Tarinapalsta

Seuraa 
Liittynyt24.8.2015

Ystävät kalliit! Tänne voitte kirjoittaa tarinoitanne:)

Ystävä neuvoi eilen että esim. tarinoita voi kirjoittaa tekstinkäsittelyllä ja siirtää ne kopio/liitä- menetelmällä
tänne muiden luettavaksi! Hitaana konekirjoittajana tämä olisi minulle suuri apu:)
Halusin vain kokeilla että toimiiko se? Toimii se! HURRAA! Kiitos ja Kumarrus Hänelle:)
Tämä kertoo ensimmäisestä naisystävästäni....!

YSTÄVÄNTEKO
Tapaus josta kerron, sattui kauan sitten lapsuudessani. Asuimme maaseudulla pientä maapaikkaa. Isä, äiti ja neljä lasta. Oli lämmin toukokuun päivä. Isä oli töissä jossakin, luultavasti uitossa. Vanhimmat lapset olivat koulussa ja minä nuorimpana vielä kotona, äidin kanssa. Olin ehkä neljä vuotias, korkeintaan viisi. Kotimme pihapiirissä, saunan luona oli vinttikaivo. Sinä päivänä äiti pesi sen luona pyykkiä. Tarvittavan lämpimän veden hän kantoi sinne navetalta, karjakeittiön muuripadasta. Yritin aluksi olla äidin apuna, mutta sitten se alkoi tympäistä, joten siirryin omalle "työmaalleni".
Pihapiirissä sijaitsi myös hiekkakasa, vähän aiemmin valmistuneen navetan jäljiltä. Tuo hiekkakasa oli minun leikkipaikkani, minun maailmani leikki-autoineen ja muine leluineen. Mutta yksin leikkiminen oli joskus tylsää, niin kuin silloin. Menin välillä käymään tuvassa ja katseeni harhaili etsien jotain mielenkiintoista ja sitähän löytyi. Tulitikut uunin reunalla! Niitä tosin vartioi tukihirren raossa ollut ”koivuniemen herra”, mutta siitä huolimatta uskalsin toteuttaa mielitekoni. Tässä vaiheessa saatoin vilkaista ikkunasta kaivon suuntaan. Äiti oli edelleen työn touhussa, ei mitään vaaraa.
Tarkastin liedenperän ja tuhkakupit, tupakan natsojen toivossa, mutta turhaan. Sitten ruokahuoneen nurkasta löysin risaisen paperisäkin, jonka siirsin keskemmälle ja sytytin sen palamaan. Tarkoitukseni oli sammuttaa se hetken päästä, mutta tuli sai nopeasti niin suuren vallan, että katsoin parhaaksi lähteä karkuun ja ryntäsin ulos. Päätin juosta metsään, mutta pihamaalla muistin, ettei isä ollut kotona ja minä pysähdyin. Piiskankin uhalla huusin äidille: ”Äiti, tule vähäks aikkoo tuppaan, säkki pallaa.”
Äiti sieppasi kaivon kannelta täyden vesiämpärin ja lähti juoksujalkaa tuvan suuntaan ja veden avulla hän sai kuin saikin tulipalon sammumaan. Selkäsaunasta tietoisena itkin jo valmiiksi, mutta piiskaamisen sijaan äiti ottikin minut syliinsä ja sanoi: ” Olpa hyvä kun tulit huutammaan äittii appuun.” ”Isäpä suuttuu,” sain sanotuksi. ”Ei suutu,” lupasi äiti. ”Entäs Jumala?” ” Eikä suutu Jumalakkaa.”
Olin äidin sanoista niin onnellinen, ettei itkustani meinannut tulla loppua. Äiti siivosi vielä palamisjätteet ruokahuoneen lattialta. Lautalattian päällysteenä olleeseen kovalevyyn oli palanut reikä, jonka äiti peitti matolla. Tapauksesta ei enää puhuttu sen koommin.
Muistelen usein tuota tapahtumaa vieläkin kyyneleet silmissä, erityisesti juuri toukokuussa, silloin Äidit kirjoitetaan muutenkin isoilla kirjaimilla. Se oli ystävänteko, jonka muistan elämäni loppuun saakka.

Sivut

Kommentit (80)

Vierailija

Hyvä kertomus sinulla metsänpoika, kuvaa hyvin äidin rakkautta.
Onhan sinulla varmaan tallennettuna muitakin tarinoita, onhan?

Vierailija

Metsänpojalle ! Neuvo toki minullekin tyhmälle miten saat siirrettyä valmiin tarinan tekstin käsittelystä esim. tänne .Minullakin olisi joitain valmiita tarinoita joita voisin kopioida tänne?
Kirjoitteli nim .Rusina

Vierailija

Lainaus:

Metsänpojalle ! Neuvo toki minullekin tyhmälle miten saat siirrettyä valmiin tarinan tekstin käsittelystä esim. tänne .Minullakin olisi joitain valmiita tarinoita joita voisin kopioida tänne?
Kirjoitteli nim .Rusina

Hei Rusina, tahdotko, että nimenomaan metsänpoika neuvoo, vai saanko
mie koettaa neuvoa, kun ryntäsin tätä keskustelua katsomaan uuden tarinan
toivossa? No, jos mie kuitenkin yritän :)

Maalaat hiirellä sen jutun, jonka haluat siirtää/kopioida esim. tänne.
Sitten klikkaat ctrl ja c-näpäimiä lähes yht´aikaa. Seuraavaksi avaat sen
kohdan johon haluat tekstin siirtää klikkaat ctrl+v. Jos muistin kaikki vaiheet,
niin se on siinä. Jos et Rusina onnistunut, niin kysy uudelleen metsänpojalta, ehkä
hän tekee toisin. Onhan niitä muitakin tapoja, mutta itse olen todennut tämän
ikäänkuin oikotieksi :-)

Vierailija

Olin n. kymmenen vanha, kun sain ensimmäisen kerran ajaa yksin suopellolta haravakoneen kotiin. Kiertotietä tuli siinä viitisen kilometriä ja suurin osa tiestä kulki metsässä. Ylpeänä hoputin hevosen matkaan ja mahtipontisesti heilautin kättäni heinänteko joukoille, jotka oikaisivat jalan kotia kohti metsän halki lyhintä tietä.
Annoin hevosen lönkytellä rauhalliseen tahtiin, olihan sekin väsynyt urakoituaan koko päivän heinätöissä. Istuin ohjakset löysällä vanhanaikaisen haravakoneen pukilla ja tuntui niin mukavalta kun isä luotti 10-vuotiaaseen tytön ruipeloon niin, että antoi hevosen ohjat vastuulleni. Olin juuri avannut metsätien ensimmäisen portin ja hevonen osasi pysähtyä odottamaan minua portin sulkemisen jälkeen. Kiipesin pukille ja vähän matkaa ehdittyämme eteenpäin, hevonen kavahti pystyyn takajaloilleen, hirnui ja samassa lähdettiin liikkeelle kuin raketti. Ehdin vain nähdä suuren kyykäärmeen keskellä tietä ja lensin haravakonen piikkien päälle jossa roikuin henkeni kaupalla.
Pysähtyihän se hevonen viimein ja vapisevana sain kammettua itseni takaisin pukille ja kerättyä ohjakset käteeni.
Olo oli kuin katujyrän alle jääneellä, joka paikkaa sattui, eikä itkukaan ollut kaukana. Onneksi matkaa oli vielä niin paljon jäljellä, että sain kootuksi itseni ja entistä hitaammin annoin hevosen kulkea kotia kohti.
Pihassa isä tuli vastaan ja alkoi riisumaan hevosta valjaista kysyen, että kuinkas se kotimatka sujui? Tomerasti vastasin, että oikein hyvin ja onhan se meidän hevonen niin säyseä ettei ole mitään huolta.
En uskaltanut kertoa isälle mitä oli tapahtunut, sillä se olisi varmaankin ollut viimeinen kerta kun olisin saanut lähteä yksin hevosen kanssa kierttietä ajamaan.
Onneksi heinäväelle oli lämmitetty sauna ja sinne painelin murjottua kroppaani vastalla hautomaan.

kesäheinä

metsänpoika
Seuraa 
Liittynyt24.8.2015

Lainaus:

Metsänpojalle ! Neuvo toki minullekin tyhmälle miten saat siirrettyä valmiin tarinan tekstin käsittelystä esim. tänne .Minullakin olisi joitain valmiita tarinoita joita voisin kopioida tänne?
Kirjoitteli nim .Rusina

Saatko Karpalon ohjeella siirrettyä?
Laitan toisen tavan varmuuden välttämiseksi:)
Vordilla olevan tekstin maalaan siniseksi: Cursori tekstin loppuun ja hiiren vas.näppäin alhaalla koko ajan,
Vedän alimman rivin siniseksi oikealta vasemmalle ja siitä suoraan ylös. Kun haluttu teksti on saatu
siniseksi, vapautan hiiren napin.
Hiiren nuoli tekstin päälle oikealla näppäimellä komento-ikkuna auki, josta vas.näp. "kopioi"-komento.

Avaa ET:stä vastaa-ruutu ja hiiren oik.näp. komento-ikkuna auki, josta vas.näp. "liitä".

Isoäidille: Minun tarinat on kynän jäljeltä, vai oliko joku Joulujuttu koneella, en muista:)

Pitäiskö poimia murteista ja muualta tänne samaan? Ei kai..
Kun ei ole sitä sihteeriä..:(

Vierailija

Ensimmäinen kesä eläkeläisenä alkaa lähestyä loppuaan ja syksy saapuu. Mietin, mikä olisi hyvää ajankulua silloin kun lasten lapset eivät tarvitse mummun seuraa. Lueskelin sadepäivän kuluksi erilaisia keskustelupalstoja ja huomasin, että täällä ET-keskusteluissa on useampia juttuja ystävyydestä tai sen puutteesta. Täällä oli aloitettu myös tarinapalsta, joka vaikutti mielenkiintoiselta. -Kiitos Metsänpojalle.
En mielestäni ole erityinen tarinan kertoja, mutta koulussa tykkäsin ainekirjoituksesta ja niinpä ajattelin nyt kertoa ystävyydestä. Ihan sen vuoksi, kun noilla ystävyyssivuilla joku kirjoitti, että lapsuuden ystävät ovat ainoita oikeita ystäviä eikä vanhempana enää ole mahdollisuutta saada oikeita ystäviä. Olen sitä mieltä, että ystäviä saa, kun etsii avoimin mielin ja on valmis kohtaamaan toisen ihmisen omana itsenään eikä teeskennellen. Minulla on ollut kaksi hyvin läheistä ystävää, jotka olen ”saanut” aikuisiällä, mutta nyt jo menettänyt kuolemalle. Nuorempi ystävistä menehtyi vakavaan sairauteen vähän yli 50-vuotiaana sairastettuaan n. kaksi vuotta. Olin hänelle ”rinnalla kulkija”, sillä tutustuin häneen paremmin pian sen jälkeen, kun hän oli sairastuut. Aikaisemmin olimme olleet ns. hyvän päivän tuttuja, joilla kyllä ajatukset monessa asiassa olivat saman suuntaisia. En nyt kerro tästä ystävyydestä vaan toisesta, joka kesti parikymmentä vuotta.
Ystävä, josta nyt kerron oli mieheni täti. Hän kuoli vajaa kolme vuotta sitten yli satavuotiaana. Tutustuin häneen sen jälkeen, kun olimme menneet naimisiin. Aluksi tosin ”ujostelin” häntä, sillä hän oli minua yli 40 vuotta vanhempi, mielestäni arvokkaan oloinen rouva, joka oli toiminut opettajana samoin kuin miehensä. Lapsia heillä ei ollut. Mieheni oli heille melkein kuin ottopoika. Olivathan he usein kesäisin mieheni kotona, maatilalla, apuna.
Kutsun tätä ystävääni nyt tädiksi. Ystävyytemme alkoi sen jälkeen kun hän jäi leskeksi 78- vuotiaana. Hän asui omakotitalossa, jonka he olivat rakentaneet eläkkeelle jäätyään, miehensä synnyinpitäjään. Tädin lähimmät sukulaiset asuivat parinsadan kilometrin päässä heidän kodistaan. Niin myös meidän perhe. Leskeksi jäätyään täti muutti kerrostaloon, sillä hänellä oli myös kesämökki hoidettavana. Vierailumme hänen luokseen lisääntyivät, koska oli asioita, joissa hän tarvitsi mieheni apua, vaikka olikin hyväkuntoinen. Olimme usein hänen luonaan useamman päivän ja näillä vierailukerroilla opin tuntemaan hänet paremmin. Meillä oli samanlainen huumorintaju ja vietimme tosi hauskoja juttutuokioita. Hän kertoi paljon tapahtumia elämänsä varrelta - eikä hänen elämänsä aina ollut ”ruusuilla tanssimista”. Mutta kuten hän sanoi: ”Kaikesta on selvitty ja jatkettu kiitollisin mielin eteenpäin.” Hän oli hyvin selvillä nykyajan asioista, vaikka maailma oli muuttunut todella paljon hänen elinaikanaan. Kävimme hänen kanssaan vaateostoksilla, koska hän oli hyvin tarkka pukeutumisestaan ja uskoi, että sanon suoraan, jos joku vaate ei mielestäni hänelle sovi. Ruuan laitto ja marjastus olivat myös yhteisiä harrastuksiamme. Hän opetti minulle mm., kuinka tehdään hyvä madekeitto.
Hänellä oli ystäviä sekä asuinpaikkakunnalla että muualla Suomessa. Hän osasi huomioida toiset ihmiset. Mm. hän oli taloyhtiössä esittänyt, että uudet asukkaat, olivat ne sitten asunnon omistajia tai vuokralaisia, käytäisiin toivottamassa tervetulleiksi esim. kukkakimpun kera. Siinä talossa asujat viihtyivätkin yleensä hyvin, joten ei niitä tervetulotoivotuksia usein tarvinnut viedä. Talossa oli hyvä henki ja asukkaat pitivät toisistaan huolta. Eräs hänen ystävistään kertoi, että hän on äidiltään perinyt ystävän. Täti oli ollut hänen äitinsä ystävä ja suruaikana täti ja tämä tytär olivat jakaneet muistojaan ja ystävystyneet. Täti vieraili myös meillä usein. Joskus hän tuli tämän ”perintö”-ystävän kanssa asuinpaikkakunnallemme teatteriin tai muihin tapahtumiin ja selviö oli, että he yöpyvät meillä.
Täti asusteli lähes satavuotiaaksi virkeänä omassa asunnossaan. Hänen ikätoveriystävät kuolivat vähitellen, mutta aina tilalle tuli jostain uusi ystävä. Pari viimeistä vuotta hän asui pienessä, viihtyisässä palvelutalossa, koska hänelle tuli lievä halvio, joka vei puhekyvyn. Osittain puhekyky kyllä vielä palautui, mutta hän koki turvallisemmaksi asua niin, että hoitohenkilökuntaa on aina paikalla. Tämä edellä mainittu ystävä vieraili hänen luonaan lähes viikottain, mutta hänkin menehtyi yllättäen aivoverenvuotoon. Silloin oli syksy ja täti suri kovin ystävänsä kuolemaa. Tädin sanojen mukaan syksy oli hänelle aina raskasta aikaa. Siitä alkoikin tädin kunto vähitellen heikkenemään. Kesällä hän tosin oli vielä melko virkeä, jaksoi nauttia linnunlaulusta ulkoilmassa, mutta syksyllä hänenkin elämänlanka katkesi.
Tädissä minulla oli mahtava esimerkki siitä, miten haluaisin vanhenta. En vaivoja valittaen vaan luottavaisesti kohti uusia mahdollisuuksia ja kiitollisena jokaisesta eletystä päivästä.

Vierailija

Kiitokset edellisen tositarinan kirjoittajalle.
Hyvät ystävät ovat kullan arvoisia.

t. Karpalo

Ps. Pidin myös paljon "kesäheinän" lapsuuden muistosta :-) Kiitos!

Vierailija

Anonyymi 12.08. 2011 18.34 kerroit pitäneesi ainekirjoituksesta:) Niin minäkin pidin,
ja opettaja piti minun aineistani mutta ei ilmeisesti minusta, koska lähes pakotti
minut lukemaan aineitani julkisesti koko luokan edessä:(

No, seuraavan tarinan kirjoitin murteisiin ja jotkut on jopa pitäneet siitä ja sitä
on lainattukin siellä.
Nyt ajattelin kopsata sen tänne, yleisön pyynnöstä (huolimatta):)!

Laitan sille nimeksi:

MALLINUKEN HELMOISSA

Aikonnaan mänin vuatekaappaan ostoksile, en muista jotta mittee ostin van kävin
kassale maksamassa ja vaihtorahat koprassa läksin pois kävelemmään ja tarkistin
kulikkiissani sitä kassakuittii. Sittä juohtu mielleen jotta pittää käyvä kahtelemassa
naissiin osastolta entisele tyttökaverille/nykysele vaimole/tulevale leskele jottai
lahjan tapasta. Siinä sittä etteeni kahtomata mänin ja kompastun johonnii vuaterekin
jalakkaan ja lensin turvalleni. Tietysti koprassa olleet kolikot levis pitkin lattiita sinne
mallinukkeloihen jalakkoin. No enhäm minä ruahtina vähhii rahojani sinne jättee ja
männä könysin polovillani sielä nukkeloihen helemmoin alla ja keräsin rahani poikkeen.

No sittä vilikasin vähä ylemmäs ja huomasin jotta kaks semmosta koleme- neli-vuotiasta
tyttöö oli siinä käytävälä kyykyssä ja kahtovat minnuu ihmeissään siitä nukkeloihen
välistä. No pelleilessäni vetäsin nukkeloihen helemat vastakkain vähäks aikkoo ja olin
piilossa . Tytöt kikattivat ja yrittivät kurkkii. Yhtääkkii vetäsin helemat erilleen ja siitä
välistä ärjäsin silimät pakrollaan jotta: PÖÖÖÖ!
Tytöt juoksi kirkumalla karkkuun ja vähä ajan piästä kuulu jotta: "tule äiti kahtommaan,
tiälä on hassu setä piilossa.."
Kävi mielessä kokkeeks jäykisttyy nukeksi siihen välliin van en uskaltana.
Yrtin sittä vuaterekkilöihen suojassa kontata sieltä poikkeen van meinasi törmätä
myymälä- etsivän jalakkoin...:(
Rikosrekisteriltä siästyn ja kahelirekisterissähän mulla oli meleko paljo tavarroo jo ennestään:)

Hiäpukkuu en sieltä kaapasta ostana, sanon vaimontekelleelehi jotta ennemin jiän vaikka
vanahaks poijaks:)

t.metsänpoika

ps. Yhdyn myös Karpalon esittämiin kiitoksiin muille kirjoittajille:) Hyvä!

Eekä ou Sari vielä ilimottana jotta oisi paper lopussa...!

Vierailija

Kylläpä oli metsänpojalla mukava murretarina.
Täällä sitä lukiessani itsekseni nauroin ihan ääneen, kun
kuvittelin tuota tilannetta. Luulisin, että siinä on ehkä
puolet totta, puolet tarua eli väritystä tuohon tapahtumaan :-)
Hyvin osaat kertoa! Kiitos päivän ilopilleristä!

Vierailija

Nim.Rusina kiittää neuvojia tekstin siirrosta.
Laiatan tähän nyt yhden pienen jutun joka on ajankohtainen sadon korjuun osalta .Minulla tälläinen muisto.

Perunannostoa musiikin tahdissa

Olin kansakoulusta päässyt tyttönen ja olin vielä kotona ja osallistuin tietysti
kaikkiin kodin töihin jo aikuisen lailla.
Eräänä syksynä meillä oli erityisen paljon perunaa kasvussa. Siinäpä oli sitten suuri työ nostaa se pois syksyllä.
Perunaa nostettiin niin että isä ajoi hevosen vetämällä auralla penkin nurin ja sitten kerättiin perunat pois ja vielä harattiin talikolla ,ettei perunoita jäisi peltoon.
Perunan nostoa oli viikkokaupalla ,olihan meitä päivällä vaan pieni sakki isä ,äiti ja minä. Nuoremmat sisarukset olivat sitten vähän aikaa apuna koulusta päästyä. Läksyt luettiin vatsa pimeän tullen.
Isä yritti keksiä keinoja minulle ,ettei perunan poimiminen rupeaisi liiaksi tympäsemään. Hän tiesi että minä tykkäsin kuunnella radiosta musiikkia ja itsekin tykkäsi. Meillä oli silloin patteri radio ,aika iso puinen laatikko.
Isä toi sen tyhjien perunalaatikoiden päälle peruna pellolle. Hyvästihän se siinä soitteli meille ”kevyesti kohti keskipäivää” ,”kotimaisen iskelmät” jne. Välillä tietysti tuli asiaohjelmaakin. Kuulaassa syyssäässä se kuului naapuriin asti .Naapurin vanha isäntä kävi paheksuen ihmettelemässä ,että jo on työntekoa tuommoinen.
Nuorempi isäntä kävi myös naureskelemassa meille . No siitä ei välitetty vaan radiota
siirtää putjattiin sitä mukaa kun työmaa edistyi. Minä mielessäni annoin isälle pisteitä ,kun tiesin ,että minuahan hän yritti radiolla viihdyttää.
Viimein perunakin tuli nostettua.

Vierailija

Jaakko Tepon paluun innoittamana teen härskin tempun. Kaivoin pöytälaatikosta
vanhan kirjoitukseni ja aion sen kirjoittaa tänne. Yleisön pyynnöstä - huolimatta:)
Joudun ehkä siitä muutamia sanoja korvaamaan piip- sanalla, en kuitenkaan ihan kaikkia
sillä eihän kukaan jaksa sellaista piipitystä lukea:

Ikkee on tullu,on harvenna tukka/aena mulla verssoo tuo huumorinkukka/
Apinaksi aijottu, luulloo ne harvat, jotta Luojalta kesken on loppunna karvat/
Runoloita kirjutan ja luvennii vaekka/ usseesti pyörri tuo sorvil laekka/
Rottinkisaavat ja tervatut sukset/ niihinpä liittyy nuo harrastukset/
Tiälä mie viihyn, vuan jos en ou tiälä/niin suatampa olla vaikka järvevjiälä/
Kun syömistä vuottaat ahventen suut/siinä mielestä haihttuu turhuuvet muut/
Minähhii innostun hommaan moisseen/suap ukkomies kulukkee reejältä toisseen/
Kesälä om mukava uistinta viskkoo/ ja isoja haakija rannalle kiskkoo/
Ee akka ou ollunna unneuksissa/tarvihe käävä ee portellissa/
Kunon vihitty akka niin sama on taksa/sen hyvänä pittää - ee mittää maksa/
Vierraessa naesissa käävä ee kehttoo/illala akkasa kansa kuv vehttoo/
Josson vierraissa naesissa vietety yö/siinä katkolla on koko elämäntyö/
Erossa voep männä muat sekä mannut/jos out vierasta naesta kerran vaen piip/
Parempi se oes - vaekka kaekki ee tajjuu/ jotta kohti kum männöö, entistä hajjuu/
Jo runnoo ee muutee lukkee voija/ kyllä muutaman sanan suap sensuroija/

t.metsänpoika

Vierailija

Kerrassaan upea ja huumorilla kirjoitettu runo! Tällaista lisää vaan metsänpoeka. (menikö oikein hämäläiseltä?)

Vierailija

Kun ei tällä kertaa murrepalstan ovet aukene meille, niin tulin lukemaan
tätä tarinapalstaa. Metsänpojalta onkin täällä näköjään uusi tarina, joka on
ilmestynyt lomalla ollessani. Hauskasti kerrottu ja onhan siinä oikeasti
elämänohjeitakin :-)

"Kunon vihitty akka niin sama on taksa/sen hyvänä pittää - ee mittää maksa/
Vierraessa naesissa käävä ee kehttoo/illala akkasa kansa kuv vehttoo/
Josson vierraissa naesissa vietety yö/siinä katkolla on koko elämäntyö/ ....."

Kirjoitelkaahan muutkin tarinankertojat tänne juttujanne, minulla itselläni ei
tarinankertojan taitoja ole, mutta luen kyllä sujuvasti toisten juttuja :-)

Maria

Vierailija

Laitan tähän pienen jutun jonka olen kirjoittanut lapsenlapsilleni.

Ruokamuistoja

Kun panen silmät kiinni ja palautan mieleeni lapsuuteni sunnuntaiaamut
on mieleni levollinen. Herään hämärään pirttiin jossa hellassa rapsahtelee
tuli. Ei ole kiire nousta nyt kouluun ,saan herätä rauhassa.
Äiti ja isä ovet menneet navetalle.
Hellan kulmalla näen sinisen emalikattilan .Tiedän mitä siinä on ,aina juuri
tässä kattilassa.
Siinä on riisiä kypsymässä. Se tietää joka sunnuntaista riisipuuroa .
Se on mieluinen ajatus .Kuuluu ehdottomasti sunnuntaiaamuun yhtälailla
kuin rauhallisuus mikä sunnuntai aamuissa vallitsee.
Arkiaamuina on kiire kouluun ja hotkaisemme leipää ja maitoa . Isä keittää
itse aamiaisensa (paitsi kesällä) talkkunan ja tirripaistin . Hänellä on kiire
metsään puiden ajoon hevosen kanssa .Äitiä ei edes näy ,hänellä menee koko
aamu yksin karjan kanssa. Sunnuntai aamuna on leppoisaa nousta ylös ei
ole kiire kenelläkään.
Äiti käy lisäämässä maitoa puuroon ja tulta hellaan.
Ajattelen miten sunnuntaiaamuun kuulukin aivan varmasti riisipuuro.
Varmaan siksi ,että on aikaa keittää pitkään kypsyvä ruoka.
Äiti keittää puuron hitaasti hauduttamalla siksi puuro onkin sitten niin
hyvää. Aamiaispöydässä on lisäksi leipää ja jotain suolapalaa ; lihaa tai
suolakalaa . Marjakeitto tai kesällä raparperikeitto ,joskus rusina soppa
kuuluvat myös puuropöytään. Sisko ja minä osaamme jo kattaa pöydän
valmiiksi.
Kun isä ja äiti tulevat navetalta on puuro juuri kypsynyt valmiiksi
ja koko perhe herännyt. Puuro aloitetaan usein syömällä leipää sen
kanssa ja laitetaan voisilmä keskelle. Isä aukaisee radion ja silmäilee meitä
lapsia sillä tavoin ,että olemme hiljaa. Radiosta alkaa Maamiehen tietolaari,
josta me lapset emme ymmärrä mitään ,mutta sen perään alkaa Tervetuloa
aamukahville lähetys jota on mukava kuunnella samalla kun syö. Puuroa
satsataan toinen lautasellinen jonka jokainen syö mieltymyksensä mukaan
joko marja keiton kanssa tai kanelin ja sokerin kanssa.
Miten puuro voi olla yhtä hyvää joka sunnuntai ?
Ehkä siihen vaikuttaa lisämausteena leppoisa ja kiireetön tunnelma sitä olen
aikuisena miettinyt.
Ruuan päälle aikuiset käyvät ruoka levolle. Äitikin joka ei muulloin ruoka-
lepoja nuku. Me lapset tiedämme että on hiljainen hetki. Radiosta kuuluu
Jumalan palvelus. Sitä ei kuunnella sen kummemmin
erikseen, se vain kuuluu taustalta.
Tätä tunnelmaa samoin kuin yhtä hyvältä maistuvaa riisipuuroa olen
yrittänyt löytää omaan talouteeni monesti myöhemmin, mutta samaa
tunnelmaa ja makua en ole tavoittanut .Lapsuuskodissani se toistui
joka sunnuntai ja siihen tunnelmaan eikä puuroonkaan koskaan kyllästytty.

Minulla on levykkeellä vielä yksi ruokamuisto juttu. Kirjoitelkaa jos tahdotte lukea
nim .Rusina

Vierailija

Hei Rusina, tottakai tahdomme lukea. Minäkin melkei tavoitin tuon sunnuntaiaamun tunnelman mikä oli kirjoituksessasi.

kiitos tarinasta!

t. katinka

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat