Kommentit (1)

Vierailija

Ensimmäinen maistelu tapahtui 8-vuotiaana! Seuraavan kerran sitä sitten jo pössyteltiin 11-vuotiaana koulun lähistöllä kavereiden kanssa. 13-vuotiaana yläasteella se mokoma oli jo ihan tapa! Päätin silloin, että kun kymmenen vuotta on täynnä, niin silloin viimeistään lopetan!

Kului vuosia kymmenen, kului toinenkin kymmenen... Tähän aikaan mahtui lopettamisyrityksiä. Ei ehkä tuohon ensimmäiseen kymmeneen, mutta sen jälkeen kylläkin. Erinäiset lopettamisyritykset ranskalaisilla viivoilla, aikajärjestystä en muista.

- tahdonvoima

- nikotiinipurukumi, -inhalaattori, -laastarit ja -pillerit

- zyban (vintti meni ihan himmeeks!)

- hypnoosi

- homepaattinen tabacum

- stumppaa tähän

- onks vielä jotain? 

Mä siis todellakin yritin ja yritin, millon mitäkin kokeilin. Vähän reilu parikymppisenä mua jo peloteltiin keuhkoahtaumalla, ku puhallustesti näytti olemattomia lukemia ja keuhkoihin sattu ihan törkeesti. Olin vähän aika polttamatta ja kipu hellitti. Arvatkaa vaan kuinka kävi?

Seuraavaksi epäiltiin aivoverenkiertohäiriötä. Pari päivää olin sairaalassa polttamatta. Olo oli ihan juuttaan heikko. Noh, kaveri tuli käymään ja pyysin, että lähtee mun kans pihalle, kun en yksin uskalla. Ja tietty tupakalle! Hyvä, että puoleen väliin pääsin sitä ah niin ihanaa savuketta, kun toinen puoli kropasta heitti sinisen kirjavaksi ja taju meinas lähtee. Mitä tekee kunnon nikotinisti? Vetää savukkeen loppuun tietenkin!

Edes em. ei saanut mua järkiinsä!

Aski päivässä meni, ensimmäinen syttyi heti sängystä noustua, huojuin polttamaan tupakan!

Vuosia kypsyttelin siis ihan oikeesti voisin sanoa jopa kymmeniä! Tänä vuonna minä päätin onnistua! Etelän reissulta toin viimeisen kartonkini, päätin kenellekään kertomatta, että viimeiseen askiin minä lopetan.

Viimeisen askin päivä koitti sitten sekin! Aamulla herätessä oli jo valmiiksi kammottava olo, suu ja kitalaki järkyttävän kuivat, nokka tukossa ja heikotti. Arvakkaa mitä? Tupakalle! Tuli ihan järkyttävän kaamee olo. Jospa Duact helpottaisi oloa? Iltapäivää kohti tajusin viimein sairastuneeni flunssaan... Päivä oli sunnuntai. Kyseisenä päivänä olin reissussa mieheni kanssa ja joka välissä poltin ja poltin, vaikka olo oli kaamea. Viimeisiänihän vetelin! Sunnuntai-iltana poltin viimeiset kessut ketjussa ja painuin maaten.

Koitti maanantai aamu, se joka kertainen laulu, jonka sanat ja sävelen tiesin jo edellisiltä kerroilta alkoi rallattaa päässäni (siinä on tosi helpot sanat, kaikki tupakoitsijat osaa ne) se menee näin: TUPAKKA, TUPAKKA, TUPAKKA, TUPAKKA, TUPAKKA, TUPAKKA, TUPAKKA, TUPAKKA!

Ok, lauletaan sitä si. Mulla oli rasiatolkulla nikotiini pillereitä tallessa ja joo sitä lakritsin makusta niksapurkkaa, 4mg tietenkin. Nappasi pillerit ja purkat taskuun ja huristelin töihin. Joka ikinen kerta, kun olen yrittänyt lopettaa, mun on tehnyt suurinpiirtein mieli tappaa kaikki ympärillä olijat ja hermo menee ihan pienimmästäkin. Tiesin ja pelkäsin, että ei tuu oleen helppoo, ei mulla, eikä kenelläkään, joka mun lähellä joutuu elämään tai olemaan.

Päivä sujui ilman tupakkaa, pari purkkaa pistelin ja mietin, jotta onpa mietoja, oiskohan 2 mg. No niitä ne oli. Koska päivä sujui niiden voimalla, päätin kaupasta hakee lisää 2mg, ei niitä vahvempia. Olo oli flunssan takia sietämätön. (Aiemmin en muuten koskaan ollut flunssan takia polttamatta, päinvastoin, vedin kahta kauheemmin, kun ei maistanu mitään, niistin ja vetäsin henkoset, jos joku pikku makutuntemus tulis. 

Seuraavana aamuna päätin jäädä kotiin parantelemaan. Koko päivän aikana en ottanut pillerin pilleriä, enkä syönyt purkan purkkaa. Jostain sain päähäni soittaa ukko armaalleni, että oisko sen niin kultainen, että hakis mulle kirjastosta lainaksi Stumppaa tähän. Hakihan se! Kädet ojossa olin miltei ovella vastassa, ku hää kotiutu. Ja siitä se alkoi, ahmin kirjan muutamassa tunnissa kannesta kanteen ja sieltä sain sen varmuuden. Kyllä, minä olen tehnyt oikean päätöksen ja nyt aion selvitä ilman minkäänlaista korvaushoitoa, silkalla tahdonvoimalla!

Se nikotiinipurkkarasia on edelleen avaamatta, sitä en ikinä avaakaan! Ok, nikotiinitonta sähkötupakkaa olen pössäytellyt muutaman kerran, mutta tätä kirjoittaessani en edes tiedä missä se on. Minä päätin, että se s******n nikotiinihirviä ei enää minun toimestani elämäneliksiiriä saa, minä tapan sen! Ihan niin kuin se tappaisi minut, jos antaisin vielä tupakalle vallan. Lisäksi laskin, että jos eläisin yli seitsemänkymmentä vuotiaaksi ja polttaisin samaan tahtiin tupakkaa kuin tähän mennessä niin tämän vuoden hintatasolla seuraava tupakkani maksaisi 70 000 euroa! Ja sen hinta tulee takuulla nousemaan vuosien saatossa! Lisäksi olen saanut paljon tsemppiviestejä. Yksi parhaimmista on se, että jos joku ihminen tai asia ärsyttää, onko seuraavan tupakan sytyttäminen todellakin sen ihmisen tai asian arvoinen, että pilaat tupakoimattomat tuntisi, päiväsi, kuukautesi, hetkesi? MIETI!

Tällä kertaa kaikki on sujunut yllättävän hyvin, kun lopetus on todella lähtenyt korvien välistä! Nikotiinirippuuvuus on verrattavissa kovan luokan huumeisiin, älä ruoki kehoasi nikotiinilla enää ikinä!

Olen ollut yllättävän rauhallinen ja selkeä ajatuksissani, mitä ihmettä?! Takana ei tosin ole vasta kuin vajaa kolme viikkoa ja tiedän, että jos joku on todella jaksanut lukeat tämän loppuun asti, niin hän ajattelee, että kyllä sä vielä repsahdat... Hei sinä epäilijä siellä, EN TEE NIIN! Nyt mulla on vihdoin ja viimein, ensimmäisen ja viimeisen kerran elämässäni sellainen olo, että minä olen vihdoin VAPAA!

Oli keinosi sitten mikä tahansa, niin arvaa mitä? Minä uskon, että sinäkin onnistut! TSEMPPIÄ!

Nimim. 27 vuotta riippuvuudesta kärsinyt, nyt vihdoin VAPAA

Mitäpä, jos sinäkin?

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat