Katkera vanhus

Vierailija

Äiti on kohta ysikymppinen. Hä asuu yksin ja on selviytynyt melko hyvin arjen askareissa. Keväällä hän joutui sairaalaan kolmeksi kuukaudeksi ja kotiutettiin melko hauraassa kunnossa.

Olen ainoa lapsi ja yritän hoitaa äidin asiat mahdollisimman hyvin. Nyt on oikein alkanut rasittaa äidin katkeruus. Tuntuu, että en millään jaksaisi kuunnellle päivästä toiseen. Oman isäni jatkuva moittiminen ja vanhojen asioiden kaivaminen ihan satuttaa. Yleensä yritän vaihtaa puheenaihetta, aina se ei ei toimi. Sitten on jotainvalittamista äidin omissa sisaruksissa, naapureissa, vanhemmissakin. Välillä itkeä tuherretaan, että pitäis muuttaa pois, kun naapurit eivät suhtaudu soveliaasti. Kenellekään muulle hän ei puhu tällaisia asioita, yleensä hänon vieraiden aikana kuin päivänpaiste.

Tottakai mun pitäisi jaksaa kuunnella. Oma elämäntilanne on vaan kanssa aika kinkkinen, mies saa jatkuvasti hylkyjä työkyvyttömyyspäätöksestä ja sinnitellään sovitetulla peruspäivärahalla. Mulla kuluu energiat ihan oman perheen arjen pyörityksessä, lapsenlapsikin vaatii aikansa. Mun diabetes vaatis tarkempaa hoitoa, mutta sekin jää rempalleen. Omat lapset ja mies ovat kyllä vähän tukena, mutta eivät oikeasti viitsi paljon kuunnella.

Mitähän tässä keksisi?

Sivut

Kommentit (18)

Vierailija

Sinulla on nyt taakkaa kerrakseen. Sanoisin sinulle, että sinun tulee pitää huoli itsestäsi, muuten et jaksa. Uskon tietäväni mitä joudut kokemaan. Myös minä olen hoitanut äitiäni melkein loppuun asti, muutaman kuukauden hän oli hoitolaitoksessa. Dementoituva vanhus on raskas hoidettava. Jos vain pystyt äitiäsi rakastamaan sellaisena kun hän on, mitään vaatimatta. Minua auttoi paljon, että ajoissa puhuimme asiat selviksi, ne jotka oli jääneet menneiltä vuosilta tai nuoruudesta vaivaamaa - kun hän vielä oli suh koht voimissaan. Sellaisia asioita uskoakseni on joka perheessä. Älä pahoita mieltäsi, äläkä jää niitä sanomisia miettimään. Välillä oli annettava mennä toisesta korvasta sisää ja toisesta ulos. Voimia ja iloa kohtaamisiinne.

Vierailija

Yksinäisyys johtaa usein katkeruuteen.

Vanhuksilla ei ole ulkopuolisia kontakteja.Yksinäisyys SUURI tulevaisuuden ongelma.

terv. AM/vanhusneuvosto pj.
http://radiosuomi.yle.fi/node/1260?page=1
Sinun kannattaa hoitaa diabetestäsi huolellisesti, niin silloin mielesi ei pahoitu niin helposti
kenenkään sanoista.
Verensokerin heittely vaikuttaa mielialaan...
Sanot:
" Omat lapset ja mies ovat kyllä vähän tukena, mutta eivät oikeasti viitsi paljon kuunnella. "
ja äidistäsi
"Tottakai mun pitäisi jaksaa kuunnella."
Voisitko koittaa jotain uutta kommunikointitapaa?
Luetko äitisi luona käydessä esim. sanomalehtiä hänen kanssaan,
siinä samalla päivität omat tietosi mailmantapahtumista?
Katseletteko vanhoja valokuvia...monet vanhukset kertovat mielellään - hyvistä -omista muistoistaan,
kun vaan saa selville mitkä ne ovat... :)
Jos asioita ei ole nuorena käsitellyt (ei ollut siihen mitään mahdollisuutta), ne tulevat vanhana vastaan.

Vanhus ei myöskään ole välttämättä viisas, jos ei ole ollut sitä nuorenakaan.
Vanhukset voivat olla myös ilkeitä ja kiittämättömiä, vaikka kuinka yrittäisi tehdä niin kuin he haluavat....

Ei ihminen mitenkään jalostu vanhetessaan.
Päin vastoin, jos on ollut ikänsä katkera, se vain korostuu vanhana,
koska psyykkiset voimat vähenevät, eikä kontrolli pelaa.......
Vierailevatko lapsesi/lapsenlapsesi äitisi luona?
Itse piristyn aina kun lapseni käy pikkuisten kanssa,
sitten väsyn jos ovat tuntia pitempään, ja huokaan helpotuksesta kun lähtevät,
ja
huokailen mielessäni että onpa onni ettei tarvitse enää pikkuisia hoitaa....mutta sopivan lyhyt pienten seuraa
virkistää ;)

Olisin ikionnellinen jos joku vaivautuisi joskus "ulkoiluttamaan" minua... ;)
Apuvälinekeskuksesta voisi lainata pyörätuolin siihen tarkoitukseen?
-vaikka vanhus sisällä liikkuisikin itsenäisesti.
Ei tarvitse pelätä huimausta eikä liukastumista,
ja puistossa voi vähän köpötellä ja työntää itse sitä tuolia, hyvä tuki...

Elämä tuntuu ihan toisenlaiselta kun /jos pääsee välillä ulkoilemaan-
happi tekee hyvää kaikkien mielialalle.

Vierailija

On ensiarvoisen tärkeää että huolehdit hyvin itsestäsi,
muuten et jaksaa hoitaa muita.. :)
Ulkoilu raittiissa ilmassa tuo väriä poskiin ja iloista mieltä....

Vierailija

Olisiko äitisi kiinnostunut tietokoneesta?
Monet ikäihmiset ovat opetelleet palaamaan pasianssia ja
keskustelevat palstoilla..kuten täälläkin.. ;D

Vierailija

Minulle vanhuudessa on kenkuinta yksinäisyys.
Ikätovereita jotka muistavat samat ihmiset ja paikat kuin minä,
on enää vähän...
Lapset käyvät jos ehtivät, naapureitten kanssa ei ole kanssakäynistä kuin "päivää"
jos osutaan pihalle yhtä aikaa..

Olen liikuntarajoitteinen ja huono pyytämään apua,
kun tuntuu siltä että kaikki pyynnöt tulkitaan valituksiksi.

Joskus pelottaa olla yksin...
Pidän radion Puhe-kanavaa päällä joskus öisinkin, ihan hiljaisella, jotta ei tunnu niin
yksinäiseltä, kun heräilen usein yöllä kipujen vuoksi,
on vaihdettava asentoa usein...

Vierailija

Lainaus:

Olisiko äitisi kiinnostunut tietokoneesta?
Monet ikäihmiset ovat opetelleet palaamaan pasianssia ja
keskustelevat palstoilla..kuten täälläkin.. ;D

Ei missään tapauksessa tietokone passivoittaa ihmisen, liikunta ja ulkoilu jää lähes kokonaan pois,on omakohtaisia kokemuksia onneksi huomasin ajoissa, nyt ulkoilen ja puuhastelen suurimaksi osaksi muuta, tietokoneen jouduin hankkimaan laskujen maksamista varten muutaman vuoden kokemus siis on.
Sanonkin tätä leikillisesti saatanan keksinnöksi.
Lapseni tyrkyttivät minulle tietokonetta jo 10 vuotta sitten, silloin en tiennyt siitä yhtään mitään, enkä oikeestaan vieläkään.

Vierailija

Aloittajalle,tunnen hyvin tilanteesi.
Olen ihan samassa jamassa.Olen huolehtinut kolme vuotta vanhemmistani,joskin he ovat nyt hoitopaikoissa.
Isä on täysin hoidettava,mutta äiti suht virkeä ja omatoiminen.
Mutta sitä valitusta mitä on ollut.Olen matkustanut n.kerran kuukaudessa pitkän matkan hänen luokseen,kuunnellen viikon kerrallaan kuinka kaikki on pielessä,katkeruutta,isän moittimista,kun elämä on mennyt tähän pisteeseen.
Olen ollut niin puhki,et masennuin riittämättömyyden tunteesta,ja koko oma elämäni menee heistä huolehtimiseen,ei voi matkustaa minnekkään rentoutumaan kun ei tiedä koska mitäkin tapahtuu.
Olen luvannut hoitaa heidät loppuun saakka,muut sisarukset ei paljon välitä,eikä sisarten lapsetkaan.
Heitäkin autan rahallisesti,ei kiitoksen sanaa,olen vain tarpeen silloin kun ovat pulassa,muuten kääntävät selän.

Jotenkin tuntuu,et tämäkö on mun elämäntarkoitus,tätäkö varten olen,itse vanhenen ja kukapa minusta sitten pitää huolta kun en enää jaksa,kun olen antanut voimani muille.
En näe ulospääsyä tilanteesta.

Vierailija

Minä taas en voisi kuvitellakaan viettäväni viimeisiä vuosia ilman tätä tietokonetta. Sitten kun jalat eivät enää kanna,
niin mistä muualta minä saisin tuulahduksia suuresta maailmasta, tietoa ja keskustelukumppaneita? Lapsille
nytkin lähetän sähköpostia säännöllisesti, aina yritän keksiä jotain hauskaa ja hupaisaa kerrottavaa. Valitukset
pidän sisälläni, ne karkottavat läheiset pikku hiljaa, niin arvelen. Valittaa voi nettipalstoilla, mielipide-osastoilla
ja terveydenhoito- tai sosiaalivirkailijoille (joille kuuntelemisesta maksetaankin). Myös nettiristikoita ja muita
pähkinöitä löytyy paljon, ja kaiken maailman lehtien nettisivuja. Niitä tutkimalla pysyy ajan tasalla ja voi kartuttaa
kielitaitoaan.

Vierailija

Vielä lisään, että uutisten tutkiminen toivottavasti hidastaa vanhenemista, tai ainakaan ei muista vanhuuttaan
kun lukee ajankohtaisista maailmantapahtumista. Mikähän tänään puhuttaa Savonlinnassa - entä Salzburgissa?

Vierailija

On ihan luonnollista olla väsynyt kuuntelemaan omia vanhuksiaan.Ei ole mikään pakko venyä ja venyä.
Myös minä yritin laittaa puheet toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.Olin välillä tosi väsynyt äitini marinoihin.Mutta minulle kyllä sanottiin ,että se kuuluu asiaan.Sittemmin ,kun hän kuoli, tulikin omantunnon tuskat.Miksi en jaksanut kuunnella?Sekin kuulemma kuuluu asiaan.Nyt myöhemmin ei asia enää minua vaivaa.Ei ole tosiaankaan missään sanottu,että on velvollisuus huolehtia omistaan.Mutta jokainen tekee ,miten parhaaksi katsoo.

Vierailija

Onko äitisi saanut kunnan kotiapua? Jos ei ole saanut riittävästi, sinun kannattaa ottaa yhteyttä virkailijoihin ja selittää oma elämäntilanteesi, sairautesi ja väsymyksesi. Onhan sinulla oma perhe, joka tarvitsee sinua. Et voi revetä joka paikkaan terveytesi kärsimättä. Sitten jaksat kuunnella äitisi puheitakin paremmin, kun voit mennä häntä tervehtimään jaksamisesi mukaan.

Vierailija

Lainaus:

Onko äitisi saanut kunnan kotiapua?
Jos ei ole saanut riittävästi, sinun kannattaa ottaa yhteyttä virkailijoihin ja selittää oma elämäntilanteesi,
sairautesi ja väsymyksesi.
Onhan sinulla oma perhe, joka tarvitsee sinua.
Et voi revetä joka paikkaan terveytesi kärsimättä.
Sitten jaksat kuunnella äitisi puheitakin paremmin,
kun voit mennä häntä tervehtimään jaksamisesi mukaan.

Minä en haluaisi että minua tulee "auttamaan" kiukkuinen ja väsynyt tytär,
joka ei halua kuunnella mitä minulla on sydämelläni.
Toivottavasti hän osaa olla ystävällinen edes lapsenlapselleen.

Minulla on monta lasta ja aika monet kiukuttelut sain kuulla kun he olivat lapsia,
yksi sitten murrosikäisenä "haistattelikin",
joten olen ihan sitä mieltä että kyllä pitäisi aikuisen lapsen kestää dementoituvan mutsin kiukuttelut...

Omaan terveyteen on kiinnitettävä ensin huomio,
sitten vasta jaksaa auttaa muita.... ei pala roputkaan niin helposti
eikä tunnu "taakalta" oman äidin auttaminen....

Vierailija

Lainaus:

Minä taas en voisi kuvitellakaan viettäväni viimeisiä vuosia ilman tätä tietokonetta. Sitten kun jalat eivät enää kanna,
niin mistä muualta minä saisin tuulahduksia suuresta maailmasta, tietoa ja keskustelukumppaneita?
Lapsille
nytkin lähetän sähköpostia säännöllisesti, aina yritän keksiä jotain hauskaa ja hupaisaa kerrottavaa.
Valitukset
pidän sisälläni, ne karkottavat läheiset pikku hiljaa, niin arvelen.
Valittaa voi nettipalstoilla, mielipide-osastoilla
ja terveydenhoito- tai sosiaalivirkailijoille (joille kuuntelemisesta maksetaankin).
Myös nettiristikoita ja muita
pähkinöitä löytyy paljon, ja kaiken maailman lehtien nettisivuja.
Niitä tutkimalla pysyy ajan tasalla ja voi kartuttaa
kielitaitoaan.

Minä olen liikuntarajoitteeni vuoksi "vankina" omassa kodissani.
Ulos pääsen harvoin.
Netti on oikea aarreaitta, valtavasti jumppaohjeita ja kaikenlaista tietoa terveydenhoidosta ;)

Sen avulla olen yhteydessä ulkomaailmaan niin, että olen tietoisempi
mailmantapahtumista kuin moni muu ikätoverini, jota lapseni usein ihmettelevät...

Web-kameroiden avulla piipahdan eri kaupunkien kulloisen säänkin tarkistamassa...
vaikkapa toiselta puolen maailmaa...ja joissakin ravintoloissa myös, kuuuntelemassa hyviä laulajia...;)
Biljardibaarissakin piipahtelen , ja google -earth on upea juttu matkaillessa....ihan minne vain...
Ja kuinka paljon lehtiä voikaan netissä lukea......

Vierailija

"...Ei ole tosiaankaan missään sanottu,että on velvollisuus huolehtia omistaan
....Mutta jokainen tekee ,miten parhaaksi katsoo."

Oletkohan onnellinen itse vanhuksena,
jos omaisesi eivät tunne mitään "velvollisuutta" olemaan kiinnostunut voinnistasi...?

Vierailija

".Ei ole tosiaankaan missään sanottu,että on velvollisuus huolehtia omistaan "

Isoäitijupakan aikoihin funtsin kaikenlaista....
Isoäitihän ei ole perheenjäsen Suomessa.

Samaa sukupuolta oleva avopuoliso/rekisteröity parisuhdepuoliso
kuuluu perheeseen, mutta
Synnyttäjä märäntyköön mökkiinsä yksinäisyteen.
Ei hän ole niin läheinen ollenkaan.

Sanoo lakikin.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat