Tuntuu siltä, että uudistuksen syynä oli pelkkä kaupallisuus.
Uudessa nettiET:ssä on enemmän tilaa mainoksille ja lehtien esittelylle. Sillä ei ole mitään merkitystä, miten kävi palstalle kirjoittelijoiden ja lukijoiden. Kun valokuvat poistettiin, monet hyvää tietoa sisätävät ketjut tulivat merkityksettömiksi, koska kuvat selvensivät ja kertoivat suuren osan asioista.
Samasta kuvattomuudesta ketjut kuihtuvat. Onkohan ylläpito yhtään ajatellut sitä, että samalla saattavat lukijamäärätkin romahtaa. On aivan eri asia kertoa itse ottamaansa kuvaan liittyvistä asioista kuin jostakin netistä poimituista. Kuvien toimittaminen monimutkaisesti jonkin eri sovelluksen kautta on tarpeetonta ja vaivalloista monille meistä. Vanha systeemi toimi erinomaisesti.
Omien kuvien suoraa siirtoa sanotaan suunniteltavan, mutta aikataulusta ei ole tietoa. Kun tietää, miten kauan tämän uudistuksen tekeminen kesti, ei parannusta ole luvattavissa varmaan lähimpään vuoteen. Siinä ajassa moni on ehtinyt vaihtaa keskustelupalstaa, mutta onneksi meillä ikäihmisilläkin on vielä valinnanvapaus, vaikka harmaaseen massaan kuulummekin.
Ei sillä ole mitään jakoa tässä hommassa ole vaan kaikessa rauhassa siellä poxissasi, vai kutsutaako sitä sielläpäin luukuksi.
Aloittaja on saannut häiriköltä vastauksen eli turhan herjan.
Minustakin kuvat elävöittää kirjoituksia Joskus ovat jopa välttämättömyyksiä asian selvittämiseksi.
Jostain syystä tämä verkkopalvelu ei tykkää kuvista muuallakaan. Voi tietysti olla että tehot loppuu servereistä tai sitten mainostajat on kieltäneet kilpailevan toiminnan.
Olen valokuvannut satoja ja satoja kuvia, kaikenlaisista elämän vaiheista.
Mutta minun ei tulisi mieleenikään heitellä niitä nettiin kaiken kansan töllisteltäväksi, omia asioitani ja muistojani. Minulle riittää, että ne ovat saatavillani omassa Picasassani.
Ymmärrän, että on ikäihmisiä täällä kirjoittelemassa, ja ehkä heillä ei ole hansakassa tämä tekstin teko ja haluaisivat nostaa elämästään kertovia kuvi nähtäväksi.
Meitä on täällä monelaisia ihmisiä. Varmasti noita näkökohtia on lehdessäkin otetettu huomioon, mutta kaikkia, jokaista yksilönä ei voi millään mielyttää.
"Muut aiheet" ei sisällä paljonkaan kaupallisia asioita. Ehkä jaottelu onkin tehty markkinavoimien eli mainostajien toivomusten mukaisesti. Mitäpä väliä ikäihmisten hyvinvoinnilla on, kun sitähän tuon osion asiat enimmäkseen edistävät.
Niin... minä olen ottanut elämäni aikana tuhansia ja taas tuhansia kuvia mitä moninaisimmista aiheista, kukista, eläimistä,matkoiltani jne..omista asioistani ja muistoistani.
Minulle ei ole koskaan tuottanut mitään vaikeutta heittää niitä nettiin muidenkin katseltavaksi, miksi olisikaan. Sama on ollut myöskin kirjoitusteni kanssa, niissäkin olen jakanut omia tuntemuksiani muiden kanssa. Lukuisat runojen kirjoittajat jakavat myös runojaan täällä, mikä ero on runolla ja kuvalla, hyvin henkilökohtaisia kummatkin.
Kuvien tarkoituksena on usein elävöittää kommenttia, kuviin voi myös kirjoittaa kertomuksen. Eivät kuvat runoissakaan hullumpi lisä olisi...Jokaisella tietysti omat ajatuksensa ja periaatteensa.
Kuva:
Volkkari.
Onpas komia peli tuo pitää ostaa heti kun lottovoitto tärähtää kohdalle.
Nyt on tullut jo hieman tuntumaa tähän uusittuun sivustoon. Vaikka en ole kummoinen tietokoneen käyttäjä enkä kuvaaja, olen kokenut hyvin antoisaksi tuon kuvien lisäysmahdollisuuden.
Erityisesti luontoon ja lemmikeihin liittyvinä kuvat ovat antaneet iloa. Netti on pullollaan kaikenlaisia kuvia, mutta haluaisin käyttää omia kuvaamiani. Uskon että moni palstalla kirjoittava on samaa mieltä tästä asiasta. Kuvien liittäminen tekstiin on tehty hankalaksi, kyllä sen oppii mutta sittenkin.
Erittäin ikävää oli myös tuon yv. mahdollisuuden poistaminen. Yleensä uudistuksia tehdään että jokin asia toimisi paremmin kuin ennen mutta onko tässä nyt menty vähän liian pitkälle. Ainakin nuo suuret kuvat ovat ihmetyttäneet, samoin liikkuvat kuvat. Tokihan minulle kuvaajana on mieluista laittaa kuva suurempana, esiintyyhän se edukseen, ainakin maisemakuvat.
Erityisesti kaipaan "Elämäni eläimet" ketjua kuin myös "Kirkkoja ja kauniita rakennuksia" ketjua.
Mökinmuorille...on siinä eroa, todellakin, jos laittaa kodistaan kuvan tai pihamaastaan. Runot ovat hyvin useasti, ainakin sanat taitajan käsissä, kertovat maailman menosta ja kirjoittajan ulkopuolisista asiaoista ja elämästä, harvoin runon henkilö on kirjoittaja, kuitenkin useasti lukija niin mieltää ja se on väärin samaistaa tekijään.
Onhan täällä selkeästi kirjoittajilla tarvetta tuoda itseään esille, sukuaan kuin näyttää kotiaan.
Sellainen ei kaikille sovi, eikä ole tarpeellista, ainakaan minä en sen kautta halua itseäni esitellä.
Mielestäni YV joutaa pois näitä on joskus ollut ja ne on huonoiksi todettu, tiedän tapauksia joissa YV kautta on kerätty eräänlaista rinkiä jolla on sitten porukalla kiusattu jotain tiettyä kirjoittajaa, täällä tosin voi kirjoitella kirjautumatta joten kiusaajien työ on tehty vaikeammaksi.
Kaiken huipuksi: Jos onnistut lähettämään kuvan nykyjärjestelmässä, se häviää pian pois ja jäljelle jää torso teksti.