Niin köyhiä emme ole etteikö meillä toivoa olisi. Onhan aina sanat. Niitä ei kukaan voi pois ottaa.
Sanat, niin sanat jotka puhuvat toista, mieli ja teot toista. Kuka uskoo sanojen helinään, jos uskoo saa katua, koska teot ovat viimekädessä se joka on totuutta lähempänä.
Kurjia yrityksiä. Paatosta, hyvin epämääräistä. Huhuhuh. Lopeta hyv pappa tai mamma jo ajoissa. Sekä myös tämä myöhempi.
Yrittänyttä ei laiteta! Yritä sinäkin oletko vapaa, vai kuka ja mikä kahleita kaulaasi laskee, kiertää, kiristää! Minä olen vapaa, hengessä, myös kirjoittamaan mistä mielin.
Elämä on täynnä pettymyksiä, mutta Toivo elää, jos elää!
Niin köyhiä emme ole etteikö meillä toivoa olisi. Onhan aina sanat. Niitä ei kukaan voi pois ottaa.
"Ja odottaa rehellisyyttä johon jo lapsena kasvatettiin"
miten lie nykyään, rehellisyyttä ja totuutta vain etsitään!
Oikeamielistä ihmistä harvoin jos koskaan tapaakaan,
oma etu, oma hyvä, itsekkyys, narsismi,
nuo tämän ajan on merkkejä, joita kohtaa tämän tästä.
Sanat, niin sanat jotka puhuvat toista, mieli ja teot toista. Kuka uskoo sanojen helinään, jos uskoo saa katua, koska teot ovat viimekädessä se joka on totuutta lähempänä.
Kurjia yrityksiä. Paatosta, hyvin epämääräistä. Huhuhuh. Lopeta hyv pappa tai mamma jo ajoissa. Sekä myös tämä myöhempi.
Mikä runoilija se on, joka ei sanoihin usko?
Milipide oli sanoista ja Sanoista. Tuon runon totuus ottaa koville, eikö? Liirumlaarumia saa kirjoittaa vaan ei asiaa, vai kui?
Yrittänyttä ei laiteta! Yritä sinäkin oletko vapaa, vai kuka ja mikä kahleita kaulaasi laskee, kiertää, kiristää! Minä olen vapaa, hengessä, myös kirjoittamaan mistä mielin.
Minua nujerretaan, moititaan, vähätellään....mitä minä teen!
Kasvan, kukoistan olen vahva!
Jos kävelet ylitseni, jos!
Nousen taas,
ja yrityksesi on ollut turha,
olet hävinnyt!
Näen vaikuttimesi!
Rakastan sinuakin! valone
Moninaiset ovat rakkauden ilmentymät...
Rakkaudesta ei puhuta tuossa runossa. Vaan henkisestä väkivallasta. Eikä runoilija puhu itsestään, vaan kiusaamisesta, minun mielestäni!