Täällä on juttuja Pariisista, joten kerron minäkin oman kokemukseni 70-luvun matkasta Pariisiin. Silloin seuramatkat olivat melkein ainoat, mitä tehtiin, eikä tämä matka ollut lainkaan hullumpi, kun oppaana oli Pariisissa asunut henkilö.
Silloin opas oli mukana miltei kaikkialla ja hän myös opasti käytännön asioissa. Hän m.m. tarjoutui itse tulemaan mukaan ostamaan oopperalippuja meille kahdelle näytökseen, josta kerroin aiemmin. Hän neuvoi meille edullisia ruokapaikkoja, opasti metron käytössä ja monessa muussa asiassa.
Tietysti kiersimme tavanomaiset Sacre Coerit, taiteilijoiden aukiot, Eiffelit, ikuiset tulet Riemukaaren alla, Napoleonin hautapaikat jne. Louvressa hän selosti kierroksen. Siellä muistan ihmetelleeni, miten pieni Mona Lisa-taulu oli enkä varmsti ole ainut.
Notre Damessa oli messu meneillään. Melkein hävetti, kun muunmaalaiset turistit hölisivät isoon ääneen ja tunkeutuivat sopimattoman lähelle. Onneksi meidän pieni ryhmämme käyttäytyi asiallisesti.
Lintula vei meidät Kabaree Lidoon ja tuli itse mukaan. Siitä jäi mieleen hänen selityksensä, että mennään vain katsomaan ohjelma, että japanilaiset menevät illalliselle ja nukkuvat jo näytöksen aikana. Huvittavaa, mutta niin he kyllä tekivät, ainakin torkkuivat silmät kiinni. Ohjelma oli kai tavallinen, koska siitä ei paljon ole mieleen jäänyt.
Kävimme myös pienenä ryhmänä tutustumassa pariisilaiseen tanssipaikkaan. Opas kertoi etukäteen, että miehet tulevat teitä jonossa hakemaan, koska ranskattaret eivät tanssi tuntemattomien kanssa, ellei hän ole harvinaisen komea, mutta että me tanssitaan. Totta hän kertoi ja olimme aika uupuneita palatessamme, koska olimme jo päivän kävelleet ympäri kaupunkia. Hän muuten välillä neuvoi meitä, kenen kanssa ei pidä mennä tanssimaan. Hyvä juttu kokemattomille.
Antiikkikirpputorillakin käytiin. Se oli silloin jotakin aivan kummallista, kun ainakaan minä en ollut ikinä käynyt Suomessa minkäänlaisella kirpputorilla. Liekö noita silloin vielä juuri ollutkaan. Opas selosti kirpputorien historiaa niin kuin monia muitakin asioita elävästi ja se teki näistä tutustumiskierroksista tosi mielenkiintoisia.
Hän vei meidät myös Napoleonin vaimon, Josephinen Malmaison-linnaan, jossa tämä asui erottuaan Napoleonista. Sieltä jäi mieleeni romanttinen huvimaja jonkin lammen rannalla. Leila kertoi m.m. naisen olleen tuhlailevainen. Aika prameaa siellä olikin.
Saimme myös vihjeen mennä käymään tavaratalo Galerie Lafayetteen. (kuva on kellastunut, kuten muutkin kuvat niiltä ajoilta). Ihastuin siellä isoon, valkoiseen pehmoleluvillakoiraan, jonka sitten ostinkin tyttärelleni. Sellaisia ei vielä Suomessa ollut ja se oli kallis kuin mikä ja jätti huiman aukon vähäiseen matkakassaani. Oli se hyvä ostos, koska koira on edelleenkin esille tyttäreni kotona eikä sitä ole annettu elävien karvakorvien leluksi.
Niinpä Loiren linnat-retki ja illallisristeily jäivät kokematta, eikä aikakaan olisi joka menoon riittänyt.
En mitenkään erityisemmin ihastunut Pariisiin, mutta olihan se elämys kokemattomalle kulkijalle. En ole siellä myöhemmin käynyt enkä taida enää mennäkään. Nyt se varmaan olisi vain kaupunki muiden joukossa.
Ai kun Vanha elli kirjoitti mukavan jutun Pariisista. Siitä muistui mieleeni ihka ensimmäinen lentäen tehty ulkomaan matkani vuosikymmeniä sitten. Minnekkäs muualle kuin Pariisiin. Päinvastoin kuin Vanha elli ihastuin Pariisiin täysin. Siellä oli sitä "suuren maailman" tuntua ja kansainvälisyyttä.Helsinki tuntui tuppukylältä sen reissun jälkeen. Osallistuin muutamiin yhteisiin retkiin mutta mielihommaa, kuten aina, oli seikkailla kävellen + julkisilla kulkuneuvoilla ympäri Pariisia. Laihduin viikon aikana jotain viisi kiloa kun olin aamusta iltaan menossa. Monissa Vanhan ellin mainitsemissa paikoissa tuli käytyä mutta mielikohteitani olivat Luxemburgin puisto, siellä oli kiva istuskella ja katsella ihmisiä sekä Versailles, varsinkin sen puutarha on näkemisen arvoinen (kuvassa).
Ranskalaisia on moitittu siitä, etteivät puhu kuin ranskaa mutta minulla ei ollut sen suhteen ongelmia. Jos otin jossain kartan esiin niin usein joku tuli kysymään englanniksi, tarvitsinko apua.
Osan sydämestäni menetin ihastuttavalle Pariisille. Moneen vuoteen en ole siellä käynyt kun maailmassa on niin monia maita ja kaupunkeja, joita haluan nähdä mutta Pariisiin palaan ihan varmasti joskus...
Lintulan opastamana olin minäkin 1980-90 -luvuilla kun kävin Pariisissa 5 kertaa. Hän oli yliveto ja tosi ammattilainen opastaja.
Kiitos hänenkin, että matkani olivat joka kerran miellyttäviä ja avartavia.
- runojen Place du Tertre, Paris, ma muse à moi ja Soupe à l´amour -kirjoittaja
Ps. L. Lintula on nyt edesmennyt.
Lintula on edesmennyt henkilö.
Googlasin ja hämmästyin, että Leila Lintula on kuollut vasta tänä vuonna. Samalla näin, että hän ehti olla Pariisissa oppaana 55 vuotta. Kunnioitettava elämäntyö.
Versaillesin retkellä tuli puistossa kävellessä mieleen kouluaikainen juttu. Opettaja kertoi, että johonkin aikaan, olikohan se renessanssin tai jonkin, oli muotia "palata luontoon". Se tarkoitti, että hovin naiset sipsuttelivat hienosti pukeutuneina puiston käytävillä puudeleittensa kanss. Silloin se lähinnä huvitti, mutta itse paikalla tuli mieleen, että niitä käytäviä oli kyllä aika paljon ja melkoisesti luontoa myös. Olisi tehnyt mieli mennä kauemmaksikin, mutta aika ei riittänyt.
Paluumatka Versaillesista kesti kaksi tuntia. Pariisissa oli joku arabiruhtinas vierailulla ja monet kadut oli suljettu liikenteeltä. Matkaahan lie jotakin alle 20 km. Oli kuitenkin mielenkiintoista nähdä oikein kunnollinen liikenneruuhka. Sitä ihmettelimme, kun eräskin ambulanssi eteni ja katosi pian näkyvistä. Jostakin tilaa kummasti aina löytyi.
Metrosta jäi mieleen vähän ilkeä asia. Eräänä aamuna jonkin aseman penkillä makasi mustakiharainen mies kasvot pois päin. Kun saman päivän iltana ajettiin saman aseman ohi, mies makasi edelleen samassa asennossa. Lieneekö ollut elossa?
Opas selitti varmaan kaikille ranskaa taitamattomille metrosta, että sortie tarkoittaa ulos, muistakaa "soratie". Äkkiähän metron käytön oppi, mutta alussa mentiin kerran yöllä väärästä portista. Kun huomasimme sen, käännyimme takaisin, mutta ei uskallettu hyppiä yli vaan töllisteltiin, että mitä nyt. Paikassa ei ollut ketään muita, mutta jostakin tuli äkkiä mies, joka lykkäsi jonkin kortin koneeseen ja osoitti, että olkaapa hyvät. Ei me tiedetty, missä ominaisuudessa mies tuli eikä jääty kyselemään.
Rullaluistelu oli jo silloin muotia Pariisissa. Ainakin Trocaderoaukiolla näimme luistelijoita. Olin itse saanut jo ennen matkaa Pariisista tuliaisina nelipyöräiset, jarruttomat kapistukset. Ne sidottiin nauhoilla kenkiin. Niillä huristelin aikoinaan, mutta enää en uskaltaisi.
Kylmyys meitä vaivasi hotellissa. Oli keskitalvi, lämpötila hieman alle nollan ja hotellihuoneessa minipieni patteri, jota hivenen haalistettiin yöksi. Keräsimme kaikki mahdolliset vaatteet päälle nukkumaan mennessä. Varmaan ei älytty pyytää lisäpeittoja. En tiedä, olisiko niitä saanut. Pahinta oli makkaratyyny, jolla nukkuminen ei kyllä meiltä onnistunut vaan mytättiin jotakin pään alle. Väsymys kuitenkin auttoi nukkumista.
Vaikka aikaa on kulunut paljon, tästä matkasta muistan eniten. Varmaan ainakin osaksi se on hyvän oppaan ansiota.
Olen käynyt Pariisissa työmatkoilla kaksi kertaa ja yhden kerran huvimatkalla, päiviä on ollut kuitenkin vain vajaa viikko kaikissa. Ihastuin heti ensimmäisellä kerralla, vaikka sain vain raapaisun siitä mitä nähtävissä oli. Jos ikinä on vielä mahdollisuus, sinne haluan uudelleen. Olen käynyt Punaisen Myllyn kabareessa ja olen kävellyt Champs Elyseetä hyvässä seurassa juoden joka kuppilassa vaaleanpunaista shampanjaa! Ah, se oli elämää se! P-kolli
Minulle Pariisi on eräs tulevista matkakohteista. Luinkin silmät loistaen ja matkakuume kohoten teidän kaikkien kertomukset. Olen matkustellut kohtalaisesti ja aina halunut Pariisiin. Mutta koskaan vielä ei ole ollut sopivaa saumaa. Nyt se haave voi toteutua. Kiitos teille kaikille kertomuksistanne. Katariina