Helsingin sanomat uutisoi tänään, että valtaosa mark­ki­na- ja mie­li­pi­de­tut­ki­muk­sista ei ota mukaan lainkaan yli 80-vuotiaita suomalaisia. Kuitenkin Suomessa oli 80 vuotta täyttäneitä viime vuoden lopussa lähes 273 000. Se on noin kuusi prosenttia koko Suomen väestöstä. Mitä mieltä olette?

Kommentit (6)

Onhan tuo tavallaan aivan järkeenkäypääkin. Mitä vanhemmaksi tulet, sitä vähemmän kulutat. Hyvin suuri osa noista kasikymppisistä on jo aikalailla ulkona kulutusyhteiskunnasta, toki poikkeuksiakin löytyy.

Eivät kaikki ole ulkona. Omassa tuttavapiirissäni on useita yli 80-vuotiaita aktiivisia ihmisiä. Monenlaisia hyödykkeitä vanhatkin tarvitsevat. Heitä ei saisi sulkea tutkimusten ulkopuolelle.

Sentään jotankin edistystä on tapahtunut. Ei ole pitkää aikaa siitä, kun monet tutkimukset loppuivat 65-vuotiaisiin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Niin, miten sen kukin kohdallaan kokee, haluatko osallistua mielipidekyselyihin ja taloustutkimuksiin, kotiovellasi seisovaan tutkimuksen tekijään tai iltaisin tuleviin puhelinsoittoihin. Eihän niinkään voi ajatella, että ne ikäluokat, joiden mielipide kelpaa, olisivat kaikki  halukkaita osallistumaan. Eikä toisaalta voi tyrmätä, ettei vanhat enää ymmärrä mitään.

Äitini ei ollut "pihalla" kuluttamisesta tai rahan käytöstä yleensä, hän oli kaikista asioista kiinnostunut, mutta lopen tympääntynyt lehtimyyjien ja kulutustutkijoiden puheluihin. Kun hän ohitti 85vuoden virstanpylvään, hän vastaili napakat ei-kiitokset joka suuntaan kysyjille ja oli sitä mieltä että näin vanhan pitää jo saada olla rauhassa markkinasoitoilta ym.

Miten siis saa selville ikäryhmittäin sen väestön joka haluaa vastata ja joilla on paljon mielipiteitä ?

Mutta minun mieheni kuoli jo 52-vuotiaana, tuntuu NIIN NIIN pahalta tällaiset kyselyt ja tutkimukset, voi Luoja... :( :( :(

Mielipidetiedustelun pohjana on joko tavaran tai plvelun markkinointi.

Ei kasikymmpinen ole potentiaalinen kuluttaja.

Jos kysytään vaikkapa nuorille suubbatusta palvelusta/tyotteesta, ja 80 veen vastaus otetaan huomioon, tulos on vääränlainen.

Kun laittaa puhelinnumeronsa suojatuksi kukaan ei soita.

Ja väestörekisterikeskukseen tieto siitä ettei osoite-ym. tietoja saa luovuttaa.

 

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Suosituimmat