomasa. ei ou pitkäkää aika siitä ko viimeeks kävin ja huomasin notta. mummo o viä ripsakammasa kunnosa ko mie ite.

T.suapisti


Kylläpäs kirjoitit kauniisti entisestä anopistasi! Näin täytyisi meidän jokaisen olla esimerkkinä lapsilleen isovanhempien kohtelusta ja huomioimisesta riippumatta siitä onko vanhemmat eronneet tai ei. Riidat on aina kahdenvälisiä ja kummankin puolen isovanhemmat pitäisi olla lapsille yhtä tärkeitä ja rakkaita.

elmara
Seuraa 
Liittynyt24.8.2015

Kiitos kaikille kommenteista!
Olen kyllä yrittänyt sitäkin että käyn heidän kotonaan, mutta sieltäkin tulen pahalla mielellä pois. Poikia on ennen tuloani käskytetty pysymään kotona ja "seurustelemaan" kanssani, yritystä riittää vähäksi aikaa mutta kellon vilkuilu ja alkava levottomuus paljastaa poistumishalut. Ja voi millä vauhdilla sitä sitten häivytäänkään kun on lupa siihen saatu, ei muuten tunnu mukavalta!!! Käyntini näyttävät olevan pojille niin suuri rasite ja ikäänkuin rangaistus, että olen vähentänyt niitäkin muutamaan kertaan vuodessa. En kyllä pysty olemaan iloisella naamalla, vaikka kuinka yrittäisin!
Joku teistä kirjoitti että kasvaminen vie heitä kauemmaksi mutta he palaavat kyllä, minä vaan pelkään että se palaaminen tapahtuu liian myöhään, sairauteni saattaa uusia milloin tahansa ja sitten se on menoa. Siksi koenkin tämän hetkisen tilanteen niin toivottomana.

Vierailija

Minullakin on 13-14 vuotiaat lapsenlapset ja nyt jo näkyy merkkejä ,ettei mummolassa olo kiinnosta niin pitkiä aikoja kuin ennen. Se on se murkkuikä ja kaverit tärkeimpiä. Minä en ole pahastunut vielä ainakaan ,kun he kuitenkin käyvät vielä ihan yökylässäkin ,mutta vain muutaman yön.
Ennen mekin reissusimme paljon ja nytkin vielä olen ollut joka kevät Etelässä heidän kanssaan.
Nyt he alkavat jo antaa arvoa mummun lompakolle.....yksin huoltajanlapsia kun ovat.
Kun menen heille yökylään ,kysyvät saavatko mennä kavereiden kanssa ja tietysti olen luvannut.
Me olemme kovia pelaamaan erilaisia lautapelejä ja niitä he pelaavat kanssani mielellään.
Nyt oltiin juuri vuokramökillä muutaman päivän ja tehtiin yhdessä kaikenlaista.
Olen jo totutellut siihen ,että tulee sellainen väli etteivät juuri käy ,mutta olen saanut tutuilta vinkkejä että kannattaakin tyytyä nyt, niin sitten palaavat aikuisina nuorina takaisin.
Itselläni on toisen lapsen perheessä onneksi pienemmät lapset .Tänä vuonna syntyi uusi vauva. He vain eivät asu Suomessa ,joten yhteyden pito tapahtuu paljolti Skypessä ja puhelimessa.

Löysätään nyt liekaa kun lapsen lapset haluavat omille laitumille ja pidetään väli hyvinä niin kyllä hepalaavat luoksemme.

Kirjoitti nim. Rusina (joka ei edellenkään pääse nimimerkillään vastaamaan viesteihin)

Vierailija

Lainaus:

Kiitos kaikille kommenteista!
Olen kyllä yrittänyt sitäkin että käyn heidän kotonaan, mutta sieltäkin tulen pahalla mielellä pois. Poikia on ennen tuloani käskytetty pysymään kotona ja "seurustelemaan" kanssani, yritystä riittää vähäksi aikaa mutta kellon vilkuilu ja alkava levottomuus paljastaa poistumishalut. Ja voi millä vauhdilla sitä sitten häivytäänkään kun on lupa siihen saatu, ei muuten tunnu mukavalta!!! Käyntini näyttävät olevan pojille niin suuri rasite ja ikäänkuin rangaistus, että olen vähentänyt niitäkin muutamaan kertaan vuodessa. En kyllä pysty olemaan iloisella naamalla, vaikka kuinka yrittäisin!
Joku teistä kirjoitti että kasvaminen vie heitä kauemmaksi mutta he palaavat kyllä, minä vaan pelkään että se palaaminen tapahtuu liian myöhään, sairauteni saattaa uusia milloin tahansa ja sitten se on menoa. Siksi koenkin tämän hetkisen tilanteen niin toivottomana.

Ei varmaankaan paljon sitten auta tämä myötätunto, jos sinusta tuntuu nuin toivottomalta, Me ollaan niin erilaisia, minäkin tykkään poikajokostani tosi paljon , mutta kyllä on vitsailtu tyttäreni kanssa, että kohta on niin että , kun mummu tulee kylään pojat pinkaisee yläkertaan pelailemaan. kyllä ne silti mummusta tykkää, minusta olisi paremminkin outoa jos murkku ikäinen kyhnäisi mummun kyljessä. täytyyhän meidän lapsemmekin päästää maailmalle. Kyllä me tämäkin vaihe "kestetään" eikö vaan.

Vierailija

Mummot ei omista lapsenlapsiaan. Vilkkaat lapset ei viihdy pitkiä aikoja vanhan ihmisen seurassa, vaikka mummo onkin heille rakas. Mummon pitäisi nyt ymmärtää, että lapset kaipaavat oman ikäisiään leikkikavereita ja virikkeellisempää toimintaa.

Vierailija

Lainaus:

Mummot ei omista lapsenlapsiaan. Vilkkaat lapset ei viihdy pitkiä aikoja vanhan ihmisen seurassa, vaikka mummo onkin heille rakas. Mummon pitäisi nyt ymmärtää, että lapset kaipaavat oman ikäisiään leikkikavereita ja virikkeellisempää toimintaa.

Ei näissä kirjoituksissa mistään omistamisesta ole kysymys, joten pysytään kuitenkin vain olennaisessa asiassa. Ja se nyt vain sattuu olemaan ikävä ja kaipuu, kyllä mummot ymmärtävät että lapset viihtyvät paremmin kavereiden seurassa, mutta he eivät halua olla ainoastaan "pankkiautomaatteja" silloin kun rahaa tai kalliimpaa laitettavaa tarvitaan, tulee usein mummotkin mieleen. Hyviin tapoihin kuuluu jo lasten vanhempien opettaa lapsilleen että, isovanhemmat on tärkeä osa heidänkin elämäänsä. Mummot haluavat toki auttaa, ja olla yhteydessä, ja on pieni vaiva joskus jollain tavalla muistaa myös mummoja, jotka ovat joskus ehkä lapsia hoitaneet, ja hyvin monet pienistä eläkkeistäänkin jotain näille lastenlapsille ostaneet. Itse olen ylpeä, että onnistuin poikieni kanssa niin hyvin, että he pitivät mummoa hyvin tärkeänä, ja yhteyttä hänen kuolemaansa saakka.

Vierailija

Lastenlasten ei tarvitse olla kiitollisuuden velassa jos mummo työntää rahaa heille. Mummon on turha mainostaa, että pienestä eläkkeestään antaa lapsenlapsille. Ei voi muuta sanoa, onpa itsekeskeinen mummo. Turha hyyssätä lapsia jos noin harmittaa, tekopyhää ja näennäistä rakkautta tuollainen.

Vierailija

Lainaus:
02.08. 13:39
Lastenlasten ei tarvitse olla kiitollisuuden velassa jos mummo työntää rahaa heille. Mummon on turha mainostaa, että pienestä eläkkeestään antaa lapsenlapsille. Ei voi muuta sanoa, onpa itsekeskeinen mummo. Turha hyyssätä lapsia jos noin harmittaa, tekopyhää ja näennäistä rakkautta tuollainen.

Minusta nyt kyllä tuntuu, että olet paljolti väärin ymmärtänyt nämä jutut.
Kaksi viimeistä lausettasi suorastaan sattuvat sydämeen ja aiheuttavat pahaa
oloa, vaikka olen tässä keskustelussa ollut ainoastaan lukijana ja myötäeläjänä.

Vierailija

On ihan lunnollista että jossain vaiheessa nuoret irrottautuvat mummojen pappojen isien ja äitien hellästä hoivasta ja huolenpidosta kyllä se meihin/heihin kaikkiin sattuu mutta se on luonnonlaki näin pitää ollakin.
Näen lapsenlapseni mieluummin itsenäistyvänä aikuisuutta kohti suuntavana kuin kotiin tahi mummolaan jäävänä kullanmuruna.
Kyllä minua sattuu tätäkin kirjoittaessani mutta täytyy ajatella lapsenlapsien tulevaisuutta.
Sattuu varmaankin isiin ja äiteihinkin yhtälailla, tai niin minuun ainakin sattui kun näiden lastenlasteni vanhemmat irrottautuivat elämään omillaan ja ellei niin olisi käynyt ei olisi näitä lapsenlapsiakaan muistakaa tämä jos se teitä yhtään lohduttaisi:)
Olemme saaneet papan kanssa viettää monenmonta kultaista muistorikasta ja ihanaa vuotta pikkuisten lastenlastemme parissa ja myöhemminkin vielä aikuisuuden kynnykselle asti niitä yhteisiä hetkiä on mukavaa muistella useimmiten kyynel silmissä.
Marjareissuilla,hiihto/patikkaretkillä ja kalareissuilla muistuu ne yhteiset reissut mieleen.
On uitu ja saunottu leivottu ja pidetty hauskaa.
Yhdessäkin on nyt myöhemmin muisteltu ja kyllä sydänalaa lämmittää kun huomaa miten pienestä lapset muistavatkaan näitä yhteisiä hetkiämme.
Tässä juuri papan juhlissa muisteltiin näitä ihania hetkiä yhdessä.
Joten älkää mummot ja papat ahdistuko kyllä ne lapsenlapset varmaan palaavat vielä teitä tervehtimään ja uskon että vieraita on silloin siunaantunut useimmiten lisää :)

kirjoitteli Kotu

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat