Hei,
Jäin vihdoin joulukuun alussa eläkkeelle ja nyt kovasti mietin, että miten aikani käyttäisi.
Minua kiinnostaisi kovasti opiskella englantia, että pystyisin paremmin juttelemaan hollantilaisen vävyni kanssa. Lisäksi haluaisin aloittaa tanssiharrastuksen ja toisaalta olisi kiva yhdessä jonkun kanssa kuntoillakin.
Muut ystävät ovat joko toisella paikkakunnalla tai vielä töissä. Mistä minun kannattaisi ruveta etsimään palveluita tai kursseja? Työväenopistojen kurssit tuntuvat olevan kovin täynnä.
Kiitos jo etukäteen, jos osaatte antaa vinkkejä.
Ensimmäinen vinkki olisi oman kokemukseni mukaan ensin asettua aloilleen. Joulu on sopivasti tulosssa ja pimein talvi. Vuoden alussa voisit katsoa tilannetta, silloinkin rauhassa.
Itselläni meni överiksi. Ensimmäisenä vapaavuonna riehuin joka päivä jossakin, mutta tasaantui elämä siitä sitten. Kaikkiin noihin mitä mainitsit, pääset kyllä vähitellen mukaan.