Kuinka suhtautua sosiaalisiin takertujiin?

Seuraa 
Liittynyt24.8.2015

Aikoinaan hieman ihmettelin uutta käsitettä "läheisriippuvuus". Jokainenhan läheisiä ystäviä tarvitsee ja on jossain määrin riippuvainen ystävän hyväksynnästä, palautteesta, kuuntelemisesta, yhdessä olemisesta ja tekemisestä. Sittemmin olen käsittänyt läheisriippuvuuden ongelmallisuuden ja osannut yhdistää sen juuri siihen ilmiöön, josta olen vuosien varrella paljonkin kärsinyt. Jos oikein ymmärrän, niin tässä on kysymys juuri niistä ihmisistä, jotka takertuvat kohtuuttomalla tavalla toisen elämään ja tulevat rasitukseksi. He saattavat vierailla ja viipyä niin kauan ystävänsä luona, että tämän oma elämä tulee rajoitetuksi. Pitkät maratonipuhelut lienevät osa tätä ongelmaa. Aina ei tarvitse olla oikein asiaakaan, kun kuuntelijan tarpeessa oleva ihminen vain saada puhua sen tunnin jollekin. Myös kohtuuton avun tarviseminen, ystävän vaivaaminen omissa arkiaskareissaan, vaikka itsekin voisi ne tehdä, voi olla tarpeetonta riippuvuutta. Hyväsydämiset ja liian kiltit ihmiset joutuvat tällaisen sosiaalisen läheisriippuvuuden uhreiksi. Oma elämä voi alkaa ontumaan siitä, että joutuu toisen ihmisen kainalosauvaksi. Olisi osattava laittaa rajoja sellaisellekin ihmiselle, jonka ystävä tahtoo olla ja jota haluaa kuunnella ja auttaa. Kohtuus kuitenkin kaikessa.

Kommentit (10)

Ilmatar
Seuraa 
Liittynyt24.8.2015

Luin jo iltapäivällä Ikänallen tekstin ja ajattelin palata ajan kanssa kirjoittamaan.
Nyt yllätyin, ettei aiheeseen ollut vielä kukaan tarttunut. Taisin huokaistakin, hyvä, jos tämä asia ei olekaan hyvin yleinen.
Ikänallen kerronta asiasta oli täydellinen.
Otan tähän esiin yhden Ikänallen lauseen. "Hyväsydämiset ja kiltit ihmiset joutuvat tällaisen sosiaalisen läheisriippuvuuden uhreiksi."
Eiköhän tästä joukosta löydy meitä ystäviä, sukulaisia, läheisiä.
Omalla kohdalla tunnen asian vaikeaksi, kipeäksi. Eläkkeelle jäätyäni minulla oli aikaa ja haluakin auttaa monella tavalla, kun apua pyydettiin. Hyvästä sydämestäni autoin ja yhä autan. Mutta silti. Joskus haluaisin sanoa, minulla ei ole aikaa, ei autoa käytettävissä, olen jo tänään kaupassa käynyt, minulla ei ole yhtään rahaa takanani j.n.e. Ei minua kiristetä, sitä se ei ole. Minulle on vain helppo soittaa, pyytää tai kysyä, yhtä ja toista. Minussa on vika. Minun pitäisi laittaa raja, olla terävänä. Olen joskus sitä ollut. Avun pyytäjä ei siitä kovinkaan pahastu, hän kauniisti sanoo ymmärtävänsä, etten aina voi, sitä ja tätä. Mutta minä kärsin. Hyvä mieli on tipotiessään. Tunnen olevani monin verroin paremmassa elämän asemassa, enkä saisi olla yhtään ynseä.
Nyt olen ollut jo vuosia eläkkeellä ja olen päätynyt siihen, että autan, mutta rahaa en lainaa kuin muutamia kymppejä.

Vierailija

Joskus kannattaa miettiä sitä, miksi tuntee syyllisyyttä, jos laittaa joskus omat tarpeet toisen edelle? Pitäähän myös omia tarpeitaan kuunnella, koska ihminen ei jaksa, jos aina vain palvelee tai on käytettävissä.
Toisaalta kannattaa miettiä sitä, ylläpitääkö tahtomattaan toisen ripustautumista ja epäitsenäisyyttä, jos tekee toisen puolesta ja rientää aina avuksi?
On hienoa, että on hyväsydämisiä ihmisiä, mutta onien tarpeiden laiminlyönti johtaa uupumiseen, eikä ole kenenkään etu.
uskis♥

Vierailija

Onhan se helppo pyytää kilttiä ihmistä esim. avuksi, kun tietää että tuskin hän kietäytyy. Onko tämä auttaja hyväsydäminen vai hyväksikäytetty.

Missä sitten kulkee läheisriippuvuuden raja?
Onko läheisriippuvuutta haluta olla läheisten seurassa? Ei, mutta se riippuvuus läheisistä. Onko omaa elämää. Meneekö muiden asiat omien edelle.

Vierailija

Sosiaalinen, auttavainen ja hellä luonne tahtoo olla hyödyksi, auttaa. Hän helposti ajautuu siinä kierteeseen.

Jos hän on auttanut ammatikseen ja jää siitä työstä eläkkeelle, ajatellaan, että nyt hän voikin esim seurakunnassa tehdä runsaammin työtä seurakuntalaisten hyvinvoinnin eteen. On se ihan ok.

Kuitenkin täytyy jossakin vaiheessa iän kertyessä ja voimien vähetessä oppia sanomaan ei.
Sen kieltävän vastauksen seurauksena saattaakin olla, että tuo ihminen vähitellen jääkin aivan yksin ja juuri sitä hän on pelännyt vuosikausia jaksamisen äärirajoilla tehdessään, ollessaan käytettävissä niin seurakunnassaan kuin muussa sosiaalisessa elämässä.
Niin siinä usein käy. Kuka sitä aivan yksin tahtoo olla ja elää.

Vierailija

[quote]
Sosiaalinen, auttavainen ja hellä luonne tahtoo olla hyödyksi, auttaa. Hän helposti ajautuu siinä kierteeseen.

Jos hän on auttanut ammatikseen ja jää siitä työstä eläkkeelle, ajatellaan, että nyt hän voikin esim seurakunnassa tehdä runsaammin työtä seurakuntalaisten hyvinvoinnin eteen. On se ihan ok.

Kuitenkin täytyy jossakin vaiheessa iän kertyessä ja voimien vähetessä oppia sanomaan ei.
Sen kieltävän vastauksen seurauksena saattaakin olla, että tuo ihminen vähitellen jääkin aivan yksin ja juuri sitä hän on pelännyt vuosikausia jaksamisen äärirajoilla tehdessään, ollessaan käytettävissä niin seurakunnassaan kuin muussa sosiaalisessa elämässä.
Niin siinä usein käy. Kuka sitä aivan yksin tahtoo olla ja elää.

Siis sosiaalinen takertuja voi olla myös hän joka tahtoo palvella ja auttaa.

Vierailija

Yksin sitä saa olla jos ei huoli näitä takertujia elämäänsä. Jokainen itsekseen tuhertaa ja yrittää olla vaivaamatta muita.
Yksin sitä ihminen on, yksin mutta keskellä kaikkea. Jos oikeasti apua tarttis niin kuinkahan vaikea sitä oliskaan pyytää?

Vierailija

Lainaus:

Yksin sitä saa olla jos ei huoli näitä takertujia elämäänsä. Jokainen itsekseen tuhertaa ja yrittää olla vaivaamatta muita.
Yksin sitä ihminen on, yksin mutta keskellä kaikkea. Jos oikeasti apua tarttis niin kuinkahan vaikea sitä oliskaan pyytää?

Just tuon tähden on pidettävä itsestäänkin huolta, niin kehosta kuin mielestä. Näi voi avun tarvetta työntää pitemmälle tulevaisuuteen.

Vierailija

Kohtuullisuus ja vastavuoroisuus ovat kaksi taikasanaa lähimmäisen auttamisessa. Aika tavallista lienee se, että toinen antaa ja toinen ottaa, aina ja jatkuvasti, vaihtamatta koskaan roolejaan. Vastavuoroisessa ystävyyssuhteessa molemmat antavat ja molemmat ottavat vastaan. Hyvällekin ystävälle on jätettävä tilaa yksityiselämälleen, eikä ryöstettävä hänen aikaansa ja voimiansa kohtuttomasti. Sellainen ei ole oikeaa ystävyyttä. "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi" ja "niinkuin tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te samoin heille" ovat raamatullisia hyviä neuvoja. Ne sisältävät myös terveen huolehtimisen omasta elämästä.

Vierailija

Se, ettei pysty sanomaan jollekin toiselle EI, vaikka sielu ja koko keho niin haluaa, on myös läheisriippuvuutta. Kannattaa kysyä itseltä; miksi tunnen syyllisyyttä, jos sanon EI?

Jos ei kykene sanomaan hyvällä omalla tunnolla EI toiselle, niin silloin on ehkä lapsena syyllistetty niin paljon ja pahasti, että tuo syyllisyys elää vieläkin jossain alitajunnassa. Ensimmäinen askel, kaikessa itseen liittyvässä kehityksessä, on KATSOA OMAAN SISIMPÄÄN. Ei auta, jos yrittää "päästä eroon" läheisriippuvasta ystävästä". Toisia ei voi muuttaa, ja vaikka pääsisikin eroon tuollaisesta ystävästä, niin vähän ajan päästä vetäisi toisen samanlaisen puoleensa. Ei ole mikään "sattuma", että vetää puoleensa "takertujia" ja "läheisriippuvaisia" ihmisiä. Yleensä samanlaiset vetävät puoleensa samanlaisia. Me emme halua mielellämme katso itseämme, vaan meidän ihmisten on niin paljon "mukavampi" katsoa jotain toista. Jos vedät puoleesi tarvitsevia ja läheisriippuvaisia, etkä halua mitenkään halua nähdä tätä piirrettä itsessäsi, niin voit sen sijaan kysyä itseltäsi: "Miksi minulla on näin tavaton TARVE olla TARVITTU?"

Tämä kysymys saattaa olla avain koko ongelmaan. Vielä lopuksi: ME EMME KOSKAAN VOI MUUTTAA TOISIA IHMISIÄ EMMEKÄ HEIDÄN KÄYTTÄYTYMISTÄÄN. VOIMME KEHITTÄÄ AINOASTAAN ITSEÄMME!

:) Kaikella rakkaudella Namaste

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat