Puutarhan vuosi

Seuraa 
Liittynyt8.5.2014

Tästä alkaa minun puutarhani kasvuvuosi. Menneiden vuosien pienet pääsiäisnarsissit pukkaavat ylös ensimmäisinä ennen isokukkaisia puutarhanarssiseja. Talven aikana tulppaanien ja muiden pienten kevätkukkijoiden sipulit ovat  joutuneet myyrien suihin. Tulppaanit ovat muutenkin kertakäyttökukkasia, kukkivat vain kerran ja sitten taantuvat työntämään ainoastaan lehteä.

Tässä vaiheessa vuotta vielä kukkapenkkien kitkeminenkin tuntuu mielekkäältä...

Sivut

Kommentit (105)

Mökin muori
Seuraa 
Liittynyt8.5.2014

Kevään väri on hyvin pitkälle keltainen. Pidän näistä keltaisista kevätesikoista koska ne ovat ahkeria villintymään. Pitkin nurmikkoa nousee hentoja taimia jotka ehtivät kukkia ennenkuin ruoho ensimmäisen kerran leikataan.

Myyrävuosi on ollut tänä vuonna meillä maltillinen, kovin paljon multakekoja ei lumen alta ole paljastunut. Mikä on ollut tilanne teillä muilla?

Ania1
Seuraa 
Liittynyt16.6.2014

Minun puutarhani on alkanut vasta vihertää,tässä lehtikuusi jonka olen siemenestä kasvattanut.

Myyrätilanne on heikko meilläkin,onneksi!

Vierailija

Aloitin kukkapenkkien kitkemisen toissapäivänä. Ihmettelin, että tänä vuonna sammaleen itiöt yrittävät vallata penkkejä kohdista, missä ei ole kasveja. Onko teillä muilla antaa vinkkejä sammaleesta eroon pääsemiseen? Kalkkia ei kannata ehdottaa koska tappaa muita kasveja.

Kiitollinen neuvoista.

Mökin muori
Seuraa 
Liittynyt8.5.2014

Tuohon sammaloitumiseen en ainakaan minä osaa sanoa juuta enkä jaata, itselläni on sama ongelma. Kosteassa, tiiviissä ja varjoisassa penkissä kasvaa pinnalla sammalta., siihen ei ole auttanut kuin ahkera pinnan haraaminen.

Kevätkaihonkukka on vaatimaton ja vähään tyytyväinen maanpeitekasvi.

Mökin muori
Seuraa 
Liittynyt8.5.2014

Esikot ovat hullaantuneet keväästä vaikka se hieman kylmä onkin.

Huomena menen muutamaksi päiväksi kaupunkiin ja pääsen hullaantumaan puutarhamyymälöihin. Hyötykasvin taimia ostan kasvihuoneen turvoksiin mutta kesäkukat jäävät tänä vuonna minimiin koska kesälle on kertynyt matkoja ja menoja enkä tahdo kenenkään janoon kuolevan.

Mökin muori
Seuraa 
Liittynyt8.5.2014

Minä haluan oikean perhospuutarhan. Tänään menen viinakauppaan ja ostan pullon punaviiniä. Lisään siihen fariinisokeria ja pienen palan hiivaa.Muutaman päivän käytyään se on perhosten herkkua, kaupanpäälliseksi tulee myös ampiaisia sekä kimalaisia.

Mökin muori
Seuraa 
Liittynyt8.5.2014

Kun on muutaman päivän erossa puutarhasta niin huomaa kasvun ihmeen. Kotkansiivet levittävät kohta siipensä.

Minulle herää kysymys eikö muilla ole puutarhaa kuin minulla kun ei liiemmälti ole kuvia ketjuun tullut?

Mökin muori
Seuraa 
Liittynyt8.5.2014

Vaikka Vuorenkilpi on monien inhokki niin melkein joka mökin pihalta sitä löytyy. Minä kunnioitan sen sitkeyttä, se on selviytyjä. Minulla on kuiva rinne joka rajoittuu metsään, olen ajatellut rajata tontin ja metsänrajan vuorenkilvillä.Vaan koska minulla ei ole niin massiiviseen istutukseen tarpeeksi taimia niin vein kaupan ilmoitustaululle lapun jossa kerroi ottavani mielelläni vastaan sen taimia. Kukaan ei ainakaan vielä ole soittanut.

Vierailija

Heleää Helluntaita kaikille!

Aikoinaan oli ruokaa koskeva keskustelupalsta. En löytänyt mitään vastaavaa, joten päätin rohkeasti kirjoittaa Puutarha-palstalle. Kirjoitukseni koskee puutarhasta saatua satoa.

Toisin sanoen. Viime vuoden marja- ja  muu ruokasato oli yllättävän mahtava; 300:n litran pakastin täyttyi "piri pintaan" ja muillekin halukkaille riitti mitä halusivat puutarhasta.  

Ja nyt itse asiaan. Noin 3 viikkoa sitten pieni korvakoruni tippui työpöydältä ja kierähti jääkaapin alle. Eipä auttanut muu kuin tyhjentää jääkaappi ja vetää kone pois paikaltaan. Koru löytyi ja kaappipaikallen.

Tästä meni viikko +, kun huomasin pakastimen merkkivalojen olevan sammuksissa. Pikainen kurkistus pakastimeen.

Voih kauhistus! Kaikki kukkakaali-, parsta-, paprikapussit ym olivat aivan sulanneita, marjat olivat vielä kokonaisia. Heitin kaikki muut pois paitsi marjat. Ja sitten vain pikapakastus päälle.

Se on tietysti tiedossa, että sulanneita pakasteita ei saa uudelleen käyttää. Mietinkin vain näitä marjoja. Marjapusseja on vielä yli puolet pakastimen sisällöstä, lähes 3/4.  Uskaltaako käyttää? Ei ole edes todella karmeaa vihollista, jolla voisi kokeilla (vitsi). Joku ehdotti mehustamista, mutta uskaltaako sitäkään?

-harmistunut epätietoinen tumpelo-

Ps. Jätän nimimerkkini tarkoituksella pois.

 

 

Vierailija
Vierailija

Heleää Helluntaita kaikille!

Aikoinaan oli ruokaa koskeva keskustelupalsta. En löytänyt mitään vastaavaa, joten päätin rohkeasti kirjoittaa Puutarha-palstalle. Kirjoitukseni koskee puutarhasta saatua satoa.

Toisin sanoen. Viime vuoden marja- ja  muu ruokasato oli yllättävän mahtava; 300:n litran pakastin täyttyi "piri pintaan" ja muillekin halukkaille riitti mitä halusivat puutarhasta.  

Ja nyt itse asiaan. Noin 3 viikkoa sitten pieni korvakoruni tippui työpöydältä ja kierähti jääkaapin alle. Eipä auttanut muu kuin tyhjentää jääkaappi ja vetää kone pois paikaltaan. Koru löytyi ja kaappipaikallen.

Tästä meni viikko +, kun huomasin pakastimen merkkivalojen olevan sammuksissa. Pikainen kurkistus pakastimeen.

Voih kauhistus! Kaikki kukkakaali-, parsta-, paprikapussit ym olivat aivan sulanneita, marjat olivat vielä kokonaisia. Heitin kaikki muut pois paitsi marjat. Ja sitten vain pikapakastus päälle.

Se on tietysti tiedossa, että sulanneita pakasteita ei saa uudelleen käyttää. Mietinkin vain näitä marjoja. Marjapusseja on vielä yli puolet pakastimen sisällöstä, lähes 3/4.  Uskaltaako käyttää? Ei ole edes todella karmeaa vihollista, jolla voisi kokeilla (vitsi). Joku ehdotti mehustamista, mutta uskaltaako sitäkään?

-harmistunut epätietoinen tumpelo-

Ps. Jätän nimimerkkini tarkoituksella pois.

 

 

Jos marjat olivat vielä edes kohmeessa, niin voisi niitä mielestäni käyttää keittoihin, puuroihin, leivontaa jne, missä ne kuumennetaan ennen syöntiä. Pakkohan ne on takaisin pakastaa, jos niitä on paljon. Mutta käyttö sitten lähiaikoina eikä ensi syksynä.

Vanha elli
Seuraa 
Liittynyt24.8.2015

Mökin muori tuumailit, että onkohan ihmisillä ollenkaan puutarhoja, kun ei kuvia ketjuun tule. Minulle tuli mieleen, että onkohan puutarha jotenkin sellainen käsite, että siihen kuuluu vähän enemmän kuin mitä meillä monella on pihassa. Jotenkin niin kuin hedelmäpuita, marjapensaita ja ties mitä, joita nyt ei ainakaan kaupunkioloissa ole kuin vanhoissa omakotitaloissa. Nyky tontit ovat niin pieniä, ettei sinne paljon mitään  varsinaista puutarhaa voi laittaakaan. Meinaan siis, että pihoista ei kuvia taideta lähetellä, mutta en tiedä.

Tänään oli vähän parempi kamera käytössäni. Tulppaaninsipulit ovat näköjään myyrien herkkua, kun pionimaassakin kukkii tasan yksi kappale. Päärynäpuun kanto taas on keskellä pihaa ja siksikö lie sipulit säästyneet jo ainakin kahden talven yii.

 

 
 
 
 

                   

 
 
 
 

 

 

Ania1
Seuraa 
Liittynyt16.6.2014

Istutin äitienpäivän aikoihin punaisen ja valkoisen kesäpikkusydämen,eri paikkoihin.Heti seuraavana aamuna/yöllä ne oli kaivettu ylös ja juuristoa oli tongittu.Ymmärtäisin jos olisin laittanut jotain lannoitusainetta esim kanantuotosta,mutta ei en ollut laittanut mitään lannoitusta.Miettinyt olen mikä siellä juuristossa on jotain kiinnostanut.No istutin ne uudelleen ja nyt ovat saaneet olla rauhassa.

 

Vanha elli
Seuraa 
Liittynyt24.8.2015

Ei sitä aina tiedä, mikä ketä kiinnostaa.

Minulla oli kerran vanhan talon umpiverannalla istutettuna onnenapilansipuleita esikasvatuksessa. Eräänä aamuna ruukut oli myllätty ja sipulit siellä täällä. Istutin ne takaisin ja juttelin, että älä tule uudestaan tai pääset hengestäsi. Mutta tulihan se. Seuraavana aamuna sama juttu. Ei auttanut muuta kuin laittaa killerit. Kaksi pitkähäntäistä niihin jäi eli ilmeisesti olivat kotihiiriä. Taloa on remontoitu, muttei vanhasta (yli 100 v) hiirivarmaa saa.

Kerran taas liiterin seinustalla orvokintaimista oli kukat nätisti leikattu poikki. En ollut myöhemmin mukana, kun vävy oli onnistunut videoimaan metsämyyrän itse teossa. Hauska video se oli, vaikka siinä meni loputkin kukat ja keskellä päivää. Toki orvokkeihin tuli uudet, kun tämä veikko halusi vain kukat, ei lehtiä.

Kolmas tapaus oli sitten se toissakeväänä, kun olin kylvänyt herneitä. Naapurinrouva kysyi myöhemmin, itivätkö herneesi. Minä, että muutama taimi tuli. Hän sitten sanoi nähneensä varisystäväni olleen asialla. Eipä vain heti kertonut näkemästään. Miten lintu osasikin kaivaa ne kylvetyt herneet. No, olihan se varis. Viime keväänä älysin laittaa harson ja niin teen nytkin. Tosin laitan hernettä vain sen verran, että saan pellolta syödä niitä, enää en viitsi pakastaa. 

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat