Työttömälle 9 euro päivä.

Vierailija

  MTK innostui työttömien saamisesta maatiloille Lehtikuva Työttömiä pyritään kokeilussa työllistämään maatiloille. MTK:n johtajan mielestä on loistavaa, jos heidät ja maatalousyrittäjät saadaan lähentymään toisiaan. Hänestä työttömät voisivat korvata ulkomaista työvoimaa. 28.9.2014 05:05 Outi KokkoinShare  

Maatiloilla on paljon tekemätöntä työtä. Vaikka lisäväelle on tarvetta, tilat eivät hae aktiivisesti tekijöitä. Forssassa on ryhdytty yhyttämään maatiloja ja työttömiä. Kaupungin työllisyydenhoidon päällikkö Suvi Aaltonen kertoo, että alun perin kyse on kuntoutuksesta, jolla yritetään aktivoida pitkään työttömänä olleita.

Kynnys töihin on yritetty laskea mahdollisimman matalaksi. Sekä tehtävät että tekijöiden kunto vaihtelevat. Jotkut ovat työskennelleet 4, toiset 30–40 tuntia viiko.

– Työkokeilussa selvitetään asiakkaan työkyky ja osaaminen. Jos hän suoriutuu hyvin, mietitään, voisiko yrittäjä tarjota hänelle palkkatöitä, Aaltonen kertoo.

Forssassa toiminta alkoi maaliskuussa. Tavallisesti kokeilu on kestänyt pari, kolme kuukautta, vaikka laki sallii puolen vuodenkin pituisen jakson.

Työtön saa ajalta työmarkkinatukea ja yhdeksän euron kulukorvauksen Kelalta, mutta ei palkkaa. Työkokeiluun osallistuminen on täysin vapaaehtoista.

Tuntuu aika pieneltä korvaukselta, 45 euroa viikko. Ei talonpuolesta ruokaa, ei työvaatteita, maksat matkakulusi itse.

Muuten idea on hyvä, mutta tuo tuki ja muut edut voisi olla paremmat.

Kommentit (3)

Vierailija

Työmarkkinatuki + 45 euroa viikko, eli porkkanaa on tuo 45 euroo.

Maataloustyö on aika likaista, joten omat suojavaatteet pitää olla, omat eväät ja matkakulut.Tietenkin jos on kiinnostunut maataloustyöstä niin tuokin on jonkinlainen kannustin. Ja kannustin on myös, jos on luvassa vakituinen työpaikka.

Vierailija
Vierailija

Työmarkkinatuki + 45 euroa viikko, eli porkkanaa on tuo 45 euroo.

Maataloustyö on aika likaista, joten omat suojavaatteet pitää olla, omat eväät ja matkakulut.Tietenkin jos on kiinnostunut maataloustyöstä niin tuokin on jonkinlainen kannustin. Ja kannustin on myös, jos on luvassa vakituinen työpaikka.

Lähtisin kiljuen jos olisin nuorempi.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat