Syötkö turhaan kolestrolilääkkeitä - Totuus kolestrolista

Vierailija

Lyhyt selitys, miten kolestroli (ja triklyseriini) toimii:

Kun rasvat ja kolesteroli (joka ei ole rasvaa, vaan vahaa) eivät liukene veteen tarvitaan jokin järjestelmä kuljettamaan veteen liukenemattomia aineita. Lipoproteiinit ovat rakkuloita tai palloja, joiden sisällä nuo liukenemattomat aineet kuljetetaan kätevästi veren mukana eri puolille kehoa. LDL on kuin pakettiauto, joka vie tavaraa maksasta ruumiin joka kolkkaan, missä rakennusaineita tarvitaan. Kolesteroli nimittäin on olennainen ja tärkeä uusien solujen rakennusaine. HDL on taas roska-auto, joka kuljettaa solujen hajoamisen seurauksena syntyneen tavaran takaisin maksaan käsiteltäväksi. Ylimaallinen viisaus on sitten julistanut LDL:n pahikseksi ilman, että olisi esittänyt mitään konkreettista väitteen tueksi. Tilastojahan voidaan manipuloida mutta LDL:n patofysiologinen näyttö verisuonvaurioiden syntyyn puuttuu.

Tämän suuren kolesterolihujauksen rinnalla on myös onneksi aitoa tiedettä: Yhdysvaltalainen tutkijalääkäri Ronald Krauss kiinnitti huomiota LDL:n ristiriitaisiin vaikutuksiin kliinisessä työssä. Hän havaitsi, että LDL on jaettavissa alaryhmiin. Ryhmä A on isorakkulainen (jalkapallo) ja ryhmä B on pienirakkulainen (golfpallo). Ryhmä A suojelee verisuonia ja pienirakkulainen B muodostaa ongelman, mutta vain silloin, jos se hapettuu (ox-LDL). On myös todettu, että B-ryhmä hapettuu herkästi, joten käytännössä B on aina haitallinen. B- ryhmää lisää hiilihydraattien lisäksi myös kasvirasvat (linolihappo).

Kuten asiaan kuuluu, näitä LDL:n alaryhmiä ei edes huomioida virallisen "lääketieteen" piirissä. Suomessa ei LDL-osatekijöitä edes kyetä tutkimaan. USA:ssa useampi laboratorio on alkanut tehdä näitä LDL:n subfraktioanalyysejä.

Miksi sitten näitä tutkimuksia ei tehdä Suomessa. Vastaus on yksinkertainen. LDL:n alaryhmien huomioiminen romauttaisi koko kolesterolibisneksen ja koko sen järjestelmän, millä kaiken maailman proffat ovat kannuksensa ansainneet.

Tiedetään, että virallisesti suositeltu runsashiilihydraattinen ravinto nostaa B-fraktiota, kun taas vähähiilihydraattinen ravinto laskee sitä. Eli eläinrasva laskee LDL:n B-osatekijää ja lisää taas A:ta. Siten eläinrasvat suojelevat sydäntaudeilta. Vastaavasti hiilihydraatit nostavat B-ryhmää ja lisäävät sydäntautia. Alkoholin sydänystävällisyyttä on perusteltu sillä että alkoholi laskee B-ryhmää 20 %.

Vaikka Suomessa ei tehdä näitä em. analyysejä, niin näistä LDL:n alaryhmien suhteista saa viitteitä tarkastelemalla muita veren rasva-arvoja. Triglyseridien määrä osoittaa suoraan, kumpi noista kahdesta LDL:n osatekijästä hallitsee. Eli, mitä korkeampi triglyseriditaso sitä enemmän on B-ryhmän LDL:ää (eli huonoa) ja mitä alhaisempi, niin sitä matalampi on B-ryhmä. Hiilihydraatit nostavat triglyseridejä, kun taas tyydytetty (kova) rasva laskee niitä. Kun triglyseridit laskevat alle yhden, niin B-ryhmä katoaa tyystin. Tämä tila on saavutettavissa vain VHH:lla. Eli suomen virallisen tahon suosittama ruokavalio lisää sydäntautiriskiä.

Vähähiilihydraattiseen ruokavalioon liittyy osassa tapauksia kokonaiskolesterolin nousua. Se johtuu suojaavan LDL A-ryhmän lisääntymisestä ja HDL-noususta. Mutta samalla yleensä triglyseridit laskevat alle yhden. Mutta vaikka kolesteroli ja LDL olisi korkeakin, niin sillä ei ole merkitystä. Ratkaisevaa on B-fraktion osuus, joka usein on nolla. Vähähiilihydraattinen ravinto on siten tehokkain sydäntautia ehkäisevä ruokavalio, joka toimii vielä ilman lääkkeitä. Sellaistahan ei voida suomessa hyväksyä, ja siten meidän ruokavalio on demonisoitu.

Lopuksi vielä suuri salaisuus: Kolestrolilääkkeet laskevat vain LDL:n A- fraktiota, eikä niillä ole mitään vaikutusta B-fraktioon. Siis koko touhu statiinien kanssa on täysin vailla mieltä.

Kommentit (15)

Vierailija

Kyllä näistä kolesteroliasioistakin on täällä jo ollut keskusteluja ja
näistä asioista on niin monta mieltä kuin on miestäkin tai naista.

Jos joku omakohtaisesti on kiinnostunut kolesteroliaiheesta, niin kyllä
tietoa löytyy monista eri lähteistä. Luulenpa, että monikin kokee vain
ärsyttäväksi aloituspuheenvuorossa olevan valmiin tiedon syöttämisen.

Lääkäreilläkin on kaksi eri koulukuntaa ja aivan vastakkaisia mielipiteitä
tästä aiheesta.

Minusta tuntuu vähän turhalta tänne laittaa pitkiä lainauksia joiltakin
terveyssivuilta. Etsivä löytää muutenkin...

Otsakkeen kysymyshän oli "syötkö turhaan kolesterolilääkkeitä?"

Vastaus siihen:
Minä itse en syö kolesterolilääkkeitä. Monta vuotta olen aikanaan syönyt,
mutta olen saanut kol.arvot kohdalleen yhdellä ruokavaliolla, jonka nimeä
ei saa täällä mainita :-) ja jota on jo käsitelty kyllästymiseen asti.

Vierailija

Aloittajalle:
Mihin pyrit tuolla lainauksellasi, ilmeisesti jostain amerikkalaisen huuhenddaalin sivuilta.
Kuka kaipaa noita analyysejä.
Rohkenen epäillä, ettet itsekään tajua sanaakaan kopioimastasi tekstistä.

Viittaat johonkin viralliseen ruokavaliosuositukseen. Missään eikä kukaan suosittele syömään runsashiilihydraattisesti.

Ja vielä varsinaiseen kysymykseen.
En syö kolesterolilääkkeitä, koska en niitä tarvitse, mutta jos veriarvoni niin vaatisivat, söisin ilman muuta, en siis silloin turhaan.

Vierailija

Lyhyt selitys, miten kolestroli (ja triklyseriini) toimii: ap.lle tiedoksi,että
sanat ovat; kolesteroli ja triglyseridi!
Miten aloituksesi voi ottaa todesta, jos et edes tiedä, mistä keuhkoat?
Yleensä en pottuile, mutta oli koko juttu niiin syvältä, että........

Vierailija

Jätän tuo aloituksen omaan arvoonsa.
Eihän sitä kolesterolilääkettä tarvitse syödä ellei sitä tarvitse niin yksinkertaista tämä on.

Vierailija

Älkää uskoko kaikkea mitä netistä löytyy!

Antti Heikkiläkin on vain ortopedi joka on saanut jonkinlaisen "herätyksen" ja vaahtoaa
netistä löytämällään humpuukilla.
Hänellä ei ole omia tutkimuksia ravinto-opista, vaan hän kertoo netistä lukemaansa omanaan:(

Jokainen elää kuolemaansa saakka, vaikka hän söisi mitä tahansa!

Vierailija

Lainaus:

Jätän tuo aloituksen omaan arvoonsa.
Eihän sitä kolesterolilääkettä tarvitse syödä ellei sitä tarvitse niin yksinkertaista tämä on.

Siis mitä? Taisi olla liian vaikeaa tekstiä sinun ymmäryksellesi!

Vierailija

Lainaus:

Lainaus:

Jätän tuo aloituksen omaan arvoonsa.
Eihän sitä kolesterolilääkettä tarvitse syödä ellei sitä tarvitse niin yksinkertaista tämä on.

Siis mitä? Taisi olla liian vaikeaa tekstiä sinun ymmäryksellesi!

Ihan selkeästihän tuossa näyttää mielestäni asia tuotu julki, eli eihän kolesterolilääkettä tarvitse syödä ellei siihen lääketieteellistä syytä ole ja jos kuluu korkeaan riskiryhmään on syytä käyttää kolesterolilääkettä ellei niin silloin ei käytetä ko.lääkettä.
Ei kukaan lääkettä turhaan käytä käsittääkseni on kuitenkin kyse reseptilääkkeestä.
Turhan asiasta vouhkaamisen ja aika ajoin esille noston jätän minäkin omaan arvoonsa.
Heikkilän metodit eivät ole kovinkaan usottavia.

Vierailija

Mistäköhän se johtuu, että näille sivuille eksyy aina ja jatkuvasti tyhjäntoimittajia, jotka eivät ole ikinä saaneet mitään itse aikaiseksi ja kehtaavat arvostella erittäin pätevää lääkäriä Antti Heikkilää. Siinäpä pohdittavaa itse kullekkin?!

Ehkä tällaisten ihmisten (jos heitä voi ihmisiksi edes tituleerata) suurin savutus elämässään on päästä kirjoittamaan jotakin näille sivustoille, mene ja tiedä?

Vierailija

Lainaus:

Mistäköhän se johtuu, että näille sivuille eksyy aina ja jatkuvasti tyhjäntoimittajia, jotka eivät ole ikinä saaneet mitään itse aikaiseksi ja kehtaavat arvostella erittäin pätevää lääkäriä Antti Heikkilää. Siinäpä pohdittavaa itse kullekkin?!

Ehkä tällaisten ihmisten (jos heitä voi ihmisiksi edes tituleerata) suurin savutus elämässään on päästä kirjoittamaan jotakin näille sivustoille, mene ja tiedä?

Kolesterolilääkityksiin sen kummemmin puuttumatta täytyy minunkin todeta näistä Heikkilän metodeista että mikäli olisin uskonut hänen lehtikirjoituksiaan selkäsairaudessani en enää kävelisi joten minulla ainakin on omat syyni arvostella tuota "erittäin pätevää lääkäri Antti Heikkilää" että pohdittavaa on kyllä ollutkin ja luojaani olen kiittänyt että menin niihin turhiin kalliisiin tutkimuksiin enkä sinne kiropraktikolle joka muuten kalliiden selkätutkimusten myötä minulta kiellettiin aivan ehdottomasti mikäli en halua istua pyörätuolissa loppuelämääni.

Sinulta edellinen kirjoittaja taisi kyllä harkintakyky pettää pahanpäiväisesti kirjoittaessasi "
(jos heitä voi ihmisiksi edes tituleerata)" olikohan tämä nyt ihan loppuunasti ajateltua ?
Mietihän sitä jos sivistyneesti aijot kirjoitella.

Vierailija

Kaikenlaisia luulosairaita täälläkin käy valittamassa?

Lue vain lehdistä ja kirjoista jatkossakin diagnoosit vaivoihisi ja käy sitten tällä syyttelemässä viattomia lääkäreitä, kun ei potilasta näkemättä osaa antaa niitä oikeita ojeita!!!!!

Vierailija

Tietän iha varmasti että minulla on malaria sairautena!
Selasin tietokonneen sivuja ja siellä sanottiin iha selevästi että malariasa ei oo mittään oireita ensimmäisen kuukauven aikana ja minulla polosella ku ei oo mittään oireita ollu viimesen kolomen viikon aikana!
Pittäisiköhän jo mennä lääkärille ?

Keskustelun tasoa ihmettelevä!

Vierailija

Faktahan on, että lääketieteessä on olemassa asioita, jotka ovat mysteerejä ja kiistanalaisia myös lääketieteen huippututkijoille.

Eli jos sinun mielestä Antti Heikkilä on tyhmä ja sinusta viisas, niin olette molemmat oikeassa. Kannattaako tällä tavalla asiasta kiistellä onkin sitten ihan eri asia.

t: sivusta seuraaja

ps: Minä epäilen Heikkilän laukomisia välillä, toisaalta uskon, että me tarvitaan hänenlaistaan toisinajattelijaa. Mies puhuu paljon myös hyvää, ainakin sellaista mitä sopii kunkin miettiä, vaikka siten lopulta olisikin eri mieltä..!

Vierailija

Heikkilä on ortopedi ja alansa huippuja Suomessa mutta miksi hän on hylännyt
koulutuksessaa saamansa tiedon ja kokemuksen?
Meillä on poppamiehiä muutenkin, ei tarvitse enää huippulääkäriä siihen hommaan.

Suutari pysyköön lestissään!

Vai onko hän kuin kirkosta eronnut pappi?

ps. minne katosi se ruokavaliostaan kertonut? Onko viesti poistettu ja samalla minun?

Miksi?

Vierailija

Lainaus:

ps. minne katosi se ruokavaliostaan kertonut? Onko viesti poistettu ja samalla minun?

Miksi?

Näilläkin sivuilla sensuroidaan sananvapautta. Kun joku klikkaa kohdasta "asiaton viesti"

Vierailija

Lainaus:

Kaikenlaisia luulosairaita täälläkin käy valittamassa?

Lue vain lehdistä ja kirjoista jatkossakin diagnoosit vaivoihisi ja käy sitten tällä syyttelemässä viattomia lääkäreitä, kun ei potilasta näkemättä osaa antaa niitä oikeita ojeita!!!!!


Tää ei varsinaisesti kuulu aiheeseen mutta..: Kuinka pääsee kelan lääkärien tutkittavaksi?

Olen huomannut heidän olevan hyviä diagnoosien teossa kun päihittävät tiedoissa maan
huiput:)

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat