Katseeni kierteli riveillä, ihan käypänen runo hänelle, joka tuntee omakseen. Omakohtaisesti sisältö jäi minulle vieraaksi tarinaksi, toisten rakkaudesta kertovaksi.
En osaa ottaa noita runon sanoja lepertelynä. Olisin ymmälläni jos minulle olisi aikanaan kirjoitettu että olen ruosteen raiskaama hissi ja turhin turhautuma vai miten se nyt menikään.
Hän joka on antanut aiheen ja merkinnyt runon tekijälle, hänelle se voi olla vaikkapa sitä lepertelyä.
"Minä rakastan sinua kuin vierasta maata, kalliota sekä siltaa..." Näin runoili kuuluisa runoilija. Eli, ei tarvitse aina kertoa asioita kukkasin... Lukijankin on syytä tutkia mieltään, mitä mielleyhtymiä runo synnyttää - jokaiselle lukijalle ne ovat omanlaisiaan.
Ihan kaikkia sanoja ei sentään tarvitse tuoda julki. Tekemällä tehtyä, ei kiinnosta minua. Koska sanat ovat kauniita, yleensä ja naisensa siis rakastettunsa tulisi olla kaunein. Vai onko runoilija jo saanut kauneudesta tarpeekseen ja kaivelee onnettomuudenseen niitä pohjasakkoja joita jokaisessa, siis jokaisessa runoilijassa on, vaikka niitä ei runoonsa työnnäkään, väkisin!
Olet ed. kommentoija, katsellut liikaa saippuasarjoja ja lukenut hertta-kirjoja... ja toivoisit että sama lässytys jatkuisi täällä runoissakin.
Kyllä rakkaudesta voi kertoa ja kuvailla ns. karkeinkin sanoin, ennemmin ne kuvaa tunteen kipeyttä ja syvyyttä kuin rakkauden rumuutta. Ja rumaakin rakkautta on. Ethän pyörtynyt, pikku prinsessa?
22.44 sehän se pointti onkin että samat sanat kertovat eri tunnetta jokaiselle lukijalle. Jokainen tuntee omalla tavallaan, sille ei voi mitään, ettei kaikki käy kaikille.
Runo on selvästikin osoitettu Määttäsen tuntemalle sydämen särkijälle, eipä se sivulliselle välttämättä aukeakaan täysin sen merkitys.
Kyllä sanoilla voi kuvata subjektiivista omaa kokemustaan ajan ja tapahtumien kuluttamista rakkauksista. On vain parisuhteessa kaksi, joskus enemmänkin , osapuolia. Kun eivät osapuolten toiveet, tarpeet, kunnioitus kohtaa, vaan itsekkyydessämme teemme tuhoisempaa jälkeä. Kyllä siinä voi kumppanit muutua toisilleen vaarallisiksikin "hisseiksi". Kukaan meistä ei halua noita " ruostuneen hissin" narinoita julkisesti jaettavaksi.
"Kunnioita lähimmäistäsi, niin kuin itseäsi"...
"Tee se toiselle, minkä haluat itsellesi tehtävän"...
Rakastan vanhoja, nitiseviä, kauniisti koristeluja hissejä, vaikka olen pari kertaa niiden vangiksi jäänytkin.
Runoa ei pidä ymmärtää dokumentiksi, sanoilla voi olla moniakin merkityksiä, rumillakin kauniita. No, jokainen muodostaa omat mielikuvansa, jos ne eivät vastaa runoilijan tarkoitusta, ei se ole epätavallista.
Lempeä voi luritella niin tuhansin sanasin - valituin palasin niistä runon pykäsin... Syssyy siullekii!
Mikäs on naisten olla kun miehet intoutuu moisia leperryksiä heistä runoilemaan.
Katseeni kierteli riveillä, ihan käypänen runo hänelle, joka tuntee omakseen. Omakohtaisesti sisältö jäi minulle vieraaksi tarinaksi, toisten rakkaudesta kertovaksi.
-lumihuntu-
En osaa ottaa noita runon sanoja lepertelynä. Olisin ymmälläni jos minulle olisi aikanaan kirjoitettu että olen ruosteen raiskaama hissi ja turhin turhautuma vai miten se nyt menikään.
Hän joka on antanut aiheen ja merkinnyt runon tekijälle, hänelle se voi olla vaikkapa sitä lepertelyä.
-lumihuntu-
"Minä rakastan sinua kuin vierasta maata, kalliota sekä siltaa..." Näin runoili kuuluisa runoilija. Eli, ei tarvitse aina kertoa asioita kukkasin... Lukijankin on syytä tutkia mieltään, mitä mielleyhtymiä runo synnyttää - jokaiselle lukijalle ne ovat omanlaisiaan.
Ihan kaikkia sanoja ei sentään tarvitse tuoda julki. Tekemällä tehtyä, ei kiinnosta minua. Koska sanat ovat kauniita, yleensä ja naisensa siis rakastettunsa tulisi olla kaunein. Vai onko runoilija jo saanut kauneudesta tarpeekseen ja kaivelee onnettomuudenseen niitä pohjasakkoja joita jokaisessa, siis jokaisessa runoilijassa on, vaikka niitä ei runoonsa työnnäkään, väkisin!
Olet ed. kommentoija, katsellut liikaa saippuasarjoja ja lukenut hertta-kirjoja... ja toivoisit että sama lässytys jatkuisi täällä runoissakin.
Kyllä rakkaudesta voi kertoa ja kuvailla ns. karkeinkin sanoin, ennemmin ne kuvaa tunteen kipeyttä ja syvyyttä kuin rakkauden rumuutta. Ja rumaakin rakkautta on. Ethän pyörtynyt, pikku prinsessa?
Onkos täällä muka prinsessojakin?
22.44 sehän se pointti onkin että samat sanat kertovat eri tunnetta jokaiselle lukijalle. Jokainen tuntee omalla tavallaan, sille ei voi mitään, ettei kaikki käy kaikille.
Runo on selvästikin osoitettu Määttäsen tuntemalle sydämen särkijälle, eipä se sivulliselle välttämättä aukeakaan täysin sen merkitys.
-kulkuri ja joutsen-
Kyllä sanoilla voi kuvata subjektiivista omaa kokemustaan ajan ja tapahtumien kuluttamista rakkauksista. On vain parisuhteessa kaksi, joskus enemmänkin , osapuolia. Kun eivät osapuolten toiveet, tarpeet, kunnioitus kohtaa, vaan itsekkyydessämme teemme tuhoisempaa jälkeä. Kyllä siinä voi kumppanit muutua toisilleen vaarallisiksikin "hisseiksi". Kukaan meistä ei halua noita " ruostuneen hissin" narinoita julkisesti jaettavaksi.
"Kunnioita lähimmäistäsi, niin kuin itseäsi"...
"Tee se toiselle, minkä haluat itsellesi tehtävän"...
Rakastan vanhoja, nitiseviä, kauniisti koristeluja hissejä, vaikka olen pari kertaa niiden vangiksi jäänytkin.
Runoa ei pidä ymmärtää dokumentiksi, sanoilla voi olla moniakin merkityksiä, rumillakin kauniita. No, jokainen muodostaa omat mielikuvansa, jos ne eivät vastaa runoilijan tarkoitusta, ei se ole epätavallista.
- runon tekijä
Tuon olis vieläkin lyhyemmin voinu laittaa "sas se" olis kirjaimet säästyny.