Keskustelijoiden ikä keskimäärin?

Vierailija

Minkä ikäisiä arvelet täällä käyvien keskustelijoiden olevan? Veikkaisin enimmistön olevan vähintään 70-vuotiaita ja tämä arvio aiheita katsellen. Mietin myös, mille ikäryhmälle tämä et-lehti on oikeastaan tarkoitettu?

Olen vähän päälle kuudenkymmenen, mutta lehden sisältö ja aiheet viittaisivat päälukijaryhmän olevan jo vanhusikäisiä eli päälle 70 ikävuoden. Lehti voisi tarkemmin kartoittaa kohderyhmänsä, sillä kuusikymppisen maailma on vielä huomattavasti aktiivisempi kuin ikähaarukassa 70-80 v. Taisin tilata turhan lehden. Taitaa olla niin,että kuusikymppiset plussat ovat vielä monet töissä eivätkä välitä täällä höpötellä, koska elämää on muutenkin.

Ikuinen kieltely seksistä ja siitä puhumisesta on myös vanhempien ikäluokkien ikioma ongelma, sillä tuskin seksiä kovin aktiivisesti enä'ä harrastetaan 70-80 vuotiaiden piirissä. Muuta tykkäämistä toki lienee. Seksi ja sen harrastaminen on vielä täysin luonnollinen asia kuusikymppiselle. Seksin avustuksela meistä jokainen on tänne alkujaan tullut, koska neitseellistä sikiämistä ei toistaiseksi ole onnistuttu näyttämään toteen. Jollei aihe kiinnosta, siitä pääsee eroon olemalla lukematta. En katso telkkaristakaan koko ohjelmakirjoa enkä lue mitä tahansa.

Tämä kummallinen suvaitsemattomuus keskustelupalstoilla erityisesti vanhempien ikäluokkien piirissä on ihmeellistä. Liittyykö suvaitsemattomuus ikääntymiseen? Eli mitä vanhempi sitä kireämpi ja suvaitsemattomampi? Vai pelkoon?

Sivut

Kommentit (40)

Vierailija

Olen vähän alle kuusikymppinen nainen ja samalla tavoin ihmettelen tämän lehden netti-version henkistä tyhjyyttä. Kirjoitusta on paljon, mutta sielu ja syvyys puuttuvat. Huumori, seksi, erotiikka & hyväolo ovat erityisen kiellettyjä puheenaiheita. Miksi näin?

Vierailija

Vasta 75v. muttei mikään "vanhuusikäinen" ja kuka se sanoi ettei seksi kuulu aktiivisesti tämän ikäiselle?
Taitaa olla vain nuoren kuuskymppisen palstan aloittajan arvailuja moiset puheet.
Tukka on päässä ja sauvakävelykin onnistuu n.10 - 15 km päivittäin joten ei kannata yleistää asioita.
Tanssikin sujuu ja ET-lehden lukeminen on hyvää, virkistävää ajankulua!
Ei muuta kuin ylös ja ulos lenkkeilemään siinä kunto kohenee.

Vierailija

Minusta ET-lehti on muuttunut liian hienostelevaksi tavalliselle pulliaiselle.
Netti-keskusteluun tulin kaksi vuotta sitten ja silloin oli aivan ihania
keskusteluja.
Samoja on paljon edelleen, mutta tulokkaiden myötä törky on vallannut palstat:(
Yhteisen viihtymisen kannalta olisi suotavaa että pysyisivät kaltaistensa seurassa:
Suomi24 yms.

54v

Vierailija

Lainaus:

Olen vähän alle kuusikymppinen nainen ja samalla tavoin ihmettelen tämän lehden netti-version henkistä tyhjyyttä. Kirjoitusta on paljon, mutta sielu ja syvyys puuttuvat. Huumori, seksi, erotiikka & hyväolo ovat erityisen kiellettyjä puheenaiheita. Miksi näin?


Sinä turhasta niuhotat! Sari on jo monesti kertonut näillä palstoilla, että mikään aihe EI OLE KIELLETTY kunhan hyvät tavat muistetaan! Niinhän ne täytyy olla normaalissa elämässä myös! Ihmiselle sinä täälläkin puhut! VAI? Aloita vain keskustelu, katsotaan miten käy!

Sari Alho
Seuraa 
Liittynyt24.8.2015

Lainaus:

Lainaus:
Anonyymi 30.11.2011 19:17
Minkä ikäisiä arvelet täällä käyvien keskustelijoiden olevan? Veikkaisin enimmistön olevan vähintään 70-vuotiaita ja tämä arvio aiheita katsellen. Mietin myös, mille ikäryhmälle tämä et-lehti on oikeastaan tarkoitettu? .......

Muistelen joskus jostakin lukeneeni, että lehti on tarkoitettu ennenkaikkea
55-80 vuotiaille? Sarihan tuohon paremmin osaisi vastata.
Sari apua!

ET-lehden varsinainen kohderyhmä on 60+ ikäiset, mutta lukijoissamme on paljon myös alle 50-vuotiaita. Tiivistäisin, että ne ihmiset, jotka eivät välitä juoruista ja julkkiksista ja toisaalta pitävät hyvistä tarinoista, pitävät myös ET-lehdestä ja lukevat sitä.

Sari

Sari Alho
Seuraa 
Liittynyt24.8.2015

Lainaus:

Minkä ikäisiä arvelet täällä käyvien keskustelijoiden olevan? Veikkaisin enimmistön olevan vähintään 70-vuotiaita ja tämä arvio aiheita katsellen.

Aika moni rekisteröitynyt on kertonut myös ikänsä. En ole tarkasti laskenut keski-ikää, mutta silmäilemällä se näyttäisi olevan noin 63 vuotta. Se on siis keskiarvo, nuorimmat ovat alle 30, vanhimmat 90. Upeaa!

Sari

Vierailija

Lainaus:

Lainaus:

Olen vähän alle kuusikymppinen nainen ja samalla tavoin ihmettelen tämän lehden netti-version henkistä tyhjyyttä. Kirjoitusta on paljon, mutta sielu ja syvyys puuttuvat. Huumori, seksi, erotiikka & hyväolo ovat erityisen kiellettyjä puheenaiheita. Miksi näin?


Sinä turhasta niuhotat! Sari on jo monesti kertonut näillä palstoilla, että mikään aihe EI OLE KIELLETTY kunhan hyvät tavat muistetaan! Niinhän ne täytyy olla normaalissa elämässä myös! Ihmiselle sinä täälläkin puhut! VAI? Aloita vain keskustelu, katsotaan miten käy!

No niin... tulihan se raivotarkin sieltä puun takaa taas nettiin huutamaan. Ahdistaako kovasti? Mistä näitä tyhjän uhoajia oikein tulee?

Vierailija

Nämä netti-toimittaja Sarin kommentit ja tokaisut ovat yhtä tyhjän kanssa.

Kyse ei ole mistään netti-toimittajasta, jolla olisi journalistinen tutkinto tai työkokemus. Hän samanlainen tyyppi kuin jossain suomi24:ssa, eli palstan sheriffi, joka on kurinpitäjänä sivuilla.

Kertoisitko Sari meille journalismiin liittyvän koulutuksesi? Oletko opiskellut Tampereella tai Jyväskylässä akateemista journalismia? Onko pääaineesi yliopistossa ollut toimitustyö tai journalismi tai journalistiikan tutkimus?

Vai vedätkö tätä mummokerhoa ihan merkonomin pätevyydellä?

Vierailija

En kommentoi enkä arvostele kenenkään kirjoituksia. Kerron vaan teille uteliaille jotka kyselette. Olen 64 ja juuri jäämässä eläkkeelle. Oma seksielämäni on senverran kunnossa, ettei ole tarvetta sitä tänne levitellä.

Kun ei puutetta, ei puhetta!

Vierailija

Lainaus:
Anonyymi 30.11.2011 21:12
Nämä netti-toimittaja Sarin kommentit ja tokaisut ovat yhtä tyhjän kanssa.....
.............................................................................................
Vai vedätkö tätä mummokerhoa ihan merkonomin pätevyydellä?

Katsohan kummaa, Sarikin on saanut ilkeämielisen kommentin :-(
Onkohan sen kirjoittaja ehkä itse "emeritus free - Viestinnän ammattilainen" ?

Vierailija

Minä aloitin ET:n lukemisen jo alle 5-kymppisenä.
Välillä olen tilannut, välillä lukenut kirjastossa/lainannut vanhempia numeroita.
Hyviä juttuja, käsitöitä ja ruokaohjeita.

Pari vuotta sitten ei tullut mieleenkään tämmönen nettiET, jota kaikki tilaajatkaan ei varmaan lue kun ei
ole heillä nettiyhteyttäkään.
On mulla iso pino vanhoja ET-lehtiä, joita plaraan sillointällöin.
katselen kauniita kuvia....matkajutut katselen suurennuslasin kanssa ;)
Paras lehti minusta, en välitä viikottain ilmestyvistä juorulehdistä laisinkaan...

Virkeää luettavaa,
sanoo 58-vuotias lukija ;)

kirsikankukka55
Seuraa 
Liittynyt24.8.2015

Minä olen 56 vuotias ja seksielämästä ei oo hajuakaan :D. Selibaatilla joutunu seilaamaan jo jonkun aikaa ja siksi on mukava keskustella aiheesta. Kuten joku sanoi:" siitä puhe, mistä puute" :D Ja ET- lehti on hyvä juuri siksi, kun siinä ei ole juoruja. Ne eivät jaksa kiinnostaa. Julkimot tehkööt mitä haluavat, en jaksa niitä lukea. Hyvä ET ja hyvä Sari, joka vedät tätä " mummokerhoa" :D. Onhan täällä joku ukkikin, onhan??

Vierailija

Ei ole kyse ilkeämielisyydestä, vaan siitä mikä on "Sarin" osaamisen perusta. Hänellä on kovin sheriffimäinen ote tähän touhuun.

Jos tilaan ja luen lehteä, en kelpuuta sellasta lehteä, jonka lukenein ihminen on merkonomi koulutukseltaan, koska olen itse viestinnän ammattilainen ylemmällä korkeakoulututkinnolla ja vuosikymmenien työkokemuksella.

Nämä lehtien netti-versiot hakevat muotoaan, eikä siinä riitä pelkkä delete-sormi.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat