Kuinka siinä näin kävikään

Vierailija

Olen kovasti sosiaalinen ja minulla on paljon tuttuja ja ystäviä... tai oikeastaan oli! Sairastuin n. 6 vuotta siten parantumattomaan sairauteen ja sairauden eteneminen näkyy pikkuhiljaa enemmän ja enemmän.
Jos soitan tai tapaan jonkun tuttuni, hän valittaen koko ajan kiirettään, juttelee ja käytäytyy kuten ennenkin mutta yhteydenottoa ei enää tule hänen toimestaan, vaikka hän oma-alotteisesti lupaa tulla käymään tai soittaa. (- Onneksi on joukossa muutama poikkeuskin!) En surkuttele kohtaloani mutta ihmettelen, kuinka pinnallisia oikeastaan olemme. Enkö todellakaan ollut muuta kun aina uusia ideoita keksivä, kiva kaveri ja mukava seuralainen, aina valmiina hauskanpitoon ja täysillä mukana, kun lähdettiin ulos syömään ja muutamalle lasilliselle viiniä, shoppailemaan, risteilylle tai viikonloppumatkalle ulkomaille. Nyt kanssani olisi tyydyttävä vaan juttelemaan, ehkä tehdä kävelylenkki, käydä elokuvissa, teatterissa, konsertissa tms...En nyt oikein tiedä sainko sanottavani sanotuksi niin, että asian syvin olemus olisi tullut esiin. Toki en enää entistä elämänmenoa kaipaakaan mutta olisi joskus hauska yhdessä muistella menneitä aikoja ja nauraa kommelluksille.

Kommentit (2)

Vierailija

Ikävää, kun sinulla on ollut tuollaisia kokemuksia. Vaikeuksien kohdatessa saamme huomata, ketkä olivat niitä todellisia ystäviä, ja ketkä vain hyvien päivien tuttavuuksia.
Onneksi on aina mahdollisuus tutustua myös uusiin ihmisiin. Varttuneella iälläkin voi saada ystäviä, vaikka nuorena se
on helpompaa, kun itsekin on avoimin mielin ja jalka on kepeä. - Itse olen huomannut, että osa nuoruuden ystävistä on jättäytynyt pois. - Mutta eteenpäin, sanoi mummo lumessa! Käyn seurakunnan tilaisuuksissa ja muissa paikoissa, joissa voi tavata ihmisiä. - En tiedä, kiinnostaako sinua potilasyhdistysten toiminta. Muutamat tuttavani ovat sellaisiin liittyneet ja toimintoihin osallistuneet. - Hyvää syksyä!

Vierailija

Oli mielenkiintoista havaita, että muillkin on samanlaisia kokemuksia. Minulla oli ennen työelämän aikaan paljon tuttavia ja ystäviä. Puhelin soi aika usein, ja pyydettiin milloin minnekin. Sitten kun sairastuin, enkä enää pystynyt aina lähtemään, enkä ketään enää auttamaan, alkoi seurapiiria kaventua kummasti. Itse yritin alussa soitella ja pyysin heitä kylään, kaikki valittelivat vain kiireitään. Niin katosi sitten ystävät siarauden myötä, juuri kun heitä olisin enemmän tarvinnut.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat