Yksinäisyys on hengenvaarallista

Yksinäisyys on hengenvaarallista

Krooninen yksinäisyys on kolme kertaa pahempi terveyshaitta kuin ylipaino ja tuhoisaa kuin tupakointi. Mutta yksin ei ole pakko jäädä. Apua on onneksi tarjolla.Lue koko juttu

Sivut

Kommentit (75)

" Onni on sitä, että on hyvä olla itsensä kanssa"

Nuorempana minulle oli tärkeää, että oli koko ajan ihmisiä ympärillä. Yksin en halunnut olla mistään hinnasta. Toisin on tänä päivänä. Nautin yksinolosta ja yritän järjestää itselleni päivittäin hetkiä yksinoloon.

Monta kertaa tunnen itseni yksinäiseksi esim. työpaikalla ja paikoissa, missä on paljon ihmisiä.

Sen sijaan ollessani yksin en  tunne koskaan itseäni yksinäiseksi.

En tunne itseäni yksinäiseksi, koska minulla on ystäviä ja juttukavereita.

Oman jaksamiseni kannalta tarvitsen paljon yksin olemista, omaa rauhaa ja nautin siitä.

Mutta se, että ei olisi ketään keneen pitää yhteyttä, tavata, soittaa, tuntuisi varmasti kamalalta. 

 

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija

Hengenvaarallista

Eiköhän tuo liene hieman liioiteltua?

Tuskimpa on liioteltua. Kyllähän psyykkinen huono olo vaikuttaa myös ihan terveyteen fyysisesti. Toiseksi esim. mulla ei tämä elämänhalu enää kovin vahva ole kun oon aina ollu yksin. Tämä minun yksinäisyys tosin tulee kumppanin puutteesta, mutta vaikuttaa kaikkeen. Se on ihan miten asiat näkee, mutta ei toisen ymmärtäminen omalla maailmankuvalla välttämättä niin helppoa ole kuin monet tuntuu kuvittelevan. Jos haluaa suhteuttaa tätä asiaa jotenkin niin olen alle 30v mies.

Vierailija
Vierailija

Hengenvaarallista

Eiköhän tuo liene hieman liioiteltua?

Tuskimpa on liioteltua. Kyllähän psyykkinen huono olo vaikuttaa myös ihan terveyteen fyysisesti. Toiseksi esim. mulla ei tämä elämänhalu enää kovin vahva ole kun oon aina ollu yksin. Tämä minun yksinäisyys tosin tulee kumppanin puutteesta, mutta vaikuttaa kaikkeen. Se on ihan miten asiat näkee, mutta ei toisen ymmärtäminen omalla maailmankuvalla välttämättä niin helppoa ole kuin monet tuntuu kuvittelevan. Jos haluaa suhteuttaa tätä asiaa jotenkin niin olen alle 30v mies.

Mikä estää hankkimasta kumppania etenkin kun noin nuori olet?

Yksinoloa on monenasteista ja monenlaista.

Jos on aivan yksin, ilman puolisoa ja lapsia, lastenlapsia, sukulaisia, ystäviä ja tuttuja, silloin on totaalisen yksin. Ja sehän voi vanhana ollakin suorastaan hengenvaarallista, kun kukaan ei kaipaa.  Silloin voi ikävä kyllä pahimmassa tapauksessa käydä niin, että kukaan ei huomaa pitkään aikaan, jos yksinäinen on kuollut kotiinsa! Jos asuu kerros- tai rivitalossa, naapurit ennen pitkää vasta "haistavat" kuoleman...!

Vaan yksinäistä on silloinkin, jos puoliso on kuollut ja/tai myös monet ystävät ja tuttavat. Ehkä lapset ja muut sukulaiset asuvat kaukana. Varmasti tuolloinkin on todella yksinäistä, varsinkin jos on jo niin huonokuntoinen ja iäkäs ettei voi liikkua "ihmisten ilmoilla".

Yksinäistä on myös silloin, jos jää tavallista nuorempana leskeksi, eikä ole ystäviä tai tuttavia, ainakaan montaa. Aikuisilla lapsilla on jo omat elämänsä, eikä heitä viitsi vaivata jatkuvasti omalla näkemisen kaipuullaan. Tällainenkin tilanne on tosi kurja, siitä minulla on kokemusta!

Anna-Liisa

 

 

Toisaalta voisin kuvitella, että nuorelle leskelle kyllä löytyy tulijoita kumppaniksi. Vanhalle ei niinkään. Ja ikätoverini osoittaessa kiinnostusta ihmettelisin, johtuuko se vain ruoanlaittajan tai hoitajan tarpeesta, tai onko kyseessä joku auervaara. 

Kai tässä sitten hengenlähtö on lähellä, kun viihdyn niin hyvin nytkin kotona itsekseni. Tosin päivän olen saanut viettää porukoissa, lapsianikin tapasin kaupungilla.  - Kaikkein rennoin ja mukavin on oloni kuitenkin omassa seurassani. Ei tarvitse seurustella eikä esittää mitään.  On oma tupa, oma lupa.

Pahinta on olla huoneessa, jossa kaikki muut juttelevat iloisesti keskenään, mutta kukaan ei sano minulle mitään. Vaikka koettaisin olla aloitteellinen, niin jutustelu tyrehtyy aika pian.  - Näinkin on joskus käynyt, ja se on tosi kurja tilanne.

Sellainen, jolle yksinäisyys ei ole ongelma, ei aina ymmärrä yksinäisyydestä kärsivän maailmaa. Miten rankkaa, puuduttavaa ja masentavaa se voi olla kun et ole kenellekään tärkeä ihminen, lähimmäinen. Luopuisin aika paljosta jos vain saisin hyvän ystävän.

Nimim: Ihmisen ikävä toisen luo.

"Mikä estää..." ...tuo kommentti varmasti tarkoitettiin ihan hyvällä, mutta tahtoo sanoo pitkään myös yksin eläneenä, että ei se niin vain käy. Ei edes silloin, vaikka olisi jopa sosiaalinen, näkisi ihmisiä tai jopa ystäviä. On niin sattumasta kiinni, sattuuko törmäämään ihmiseen, jonka kanssa klikkaisi edes jollain tavalla. Ja jos niin käykin, niin nämä asiat harvoin ovat helppoja ja etenevät optimaalisesti.

 

En tiedä onko minusta neuvojaksi, mutta tuntuis että jos löytää asioita, joista pitää, niin niitä kannattaa tehdä ja sitten kommunikoida muitten niistä pitävien kanssa, ja keskittyä olemaan mahdollisimman usein "läsnä", oikeesti kuunnella, ja olemaan hyvä ihminen. Helppoa eikö... Tsemppiä kaikille.

Entä jos yksinäisyys on oma valinta? Jos ei kaipaa ihmiskontakteja? Onko se myös silloin terveysriski? Koska itse olen yksinäinen, mutta johtuu vain siitä ettei ihmiset kiinnosta minua, mutta koen silti olevani kovinkin onnellinen :)

Vierailija

Entä jos yksinäisyys on oma valinta? Jos ei kaipaa ihmiskontakteja? Onko se myös silloin terveysriski? Koska itse olen yksinäinen, mutta johtuu vain siitä ettei ihmiset kiinnosta minua, mutta koen silti olevani kovinkin onnellinen :)

Edellisen linkin artikkelista:

Cacioppon tutkijaryhmä on nostanut esiin mielenkiintoisen huomion: Ongelman ytimessä on yksinäisyyden omakohtainen kokemus – ei se, kuinka paljon tai vähän hänellä on henkilökohtaisia kontakteja.

 

 

Kyse on omalla kohdallani siitä, että en halua enää milloinkaan toisen ihmisen vallan alle, kun olen sellaista riittävän monta kertaa kokenut. Tasaveroinen ystävyyssuhde on ideaali, harvoin todellisuutta. Niitä karuja kokemuksia muistellessa on ihan hyvä olla yksin. Eikä ahista tippaakaan.

Suurin osa kommentoineista ei selkeästikään ymmärrä, miten syvästä yksinäisyydestä tässä puhutaan. Yksinolo ei aina tarkoita yksinäisyyttä, ja hienoa jos itsenne kanssa viihdytte. On kuitenkin aivan eri asia tuntea olevansa koko maailmassa täysin yksin, todellakin niin kuin eräs vierailija totesi, ettei ole kenenkään lähimmäinen.

Olen potenut juuri tuota tunnetta jo vuosia, ja olen vasta 27-vuotias nainen. Ei tunnu mukavalta ajatukselta, että voisin hetkenä minä hyvänsä vaikkapa muuttaa ulkomaille, eikä ole ketään, jonka elämää se koskettaisi millään tavalla. Vaikka minulla on jonkin verran sukulaisia, he ovat kaikki etäisiä ja omalla tavallaan tunnevammaisia. Kavereitakin on, mutta olen heidän elämissään vain ohikulkija. Se, joka aina välillä päätyy vaikkapa mukaviin illanviettoihin, mutta en koskaan se, jonka kanssa niitä suunnitellaan. En tiedä miten voisin muuttaa tilannettani, eihän kenenkään elämään voi väkisin tunkeutua enkä toisaalta halua mitään säälikaveriakaan jostain yhdistyksestä.

Ellei ole kovin vanha ja liikuntakyvytön, niin yksinäiseksi ei tarvitse jättäytyä. Se on saamattomuutta sosiaalisessa mielessä. Dickensin joulutarina, Saiturin joulu, kuvaa nykyihmisen individualismia järkevästi: ei avioiduta, ei hankita lapsia, sukulaisetkaan etääntyvät - kun vanhemmat kuolevat ja työura päättyy, niin on yksinäistä. Kuka tulisi katsomaan, kenelle voisin soittaa? Yhteiskunta, yhteiskunta, mikset pidäkään huolta ja soita ja pidä minulle seuraa?

Vanhusten yksinäisyys on iso ongelma, mutta ei se nuoremmillakaan sen helpompaa ole. Mikä pahinta, lapsuus- ja teiniajan yksinäisyys leimaa koko loppuelämää, ja siihen liittyy monesti myös totaalinen yhteenkuulumattomuuden ja arvottomuuden tunne. Että "koska olen erilainen (lihava, ruma, herkkä, kiltti, 'tyhmä') en ole mitään", ja poof -- yksinäisyydestä, ulkopuolisuuden tunteesta ja arvottomuudesta tulee iso osa henkilön persoonaa, mikä vaan ruokkii kierrettä, eikä yksilöstä tule välttämättä tuottavaa yhteiskunnan jäsentä koskaan.

Yksinäisyyttä on niin montaa eri lajia, mutta kaikki ne tuntuvat kurjalta. Jos ei koskaan ole ollut kuukausia, vuosikausia yksinäinen, ei sitä voi mitenkään ymmärtää, miten paljon se vaikuttaa mm. itsetuntoon. Eikä se ole välttämättä sitä, etteikö ihmisiä olisi lähettyvillä -- se on sitä, että yhteys puuttuu, että kaikki kohtaaminen on pinnallista, ettei tule hyväksytyksi ja rakastetuksi ja ymmärretyksi sellaisena kuin on. Samaten introvertin tilankaipuu ja omassa rauhassaan oleminen ovat eri lukunsa. Fyysisesti yksin ei tarkoita, että olisi yksin -- eikä se, että fyysisesti tapaa ihmisiä, tarkoita sitä, etteikö voisi tuntea itseään läpikotaisin yksinäiseksi.

Vierailija

Missään ei taas ole lähdeviitteitä ko. tutkimuksiin

 

 

 

Iltasanomistahan tämäkin aihe on tempaistu tänne. Tämä edustaa taas sitä uuttajournalismin tyyliä,  ihmisten ravistelua, jolla synnytetään keskustelua. Aiheen pitää olla ärsyttävä, säikäyttävä tai jotain mistä ei voi pysyä hiljaa.

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat