Häpeästä vapautuminen.

Vierailija

Onko kokemuksia miten olette selvinneet häpeästä, kun olette eläneet "väärin" ja aiheuttaneet mielipahaa muille käytöksellänne.

Minulla on iso kuorma selässä kun tunnen että olen aiheuttanut mielipahaa vähän kaikille typerällä käytöksellä humalassa vuosien ajan.

Sivut

Kommentit (26)

Vierailija

Eipä ole ketään törttöilijää jolla olis häpeämisen aihetta?

Niin se vain on, että parasta vain olla hiljaa ja antaa ajan mennä niin kaikki unohtuu. ja ottaa oppia ettei enää tee samaa virhetä uudestaan.

Vierailija

Tuosta taakasta pääsee vain puhumalla, pyytämällä anteeksi niiltä joita on vahingoittanut.

Jos se taakka on liikaa, sitten täytyy hakea ammattiapua. Mutta jos pystyy hyvien ystävien ja tietysti niiden ihmisten kanssa joita on loukannut puhumaan ja selvittämään asiat. Jatkossa on vain itsensä hyväksyttävä vajavaisena ja erehtyvänä ihmisenä. Jokainen tekee virheitä ja niiden myöntäminen itse tehdyiksi virheiksi vapauttaa.

On turhaa lähteä syyttelemään enää ketään vaan todeta, että tarvitsen anteeksiantoa. Kunhan pyydät anteeksi, se on sivuseikka antavatko he vai eivät, pääasia on mielenrauhasi tähden, että sinä pyydät anteeksi.

Tärkeää on, että annat todella itsellesi anteeksi ja otat opiksi ja jätät nuo asiat taaksesi. Etkä muistele ja pilaa loppuelämääsi sillä varjolla jonka ne heittävät mieleesi. Ravistelet itsesi irti taakastasi. Konkreettisesti voit kantaa selkärepussasi kivikasaa, sisäistät, että se on se taakka mitä olet sielussasi kantanut, ja heität sen mereen tai järveen ja OLET VAPAA..vedät sisääsi keukojesi täydeltä raikasta ilmaa...OLEN VAPAA

Vierailija

On hyvä ja käytännössä koettu vapauttavaksi toiminnoksi, koska kun tekee noin konkreettiseti heittämällä kivet järveen, nähden kuinka ne uppoavat ja katoavat. Toivottavasti tämä menelmä auttaa sinua ja heitä jotka tarvitsevat vapautta taakoistaan.

Vierailija

Siis, pitäisikö minun mennä sukulaisten eteen ja nöyrtyä, pyytää anteeksi että olin humalassa aika usein ja tein kaikenlaista jota ei selvinpäin edes käsitä? Petin puolisoa humalassa? kaivanko vanhat haavat esiin?

odotin ihan omakohtaista kokemusta? Miten itsekukin on oikeasti tehnyt eikä vain lukenut tai kuullut. Siis ihan oikeasti miten on toiminut?

En tykkää kun joku alkaa neuvomaan, vaikkei ole edes harmainta aavistusta miltä tuska tehdyistä asioista tuntuu, sellaisista jotka ovat yli 30v vanhoja asioista ja ne nyt vaivaa kun ikää tulee. Nuorempana sitä ajatteli että kaikki mokaa joskus.

Itse kuvittelisin että nyt on jokin masennus pukkaamassa päälle, että mieli syyttää vanhoista asioista kun ei muutakaan ole . olen käynyt psykiatrilla nuorempana noita asioita juttelemassa ja kävin jopa papin puheilla ripillä, joten ammatti-apua olen saanut. Silti ei tunnu että olen anteeksi saanut. Olen yleisesti anteeksi pyytänyt läheisiltäni käytöstäni, mutten eritellyt sen kummemmin mitään asiaa, koska se olisi ollut jo liikaa heille. Kuunnella juopon juttuja?

onko kukaan kuulolla joka on kokenut samanlaista?

Vierailija
Vierailija

Siis, pitäisikö minun mennä sukulaisten eteen ja nöyrtyä, pyytää anteeksi että olin humalassa aika usein ja tein kaikenlaista jota ei selvinpäin edes käsitä? Petin puolisoa humalassa? kaivanko vanhat haavat esiin?

odotin ihan omakohtaista kokemusta? Miten itsekukin on oikeasti tehnyt eikä vain lukenut tai kuullut. Siis ihan oikeasti miten on toiminut?

En tykkää kun joku alkaa neuvomaan, vaikkei ole edes harmainta aavistusta miltä tuska tehdyistä asioista tuntuu, sellaisista jotka ovat yli 30v vanhoja asioista ja ne nyt vaivaa kun ikää tulee. Nuorempana sitä ajatteli että kaikki mokaa joskus.

Itse kuvittelisin että nyt on jokin masennus pukkaamassa päälle, että mieli syyttää vanhoista asioista kun ei muutakaan ole . olen käynyt psykiatrilla nuorempana noita asioita juttelemassa ja kävin jopa papin puheilla ripillä, joten ammatti-apua olen saanut. Silti ei tunnu että olen anteeksi saanut. Olen yleisesti anteeksi pyytänyt läheisiltäni käytöstäni, mutten eritellyt sen kummemmin mitään asiaa, koska se olisi ollut jo liikaa heille. Kuunnella juopon juttuja?

onko kukaan kuulolla joka on kokenut samanlaista?

Kirjoitat, että haluaisit henkilökohtaisia mielipiteitä, kuin ihmiset ovat toimineet.

Hyvä ihminen koita ymmärtää, että hän joka on ollut ahdigossa ja häpeässä ja on tuollaisista taakoista päässyt vapauteen. Ei todellakaan halua niitä enää muistella. Luuletko todella, että sellaiset henkilöt tulisivat kertomaan ja piehtaroimaan niillä asioilla joista on päässyt elämässään eteenpäin ja on todella vapaa syyllissyydestä ja häpeästä.

21.8.2014

klo.23:16

Kerroin kuinka tuollaisella kurssilla - syyllisyydestä vapauteen - on osanottajia opastettu ja minä koin tuon neuvon toimia noin hyväksi. Jokainen itsessään täytyy käydä se paini läpi, niin syyllisyyshäpeä kuin muutkin aikuisuuteen kasvamisen kivut. 

Itsensä hyväksyminen ja rakastaminen on mielenrauhalle tärkeä. Kukaan ihminen ei ole täydellinen, se on mahdottomuus. 

Jos olet anteeksi pyytänyt, olet asiasta vapaa, sinun täytyy se itse itsellesi opettaa ja hyväksyä. Kuin jonkin yhteisön tai ystävän kannustava tuki on tärkeä.

Toivon, että opit mieltämään positiivisen itsesi ja löytämään ammennuspaikan hyvälle itsetunnolle.

 

kirsikankukka55
Seuraa 
Liittynyt24.8.2015

Kirjoitit aika vihaisesti, etteivät meidän kommenttimme sinulle kelvanneet. Uskon, että aika moni ihminen on kokenut syyllisyyttä ja häpeää tekemisistään elämässä.

Nöyrtyminen ei ole ihan helppo asia. Kysyitkin, että pitäisikö sinun......joskus pitää. Ihan omasta kokemuksesta voin sanoa, että anteeksi pyytäminen on tie vapauteen. Jos sydän syyttää jostakin, keroo se minulle sen, että asia ei ole kohdaltani vielä ohi.

Tietenkin pappi on antanut sinulle synninpäästön ja siltä osin asia on kunnossa.

Kun minulle nousee mieleen joku entinen rike toista kohtaa, mietin sitä sanomaa, mikä sillä nousevalla asialla on. Onko se sellainen asia, että se on vielä jotenkin kesken. Siitä mielstäni kertoo se, että asia nousee mieleen, ainakin minun kohdallani.

Pitääkö pyytää anteeksi, jos on jo pyytänyt anteeksi? Omalla kohdallani en enää kaivele sellaista asiaa, joka on pyydetty asianosaiselta anteeksi. Mietin, miksi se vielä nousee mieleen.

Myös itselle pitää antaa anteeksi se, että on rikkonut toista vastaan. Itselle pitää antaa anteeksi se, ettei ole ollut täydellinen , eikä ole osannut silloin tehdä muuta kuin rikkoa toista vastaan.

Anteeksiantaminen on aina prosessi. Se ei ole pelkissä sanoissa, vaan ajan kanssa se menee myös tunnetasolle ja silloin vasta on täysin vapaa.

Näin olen omassa elämässäni kokenut.

Toinen asia on se, että jos häpeää itseään. Sitä millainen on tai on ollut, siinäkin auttaa se itselle anteeksi antaminen. Itse elämäni suurten epäonnistumisten kohdalla olen saanut rauhan vasta sen kautta, että olen antanut anteeksi itselleni sen, etten ole osannut tai kyennyt toimimaan niissä tilanteissa oikein tai paremmin. Olen tehnyt sen, minkä osaa ja kykenen ja se ei aina ole ollut ollut tarpeeksi. Mutta ihminen ei voi tehdä muuta kuin sen, minkä osaa.

Se sama pätee myös päihdeongelmiin. Kännissä toimii kuin känniläinen, se on fakta. Ja se on hyväksyttävä. Muutokseen tarvitaan se raittius ja sen myötä toisenlainen tapa kohdella ihmisiä.

Vierailija

Kun ihminen on oppinut menneistä, ei niihin enää ole syytä jäädä piehtaroimaan ja itseänsä syyttelemään. Mennyt on mennyttä eikä takaisin saa, eikä muuttaa voi. On katsottava elämää eteenpäin. Siis on hyväksyttävä itsensä.

Ihminen ei pysty toista rakastamaan muuta kuin sanoilla jos ei itseään rakasta ja hyväksy ensin. 

Viestini on  - opi rakastamaan itseäsi, hyväksymään vajavuudet joita et voi korjata. Opi tulemaan toimeen ja hyväksymään ne puutteet tai viat joiden kanssa on elettävä. Vajavaista ihmistä on helpppo rakastaa. Mutta esilletuleva huono itsetunto voi sen rikkoa. Ihminen sellaisenaan on arvokas ja ainutkertainen luomus ja elämä on arvokkain lahja, pidä sitä hyvänä ja kunnioita elämää itsessäsi kuin toisissakin. Näin minä ajattelen ja toimin.

Vierailija

Vierailija 23.8.2014 klo 10:23.

Sori jos tökkäsin arkaan aiheeseen sinulle, ei ollut tarkoitus aukaista vanhoja haavojasi joita et ilmeisesti ole käsitellyt, koska koskevat niin kovasti.

Juuri sitä tarkoitinkin. Miten selvitä näistä, kun ne aika ajoin pintaan pulahtaa, eikä auta vaikka kuinka sanon itselleni että oleppa nyt aikuinen, "tämä kuuluu aikuistuuteen". Kun ei kuulu aikuisuuteen tällainen. Ei todellakaan.

Tulipa sellainen olo että olen keskenkasvuinen ja äiti taas antoi korva makiaa, että oleppa nyt kunnolla ja lopeta tyhjän jauhaminen. Aikuistu jo.

ja senpä seurauksena häpeän entistä enemmän, että olenpa tollo kun en tajua olla hiljaa ja näytellä kuinka kaikki on hyvin. Sekö on aikuisuutta?

 

 

 

 

 

Vierailija

Jäi mainitsematta että yritin ottaa asian esille josta kannan huonoa omaatuntoa ja häpeää, mutta "jokin" tuli väliin ja esti, eli en voinut vaikka halusin.

Aloin miettimään miksi näin kävi? mikä viesti tässä oli ja havaitsin sen etten saa enää alistua muiden edessä ja vuodattaa heille anteeksianelua. Miksi? Koska on huonot välit heihin, nyt olisi tullut lisäaihe heille naureskella yritykselleni elää ns. normaalia elämää. ja olisin tuntenut suurempaa tuskaa sen jälkeen. Näin minua varjeltiin tekemästä suurempaa möhläystä. Eli ei aina kannata uskoa kaikkea mitä toiset sanoo tai mitä neuvoo.

Olen käynyt kurssin anteeksiannosta, auttoi vähän aikaa mutta nyt taas kaikki on niin pinnassa. ja olen pyydellyt anteeksi. Antanut anteeksi. Itselle ja muille.

Tarkoitinkin tätä, ettei näistä taida koskaan päästä irti, vaan ne on minun ristinäni lopun elämää, ne on vain hyväksyttävä, vaikka miltä tuntuis, tekemättömäksi ei mitään saa.

 

Vierailija

Siinäpä se juuri onkin, että hyväksyä itsensä ja tekonsa, mutta kuka siihen pystyy? Eikö muka koskaan enää mikään nouse mieleen ja aiheuta ahdistusta ja häpeää? Ihan oikeasti?

Miksi sitten ihmiset tekee itsetuhoisia tekoja? Siksikö etteivät uskalla puhua, ettei heitä leimata lapsellisiksi keskenkasvuisiksi, Tai etteivät aiheuta mielipahaa muille? Kaikkia opetetaan pitämään mölyt mahoissa ja antamaan anteeksi. Varsinkin sisarusten kesken on näitä hiljaiseksi tuomitsevia paljon.

Kaikilla ei ole rautaisia hermoja pitää itsensä täydellisissä kuosissa, vaikk miltä tuntuisi. Silti heitä ei saisi kuormittaa lisää pilkkaamalla lapsellisiksi ja avuttomiksi. Eikä hyljätä, joka ainakin meidän suvussa on tapana. joka ei toimi ihan "sääntöjen" mukaan hyljätään. Sitä ei vain edes myönnetä, se meneekin niinpäin että hyljätty onkin itse syypää ja hylännyt muut kun käyttäytyy omituisesti.

kaikkea hyvää eteenpäin kaikille anteeksiannon kanssa painiville

Vierailija
Vierailija

Vierailija 23.8.2014 klo 10:23.

 

Juuri sitä tarkoitinkin. Miten selvitä näistä, kun ne aika ajoin pintaan pulahtaa, eikä auta vaikka kuinka sanon itselleni että oleppa nyt aikuinen, "tämä kuuluu aikuistuuteen". Kun ei kuulu aikuisuuteen tällainen. Ei todellakaan.

Tulipa sellainen olo että olen keskenkasvuinen ja äiti taas antoi korva makiaa, että oleppa nyt kunnolla ja lopeta tyhjän jauhaminen. Aikuistu jo.

ja senpä seurauksena häpeän entistä enemmän, että olenpa tollo kun en tajua olla hiljaa ja näytellä kuinka kaikki on hyvin. Sekö on aikuisuutta?

......................

..Taidat valittaa vain leukojesi lämmikkeeksi. 

Ensimmäiseksi tuossakin aloituksessa ilkeilet hänelle joka vaivautuu kassasi juttelemaan.Taidat olla pahasti luonnevikainen.

 

 

 

 

 

Vierailija

Olen lukenut etlehden nettipalstaa pitemmän aikaa ja tulen nyt tulokseen, että tämän aiheen aloittaja ja kohtalostaan kertoja on sama joka ilkeilee ja häiriköi arvosteluillaan muitakin keskusteluja, jatkuvasti!

Sanon että lakkaisi valittamasta ja korjaisi käytöstään, vain hän sen voi tehdä. Typerää syyttää siitä muita kuin itseään. Kasva aikuiseksi sanon minäkin. Eli unohda mennyt ja rakenna itsellesi oma aktiivinen elämä. Yritä löytää itsestäsi jotakin hyvää, niin näet sitä toisissakin.

Vierailija
Vierailija

Olen lukenut etlehden nettipalstaa pitemmän aikaa ja tulen nyt tulokseen, että tämän aiheen aloittaja ja kohtalostaan kertoja on sama joka ilkeilee ja häiriköi arvosteluillaan muitakin keskusteluja, jatkuvasti!

Sanon että lakkaisi valittamasta ja korjaisi käytöstään, vain hän sen voi tehdä. Typerää syyttää siitä muita kuin itseään. Kasva aikuiseksi sanon minäkin. Eli unohda mennyt ja rakenna itsellesi oma aktiivinen elämä. Yritä löytää itsestäsi jotakin hyvää, niin näet sitä toisissakin.

ohoh. En muuten ole muissa ketjuissa tosia nimittelemässä, enkä sabotoi kenenkään aloitusta, vaikka aloitinkin näin rankan keskustelun niin pysytään silti asiassa. En toivonut kirjoituksia, jos ei ole kokenut häpeää tai syyllisyyttä tekemisistään, turha silloin on kirjoittaa.

Luonnevikainen olen, sen myönnän, mutten siten kuin kirjoittaja väittää. Luonteeni vika on se että en pääse menneestä yli vaikka miten yritän.

Enkä syytä ihan varmasti muita, vaan niinkuin aloitus oli, omat tekemiset nolottaa, ei muiden, vaikka voisin kyllä luetella muidenkin tekemisiä, muttei se ketään auta.

Siis olen tehnyt niinkuin "käskit" eli muuttanut rajusti käytöstäni, ei enää ole moitteen sijaa siinä, ei edes nimettömänä tarvitse hävetä mitä kirjoitan. Enkä hauku muita, kysyn vaan miten kukakin on kyennyt elämään menneisyytensä kanssa.

Niinkuin ajattelenkin nykyisin, ei tästä luonteesta eroon pääse. Onneksi en ole epäluuloinen ja kuvittele tietäväni kuka kirjoittaa ja missä kirjoittaa, en edes lue täällä kaikkea. Ei riitä aika. Tänään on tosin vapaapäivä niin on aikaa vastailla.

Mutta kriittinen olen neuvojien suhteen, en ihan purematta niele kaikkea, kyseenalaistan jos puhujallakaan ei ole omakohtaista kokemusta asiasta. Tänään on muuten taas rauhallisempi päivä ja en niin muistele menneitä, ehkä ne toisten neuvot kuitenkin vaikutti. Että ei kannata menneitä muistella, pitää olle itsekuria sen verran ettei turhia mieti

 .

Vierailija

Silläkin uhalla, että toistan itseäni, sanon, että anteeksi antaminen itselle on se tie vapauteen. Itselläni ei asiat enää nouse syyttämään, koska olen ne käsitellyt puhumalla ja puhumalla ja lopulta anteeksi antamalla.

Kuten sanottu, anteeksi antaminen on prosessi. Kaikki kasvu ihmisenä on prosessia. Omalla kohdallani ainkain ja uskon, että aika monen muunkin kohdalla. Mieleen nouseva asia on otettava mietintään, miksi se nousee, mitä se kertoo, miltä se tuntuu?

Häpeä on sitä, että häpeää itseään. Minä olen tälläinen, en kelpaa....

Syyllisyyttä on se, että olen tehnyt väärin toista kohtaan. On kyse teoista.

Häpeästä vapautuu sillä, että miettii sitä häpeän olemusta. Miksi minä häpeän itseäni? Miksi en hyväksy itseäni sellaisena kuin olen? Miksi koen olevani huonompi kuin toiset? Löytämällä kysymysten takana olevat tunteet ja vastaukset, alkaa hahmottaa, mistä omalla kohdalla on kyse.

Joku mainitsi tuon äidin äänen, joka sanoo jotain. Joskus sen häpeän juuri onkin jokin tuollainen. On kokenut esim. lapsena tulleensä hylätyksi kuten minä ja siitä nousee se kelpaamattomuus. Sitä on vain pohdittava yksin tai jonkun kanssa ja huomattava viimein, että kukaan meistä ei ole täydellinen. Meidän on pakko oppia sietämään epätäydellisyyttä.

Silloin kun ihminen tekee parhaansa, se riittää. Joskus riittää vähempikin. Näin olen itse vapautunut joistakin häpeän tunteistani. En toki kaikista, mutta kasvua on koko elämä.

kirsikankukka55

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat