Vuokko Ilola: Vanhoillislestadiolaisuudessa pelko tiivistää yhteisöä
klo 17:33 | 25.3.2016
Vanhoillislestadiolaisliikkeestä eronnut Vuokko Ilola haluaa herätellä keskustelua liikkeen säännöistä.Lue koko juttu
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sivut
Hyvin valaiseva artikkeli, aion lukea sen kokonaan lehdestä. Myös kirjan Usko, toivo ja raskaus luen varmasti.
Vertaisin jonkinasteiseen stalinismiin vanhalestadiolaisten pelolla hallintaa. Silkkaa julmuutta, henkistä väkivaltaa ja alituista nöyryyttä ja tottelevaisuutta edellyttävää. Tapasin kerran sairaalassa ollessani rintasyöpäleikkauksessa lestadiolaisen äidin. Hän oli toipumassa keskenmenosta, kuudestoista lapsi tuli pois kuudennella raskauskuukaudella. Äiti oli itkuinen ja pelokas. Hän pelkäsi lahkon vanhimpien vai miksi heitä kutsutaankaan, ja ns. hoitokokouksen suhtautumista häneen. Sekin, että hän oli luvannut lääkärille suostuvansa sterilisaatioon, pelotti, koska hän oletti, että muut saavat tietää hänen ratkaisustaan. Lääkäri vakuutti, että hänen potilastietonsa olivat ehdottoman salaisia. Ihmeen avoimesti juttelimme vaikka olimme tavanneet vasta muutamana päivänä. Hänen olemuksensa oli kuusikymmenvuotiaan, oikeasti hän oli 37 vuotias. Hän oli hampaaton, kaikki etuhampaat olivat poissa. Olemuksensa oli jotenkin lysähtänyt, tuli mieleen rajusti piesty koira. Kävin lähtöaamunani hyvästelemässä tämän äidin, minulla oli dreenit isossa leikkaushaavassani emmekä voineet kunnolla halata, mutta hän painoi päänsä olkapäälleni kiittäen siitä, että kuuntelin. Jälkeenpäin sain kuulla, että hän menehtyi parin vuoden kuluttua, teki itsemurhan hukuttautumalla.
Eräs koulukaverini kuuluu jehovantodistajiin. Hän antoi oman lapsensa kuolla, koska verensiirto ei ole sallittu heidän piireissään. Auto-onnettomuuden jälkeen annettu veri olisi pelastanut lapsen hengen. Katuukohan äiti koskaan?
Olen itse teini-iässä eronnu lestadiolaisesta uskosta, eikä kukaan perheestäni tai sukulaisistani ole minua hylännyt. Erosin uskosta vuonna 1983 eikä silloin ollut enää pitkiin aikoihin pidetty "hoitokokouksia", kyllä ne ovat siis jo historiaa eikä niitä nykypäivänä enää pidetä.
En ymmärrä tätä vainoa lestadiolaisia kohtaan. Mitään muuta lahkoa kohtaan Suomessa ei ole tällaista median vainoa. Lestadiolaiset ihmiset ovat tavallisia ihmisiä niinkuin kuka tahansa meistä muista. Suomessa tehdään rikoksia joka päivä, mutta jos rikoksen tekee lestadiolainen niin mediassa painotetaan uskontoa ja leimataan näin koko lestadiolainen yhteisö. Kuitenkin rikollisia mahtuu Suomessakin joka kolkkaan ja joka yhteisöön ja jokaiseen poliittiseen puolueeseen.
Lestadiolaisessa uskossa on paljon hyvää, ihan turhaan siitä tehdään kummajaisten uskontoa.
Karmeaa on ollut tässä uskon piirissä tämä lasten hyväksi käyttö!-Kaikista suurin synti,eikä sitä meinattu ottaa esille näitten johtajien tiimoilta.Yritettiin peitellä.-Se on rikos ihmisyyttä vastaan.
klo 14.32 oli hyvä kirjoitus. Kyllä kaikki rehelliset ihmiset tietävät lestadiolaisten olevan kunnollisia ihmisiä, jotka ovat ahkeria ja tunnollisia työntkijöitä työpaikoilla.
Nykyään on suuntana se että kaikki tabut nostetaan ruodittavaksi - se on tietenkin ihan hyvä, että nekin saavat purkaa tuntojaan jotka ovat kokeneet kaltoinkohtelua kuka missäkin sakissa.
Lestadiolaisuus-on ainut oikea usko-joka johtaa taivaaseen,heidän mielestään.-Väärin.
Edelleen murehdin näitä väsyneitä,monisynnyttäjä naisia.Sanovat nainen voi siellä yhteisössä valita käyttääkö ehkäisyä?Harvoin voi.
Onkohan se niin että lestadiolaisuus ja muutkin uskonnot ovat erilaisia eri puolella Suomea? Kun jossain päin on ihan normaalin oloista eikä mitään noita kauheuksia ole tapahtunut ja sitten on näitä paikkakuntia joihin on ilmeisesti tullut papiksi kiihkohenkinen ihminen, joka tulkitsee Raamattuakin eri tavalla. Jossain päin ollaan hirveän jyrkkiä ja toisissa taas ei?
Samoin on tässä Jehovantodistajissa myös, lähipiirissäni on siihen kuuluva henkilö eikä hän ole hylännyt lapsiaan vaikkeivat ole hänen uskonnossaan. Mutta hän itse kertoi kuinka joku äiti oli hylännyt lapsensa, ei enää muka tuntenut eikä halunnut olla tekemisissä. Se tuntui kyllä aika julmalta, eikä tuolla lapselle ollut muuta syntiä kuin että oli seksuaalisesti erilainen.
Mutta jotkut hylkäävät lapsensa ihan vain jonkun pikku riidan takia, eikä enää olla tekemisissä, joten ei siihen aina uskontoa tartte. Samoin on ollut huomattavan paljon nyt tuomiolla lapsiin sekaantuneita, eivätkä taatusti ole mihinkään uskontoon kuuluvia, päinvastoin.
Yleensäkin,jokainen ihminen saa valita tiensä,eikä olla kenenkään käskytettävänä täysi-ikäisenä.
Hirveitä nämä uskonkiihkoilijat,jotka pyrkivät määrittämään kuinka tässä maailmassa pitää elää.
Raamattua voi tulkita monenlailla.
Toiset uskonsuunnat painottavat eri asioita tässä elämässä.
Useimmat lestadiolaiset syntyvät siihen lahkoon. Lapsi ei voi valita. Miltä tuntuu kasvaa siinä lapsikatraassa, jos äiti on väsynyt? Pitää kasvaa äkkiä pikkuäidiksi. Toisille on elinikäinen prosessi saada itsensä kokonaiseksi tämän jälkeen. Ja jos irtautuu tästä lahkosta, saa ja pitää aloittaa kaikki alusta. Kaikki. Sekin on totta, että kokemus on yksilöllinen ja kaikki eivät ole uhreja. Mutta monet ovat kokeneet mm. liikaa vastuuta lapsuudessaan, vaikkei olisi insesti tm. hirvittävää taustaa. Elämä on lahja, kaikille. Lapsuus oli. Entä nyt? Rohkeutta valintoihin kaikille totuutta pohtiville.
Asuin lähellä Vuokon lapsuudenperhettä opiskellessani samassa kaupungissa, Vuokko lienee ollut yläasteella silloin. Kohtasin hänen äidillisen, reippaan ja positiivisen äitinsä useita kertoja asuessamme samalla alueella. Nainen oli kaunis ja ylväs, aina ystävällinen. Ihailin häntä jo nuorena suuresti, nyt hän on lehtikirjoituksen perusteella siirtynyt Taivaan kotiin.
Kirjoitus on vl-uskosta eronneen naisen mielipidekirjoitus. Odotan että asiallisena pitämäni ET-lehti julkaisee myös toisenlaisen kirjoituksen. Nykyaikana jolloin vanhoillislestadiolaisia syyllistetään jatkuvasti monesta asiasta (useimmat syyllistäjät kokevat olevansa itse maailman täydellisimpiä otuksia), vaatii suurta rohkeutta ja hyvää itsetuntoa kuulua tähän uskonyhteisöön jossa suurin osa kokee olevansa onnellisia, tavallisia ihmisiä. Ilot ja surut, väsymiset ja voimaantuminen kuuluvat heidän elämäänsä ihan samalla tavalla kuin kenen tahansa elämään. Jos itse kokee olevansa tasapainoinen ja "sinut" itsensä kansssa, ei ole mielestäni tarvetta syyllistää eikä mustamaalata entistä yhteisöään. Itseäänkin ja omia mielipiteitään voi joskus puntaroida rehellisesti.
Syystuuli
Tiedän vanhoillis-lestadiolaisuutta mummoni ja hänen sukunsa kautta. Kotiseuroissa kävin lapsena hänen kanssaan ja muutamissa suviseuroissa olen aikuisiällä käynyt, sekä lapsena yhdesti -70 luvulla.
VL- liike on yksi tiukimmat säännöt omaavista herätysliikkeistä Suomessa (USAssa ehkä Amishit...) ja kuuluu ev.lut. kirkkoon, ei ole siis oma uskontonsa vaikkakin heillä on hiukan erilaista tulkintaa Raamatusta kuin muilla herätysliikkeillä ja seurakunnilla.
Vapauteen Kristus meidät vapautti, ei ihmisten ohjeiden ja sääntöjen alle. Naista ei ole tarkoitettu miksikään "synnytys automaatiksi", mitä itse olen Raamatusta ymmärtänyt. Jumala on myös järjen antanut meille.
Kokiessani itse hengellisen heräämisen pari kymppisenä, en valinnut (mummoni oli hiukan surrut sitä) VL-liikettä vaan koin asiat toisella tavalla ja hengelliseksi kodikseni tuli eräs vapaisiin suunntiin kuuluva seurakunta.
Usko on hyvä ja iloinen asia, kun se perustuu henkilökohtaiseen Herran (Jeesuksen) tuntemiseen, eikä mihinkään ihmisten laatimiin perinnäissääntöihin ja niiden tiukkkaan noudattamiseen. :)
Tiedän vanhoillis-lestadiolaisuutta mummoni ja hänen sukunsa kautta. Kotiseuroissa kävin lapsena hänen kanssaan ja muutamissa suviseuroissa olen aikuisiällä käynyt, sekä lapsena yhdesti -70 luvulla.
VL- liike on yksi tiukimmat säännöt omaavista herätysliikkeistä Suomessa (USAssa ehkä Amishit...) ja kuuluu ev.lut. kirkkoon, ei ole siis oma uskontonsa vaikkakin heillä on hiukan erilaista tulkintaa Raamatusta kuin muilla herätysliikkeillä ja seurakunnilla.
Vapauteen Kristus meidät vapautti, ei ihmisten ohjeiden ja sääntöjen alle. Naista ei ole tarkoitettu miksikään "synnytys automaatiksi", mitä itse olen Raamatusta ymmärtänyt. Jumala on myös järjen antanut meille.
Kokiessani itse hengellisen heräämisen pari kymppisenä, en valinnut (mummoni oli hiukan surrut sitä) VL-liikettä vaan koin asiat toisella tavalla ja hengelliseksi kodikseni tuli eräs vapaisiin suunntiin kuuluva seurakunta.
Usko on hyvä ja iloinen asia, kun se perustuu henkilökohtaiseen Herran (Jeesuksen) tuntemiseen, eikä mihinkään ihmisten laatimiin perinnäissääntöihin ja niiden tiukkkaan noudattamiseen. :)
Hirveä kirjoitus sinulla, vierailija 9.12.2014 klo 11.39. Syydä pahaa oloasi jollekin muulle palstalle.
Kasvoin hyvin tavallisessa perheessä, luterilaisessa, ja koin turvallisuutta ja hyvää mieltä kyläyhteisössämme.
Tätini oli adventisti ja äitimme lähetti usein juuri minut tädin luokse keräämään marjoja, pesemään mattoja sekä viettämään aikaa heillä. Kukaan muu sisaruksistani ei suostunut menemään tätilään.
Pahimpia olivat telttakokoukset. Niitä järjestettiin kesäisin useita kertoja ja väkeä niihin kertyi paljon. Kokoukset kestivät tunteja, saarnaajat pelottivat minua ja ihmisten ulvonta sekä omituinen käyttäytyminen saivat pienen tytön suunniltaan. Täti löi minua, jos sanoin, etten enää halua kokouksiin. Hän tukisti myös kipeästi kotonani, kun laitoin sinappia ruokaani tai söin sianlihaa.
Kerroin viimein isälleni tädin käyttäytymisestä. Isä kutsui tädin meille ja istuimme kolmistaan keittiössä. Isä kysyi tädiltä, onko kertomani totta. Täti kiihtyi tavattomasti, löi nyrkkiä pöytään ja sanoi minun olevan harvinaisen tottelematon lapsi enkä muka kunnioittanut vanhempia ihmisiä. Isä kysyi, miksi minulla on kalju tukassani, kun he äidin kanssa eivät tukistelleet meitä lapsia. Täti vaikeni. Isä kysyi asiaa minulta. Pelotti kovasti, kun vastasin, että täti oli tukistellut minua ja hyvin usein. Isä nousi seisomaan, osoitti ovea ja sanoi:
- Tästä lähtien lapseni ei tapaa sinua yksinään.
Äitini kuoli muutaman vuoden kuluttua. Uskovainen tätimme kävi hakemassa hänen turkkinsa, timanttisormuksensa sekä arvokkaat maalaukset ja lahjoitti ne adventisteille.
En hyväksy ollenkaan uskon varjolla tehtyjä ihmisoikeuksien rikkomuksia. Uskon, käyn luterilaisessa kirkossa, teen vapaaehtoistyötä ja nautin elämästäni, kun minun ei tarvitse pelätä ja saan olla ihan oma itseni.
Liekö kuitenkin ollut jonkun muun suunnan edustaja kuin adventisti? Ne eivät käsittääkseni järjestä telttakokouksia juurikaan, eivätkä varsinkaan "ulvo" kokouksissa (olen käynyt useampia kertoja, enkä ole tällaista nähnyt). Väärin kuitenkin tätisi toimi, se on selvä.
Ne jotka lähtevät .VL uskon piiristä eli Jumalan alta kunnasta.lähtevät järkeilemään ja eivät jaksa laittaa syntiä pois. Näin he antavat oman tunnin paatua. Siksi he toitottavat että elämä on ihanaa.kun omatunto ei enää muistuta.
"Omatunto" on uskonnollisesti johdettavissa joten kuten tavallista, aivopesu toimii....
Ovatko he avuttomuuttaan ja tietämättömyyttään, kuin myös sivistymättämyyttään selaisia kuin ovat. Eivät pysty muuhun, koska luulevat olevansa oikeassa, koska ei ole viisautta ottaa asioista selvää. On paljon helpompaa kuulua tähän yhteiskuntaan uskonnottomana, rehellisenä ja lainkuuliaisena kansalaisena. Koska jos suorittaa jotain vakaumusta, tuo se aina hankaluuksia elämään. Järkevä ihminen uskoo vain itseensä ja menestyy.Se on koettu ja nähty.,
Olen aina rukoillut:Jumala, varjele minua tulemasta uskovaiseksi.
Niinpä, tulla uskoon tai uskovaiseksi? Siinä on todella suuri ero. Toinen on seurata Jeesusta ja toinen ihmisiä.
No, en kuitenkaan ihan halua ketään tuomita vaikka lahkoon kuuluisikin, eiväthän kaikki ole samanlaisia, mutta joillakin vain kilahtaa päähän ja yrittävät tehdä itsestään synnitöntä vaikkei se ole mahdollistakaan. Itsestänikin löydän aika usein fariseuksen piirteitä ja omatunto kolkuttaa. Helppo on muita arvostella minunkin.
Olen uskossa ja kuljen monenlaisissa messussa ja seuroissa, mistään ei ole pois ajettu. Tiedostan että pitäisi valita yksi paikka missä kulkea että olisi se kotiseurakunta. Mutta olenko pelkuri, ettei minuakin aleta sormella osoittelemaan ja vihaamaan kun kuuluisin johonkin seurakuntaan mikä ei joillekin passaa? Sillä juuri tuon olen viimeaikoina tajunnut että rohkeus puuttuu ja se on aika paha juttu. Vaikka kyllä myönnän jos kysytään että olenko uskossa.
klo12:38 , 26pv kirjoittaneelle vastaan etten nyt ymmärrä mitä tarkoitat kirjoituksellasi? Selventäisitkö?
Mielenkiintoista. Eräs lestadiolainen nainen kertoi, että hän tunsi itsensä kakkosluokan lestadiolaiseksi Vuokon rinnalla, kun Vuokko lestadiolaisaikoina hehkutti perheellisyyden ja äitiyden onnea.
Tämä nainen tekikin toisin. Valitsi pitkän koulutuksen ja perheellistyi myöhemmin ja on edelleen lestadiolainen.
Julkisuus antaa väärän kuva lestadiolaisista naisista. Mukana on myös paljon koulutettuja naisia, joilla oma työura. Tietysti lapsilukumäärä saattaa olla ongelma uralle.
Sivut