klo 21:09 | 8.3.2015
Kuunteletko otsikossa mainittua ohjelmasarjaa?
Itse kuuntelin kaksi ensimmäistä osaa. Kylläpä tuntui vaikeatajuiselta. Pitää yrittää seurata vielä hieman jatkossa, mutta epäilen vahvasti, riittääkö mielenkiintoni kovin pitkälle.
Niin piti minunkin kuunnella. Raamattua jonkun verran tuntevana, koin, että siellä oli Raamatun tekstejä muunneltu. Vanhaa testamenttia joka on Juutalaisten historiaa! Jos historiaa voi muttaa, eihän siinä ole mitään järkeä!
Yksi asia oli selitetty niin pitkälle jos ja jos, että ajatus ehtii seota ja sen jälkeen voi ottaa pätkän vaikka keskeltä lausetta ja uskoa sen, kun se ei kuitenkaan ole se alkuperäinen ajatus, pelkkää sekasotkua. Ajattelen, että siinä on juuri tuo taka-ajatuksena, että jokaiselle ymmärrykselle on jotakin käsitettävää.. Raamattu ei ole ihan niin sekava kuin mitä ennekin olen koraaniin tutustunut, sai sama käsityksen. Ja niin se on, että täytyy olla uskossa ennkuin ne tekstit avautuvat.
Minä luin kerran koraanin melkein kokonaan yleissivistävänä kokemuksena. Sama tuli siinäkin eteen, että moni asia jäi hämäräksi. Sitten totesin, että miksi ihmeessä näitä pitäisi miettiä tämän enempää ja vein kirjan takaisin kirjastoon.
Ainakaan vielä ei koraaniohjelman alussa oleva miesten keskustelu ole paljon asioita selventänyt. Saisivat puhella mieluummin luetun jälkeen.
Aloittaja
Ensimmäisen viikonlopun kahden jakson jälkeen en ole muistanut koko ohjelmaa. Eipä tainnut siis kovin kiinnostava olla.
Aloittaja