Vierailija

Helsingin poliisi tiedotti eilen poikkeuksellisen härskistä yrityksestä ryöstää vanhus Helsingin keskustassa.

Lauantaina puolen päivän aikaan yritettiin vuonna 1937 syntynyt vanhus ryöstää Narinkkatorilla Kampissa.

Hän oli istunut Narinkkatorin pohjoispuolen rappusilla aivan Matkahuollon hissin itäpuolella nurkassa. Siihen oli tullut kerjäämässä ollut nainen muki kädessään. Mies ei ollut antanut mitään. Samalla paikalle oli tullut toinen nainen, joka oli tönäissyt hänet rinnasta selälleen istumapaikalleen.

Ensimmäinen nainen, joka oli noin 30-40-vuotias, oli mukia ojentaessaan jo kopeloinut hänen paitansa rintataskua.

Toinen, häntä tönäissyt nainen oli yli 40-vuotias. Tämä nainen kaivoi hänen oikeasta housun taskustaan bussin matkakortin haltuunsa, mutta mies sai tämän naisen kädestä vääntämällä sen takaisin.
Lompakkoa naiset eivät häneltä saaneet, koska se oli alimpana takataskussa hänen maattuaan selällään.

Paikalla oli myös kolmas kerjäläisnainen, joka ei kuitenkaan koskenut häneen. Hänen vastusteltuaan naiset poistuivat eri suuntiin.

Helsingin Sanomien haastatteleman poliisin mukaan heidän tietoonsa on tullut viime huhtikuusta lähtien useita varkauksia, joissa kerjäläisjoukon uhrina on vanhus tai invalidi.

–Ilmiö on ollut kolmena viime kesänä. Tapaukset ovat törkeitä, koska uhrit ovat avuttomia, mutta väkivaltaa niissä ei yleensä käytetä, kertoi rikoskomisario Jouni Niskanen Helsingin poliisista HS:lle.

Niskasen mukaan ulkomaalaistaustaiset varkaat käyttävät pääasiassa kahta tekotapaa.

Ensimmäinen ja yleisempi tapa on se, että ryhmä naisia kaupustelee rihkamaa aggressiivisesti ja anastaa sitten kaulakorun uhrin kaulasta. Toisissa tapauksissa ryhmä naisia tulee kopeloimaan uhria ja varastaa sitten esimerkiksi lompakon taskusta.

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Suosituimmat