Kommentoin hiukan, vaikka olen ennenkin pitänyt runojesi persoonalisesta äänestä. Olen vain laiska ja muitakin syitä pidättyvyyteen on. Tässä runossasi minua miellytti paneutumisesi toiseen, toisen suruun. Se on arvokasta.
Yleensä ihminen, paitsi tunnerunoissa, myös muissa, keskityy itseensä. Minusta on tärkeää myös runossa päästää irti siitä ja vapautua kirjoittamaan toisesta, muusta, siitä mitä minän ulkopuolella on. Mielestäni paljon enemmän ja tärkeämpää kuin itsessä.
Minä tässä jo ajattelin tätä kirjoittamiseni joutavuutta. Sanoja vaikeneville... Mutta tämäkin on sen sortin "tauti", mille ei itse minkään mahda. Joskus tuntuu "kiirastulelta", vaikka mitäpä minä siitä tiedän. Uskon, että ymmärrät mitä tarkoitan.
Runon olemassaolon yksi tarkoitus on minunkin mielestäni lohdun anto. Meitä on paljon, aika-ajoin lohduttomia. Tai muuten vaan, näitä elämän lainalaisuuksien ihmettelijöitä. Kun ei aina hyväksy.
Uskon ymmärtäväni "pidättäytymisesi". Se voi olla viisautta. Pääasia on ettei vaikene. Jokaisella on arvokasta sanottavaa.
Tusinatavaraa tässä vähän itsekin. Lisäksi aika oppimaton, kirjoittamisen saralla. Siksi nimesinkin itseni myös Tyylirikoksi lyyrikoksi. Runo antaa vapauden, diletantille varsinkin.
Voi johtua osittain myös siitä ettei halua avautua syövereitään myöten, vaikka se muodikasta nyt onkin. Onhan sudet ja provokaattorit napin painalluksen päässä. Vaikka eivät hekään, ihmistä kummempia.
Pidin kovasti runostasi, Maya L. Älä ensinkään vähättele itseäsi, osaat pukea lyhyeen ilmaisuusi tavattoman paljon ja teet sen hellävaraisesti toista kunnioittaen. Erityisesti pidin ilmaisusta kevät syksyn keskellä ja pilvien itkun kuvaamisesta. Kirjoita ihmeessä edelleenkin, runot ovat sinun juttusi.
Kommentoin hiukan, vaikka olen ennenkin pitänyt runojesi persoonalisesta äänestä. Olen vain laiska ja muitakin syitä pidättyvyyteen on. Tässä runossasi minua miellytti paneutumisesi toiseen, toisen suruun. Se on arvokasta.
Yleensä ihminen, paitsi tunnerunoissa, myös muissa, keskityy itseensä. Minusta on tärkeää myös runossa päästää irti siitä ja vapautua kirjoittamaan toisesta, muusta, siitä mitä minän ulkopuolella on. Mielestäni paljon enemmän ja tärkeämpää kuin itsessä.
Tusinatavaraa.
Kiitos!
Minä tässä jo ajattelin tätä kirjoittamiseni joutavuutta. Sanoja vaikeneville... Mutta tämäkin on sen sortin "tauti", mille ei itse minkään mahda. Joskus tuntuu "kiirastulelta", vaikka mitäpä minä siitä tiedän. Uskon, että ymmärrät mitä tarkoitan.
Runon olemassaolon yksi tarkoitus on minunkin mielestäni lohdun anto. Meitä on paljon, aika-ajoin lohduttomia. Tai muuten vaan, näitä elämän lainalaisuuksien ihmettelijöitä. Kun ei aina hyväksy.
Uskon ymmärtäväni "pidättäytymisesi". Se voi olla viisautta. Pääasia on ettei vaikene. Jokaisella on arvokasta sanottavaa.
Kanssaihminen Maya L.
Tusinatavaraa tässä vähän itsekin. Lisäksi aika oppimaton, kirjoittamisen saralla. Siksi nimesinkin itseni myös Tyylirikoksi lyyrikoksi. Runo antaa vapauden, diletantille varsinkin.
Voi johtua osittain myös siitä ettei halua avautua syövereitään myöten, vaikka se muodikasta nyt onkin. Onhan sudet ja provokaattorit napin painalluksen päässä. Vaikka eivät hekään, ihmistä kummempia.
Sanoista vastaa Maya L.
Pidin kovasti runostasi, Maya L. Älä ensinkään vähättele itseäsi, osaat pukea lyhyeen ilmaisuusi tavattoman paljon ja teet sen hellävaraisesti toista kunnioittaen. Erityisesti pidin ilmaisusta kevät syksyn keskellä ja pilvien itkun kuvaamisesta. Kirjoita ihmeessä edelleenkin, runot ovat sinun juttusi.
Kiitän teitä sisareni. (Näin teitä tulkitsen, kun luen rivien välistä). Eihän tästä mihinkään pääse. Jokaisella on ristinsä kannettavanaan...
"Olet kevät keskellä syksyä..". Ihana kielikuva. Keskellä koskettavaa runoa. Hyvä!
-mehtis-