Kommentit (8)

Vierailija

Tämä nainen puhuu asiaa. Toimivassa suhteessa ei ole kahta minää vaan me.
Toki pitää saada toteuttaa omiakin juttuja, mutta toinen huomioiden.
Ja ihanalta kuulostava kirja. Mistä sitä saa ostaa?

Vierailija

Kohta 40 vuotta naimisissa saman miehen kanssa. Tuulta ja tuiskua on ollut, mutta välillä kun on tyyntä ja aurinkoista niin yhdessä kuitenkin pysytty. Ja, anteeksi anto ja unohtaminen, ne todellakin ovat niitä tärkeimpiä elementtejä jotka ovat avioliittoa kannatelleet. Toinen asia on yhteiset lapset, joista yksi on erityislapsi. Tällaisen lapsen hoito jos mikä teki hänestä ja minusta me. Oli pakko hoitaa yhdessä. Toinen kun väsyi, jatkoi toinen. Ollaan onnistuttu ainakin siinä asiassa. Maailmalla ovat molemmat lapset ja pärjäävät. Omat, itsekkäätkin toiveet lasten pieninä ollessa on pitänyt lakaista välillä syrjään ja keskittyä itse asiaan. Erossakin yhdessä vaiheessa elettiin vähän aikaa ja huomattiin, että kauempaa näkee paremmin. Nuorena sitä oli niin ehdoton. Oli kaikki tai ei mitään.

Anteeksi on aina annettu, mutta suuria anteeksiannon juhlia ei pidetty, vaan keskustelun jälkeen unohdettiin ja jatkettiin elämää. Nyt sitten kohta 40 -vuotista taivalta juhlistetaan. Ei silloin 20-vuotiaana olisi uskonut, että tässä ollaan ensirakkauden kanssa.

Olen niin kiitollinen elämälle. Saisinpa jatkaa vielä toiset 40 vuotta!

Vierailija

Sillä mielellä mentiin aikanaan avioliittoon meikeläisetkin, että yhdessä pysytään. Nyt kuukauden

päästä juhlistetaan 45-vuotista hääpäivää. Ystävät ja tuttavat ympärillä ovat monet eronneet,

vaihtaneet kaveria jopa useammankin kerran. Eipä se monenkaan kohdalla ole kovin ruusuiselta

näyttänyt, ainakaan näin ulkopuolelta katsottuna. On siinä sitten  "sun lapset", "mun lapset" ja yhteiset

lapset ja vielä ne molempien lastenlapset.

Olemme puolisoni kanssa monesti todenneet, että vaikka sairauksiakin on jo tullut, niin on ihanaa

kun on turvallinen olkapää lähellä. On mukava muistella yhteisiä vuosia, ihan nuoruudesta lähtien.

Pitää vaan toivoa, että tämä jatkuu vielä pitkään ja saadaan seurata lasten ja lastenlapsien elämää.

 

Vierailija

25 vuotta yhdessä on menny niin hujauksessa ettei olla ehditty edes vihille.., jos sitten eläkevuosina ehtis kun meininki rauhoittuu..jos rauhoittuu  :-D

Vierailija

En usko että kaikki pitkät avioliitot ovat onnellisia. Sitä vaan ollaan yhdessä kun esim. ei viitsitä tai ei jakseta erota. Toinen voi olla toisesta riippuvainen tai niin alistettu ettei psyykkisen tilanteensa vuoksi jaksa tehdä asioille mitään, vaikka haluaisi.

Ihailen niitä liittoja joissa molemmat osapuolet kunnioittavat toisiaan ja toistensa mielipiteitä, liittoja joissa toinen kuuntelee ja ymmärtää, tai ainakin yrittää ymmärtää.

Vierailija

Edellinen kirjoittaja on tosi kyyninen.Pitkät liitot, joita on vielä suurten ikäluokkien edustajilla, ainakin osalla, ovat kokeneet myrskyjä ja tyyntä. Silti ei ole jaettu hopeita, jatkettu vain sitä tavallista elämää, jossa on tilaa molemmille. Tämän hetken liitot, 1960 ja 1970 luvuilla syntyneiden on aika hataria, moni on vaihtanut puolisoa , ja kaiken kaikkiaan luontokin estää pitkän yhteisen elämän.  Vaikka toisaalta ihmiset elävät pitempään.

Vierailija

En nyt sanoisi noinkaan. Omat vanhempani ja isovanhempani ovat eronneet, samoin mieheni vanhemmat. Me olemme syntyneet 1972 ja 1973, naimisissa nyt 20 vuotta. Isosiskoni on miehensä kanssa (1967 ja 1964) ollut naimisissa 29 vuotta. Mielestäni avioliitossa on rakastamisen lisäksi tärkeää kunnioittaa ja arvostaa puolisoaan. Kun on samanlaiset perusarvot, voi muista asioista sitten vaikka vähän kiistellä :) Artikkelissa mainittu anteeksianto ja yksikkönä toimiminen ovat myös tärkeitä, erityisesti silloin kun liittoon on syntynyt lapsia.

Vanhempien ja isovanhempien virheistä voi oppia, meillä asioista keskustellaan ja sitten ne jätetään taakse. Vanhoja asioita ei kaivella jokaisen riidanpoikasen aikana ja erolla ei uhkailla.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat