Vierailija

Hei,

Ehtiikö keijunmekon kasvattamaan siemenistä ensi kesäksi vielä?

Onko miten hidaskasvuinen?  Kannattaako leikata jossain vaiheessa? 

Kiitos ohjeista..

 

Kommentit (2)

Alkaa olla viimeiset hetket, jos siemenestä aikoo. Jos tulee lämmin kesä, ainakin loppukesäksi ehtivät kasvaa ja kukkia.

Tänä talvena kylvin keijunmekot siinä helmikuun alkupuolella. Itivät melkein viikossa, mutta sen jälkeen ei ole paljon tapahtunut. Luulin, etteivät idä, kun viime kesänä ei tullut siemeniä lainkaan ja oli vanhaa varastoa. Sitten itivätkin niin, että nyt on taimia myydä asti, kunhan kasvavat. Kouliminen oli tässä muutama päivä sitten kellosepän hommaa, mutta jos ehtivät kasvaa isommaksi, niitä ei tahdo saada ehjänä irti toisistaan, jos ovat liian tiheässä.

Keijunmekko kasvaa alussa tosi hitaasti. Sitten kun kesällä pääsee vauhtiin, vartta tulee ihan silmissä. Se on siitä helppo kasvi, ettei tarvitse nyppiä kukkia. Muistaa vain kastella ja lannoittaa. Itse laitan mahdollisimman suuriin ruukkuihin tai parvekelaatikkoihin seinustalle.  On niitä ollut amppeleissakin. Nehän kasvavat mihin suuntaan tahansa, kun vain on tukea, jos ylös päin haluaa kasvattaa, varsi kun on pelkkää lankaa.

En ole koskaan leikannut keijunmekkoja, koska laitan taimia aina riittävästi samaan ruukkuun. Voi niitä leikata, jolloin tuuhettuvat, jos vaikka ei ole monta tainta. Noissa minun ruukuissa niitä on vieläkin liikaa, mutta saattaa niistä jokin vielä nuukahtaa ennen kesää.

Keijunmekot kestävät pakkasiin asti ja joinakin syksyinä ovat saaneet punaisen ruskan. Viime syksynä sitä ei tullut.

Tällaisia tänään yli kuukauden ikäisenä ja myöhään syksyllä. Klikkaamalla näkyy isompana.

  
 
 

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Suosituimmat