yksinäisyys vertaistukea/kokemuksia
yksinäisyys vertaistukea/kokemuksia
Täällä onkin jo perustettu "ketjuja" leskille, surulle, ystävyydelle jne.
Mahtaneeko tämä yksinäisyys olla liian arka aihe, vaikka tilastojen mukaan yli 300 000 yli 65-vuotiasta tästäkin ongelmasta kärsii. (Tosin on täällä aika vaiettu aihe esim. työpaikka-kiusaaminenkin Aamulehdestä luin, jotta 140 000 joutuu päivittäin senkin adsian kanssa kamppailemaan. )
Yhteisvastuukeräys 2013 oli tarkoitettu ikä-ihmisten yksinäisyyden ehkäisyyn, tuotto yli 4 milj. euroa.
Olisi kiva tietää onko joku jotenkin konkreettisesti siitä apua elämäänsä saanut?
Minulle yksinäisyys on ollut jo puolen vuosisadan mittainen tuttu. Koti-oloista ja koulusta kaikki lähtöisin alunperin.
Psyykehän siinä eniten kärsinyt, masennukset, ahdistukset koettu. Elämä ei monesti ole ollut elämisen arvoista.
Millä konsteilla te muut yksinäiset olette korvanneet läheisen/ten ihmis-suhteiden puutteen?
Itse sinnitellyt olen ja minulla lemmikkieläimet, linnut ja luonto auttaneet selvitymään.
Vaan semmoisen asian olen huomannut, jotta mitään konkreettista jälkeä ei minusta jäljelle jää kun aikani loppuu.
En ole käsityö, askartelu,leivonta, ruoanlaitto, kirjoittelu tms. luova tyyppi. ON tuo keskittymiskyky niin huonokin ja kukapa noista tekemisistäni olisi edes kiinnostunutkaan?
Aiemmin oli lukeminen sellainen lohduttava ajankulu.
Liikunta ei myöskään jaksa yksin innostaa, vaikka aikanaan tykkäsin hiihdosta, pilkkimisestä, marjastuksesta jne.
Iän myötä kaikki nuo jäänyt, koska oma terveyskään nyt paljon mitään enää merkkaa.
Tietysti nyt joku ylenpalttisen ystävällinen ihminen ehdottaa jotain ryhmä/yhteisö/järjestö toimintaa, vaan eihän se sovi tällaiselle sosiaalisia tilanteissa ahdistuvalle mitenkään.
Yksinolon ja hiljaisuuden olettaisi kyllä luovuutta ja mielikuvitusta lisäävän? Jospa tuo ÄÖ jo niin alhaalla, ettei mitään ideoita kehity vai olisinko jo syntymässä tullut tänne valuvikaisena?
Olipa helpottavaa, kun sain tänne tuntojani purkaa. -pintapuolisesti tosin.
Kunhan en nyt ketään kaltaistani enempiä masentanut?
terveisin Riekale
Sivut
Ihan mielenkiinnolla luin kirjoituksesi ja näin äkkiseltään en keksi miten voisin auttaa.Niin hyvään asiaan keräsivät yhteisvastuukerästä,en ole kuullut käytöstä.
Mutta hyvä kun kirjoitit tänne,jospa siitä vähitellen keskustelua syntyis.
-laitan kuitenkin ruusukimpun sinulle virkistämään tätäpäivää
ja hyviä ajatuksia.
Minä olen myös hiljaisuutta ja rauhaa rakastava. Löysin aikuis-iällä samanmoisen kumppanin, nyt on mukava kun ei tunne oloaan niin erilaiseksi kun ollaan samanlaisia. Nuorena kärsin eniten just tuosta, kun yritin olla kuin muut vaikken ole. Tai oikeasti meitä tällaisia syrjään vetäytyviä on pilvin pimein, me ei vain pidetä suurta melua itsestä.
Olen myös luonnossa viihtyvä, mutta teen kaikenlaista käsin, milloin mitäkin touhuan ja ulkoilen vaikkei aina huvittais, koska sen verran olen oppinut, ettei kaikelle mitä oma mieli sanoo, kannata antaa periksi.
Pikkuisen itsekuria ja joka päivä tehdä jotain mikä vaatii aivoja ja lihaksia niin jopa pysyy mielikin ihan hyvänä. Mutta harkita kannattaa mitä tekee, eihän kaikki ole hyväksi.
Kun täällä netissäkin on elämänohjeita vaikka kuinka paljon, siitä vain valitsee. Ei se elämä ole sen kummempaa kellään, jokainen kuitenkin on itse itsestään huolta pidettävä.
En ole pitkään aikaan vieraillut sivustoilla ,tuo elin jutut luen ja joskus kirjoittelen.Olet aivan kun minä olisn kirjoittanut en osaa harrastaa tai lähteä kotona teen joskus käsitöitä.Ite kun olen pitkävihainen muutama naapuri alkoi provosoida mua ja koiraani tuli kovat riirat asuttu 20v ei mitään ,rahaa meni eläinlääkärille kun piti toimittaa jotta koirani ole sairas ,sateella turkki hais.meni 3v oli jos mitä sitten muutti naapuri pois hän asu sen aikaa alko riidat loppuun .Minä olin juuri poikai menettänyt työ oli raskasta,siksi vielä enemmän vetäydyin .Nyt annoin periksi aloin puhuun ensin yhdelle ,sitten toinen naapuri pihalla jutteleen tuli olen juossut asioilla heille kuinka tuntuu helpottavalta vaikka ei kyläiläkkään .Tänään juuri olen pohtinut vaikka olin työpaikan pikkujoulussa ei yksin istuin kun muut tanssi ,kävin muutaman kerra jäin kotiin,En jaksa tetteriin yksin mennä,kävin kierrätyksessä siellä toinen yksinäinen kierteli aloimme jutteleen käveltiin yhtä matkaa kotiin ,hän oli yksinäine ja masentunut.Siis meitä on paljon vaikka olis tapaamisia järjesty en vain osaa lähteä,innostun jos joku pyytää.En osaa olla hienoissa vetimissä ,mihin kuulun.No lapsen lapset mummulle tulee menee .Entinen mieheni kyllä sai ivalla vielä alemmaks ,kun ekakerran tein ruuan yksin totesin tää oli hyvää aina mollattiin ,sanoin itelleni en mä nyt oo toivoton yksinäisyys oli avioliitossakin tuttua. Huomenna uimaan,ps tullaan toistekki tälle sivulle me yksinäiset.
Hei kaikille, täällä kans yks yksinäinen.... ketjun aloittajan lailla lapsuudesta asti (puoli vuosisataa) yksinäiseksi itsensä kokenut .... epäsosiaalinen mutta silti ihmistä kaipaava erakko...
Todella vaikeaa ellei mahdotonta antaa vinkkejä keskustelupalstalla toiselle ihmiselle yksinäisyyden/pahan olon lievittämiseksi kun olemme kaikki niin erilaisia persoonaltamme sekä odotuksiltamme ja arvoiltamme..... ehkäpä pahimpaan tuskaan auttaisi vain toisen ihmisen läsnäolo, kuppi kahvia ystävän kanssa silloin tällöin tms.
Puutarhanhoito on minulle se henkireikä ja alakulon ajatuksista irti päästävä voima. Onnellisimmillani olen kevääntulosta: nautin muuttolintujen saapumisesta, puiden ja pensaiden hiirenkorvalla olevasta lehvästöstä, kevätkukkijoista mm.
tsemppiä
Täällä myös samanlainen yksineläjä, joka ei koskaan ole löytänyt samanhenkistä seuraa. Jonkun tarmokkaan pitäisi varmaan järjestää meille yksinäisten kerho, niin saattaisi hyvinkin olla samantapaisia henkilöitä koolla.
Kun luin aloittajan tekstiä, tuli kaikenlaista mieleen, koska hänellä oli niin maan perusteellisesti kaikki huonosti!
Aivan viimemetreille asti lukiessani tuli mieleen yksi lääke, mutta Riekale tyssäsi senkin. Sanoi olevansa ahdistunut sosiaalisissa tilanteissa. Voi sentään! Minun mielestä tuohon Riekaleen yksinäisyyteen ei ole muuta apua kuin salamarakkaus! Silloin yksinäisyys katoaa niin että nurkat tärisee! Heittäydy yrittämään!
Suo anteeksi, kun lukiessa tuli mieleeni, että olit kyllä keksinyt itsellesi kaikki yksinäisen ihmisen"etuoikeudet"!
En millään haluaisi uskoa kaikkea todeksi. Kerro, oliko tekstisi vain kaikenkattava yritys yksinäisten puolesta, vai kannatko todella noita kaikkia taakkoja? Jos kannat, meidän täytyy yksissä tuumin postittaa sinulle postia, kunhan kirjaudut:).
Voi Riekale sentään!
Onhan meitä yksinäisiä olemassa, mutta ei siihen sivullinen paljonkaan
voi apua antaa. Itse olen mennyt toisaalle, jos ei toisaalla hyväksytä.
Tiedän, että on vaikea saada keskustelua aikaan jos ei saa vastausta.
Eräs ystäväni muutti entiselle kotiseudulleen, mutta jonkun ajan kulut-
tua valitti: -- Kyllä he tervehtivät, mutta muuta keskustelua ei synny.
Sellaisia me olemme. Vaikka kymmeniä vuosia tervehditään, mutta se-
kin voi loppua kun aina odotetaan sitä aloitetta toiselta.
Ensinnäkin voisit muuttaa nimimerkkisi vähän valoisammaksi, niin ei-
köhän tältäkin palstalta jotain virikettä tule. Siistit vaatteet päälle ja
ulos, jos asut ihmisten ilmoilla, tervehdi jokaista tuttua ja aloita ilmois-
ta, niinhän me yleensä tehdään. Jos tuttavasi ei halua jatkaa keskuste-
lua se on hänen häpeänsä, ei sinun.
Pitkiä yksinäisiä iltoja olen viettänyt ja nytkin kun kaipaan poismen-
nyttä ystävääni. Suru kun aina muuttaa muotoaan.
Katso miten monta yksinäistä meitä on, me tarvitsemme sinua. EK
Olen koko aikuisikäni tuntenut itseni ulkopuoliseksi, yksinäiseksi oman tieni kulkijaksi. En ole ujo enkä syrjäänvetäytyvä. Olen aina harrastanut kaikenlaista, matkustellut ja tutustunut ihmisiin. Elämääni on tullut ja mennyt ihmisiä. Silti en voi sanoa, että minulla olisi yhtään todellista ystävää. Miessuhteetkin ovat aina päätyneet eroon joko miehen tai omasta tahdostani. Olen ajatellut asian niin, että parempi yksin kuin huonossa seurassa.
Yksinäisyys ei ole minulle mörkö. Se on opettanut hoitamaan asiat omatoimisesti.
Luulen, että yksinäisyys on helpompaa sellaisella, joka on aina ollut yksin kuin sellaiselle, joka yllättäen jää yksin esim. puolison kuoltua.
Yksinäinen voi tehdä aivan samoja asioita kuin muutkin jos kiinnostaa ja on terveyttä. Käydä kirjastossa, elokuvissa, teatterissa, matkustella. Ei yksinäisyys välttämättä ole tylsää. Jokainen määrittää itse oman elämänsä suunnan.
Hei! te kaikki yksinäiset
Kirjoitin eilen pitkän tekstin, mutta se lenti jonnekin minne lie.
Olin siinä sanomassa, että vertaistuki on sikäli vaikeaa tämän kautta saada
tai antaa, kun emme tunne toisen lähtökohtia. Olen tavannut niin lukemat-
tomia ihmisiä, joiden tulotaso on varmaan siellä köyhyysrajalla, mutta jotka
kuitenkin vastaantullessa moikkaavat ihan iloisena. Olen tavannut myös hy-
vin toimeentulevia jotka lopettavat tuntemiset kun huomaavat minun vähä-
varaisuuteni. Minun mielestä kummallista.
Kun meillä kaikilla ei ole vara matkustella, ei käydä missään kulttuuritapah-
tumissa tai shoppailemassa. Se yksinäisyys johtuu niukasta toimeentulosta,
tai heikosta terveydentilasta. Joku voi olla yksinäinen perheensä keskellä.
Jolla on hyvät tulot ja voi matkustella ja osallistua mielin määrin, niin kyllä
pitäisi olla myöskin silmää nähdä sivuun jätetty, tarjota kyytiä, mennä luo ja
jutella. Mutta ei sitä vain näy olevan ja jos on, jutellaan niistä omista omis-
tamisista.
Olen selannut noita muitakin keskusteluja, mutta tuntuu kuin siellä olisi mel-
kein kaikki naisia. Miten mahtaa olla tämän palstan yksinäiset? EK
Kyllä yksinäisyyden kestää jos on luonnon helmassa tai lemmikkien kanssa,mutta sitä yksinäisyyttä kun on joku lähellä,joka elämöi aivan kuin sinua ei olisikaan ei tahdo pirukaan kestää.Niin kauan kun ihminen kestää omat ajatuksensa,on kaikki hyvin.
Sairas ja väsynyt, ja siihen kun lisätään vielä yksinäisyys, niin on suorastaan helvettiä eläminen. Kukaan ei välitä, ei edes lähiomaiset. Tosin asuvatkin muilla paikkakunnilla. On kuulemma aina kiire. Hyvä kun vielä kauppaan pääsen. Pari vanhaa ns. ystävää, mutta ovat vieläkin huonommassa kunnossa kuin minä. Ei heistä saa juttukaveria, ei liikuntakaveria. Toinen liikuntavammainen ja puolikuuro, toinen vanhuuden höppänä, ei kuuntele mitä puhun. Kissalle puhun, mutta ei siitä paljon ilo irtoa. Ehkä tuonpuoleisessa saan juttukaverin.
Olen hieman yli viisikymppinen mies jonka elämän sisältö on työ. Arjet ovat juhlaa, illat ja yöt selviytymistä ja viikonloput ynnä muut vapaapäivät kärsimystä. Kesäloma on painajainen. Yritän tehdä niin pitkää työpäivää kuin mahdollista ja iltaisin yritän keksiä tekemistä niin että kun käyn levolle, nukahdan hetkessä. Tänään tein 11 tunnin työpäivän. Sen päälle vaihdoin verryttelyasun, kävin ulkoilemassa ennen kuin tulin kaupan kautta kotiin ja suihkuun. Nukuin pienet unet, otin iltapalaa ja katselin telkkaria. Inhoan perjantai iltoja sillä edessä on taas yksinäinen viikonloppu. En käy baareissa mutta kotosalla joskus nautin oluen tai kaksi. Silloin tällöin käyn elokuvissa ja ulkona syömässä. Olen hetero, enkä ole erityisen komea mutta en kovin rumakaan. Pyrin pukeutumaan siisteihin tavallisiin vaatteisiin ja pidän huolta henk. koht. hygieniasta. Kuntoni on kohtuullinen liikunnan ansiosta. En ole etsinyt aktiivisesti seuraa. Unelmani olisi löytää vielä joskus raitis, tupakoimaton nainen ystäväksi ja kaveriksi harrastuksiin. Minulla on perheellisiä sisaruksia joilla käyn kylässä ja saan kuulla vinoilua siitä kuinka olen vanhaksi pojaksi jäänyt. ja vanhat vanhemmat joita auttelen kun lähellä asun. Harrastukseni on kävely luonnossa, kerran viikossa kuntosali ja kesällä uin järvissä. Autokin on ja tykkään käydä moottoriurheilutapahtumissa ja ilmaisissa ulkoilmakonserteissa, sellaisissa pienimuotoisissa. En näytä päällepäin yksinäisyyttäni koska olen kuitenkin aika sosiaalinen. Kaikki ihmissuhteeni liittyvät työhön. Työkaverit, yhteistyökumppanit, asiakkaat jne. Työn ulkopuolella on moi tuttuja mutta ei todellisia ystäviä, harrastuskavereita tms. Olen mielestäni ystävällinen ja kilttikin ja tärkeimmät Naiskontaktini ovat lähikaupan kassa ja kotimatkan varrella olevan kahvion myyjä. En ole koskaan seurustellut enkä ollut sukupuolisuhteessa. Olin etenkin nuorena äärettömän ujo enkä osannut solmia kontakteja vastakkaiseen sukupuoleen. Nyt kaduttaa etten ole ollut rohkeampi.
Olen vasta nyt kaksi vuotta sitten eläkkeelle jäätyäni tajunnut, että olen yksinäinen. Työni oli vaativaa ja täytti ylitöineen elämäni suurelta osin. Viikonloppuisin olin niin rätti, että nautin yksinolosta ja levosta. Vanhempani ovat kuolleet. Koulu- ja nuoruudenaikaiset ystävyyssuhteet jäivät kun en jaksanut ylläpitää niitä. Työni ohella jäin jumiin yli 20 vuodeksi miessuhteeseen, josta ei koskaan tullut yhtään mitään koska mies oli naimisissa mutta ei halunnut erota vaimostaan. Hölmö minä kun suostuin salasuhteeseen. Ehkä paremman puutteessa tai kun en halunnut olla täysin yksin. Hänen jättämisensä oli tuskallista . Tapaamiset miehen kanssa silloin tällöin uuvuttassa työssä ollessani, olivat piristäviä mutta eläkkeelle jäätyäni en enää suostunut olemaan toinen nainen.
Minulla on viisi sisarusta mutta emme pidä juurikaan yhteyttä. Emme asu samalla paikkakunnalla. Jokainen elää omaa elämäänsä. Olen tullut siihen käsitykseen, ettei sisaruksiani kiinnosta, miten voin tai mitä minulle kuuluu. Yksi siskoistani sanoi suoraan, että hänelle riittää omat lapset ja lapsenlapset ja niitten kanssa on kiire.
Hei!
Varmasti on paljon jotka kokevat samalla tavalla.
Eikö tämä netin käytön mahdollisuus tuo hieman ulkomaailmaa lähemmäksi? Eihän se korvaa fyysistä yhdessäoloa ja tekemistä, mutta joillekin se riittää. On varmasti paljon ihmisiä jotka eivät pääse ulos asunnostaan, heille voi olla korvaamaton apu tai lisä elämään tällainen kirjoittelu.
Itseään ei kannata vähätellä. Jos koet että ketään ei kiinnosta tekemisesti niin tee omaksi iloksesi, kuten minä. Myy vaikka netissä tai kirppiksellä tai vie kierrätyskeskukseen. No en halua alkaa neuvomaan. Toivon mukavaa kesän jatkoa kaikesta huolimatta.
Moi,
paljon samansuuntaisia ajatuksia ja kokemuksia kuin minulla. Elän yksin tai kissan kanssa siis, ystäviä on sen verran että en koe yksinäisyyttä ja sisaruksia ja sukua.
Viihdyn yksin ja minusta se on hyvä ominaisuus.
No mutta sentään. Eihän tavaroiden myyminen poista ihmisen yksinäisyyttä! Mitä ihmettä liikkuu mielessä kun antaa tällaisen neuvon?
Olen myynyt perimiäni tavaroita sekä netissä että kirppareilla. Kenestään ostajasta ei ole tullut minulle ystävää ei edes hyvänpäiväntuttua. Itse asiassa koen myyntihomman rasittavaksi, iloa en ole siitä löytänyt. Jos nettiin laittaa ilmoituksen ja siihen puhelinnumeronsa niin heti alkavat soitella kaiken maailman trokarit, jotka tinkaavat hinnasta tai muuten vain soittelevat ja lässyttävät turhanpäiväistä. Sama homma kirppareilla. Kierrätykseen olen vienyt paljon tavaraa. Siellä sanotaan: Kiitos ja näkemiin. Niin että sielläkään ei ystävyyssuhteita luoda.
No tuo myyntikommentti tarkoitti kyllä ihan muuta kuin ystävyyssuhteiden luomista. Jos olisit lukenut tarkkaan niin huomaisit mitä tarkoitan mutta antaa olla. Anteeksi että yleensä kommentoin.
Hei sinä "Tavallinen Mäkinen". Mitenkä juhannus meni? Kunpa olisin vähän nuorempi voisimme kenties jollain tasolla ystävystyä, vaikkapa vain netin kautta. Kirjoituksesi jotenkin kosketti minua. Sinulla onneksi on työ joka raamittaa päiväsi. Jaksat tehdä tosi pitkiä päiviä, se lienee jonkinlainen turva yksinäisyydessäsi. Kirjoittele tänne palstalle kun tuntuu siltä että haluaisit purkaa ajatuksiasi ja tuntojasi jollekulle, jos se jotenkin helpottaisi. Täällä on monta kanssaeläjää. Hyvää kesää sinulle.
Yksinäiseksi voi tuntea olonsa vaikka ei yksin eläisi. Mieheni käy työssä, minä olen kotona ja yritän pitää itseni vireänä tekemällä käsitöitä ja koitan keksiä jotain mielekästä puuhaa päivisin. Kun työni loppui kolmisen vuotta sitten, en ole saanut kunnolla otetta sosiaalisesta elämästä, ystäviä ei juurikaan ole tai heillä ei ole aikaa ja on erilaiset elämäntilanteet.
Ymmärrän täysin miltä tuntuu tuntea itsensä jotenkin hyödyttömäksi ja arvottomaksikin. Kuitenkin me kaikki olemme arvokkaita omina itsenämme. On oikein kivaa lukea kirjoituksianne, ihan se jo tuo iloa kun tietää että on jonkinlaisia kohtalotovereita.
Kirjoitelkaahan kuulumisianne tai mitä milloinkin, jaettu tyhjyys on kevyempi :-)
t: nainen 59v
Voi hyvät ihmiset: Älkää lokeroidu yksinäisyyteen. Maailma on mahdollisuuksia täynnä. On erilaisia harrastuspiirejä ym... Mukaan sinne vaan. Niin ja netissä voi keskustella erilaisten ihmisten kanssa.
Ei muuta kuin ulos vain sieltä ´mökistä´- kohti elämään.
Elämä on annettu meille elettäväksi ei surkuteltavaksi.
Sivut