Miesleski

Vierailija

Jäin leskeksi 20 kuukautta sitten 57 vuotiaana. Olimme vaimon kanssa yhdessä 37 vuotta, joista 35 vuotta naimisissa. Liittomme oli hyvin onnellinen. Vaimo kuoli syöpään vuoden sairastettuaan ja saattohoitovaihe kesti 2 kuukautta. Nyt tuntuu siltä, etten pääse asiasta millään yli vaan masennus jatkuu aina vaan. Olisinkin kysynyt saman kokeneilta, että milloin rupeaa helpottamaan.

Sivut

Kommentit (29)

Vierailija

Lainaus:

Jäin leskeksi 20 kuukautta sitten 57 vuotiaana. Olimme vaimon kanssa yhdessä 37 vuotta, joista 35 vuotta naimisissa. Liittomme oli hyvin onnellinen. Vaimo kuoli syöpään vuoden sairastettuaan ja saattohoitovaihe kesti 2 kuukautta. Nyt tuntuu siltä, etten pääse asiasta millään yli vaan masennus jatkuu aina vaan. Olisinkin kysynyt saman kokeneilta, että milloin rupeaa helpottamaan.

En ole miesleski, mutta uskallan silti sanoa, että pääset tästä ylitse. Puhumalla tuskastasi niin kauan kunnes huomaat puhuvasi asiasta aina vain harvemmin. Aika kultaa muistot ja elämä jatkuu. Muista jakaa tuskasi!!!

Vierailija

On sanottu niinkin, että surutyö kestää kolme vuotta.
Jos liitto on ollut pitkä, on varmasti jo kaiken uudelleen rakentaminen työlästä. On käytävä läpi ensimmäiset juhlat ilman puolisoa, ensimmäiset joulut, pääsiäiset, kaikki se mihin on liittynyt yhteisiä perinteitä.

Itse voin suositella seurakunnan sururyhmiä,jos seurakunta ei tunnu vieraalta ajatukselta.

Vierailija

Lainaus:

Lainaus:

Jäin leskeksi 20 kuukautta sitten 57 vuotiaana. Olimme vaimon kanssa yhdessä 37 vuotta, joista 35 vuotta naimisissa. Liittomme oli hyvin onnellinen. Vaimo kuoli syöpään vuoden sairastettuaan ja saattohoitovaihe kesti 2 kuukautta. Nyt tuntuu siltä, etten pääse asiasta millään yli vaan masennus jatkuu aina vaan. Olisinkin kysynyt saman kokeneilta, että milloin rupeaa helpottamaan.

En ole miesleski, mutta uskallan silti sanoa, että pääset tästä ylitse. Puhumalla tuskastasi niin kauan kunnes huomaat puhuvasi asiasta aina vain harvemmin. Aika kultaa muistot ja elämä jatkuu. Muista jakaa tuskasi!!!


Voisitko ajatella, että kävisit lääkärin puheilla? Masennuskierre on hyvä katkaista!!! Joillekin saatetaan määrätä ahdistusta helpottavaa lääkitystä määräaikaisesti ja ohjata sitten vertaisryhmiin. Onko Sinulla ystävää ja onko Sinun helppo puhua asiasta?

Vierailija

Olen ollut leski jo 10 vuotta. Ensimmänen vuosi meni surussa, toinen vähitellen todetessa, ettei tämä menekään ohi, tämän kanssa on elettävä, kukin voi elää vain omaa ainutkertaista elämäänsä. Vähitellen tuli surun tilalle kiitollisuus ja onni yhteisesä elämästä ja ajasta, muistoista, joita ei kukaan voi viedä pois.
Vieläkin on vaikea olla yksin, pimeinä iltoina, yhdessäolo ja läheisyys ilman sen kummempaa sanomista tai tekemistä ovat se mitä kaipaan. Suru muttuu ja pehmenee ajan myötä, muttei koskaan häviä. Onneksi!

Vierailija

Jäin leskeksi kuusi vuotta sitten 61 vuotiaana. Olimme naimisissa melkein 38 vuotta ja liittomme oli myös onnellinen.
Minun toipumiseni surusta alkoi helpottaa noin kolmen vuoden paikkeilla. Se kesti kauemmin, kun mieheni kuoli oman käden kautta. Sain myös ammatti apua kriisikeskuksesta.
Käytiin myös lukemattomia kertoja keskusteluja lasteni ja ystävieni kanssa. Se auttoi minua, kun en jäänyt yksin, vaan lähimmät antoivat tukensa ja jaksoivat kuunnella. En olisi näin hyvin selvinnyt myöskään ilman ammattiapua jota myös lapseni saivat.
Tapahtuma ei koskaan unohdu, mutta elämä jatkuu ja hyvät muistot säilyy päälimmäisenä.
Minä surin, itkin, puhuin ja puhuin ja itkin. Sain tehdä surutyötä ja se auttoi. Se vie aikansa.
Ammatti apu auttoi minua. Jos tuntuu että masennus jatkuu, niin hae apua. Ne ihmiset on siellä sitä varten.

Vierailija

Olen ollut yksin kohta kymmenen vuotta,kaipuu ei koskaan katoa,tietenkin sitä voi yrittää unohtaa elämäntavoillaan.
Moni löytää rinnalleen toisen ja siten yrittää elää ja unohtaa . Musiikki on hyvä keino alussa torjua ikävää.Suvi Teräsniska laulaakin uudella levyllään

että..Kaipuu on kaunista ikävää....Tuttavani jäi yksin muutana viikko sitten kun hänen mienensä kuoli 57 vuotiaana
yllättäen saappaat jalassa..TÄLLÄISTÄ ELÄMÄ ON.

Vierailija

Sinulle Miesleski joka olet jo kauan surrut puolisoasi,on jo aika alkaa elää ja etsiä elämää.
Ennen pidettii hyvänä tapana sitä leskensängyä.Tarkoittaa että vuosi on hyvä aika surra.
Tietenkään rakkaus ei kuole,sen v.
oi tallettaa.Kyllä moni on saanut yksin jatkaa

Olet jo surrut tarpeeksi kauan,sinä Miesleski.Ei rakkaus suremalla kuole,sen voi tallentaa.
Vuosi on hyvä aika,sellainen lesken sänky.Ei kovin moni saa lähteä yhdessä vaikka elämä olisikin ollut hyvä ja puoliso rakas.
Nyt ylös,ulos ja harrastusten pariin.Masennusta ei saa odottaa,se on kuin musta vaippa joka tuhoaa ihmisen.
Katsele ympärillesi,matkustele,etsi keskusteluseuraa,mene sinne missä on muitakin ihmisiä.
Päästä irti menneestä ja etsi uutta.Kyllä elämä kantaa,kokemusta on..

aluisa
Seuraa 
Liittynyt24.8.2015

Hei kaikki, erityisesti Sinä miesleski,
Silloin kun elämä satuttaa meitä syvimmin, ketä mitenkin, tuska käy iholle ja sydäntä särkee, eivätkä jalatkaan tahdo kantaa, eikä edes huominenkaan juuri lupaa parempaa, meidän on mahdollisuus yhtyä virsirunoilijan sanoihin: "Tule kanssani kulkemaan, tule vielä kun joutuu yö". Jokaisella on oma aikansa päästä menetyksensä yli, ei sitä voi sanoa päivissä eikä edes vuosissa. Täytyy vain surra ja itkeä ja yrittää jaksaa yli tämän päivän niiden muistojen varassa, joiden siivittäminä me ylipäätään jaksamme elää. Ne me saamme kätkeä syvälle sydämeemme, eikä niitä kukaan voi viedä pois.
Tähtitaivaan tuikkeessa saamme muistella rakkaitamme kauniilla kaarisillalla, jonne askeleemme meidät usein vie.
Hyvää jatkoa kaikille toivottelee Aluisa

Vierailija

Hei!
Olen ollut leskenä jo yli 3,5 vuotta, eikä suru tahdo ollenkaan hellittää, PÄINVASTOIN, nyt vasta kunnolla tajuan, mitä on tapahtunut. Oletan ainakin minun tapauksessani, kun myös oli onnellinen avioliitto, että ei tämä ikävä ja kaipuu ikinä taida kadota minnekään. Varsinkaan, kun tämä oli se ensirakkaus!
Näin se voi todellakin käydä joittenkin kohdalla.
Yritä jotenkin jaksaa, miesleski.

Vierailija

Jäin leskeksi kesällä 2011, mieheni kuoltua tapaturmaisesti, ehdimme olla avioliitossa 37 vuotta ja 7 kk. Tiedän miltä sinusta tuntuu, kun en ole itsekkään päässyt asiasta vielä millään eroon, jatkuva ikävä. Mutta omasta kokemuksesta voin jo puhua ja on pakko ajatella elämää eteenpäin, vaikka vaikeaa on.

Vierailija

Lainaus:

Jäin leskeksi 20 kuukautta sitten 57 vuotiaana. Olimme vaimon kanssa yhdessä 37 vuotta, joista 35 vuotta naimisissa. Liittomme oli hyvin onnellinen. Vaimo kuoli syöpään vuoden sairastettuaan ja saattohoitovaihe kesti 2 kuukautta. Nyt tuntuu siltä, etten pääse asiasta millään yli vaan masennus jatkuu aina vaan. Olisinkin kysynyt saman kokeneilta, että milloin rupeaa helpottamaan.

Osanottoni. Sinulla on takana raskas kausi elämässäsi, sairauden ja saattohoidon aika. Kyllä se voimat vie ja pitkittää toipumista. Jäin itse leskeksi 8 vuotta sitten 61 vuotiaana 34 avioliittovuoden jälkeen, mistä viimeiset viisi olin omaishoitaja ja viimeisen vuoden hoidin miestäni päätoimisesti.
Jokainen suree tavallaan ja oman aikansa. Minulle toinen vuosi mieheni kuolemasta oli se raskain, Ensimmäisen vuoden olin niin shokissa, että en oikein mielessäni tajunut, että mieheni on lopullisesti poissa. Toisen vuotena se todellisuus kaatui päälle, niin, että tuntui kun musertuisin sen alla. Kävin seurakunnan sururyhmässä ja sain voimia ajatusten ja surun jakaamisen kautta. Suosittelen lämpimästi. Kolmantena vuotena alkoi toipuminen.
Suru yleensä hiipuu ajan kanssa, ne muistojen esiintuomat tuskan ja kaipauksen kaudet lyhenevät ja harvenevat. Jos niin ei käy, saattaa olla kyseessä masennus joka kaipaa lääkärin apua.
Onko sinulla ystävää jonka kanssa voisit muistella vaimoasi, se auttaa, niinkuin kaikki keskustelu aiheesta. Ja aikaa parantaa usko pois, miten pitkään siihen menee että voit hymyillä muistoille ja ne eivät enää koske, sitä en tiedä, mutta sekin aika tulee.
Kaipaan miestäni vieläkin ja sitä yhteistä elämää joka meillä oli, juuri nyt kun 43 hääpäivä lähestyy kaipaus tuntuu erityisen voimakkaana.
Ero entiseen, on se, että muistot antavat voimaa ja saa usein jopa hymyilemään, eivätkä ne enää ole päivittäisiä, joskus kyllä tulee tippa silmään vieläkin.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat