Muistoja ja tunnelmia Budapestistä

Seuraa 
Liittynyt8.5.2014

Budapest, Tonavan kaunotar osoittautui ihan mukavaksi kaupungiksi, turhaan sitä ei kutsuta Pikku Pariisiksi. Se on eloisa ja moderni kaupunki jonka sydän henkii historiaa.

Sivut

Kommentit (19)

Mökin muori
Seuraa 
Liittynyt8.5.2014

Rantakadun varrella oleva Parlamenttitalo on kuin kaunis kamee koru. Sinne tilasimme hotellin kautta opastetun retken sillä lippujonot olivat pitkät ja sinne myydään päivittäin vain määrätty määrä lippuja. Emme haluneet ottaa riskiä että liput olisivat loppuneet ja olisimme jonottaneet turhaan.

Mökin muori
Seuraa 
Liittynyt8.5.2014

Parlamenttitalolta Ketjusillalle päin on tuo kenkämuistomerkki joka on jäänyt monen Budapestin kävijän mieleen. Talvena 1944-45 juutalaisia heitettiin hyiseen Tonavaan,kengät ovat muistutuksena tuosta rikoksesta.

Mökin muori
Seuraa 
Liittynyt8.5.2014

Pitkin Ketjusiltaa tepastelimme Tonavan toiselle puolelle, Linnavuoren juurelle ja siitä rinnejunalla ylös. Linnavuori vaati enemmän kuin päivän, siellä ovat Matiaksen kirkko, Kalastajalinnake, lukuisia museoita sekä gallerioita.Budan linnassa oli minulle kiinnostavin kohde, Unkarin kansallisgalleria. Unkarilaista maalaus ja kirkkotaidetta kolmessa kerroksessa. Toinen suuri ja vaikuttava taidemuseo on Sankariaukion laidalla, Fine art museum. Siellä on esillä Gallen-Kallelan teos Young Faun sekä Pekka Halosen maalaus Spring Frost.

Hotellimme sijaitsi Tonavan rannalla ja huoneestamme oli näkymä Budan linnaan. Ennen unen tuloa katselin vuoteestani valaistua linnaa, näky oli vaikuttava.

Mökin muori
Seuraa 
Liittynyt8.5.2014

Keisarinna Elisabet on Budapestissa edelleenkin vahvasti läsnä. Hänestä on esillä maalauksia ja patsaita,hänen mukaansa on nimetty siltakin.

Keisariperheen kesäpalatsiin Gödöllöön teimme myös opastetun retken. Voi kai puhua pienryhmästä sillä meitä oli neljä henkilöä ja asiantunteva opas. Gödöllöön pääsee julkisillakin mutta emme haluneet tuhlata aikaa, sijaitseehan palatsi noin kolmekymmentä kilometriä Budapestistä. Nyt voin sanoa nähneeni kaikki Sissin palatsit.

Mökin muori
Seuraa 
Liittynyt8.5.2014

Sankariaukion takana sijaitseva Kaupunginpuisto on Budapestiläisille tärkeä. Viikonloppuisin siellä on koju kojun vieressä, nurmikolla on pitkiä pöytiä joissa perheet ruokailevat. Tunnelma on rento ja välitön, koiratkin juoksivat puistossa vapaana.

Puistossa on myös Vanyahunyadin linna jonka tornissa voisi kuvitella Prinsessa Ruususen nukkuneen.

Mökin muori
Seuraa 
Liittynyt8.5.2014

Budapestissä lomaan kuuluu ehdottomasti myös risteily Tonavalla.Teimme lyhyen risteilyn sekä päivällä että illalla. Kaupunkilomiimme kuuluvat myös kirkkokonsertit, tällä matkalla kuuntelimme klassista musiikkia kolmessa eri kirkossa, kuvassa yksi niistä, Pyhän Tapanin basilika.

Mökin muori
Seuraa 
Liittynyt8.5.2014
Vierailija

Rahalla saa ja hevosella pääsee. Paljonko maksoi matka, majoitus, ruoka ja liikkuminen?

Hinta oli mielestäni ihan kohtuullinen. Lento+hotellipaketti Ebookersilta varattuna noin.7kuukautta ennen matkaa vähän yli 400 euroa. Ruoka, retket ja muut kulut saman verran, ei paha viikon reisusta. Budapestissä syö edullisesti pienissä paikallisissa ravintoloissa ja kun kittaa vain sitä coca colaa niin ei juomapuolikaan omaisuuksia maksa. 

Niin ja kauppahallista kannattaa ostaa kotiin ihanan tulista paprika ja gulassitahnaa, nam.

Mökin muori
Seuraa 
Liittynyt8.5.2014

Uskotko että tuolla vintillä kummittelee?

Jo vuosisatoja, aina täydenkuun aikaan ikkunaan on ilmestynyt nuori nainen joka katselee kaipaavasti alas kadulle odottaen sotaan lähtenyttä sulhoaan.Turhaan kuitenkin sillä kadulta kuuluu vain katkeamaton liikenteen kumu.                                                                                                                                    Mutta vielä jonakin päivänä katu hiljenee ja usvasta ilmestyy nuori mies ratsunsa selässä. Kun aamuaurinko tavoittaa ullakkoikkunan on se tyhjä ja ullakolla asustavat vain lepakot.

isomummo
Seuraa 
Liittynyt24.8.2015

   Kyllä se on sennäköinen talo että voisi hyvinkin kummitella.

Tosi komea rakennus,mikäolisikaan hauskempaa kun odotelle ikkunassa sitä kadonnutta sulhoaan.Vaikka tuolla jossakin tornissa vai mitä?

Vanha elli
Seuraa 
Liittynyt24.8.2015

Hyviä kuvia ja kuvauksia Mökin muorilta.

Minun muistoni Budapestista ovat vuodelta 80 eli aika vanhoja. Tuttuja paikkoja kuvissa on, mutta mieleen on jäänyt myös joitakin muita muistoja. Tehtiin matkatoimiston järjestämä kolmen päivän retki bussilla Romanian puolelta. Matkalla nähtiin siis pustaakin ja sieltä muistan hevos- ja lammaslaumoja.

Itse Budapestista jäi nähtävyyksien lisäksi mieleen se, että syötiin paljon liharuokaa, varsinkin lammasta. Ostin oopperaäänilevyjä hirveän halvalla. Ainakin Aida on siltä matkalta vieläkin soittokunnossa. Yöpymishotellia en muista, mutta ensimmäisen yön siellä muistan ikäni. Huone oli osunut yöravintolan tai diskon, mikä sitten lienee ollutkin, yläpuolelle. Oli kuin olisi huoneessa jyskytys ollut. Emme saaneet nukutuksi ennen kuin aamuneljältä, jolloin soitto muistaakseni loppui.

Seuraavana aamuna kipitimme heti respaan ja saimme pikkuruisen huoneen, josta ei ollut mitään näköalaa, mutta olipa rauhallista. Eikä me siellä asuttu muuta kuin mitä yöksi lopen uupuneina nukkumaan tultiin.

Silloin Budapestissa oli varmaan paljon erilaista kuin tänä päivänä, mutta kauppahallissa oli valtavasti tavaraa. Se jäi jotenkin mieleen.

Oopperatalo oli silloin remontissa ja sekös harmitti, mutta käytiin me jotakin musiikkiesitystä katsomassa jossakin isossa hallissa, paikkaa en muista enkä kyllä ohjelmaakaan.

Hyvä reissu se kaikkineen oli, vaikka aikaa oli vähän ja näkemistä ja kokemista paljon.

Nyt minulla lyö tyhjää, sanotaanko Budapestissä vai Budapestissa, mutta liekö tuon väliä, korva ei varmaksi sano.

Vierailija

Hyvä ketju Budapestistä, ei ole häirikötkään saaneet tästä otetta. Enemmän tälläistä matkailujuttua.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat