Sivut

Kommentit (54)

Varmasti tilausta on. Moni ei vaan rohkene, nettikirjoittelussa kun saa niin helpolla "paskat niskaan" aivan asiallisessa keskustelussakin. Toivotaan, että rinki kehittyy ja siitä tulee aito vertaisten ajatustenvaihto paikka. Saman kokenut ymmärtää, toinen ei yksinkertaisesti voi.

Olen itse ollut leski jo kahdeksan vuotta, mieheni sairastui Parkinsoniin 50-kymppisena, vähitellen kehittyi myös joskus sairauden mukana tuleva dementia, sen myötä lääkkitys kävi vaikeaksi ja aiheutti vuorostaan erilaisia harhoja. Jäin varhennetulle hoitamaan miestäni koska kunto heikkeni niin, että häntä ei voinut enää jättää yksin. Ehdin olla vuoden kokopäiväisesti hänen kanssaan ennen kuin hän menehtyi äkilliseen keuhkoveritulppaan.
Omaishoitajuus on raskasta ja muistisairaan osittain menettää jo hänen eläessään kun personallisuus muuttuu, mutta hän on koko ajan siinä, välillä omana itsenään ja huolenpidon myötä kiintymys vielä kasvaa.
Ensimmäiset kaksi vuotta hänen kuolemasta meni kuin sumussa. Olin kuin kuplassa elämän ulkopuolella, elämä jatkui siellä jossain samanlaisena, eikä omassa elämässä ollut enää mitään samaa. Välillä tuntui, että en enää jaksa elää siinä maailmassa missä puolisoni ei enää ole olemassa.
Kolmannen vuoden aikana alkoi toipuminen, aika parantaa. Uusi parisuhde ei tullut vuosiin edes mieleen. Viisi vuotta mieheni sen hetkinen vointi, oli määritellyt koko elämän ja olemisen, jatkuva valvominen oli sekoittanut unirytmini niin, että en kyennyt nukkumaan kuin parin tunnin jaksoissa. Olin umpiuupunut ja viiden vuoden rutiineista oli vaikea päästää irti.
Vasta viimeiset kaksi vuotta olen ollut taas kutakuinkin entinen minäni. Aikaa on kulunut niin paljon, että olen tottunut yksineloon ja viihdyn siinä niin hyvin, että uutta parisuhdetta en enää edes harkitse.
Nyt nautin tästä päivästä, lapsista, lastenlapsista,ystävistä, likkunnasta jne. niistä pienistä hyvistä asioista mitä ympärilläni on.

Ikätoveri

Kiitos kirjoituksistanne surun askelten kulkijat

Sairauden toteaminen, sen eteneminen, kuoleminen, kuolema ja kaiken jälkeen yksin jääminen on raskas tapahtumasarja, jossa yksikään tunnekivi ei jää kääntämättä. Ja kuin pisteeksi i:n päälle on hautaamisen jälkeen oltava valmiuksissa kokoamaan murskaksi menneen elämän palaset yhdeksi ja julkiseksi koosteeksi nimeltä perunkirja. Sitten tulee hiljaisuus ja yksinäisyys.

Kun olin oman kujanjuoksuni juossut ja aloin nähdä jonkinlaista valoa, tai etsiä sitä, tulin huomaamaan, että täällä netissä nuorille leskille on ryhmiä, ja hyvä niin. Mutta uuden edessä vanhakin tarvitsee ajatuksilleen peiliä.

Puolison kuolema on tuonut oman kuoleman lähelle, tehnyt sen näkyväksi, kuin kaiken aikaa esillä olevaksi.

Oma suruni alkaa hälvetä, mutta elämä on tullut tarkoituksettomaksi. Tuo ”kuplassa elämän ulkopuolella” on kuvaava ilmaus. Jos ja kun toivun, niin en soisi unohtavani mitään osaa kahden viimeiseksi jääneen vuoden yhteisistä hetkistä. Silloin meilläkin ”huolenpidon myötä kiintymys kasvoi” ja yhteinen elämä tuli täyteen mittaansa. Tosin tämä on minun kokemukseni. Puolisoni kun ei puhunut viimeisinä kuukausinaan, mutta kehon kieli puhui ja siihen on luottaminen.

VM44

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kevään odotusta.

Tuolla joku kyseli, kelpuutetaanko hänet tähän rinkiin. Hn on varmasti ihan oikeutettu kirjoittamaan.

En aio kysellä lupaa, laittaudun vaan tähän ja kirjoitan, jos tulee toruja, olen pois.

Jäin leskeksi 31;vuotiaana, kolmen lapsen kanssa, niinkuin ymmärtää saattaa, ei ne lapset olleet kovinkaan vanhoja. Sen aikaiset muistot ovat yhä niin kipeitä etten niitä pysty edes tähän kirjoittamaan.

Olen elämäni "shackilaudalla" tehnyt paljon vika siirtoja, mutta tehtyjä ei saa tekemättömäksi. On vaan hyväksyttävä ettei järkikulta sekoa. Nyt olen jo yli 80;vuotta ja elän elämäni parhainta aikaa, yksinäisyys vaan joskus häiritsee. Veera VM30.

Naistenpäivän aattoa!

Yhteisen taipaleen katkeaminen rakkaan ihmisen kuolemaan on koko elämän muuttava tosiasia, jonka raskauden tuntee sen koettuaan. Pirstaleiksi mennyt elämä ja siihen liittyvät siirrot - voiko aina varmuudella erottaa siirrot toisistaan. Siirtoja on tehtävä, jotta peli etenisi.

Tutun oloisia tuntoja kuvaa V.A. Koskenniemen Elegia yksinäisyydelle

Yksin oot sinä, ihminen, kaiken keskellä yksin,
yksin syntynyt oot, yksin sa lähtevä oot.
Askelen, kaksi sa luulet kulkevas rinnalla toisen,
mutta jo eelläs hän on taikka jo jälkehes jäi,
hetken, kaksi sa itseäs vastaan painavas luulet
ihmisen, kaltaises -- vierasta lämmititkin!
Silmää löytänyt et, joka vois sun katsehes kestää,
kättä sa et, joka ei liukunut luotasi pois.
Kylmä on ystävän mieli ja kylmä on armahan rinta.
Huulet liikkuvat vain, rinta on liikkumaton.
Leikkihin kumppanin löydät, et toden riemuhun, tuskaan.
Hiipua yksikseen tuntehes polttavin saa.
Ystävän, armaan vain oma kaipuus sulle on luonut,
houreen, jok' katoaa, kun sitä kohti sa käyt.
Niin olet yksin, sa ihminen, yksin keskellä kaiken,
yksin syntynyt oot, yksin sa lähtevä oot,
yksin erhees kätket ja yksin kyyneles itket.
Ainoa uskollinen on oma varjosi vain.

Hyvää kevään jatkoa!

Kiitos Veera VM30!

Kirjoituksesi ansiosta sain kokea, että yksin jäänyt sieluni on tallessa ja ehkä löydettävissä.
Hyvää kevättä Sinulle!

t. suruvaippa

Suruvaipalle.

Iloitsen kovasti kun kirjoitukseni on herättänyt sinussa toivonkipinän ja uskon elämään. Aina on toivoa, pitää vaan , sopeutua, vaikka se onkin vaikeaa, niihin puitteisiin mitkä kohtalo on asetellut. Oliko tämä neuvo, ei, vaan toteamus.
Nenä vasten tuuleen ja matkaa jatkamaan.

Oikeen miellyttävää kesää sinulle ja paljon kauniita ilonkukkia elämäsi polun varrelle.

Tämä toivotus kaikille jotka ovat tänne kirjoittaneet.

toivottelee Vera VM30

Vallan, voi ajatuksensa otsikosta noinkin ilmaista.

Minä alankin tässä asioikseni utelemaan, mitens te lesket itsekukin vietätte lauantai-iltaa?

Minun ilta on siinä vaiheessa, että saunassa on käyty ja yöpaita päälle laitettu. Se ei nyt kuitenkaan tarkoita, ettenkö paitaa vaihtais menomekkoon. Kaikki on mahdollista, mutta joku ikämuutos on tullut. Ei ole väliä, kummalla asulla loppuiltani vietän. Ihana on pujahtaa peittojen alle alkuillasta ja lukea. Mukava olis lähteä jossain käymään. Elämä on niin arvoituksellista tässäkin iässä......ja loppujen lopuksi sitä samaa rataa, eipä juuri vaihteluita, vaikka menomekon päälleen vaihtaisi. Nyt keitän kahvit!

Varmaan mielenkiintoinen keskustelu meidän varttuneiden
tai sanoisinko seniori-leskien kanssa tästä kehkeytyy.Olen ollut jo leskenä kauan,mieheni kuoli äkillisesti 45 avioliitto vuoden jälkeen yhdeksän vuotta sitten.On todella hyvät ystävät tarpeen siinä tilanteessa.Mietitte kumpi on pahempi,kuolema vai ero.Erotessa ei kumppani kokonaan häviä mutta kuolema on lopullinen.Voit korkeintaan käydä haudalla harjoittamassa yksinpuhelua,ei siellä kukaan kyllä vastaa.Mutta elämä alkaa kantaa ja pitää vaan jaksaa jatkaa taivalta yksin.Alussa yksin jäätyäni mietin josko löytäisin nuoruuteni ensirakkauden.Löysin vain hänenkin hautakivensä.Joku sanoi että netistä ei saa kunnon ystävää.Minä ainakin olen saanut.Onpa joku sellainenkin ystävä löytynyt että myöhemmin olemme tavanneetkin.Mutta en haluakaan enää läheistä suhdetta,en vain pysty siihen,haluan kunnioittaa puolisoni muistoa.On paljon tärkeämpää kun voi ja saa keskustella luotettavan ystävän kanssa ja hän hyväksyy ja ymmärtää.

Minun lauantai-iltani ei ole sen kummoisempi kuin maanantai-iltakaan, samalla hiljaisella rutiinilla, paitsi se että vaihdan puhtaat lakanat. Tevtä tuijottelen ja surfailen netissä. Päivittäistä ulkoilua en toki unohda.

Jos joku näkee jotain irvokasta siinä että vanhat ihmiset kirjoittelevat netissä, on se heidän häpeänsä, ei kirjoittelijan.

Onhan se vähän uskaliasta tuoda tunteitaan julki tällaisessa julkisessa paikassa, joten se siitä. Saa nähdä miksi tämä kehittyy.

Oikeen mukavaa ja mielekästä kevättä kaikille, eilen muuten kuulin peipposen laulavan kevään riemua.
Veera VM30

Yksinäisyys tuo hiljaisuuden.
Hiljaisuutta on harjoiteltava.
Odotan. Kuuntelen.
Totta se on. Olen yksin.
Ei ole enää meitä.
Vain minä olen,
puolikas.

Minun ja puolisoni yhteinen matka päättyi 48 avioliittovuoteen kolme vuotta sitten. Kun näihin lukuihin lisää vielä aikuisuuden iän, niin on pakko myötää, että vanhusten kööriin kuulun - mutta onko se paha. Eikö se ole yksi elämän tavoitteista että saa elää pitkän elämän ja mielellään hyvän. Siihen hyvään kuulunee yhteiselo oman rakkaan kanssa, toisiinsa tutustuminen, yhdessä kasvaminen, yhdessä vanheneminen. Mutta kuten vanhuutta ei suoda kaikille ei suoda sitä yhteiseloakaan. Kaikenlaista surua ja tuskaa elämä tuo tullessaan. Yhdelle yhtä, toiselle toista. Ikään katsomatta.

Ovatko kuolema tai parisuhteen päätyminen eroon lainkaan verrannollisia ja mitä se hyödyttää verrata niitä?

Keväistä maaliskuun loppua!
tv. Suruvaippa

Niinpä; yksinäisyyttä olen minäkin harjoitellut jo lähes 7 vuotta. 49 hyvää yhteistä vuotta saimme viettää, sitten tuli äkillinen loppu. Oli niinkuin olisi "pommi tuvassamme räjähtänyt"...mutta siitäkin on pitänyt selvitä. Hyvät ystävät ovat kultaakin kalliimpia, olleet tosi hyviä tukijoita. Viikot kuluvat, välillä hyvinkin täynnä ohjelmaa mutta sitten on aikoja, jolloin on tosi yksinäistä ja surullista. sellaista mukavaa, tavallista juttuseuraa kaipaisi.
Kesää kohti kuitenkin olemme menossa ja talvikin on ollut kovin leuto, joten on voinut ihan päivittäin ulkoilla ja nauttia luonnon ihanuudesta.

Pidetään "lippu korkealla" ja mieli valoisana, vaikka se joskus onkin vaikeaa!

Oikein hyvää kevään jatkoa teille kaikille keskustelijoille!

toivottelee Pulmusofia

Yksin jääneen osaan kuuluu monenmoista isompaa ja pienempää, josta puolison kuoltua jää osattomaksi.

Yksi näistä asioista on tuo "tavallinen juttuseura".
Menee minne tahansa, niin palatessa on tyhjä koti vastassa. Ei ole ihmistä, jolle voi tutuksi tulleella tavalla purkaa kokemaansa, kommentoida näkemäänsä tai rupatella jonninjoutavaa. Kiukutellakin. Se arkinen yhteiselo, mikä saattoi aika ajoin olla rasite, on nyt suuri puute. Toisen ihmisen läsnäolo pakottaa reagoimaan tavalla tai toisella, jatkuva yksinolo on aika kuihduttavaa.

Korvaavia tapoja mielipiteen vaihtoon tulee etsittyä.
Tämä on yksi niistä.

Suruvaippa
JK. Kaksin kellojen siirto kesäaikaan oli aina jonkinlainen pikku tapahtuma, jossa korkealla olevien kellojen kohdalla sai tukeutua toiseen. Nyt siitä on tullut ilmeetöntä rutiinia vailla turvallisia käsiä.

Yksin minäkin olen elämääni jatkanut jo yhdeksän vuotta.45v ehditiin yhdessä olla.Nyt on vain muistot ja lapset perheineen tukenani.Ystävien tuki on tarpeen jokaiselle yksin jääneelle.
Naispuolinen on useimmiten paremmassa asemassa arjen asioissa.
Miehet ovat monesti niin riippuvaisia vaimoistaan noissa kodinhoitoon liittyvissä puuhissa.
Tuosssa ei naapuri mieskään osannut laittaa pyykkikonettaan toimimaan kun on puoliso sairaalassa.
Opettakaa hyvät naiset myös kumppanillenne vähän kotitöitäkin kaiken varalle.

Kellojen siirto on helppoa kun on sellaiset kellot että ei tarvitse niitä alas seinältä raahata.
Kesäaikaan on muutenkin niin helppo siirtyä kun mennään valoon päin.
Toista se on taas sitten syksyllä takasinpäin palata normaaliin aikaan.
Saapa nähdä miten pitkään kylmäkausi nyt jatkuu,joillakin on niin kiire kesää jo laittelemaan ja puutarhaamyymälät ovat myös jo kesäkukkia tulvillaan..

Jäätyäni leskeksi kohta 20vuotta sitten, oli edessä opettelu elämään yksin. Onneksi oli hallinnassa kaikki kotityöt leipomista myöden, niin ei jäänyt sormi suuhun. Vie aikansa oppia elämään yksin, mutta kaikkeen tottuu. Olen monesti miettinyt millaista olisi ollut vanheta yhdessä. Nyt teen sitä yksin, onneksi olen terve ja voin nauttia elämästä täysin siemauksin.

Naispuolisena leskenä taidan tarvita apua ns.miesten töihin.Autonrenkaitten vaihto nyt juuri edessä,olen toki niitä vaihtanut "nuorempana"mutta nyt menisi jo hankalaksi,hätätilassa voisin saada vaihdettua jos oikein yrittäisin.Muihinkin miesten hommiin apu olisi paikallaan,kunto ei vain kaikkea raskasta kestä,terveys on tärkeä asia vanhetessa,pärjää pitempään omillaan.

Olen nuorten aikuisten ja kolmannen iän kynnyksellä olevien parien kohdalla huomaavinani, että aika monet miehet tekevät kotitöitä ja hoitavat lapsia naisten rinnalla, joten se sarka tulee varmaan opituksi ainakin niin, että perhe ei osaamisvajeen vuoksi kuole nälkään.

Sitä vastoin en ole nähnyt naisten ottavan haltuun miesten töitä. Itsekään en niin tehnyt. Meillä oletus ja toive oli, että vanhenemme yhdessä. Työnjako oli selkeä ja homma toimi puolison sairastumiseen saakka, mutta vasta kuolema asetti kahden työt yksille hartioille. Monet arjen asiat yllättivät ja elämästä tuli osaamattomuuden vuoksi vähän arvaamatonta ja pelottavaakin.

Akka ukon töissä

Hyvää huomenta!

Millaisen päivän tänään vietät, varttunut leski?

Jäin kohdallani miettimään, olisiko päiväni kuvio erilainen, jos mieheni eläisi. Varmasti olisi, mieleen tulee ensimmäiseksi rauhallinen aamu,missä kumpikin tuumailisi päivän kuvioita. Voisi olla toisinkin, huoli toisen tai kumpaisenkin voimista selviytyä päivän kuvioista iltaan.
Tällä hetkellä nöyrä kiitos tästä päivästä kumpuaa sydämestäni, mutta yhä sydänalla ahdistaa ajatus, miksi joidenkin on pitänyt luopua elämästään parhaassa iässään.
Haluan kuitenkin sanoa, että lesken osa on yksi elämän tuomista suruista toisten joukossa, monella meistä on yhtä suuria huolia ja suruja elävässä elämässään. Ajattelen vanhoja pariskuntia, jotka vähenevillä voimillaan hoitavat huonokuntoista puolisoaan kotona, haluavat jaksaa. Siinä tilanteessa on suurta rakkautta ja niin nöyrää tyytymistä olevaan tilanteeseen.

Mutta, mitä siis teen tänään. Kohta haen postit laatikosta, silmäilen lehdet, pyykit, arkisiivon ja kunhan päivä vähän lämpenee, menen ulos puutarhaan. Eilen illalla lastasin omenapuun oksista kuorman kottikärryihin. Oikein sidoin kuormani narulla, ettei oksat poukkoile lähtiessäni työntämään kärryä tuonne alamäkeen, sitten puistotien ja mutkan kautta oksien keräilypisreeseen, matkaa kertyy puoli kilometriä. Muitakin oksakuormia tulisi tontiltani ainakin kymmenen kuormaa, aluksi pitäisi "oksat" saada nurin. Toiveissa on, että poikani seur. kerralla kotiin tullessaan tulisi sahan kanssa.....mutta oksasaksillakin saan paljon aikaseksi:).
Illansuussa menen senioritanssiin. Tuo sana olisi kymmenen vuotta ollut itselleni kauhistus, mutta nyt se maistuu ihan hyvältä ja tarpeelliselta. Osallistujia saisi olla vain enempi. Viime kerralla mietimme, että nimen pitäisi muuttaa vaikka muistitanssiksi, ehkä sitten oivallettaisiin sen tarpeellisuus just senioreille. Sehän ei ole varsinaista paritanssia, piirileikkiä paremminkin, jossa pitää vain vähän muistaa muutamia opeteltuja askelkuvioita.
Minä, varsinaisen paritanssin rytmitajusta sivuun jäänyt, tässä nyt puhelen;).
Tässä tulevan päiväni asiat, huomenna ovat jo erilaiset.
Hyvän mielen päivää jokaiselle !

Kiitos yllättävästä kysymyksestä, Ilmatar!

Muutaman hetken ajatukset vaelsivat vieden mukanaan yhteiseen aikaan ennen sairastumista. Sitten sairastumisen aikaan. Ja lopulta nykyhetkeen.Viivähdin kussakin mielikuvassa ja sain vahvistusta sille, että nykyhetki on paras. Nyt yritän iloita jokaisesta hetkestä, mutta löydän aika ajoin itseni katsomasta luontoa ja ympäröivää elämää kuin viimeisen kerran, kuin hyvästejä jättäen.
Siellä jossain minua odottaa elämäni todistaja, sydänystäväni, taisteluparini, hän, jonka kanssa on eletty niitä elämän iloja ja suruja, joita jokaiseen elämään mahtuu.

Olen suorittaja luonnoltani. Olisin mielelläni ahertanut toisen kanssa ja rinnalla. Nyt toimitan kodin- ja vuodenaikojen puuhia yksin. Vielä tällä hetkellä yleishyödylliset vapaaehtoistyöt ovat viikon runko, jonka ympärille muu elämä rakentuu. Voimien vähetessä tilanne tietysti muuttuu.

Millaisen päivän tänään vietän? Takana on 9 tuntia ja siihen mahtuu kaksi vapaaehtoistehtävää ja tulevan valmistelua; aamupala; lepohetki; ja tätä kirjoittelua. Edessä ainakin 6+ tuntia. Niihin on suunnitteilla hyötyliikuntaa ja ulkoilua, ruoanlaittoa ruokailuineen, tv:n katsomista ja lukemista.

Viivähtelijä

Hyvää vappuaattoa!

Puhekumppanin puuteko sen saa aikaan, että ei oikein osaa tai ymmärrä, että aina ei tarvitse olla tähdellistä kerrottavaa, voi vaikkapa laittaa toivotuksia menemään. Tämän olisi voinut aloittaa pääsiäisestä tai mistä tahansa tapahtumasta, mutta parempi myöhään...

Mukavaa Valpuria kaikille!

Leski 2011

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat