/etlehti.fi/s3fs-public/discussion_topic_image/1417969575_original_tukholma_levottomuudet_2.jpg?itok=dZbXiLNd)
Oli tilaisuus olla muutama päivä länsinaapurissamme Ruotsissa.
En enää yhtään ihmettele miksi Ruotsidemokraatit ovat nostaneet kannatustaan ja sikäläisten mielipiteiden mukaan maalisvaaleissa kannatus entisestään nousee. Hehän ovat avoimesti maahanmuuttovastainen puolue.
Olen aikoinaan asunut ja ollut töissä Ruotsissa. Silloin se oli rauhan tyyssija ja lintukoto. Nyt se on toisinpaikoin kuin Syyrian taistelutanner. On nimetty 55 aluetta joihin ei mene taksit, ei palokunta ja poliisikin vain useamman auton ja partion voimalla. Isommissa kaupungeissa on valtavat kerjäläisongelmat.Kaduilla ja toreilla avoimesti taistellaan parhaista paikoista. Vanhuksia ryöstetään aivan päiväsaikaan.
Meillä Helsingissä eilen "luokkavieraat" - itseään anarkisteiksi kutsuvat - tekivät tuhojaan. Samaan aikaan Ruotsissa muutaman kymmenen nuorisojoukko heitteli polttopulloja ja poltti autoja ja kivitti poliiseja. Olivatko maahanmuuttajia? Sekin aikanaan selviää, vaikka virallinen taho siitä vaikeneekin.
Suomessa vielä parempi asua.
Nimenomaan "vielä" Mutta suunta on huono. En ymmärrä että miksei politiikot herää kun tuhoisa malli on liki vieressä.
Lisää vain kuljetetaan. Helsingissä on mittava asuntopula kotimaisilla eli aidoilla suomalaisilla. Kunnat sulkee palveluita kun valtion osuudet menee "kuninkaallisten" ylläpitoon
Ruotsin väestöpolitiikka on karannut käsistä, onneksi siellä on talousmiehiä joten suomen velkaongelmaa ei ole
Ruotsissa ja Ranskassa syntyy tätä kotiuttamisohjelmaa. Eli autojen polttoja. rikkomista ja töhrintää.
Kokoomus pyrkii samaan. Ongelmia oikein haetaan, mikään ei parane Somaliassa
Neekeriorjat tuottivat viime vuossadan alkupuolella. Erityisesti Usa ja Englanti Mutta kuri oli kova, ruoskat läimähteli ja hengi lähti helposti.
Nykyään pelkkä menoerä, kulu ja haitta. Helponpi opetta norsu navettaan kuin savannien ihmiset länsimaiseen rytmiin.
Euroopan maihin tulee koko ajan valtava määrä maahanmuuttajia. Suuri osa lähtenyt pakoon sotia ja osa paremman elintason toivossa. Jossain vaiheessa on pakko laittaa rajat kiinni. En ymmärrä miten eurooppalaiset voisivat huolehtia kaikista afrikkalaisista ja Lähi-Idän maista tulleista. Mitä enemmän tänne otetaan niin sitä enemmän heitä tulee. Ja sitä enemmän ongelmia Euroopassa kuten La Mer hyvin kuvaa tilannetta Ruotsissa.
Suomikin voisi olla hyvinvointivaltio, mikäli ei demari Lipponen ja pari muuta edesvastuutonta olisi EU meitä naittanut.
Mutta sinne hukkui valtion vakavaraisuus, työt ja omistukset.
Koskaan ei saisi valtion johtoon palkata nulikoita eikä dementoituneita änkyttäjiä.
Ruotsissa on maahanmuutto täysin karannut viranomaisten käsistä. Halutaan auttaam mutta enää ei resussit riitä. Nykyinen maahanmuuttovauhti 0n yli 100 000 pakolaista vuodessa, siihen päälle kerjäläiset. Ei ole ihme, että lähiöissä polttopullot lentää.
Suurin osa maahanmuuttajista on luku ja kirjoitustaidottomia, eli vaatii vuosien työn, saada heitdät työmarkkinoiden käyttöön. Asuntoja ei enää ole. Tukholmassa kerjäläiset ovat vallanneet siltojenaluset, saniteettitiloja ei ole. Ihmispaskan haju täyttää lähitienootkin. Ruotsalaiset ovat raivoissaan ja yhä enemmän äänestävät Ruotsidemokraatteja.
Onko meillä sama kohtalo.
Olen samaa mieltä. Pohjolan Libanoniksi itsensä tehnyt Ruotsi on varoittava esimerkki sinisilmäisyydestä ja vastuuttomasta politiikasta. Sääliksi käy Gunhildia ja Sveniä, kaunis ja ennen mukava maa on afrikkalaisten ja itä-eurooppalaisten heimojen temmellyskenttä ja tavallinen ruotsalainen ei juuri uskalla nokkaansa ulos pistää ryöstöjen ja raiskausten pelossa. Autoja palaa päivittäin eri puolella ruotsia kuin juhannuskokkoja suomessa keskikesän aikaan. Historian tutkijat tulevaisuudessa analysoivat syytä hullutukseen jossa ruotsi vapaaehtoisesti tuhosi korkean elintasonsa ja alisti oman maansa kansalaiset maksuautomaatiksi ja orjiksi tulijoille. Oma mielipiteeni on ettei ruotsi enää pysty (uskalla) suitsia hallitsematonta maahanmuuttoa, virta vie ja voimistuu ei siinä enää vikinä auta. Ruotsidemokraatteja olisi pitänyt kuunnella ja äänestää jo useita vuosia sitten nyt on myöhäistä. Mutta ei meidänkään täällä suomessa passaa jäädä tuleen makaamaan, meillä on samanlaisia kukkahattuja ihan hallituksessa jotka vannovat kasvavan maahanmuuton autuaaksitekevään sanomaan, katainen toivoi 1,5 miljoonan tulijan pikaista lisäystä paikkaamaan huutavaa työvoimapulaamme! Kaikki nykyiset hallituspuolueet ja Keskusta ovat maahanmuuton lisäyksen kannalla, Perussuomalaiset on ainoa puolue joka on kritisoinut sitä alusta alkaen. Luulen että tulee vielä aika että suomen pitää ottaa käyttöön pikaisesti rajavalvonta takaisin ja vapaa maahanpääsy edellyttämään viisumia ja se samalla lailla niin EU:sa kuin ruotsista tulevilta. Ruotsi alkaa olla niin täynnä hengailijoita joilla ei ole työtä eikä asuntoa että väkisinkin sieltä alkaa tulla painetta myös suomeen. Lukekaa hyvät ihmiset rahmispossu.net ja Sriptasta kuinka ruotsissa ja muissa pohjoismaissa eletään liiallisuuksiin menneen maahamnuuton kanssa ja mikäli ette halua suomesta kalifaatti2 (se ensimmäinen on ruotsi) niin äänestäkää puoluetta joka ainoana suomessa taistelee tätä hullutusta vastaan. Nyt vielä voimme tehdä asialle jotakin, ruotsissa se on jo myöhäistä!
En osaa lääkettä asiaan kertoa. Mutta aivan varma että lisääntymisvauhti on sitä kokoluokkaa että tulijoita riittää.
Suomi vaurastui 70 vuotta nousten euroopan kärkipäähän. Nyt 3 vuodessa saavutus on tuhottu.