Isovanhemmat lapsiperheiden apuna: "Vävy pitää liian kovaa kuria ja koti on sotkuinen"
klo 11:09 | 25.3.2016
Kysyimme lukijoilta, millaista apua isovanhemmat lapsiperheille antavat ja mistä syntyvät epäselvyydet.Lue koko juttu
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sivut
- Ai että on nätti kuva! Haluaisinpa olla tuo keskimmäinen.
Olen ollut tyttäreni ja hänen lapsensa elämässä lähes päivittäin alkaen siitä, että olin mukana synnytyksessä. Vävy on kuubalainen ja hän pääsi Suomeen pitkän paperisodan jälkeen vasta kun lapsi oli muutaman kuukauden.
Nyt lapsenlapseni on 2v 9kk ja minulta kiellettiin yhteydenpito perheeseen. Syynä se, että arvostelin vävyni mielestäni sekstististä suhtautumista pieneen tyttäreensä. Olen arvostellut vävyä tyttärelleni, koska vävyn kanssa ei ole yhteistä kieltä. Myös käsky pysyä poissa heidän elämästään tuli tyttäreltäni.
Tytär käyttää tuhansia euroja perheen Kuuban matkoihin ja nyt myös anoppia ollaan kustantamassa Suomeen kolmen kuukauden täysihoitoon ylläpidettäväksi. Olen huolissani lapsenlapseni tulevaisuudesta. Ensinnäkin on mielestäni hänelle traumatisoivaa, että välit mummuun katkaistaan veitsellä leikaten. Lisäksi huolestuttaa taloudellisten resurssien riittäminen lapsen tulevaisuuden turvaamiseksi.
Murheen murtama mummu
Olen isovanhempana nuoren perheen apuna useasti viikossa - tosin toisinaan vain sylittelen vauvaa ilman sen suurempaa numeroa. Onneksi minulla on siihen mahdollisuus. Olen onnellinen siitä, että tyttäreni ja hänen miehensä kanssa on niin avoin ja hyvä suhde, että se kestää myös erimielisyydet ja mielipahankin välillä.
Varsinkin alussa annoin neuvoja pyydettäessä ja pyytämättäkin, mutta onneksi vanhemmat osasivat ottaa niistä vain sen, mitä tarvitsivat. Ensimmäinen lapsi on aina ensimmäinen - myös isovanhemmille ja se elämänvaihe on opettelemista monella tasolla. Aika muovaa suhteet sopivalle tasolle.
Pidän itseäni enemmän kuin onnekkaana saadessani olla mukana hoivaamassa ja rakastamassa uutta perheenjäsentä.
Hurahtanut mumma ;)
Silloinkun arvostellaan vävyä tai miniää,kotia,lastenkasvatusta,jms....isovanhempien taholta,liikutaan "vaarallisilla vesillä"ja välirikko on useimmiten luvassa! eli suuta soukemmalle isovanhemmat,jos mieli tavata vielä lapsenlapsiaan:)
jokainen perhe kasvattaa lapsensa itse,omien tapojensa,kulttuurinsa ja tahtonsa mukaisesti,ja hyvä niin:)
tarja-mummi 9 lastenlasta
Näin olen itsekin ajatellut. Vaikea on kuitenkin vetää rajaa, kun näkee, että alle 3-vuotias katselee videoita ja tv:tä todella paljon ja jouluna hänelle laitettiin väkivaltaista peliä grand theft auto (k18) xboxiin. Tuohon viimeisimpään puutuin, mutta olen asiasta edelleen todella järkyttynyt.
Murheen murtama mummu
Hei viisaat ihanat mummut!
Sain asiat puhuttua tyttären kanssa. Hän pisti lempeästi minut ruotuun eikä hänellä ollut missään vaiheessa tarkoitus vieroittaa minua lapsenlapsesta.
Siis jatkossa tämä mummu laittaa suuta soukemmalle ja on erittäin kiitollinen viisaasta tyttärestä.
Ei enää murheen murtama mummu
Näitä oli ihana lukea, mutta valitettavasti oma tilanne on se, että oma äitini menehtyi muutama vuosi sitten. Taas vaimoni puolella oleva isovanhempi ei oo enää sinä kunnossa, että pystyisi juuri meitä arjessa auttamaan.
Meille syntyy kesällä 2015 esikoinen ja tietty meille on suuri suru, ettei esim. mun äiti pysty meitä arjessa auttamaan menehdyttyään. On niin suuri henk. koht. suru mulle se, että äitini menehtyi tosiaan taannoin eikä lapseni saa toista mummua lainkaan.
Asumme pk-seudulla, Vantaalla. Olisi hienoa, että jos joku teistä haluaisi keskustella mun kanssa asiasta sekä mahdollisesti auttaa hieman arjessa, jos tilanteita tulee eteen. Haluaisimme tarjota pienokaiselle mahdollisimman hyvän tulevaisuuden tämän synnyttyä. Tukiverkostoa ei juuri ole ym. syistä johtuen.
Terveisin syvällä rakkaudella pienokaistaan innolla odottava tuleva isukki.
Mailini on: uusi_tuttavuus@suomi24.fi
Hei "uusi tuttavuus"-nimimerkki.
Kylläpä kirjoitit kauniisti perheesi asioista.
Hienoa, että kesällä syntyvällä lapsella on noin fiksusti ajatteleva isä.
Auttaisin sinua mielelläni, mutta minulla on jo oma lapsenlapsi, jonka elämässä pyrin olemaan. Me vaan asumme eri paikkakunnilla, jonka takia ei nähdä päivittäin. Minua on kuitenkin onneksi jo usein pyydetty lapsenvahdiksi. Menen aina mielelläni. Olen terve ja jasan vielä mennä.
Toivottavasti saat vastauksia sähköpostiisi halukkailta Mummoilta ja Papoilta.
Mukavaa loppukevättä,
t. yksi mummo
Aina kun tekee mieli neuvoa toista tai kritisoida, kannattaa miettiä, miltä itsestä tuntuisi saada sellaista palautetta.
Varamummoista ja -papoista kannattaa kysellä oman alueen seurakunnalta tai spr:stä. Joillakin paikkakunnilla on varamummotoimintaa. Nettiä selaamaan, että löytyisi mussukoille varamummo tai -pappa :)
http://www.mll.fi/vanhempainnetti/perhekummit/
Silloin kun lapseni olivat pieniä, kävin heidän kanssaan joka päivä äitini luona. Äitini auttoi paljon mm. siinä, että sain jättää lapseni hänelle, kun kävin esim. kaupassa. Lapseni oppivat tuntemaan ainoan mummonsa mitä heillä oli, koska kummankin puolen papat ovat kuolleet monta vuotta sitten ja isänsä puoleinen mummo kuoli, kun vanhin lapsista oli vähän toisella vuodella. Äitini ei puuttunut meidän tekemisiin sanomalla, että teettä näin ja näin, vaan oli apuna ja tukena. Ikävä vaan, että tämä ainokainen mummo sairastui muistisairauteen ja noin kolme ja puoli vuotta ehti olemaan dementiakodissa ennen kuin kuoli viime heinäkuussa. Mutta äitini kyllä tunnisti meidät silti, kun tyttärieni kanssa kävin häntä dementiakodissa katsomassa.
T. Rakkaasta äidistä ja mummosta ikuisesti kiitollinen.
Onhan näitä lapsenlapsia siunaantunut ja joidenkin kohdalla olen heitä joskus saanut hoitaa, mutta välirikon tai pitkän välimatkan takia on osa lapsista jäänyt vieraammaksi, ei silti vähemmän rakkaaksi, vaan ainakin rukouksissa muistan jos muuten en voi.
Olen ikävä kyllä ollut erimieltä lapsen perheen tilanteissa joissa olen ollut ja joskus on minun neuvoa jopa kysytty. Yksi pahin syy mihin puutuin oli alkoholin käyttö, toinen epäsiisteys. Kannatti olla välirikossa sillä asiat muuttuivat parempaan suuntaan ja nyt taas ollaan väleissä ja lapsia saan hoitaa jos jaksan.
Jotenkin en ymmärrä miksi pitää olla hiljaa ja suu soukemmalla, jos oikeaan asiaan puuttuu? Eri juttu jos arvostelee henkilöä tai lasta.
Eikö mummut ja papat kestä välirikkoa, ollaan hiljaa vaikka nähdään että asiat on huonosti?
Asioista voi tietenkin sanoa nätimmin, kuin mitä minä sanoin, opin siitä sen verran että harkitsen miten asian esitän, en syyttäen tai arvostellen.
Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin. Elämäähän tämä on, ei aina niin ruusuista, edes mummona olo. Joskus vaikuttaa siltä että liian heppoista kuvaa annetaan isovanhemmuudesta, kuinka sen pitäisi olla niin "ihanaa", kun se joskus on tosi rankkaa ja raskasta, kun joutuu katsomaan lapsensa tekemisiä.
Helppo on sellaisen isovanhemman sanoa että suu soukemmalle jolla on kiltti ja ns. normaali lapsi, ja itsekin on suoriutunut elämästä ilman suurempia kolhuja henkisesti. Suvuissa on joskus veren perintönä kaikenlaista rasitetta jotka seuraa jälkipolville, sen jos saisi itse katkaistua ettei enää jälkipolvet siitä kärsi niin olisin onnellinen.
mutta ilonpisaroita lapsenlapset ovat, heidän takiaan jaksaa ponnistella kun katselee viatonta leikkiä, aurinkoista hymyä.
Upeaa, että joillakin on isovanhemmat, jotka auttavat edes silloin harvoin, kun apua todella tarvitaan. Itselläni ei tällaista onnea ole ollut. Lapseni ovat vanhempieni ainoat lapsenlapset (2 kpl). Lasten syntyessä asuimme 200 km päässä isovanhemmista ja kävimme heillä 2-3 krt vuodessa. Isäni alkoholismin vuoksi en olisi halunnut näitäkään reissuja tehdä. Toki tämän äidilleni kerroin, mutta vastaus oli aina " ei siitä tarvitse välittää" Niinpä niin. Kaatokännissä olohuoneessa rähjäävän papan voi toki olla huomaamatta. Tämän vuoksi en sinne halunnut mennä ja mummon harvinaiset vierailut meillä olivatkin rauhallisia, kun alkoholi ei ollut myrkyttämässä mieliä. Kun lapset olivat pieniä, hoidin heitä lähinnä yksin. Mies oli kaikki viikonloput poissa. Olin kuolemanväsynyt valvoessani päivät ja yöt. Silloin pyysin yksi perjantai-ilta apua äidiltäni. Olin niin väsynyt, että vain itkin. Tämä silloin töissä käyvä mummopa olikin vielä väsyneempi. "kun asusitta lähempänä" Sitten häneltä tuli neronleimaus. Olisi kuulemma helpompaa, jos minä, vauva, 2.5 vuotias ja 2 kissaa tulisimme sinne! Eli minä matkustaisin kolmella eri liikennevälineellä viikonlopuksi juoppohelvettiin rentoutumaan. Hänellä itsellään oli auto käytettävissä, mutta se olisi ollut liian vaikeaa. Tämän ainoan kerran jälkeen, kun apua pyysin, en sitä enää koskaan pyytänyt. Ei hän sitä toki tarjonnutkaan, vaikka tiesi kuinka lopussa olin. Käynnit mummilassa harvenivat n 2 kertaan vuodessa. Isovanhemmilla oli aina todella hyviä syitä, miksi he eivät voineet meille tulla. Syyllistäminen harvoista käynneistä oli aina läsnä. Silloinkin, kun lapset olivat jo koulussa ja minäkin töissä. Se ei riittänyt, että tulimme jouluna ja kesällä. Kaikki lasten pienetkin lomat olisi pitänyt käyttää heille matkustamiseen. Sellainen ei ollut mahdollista, että isovanhemmat olisivatkin tulleet meille. Lapset ovat nyt lähes aikuisia ja mummi valittelee etäisiä välejä heihin. Onko se kovin kummallista? Käynnit meidän osaltamme ovat tippuneet kertaan vuodessa. Juurikin siksi, että vastavuoroisuutta ei ole. Tyttäreni on nähnyt isovanhempansa viimeksi 3.5 vuotta sitten, kun ei enää mummilaan ole halunnut lähteä, eikä isovanhemmat vaivaudu tulemaan häntä tapaamaan. Tällainen on meidän perheemme tarina isovanhemmista. Te kenellä on välittävät isovanhemmat, arvostakaa sitä.
Miksi lapsia täytyy tehdä, jos niistä ei jaksa pitää huolta?!?
Loppuuko se rakkaus ja huolenpito siihen kun lapsi saa omia lapsia?
Olen itse mummi ja otan mielelläni lapseni lapset luokseni, myös yökylään. Mieheni vielä eläessä he olivat useinkin, koska sairasta pappaa oli huonompi viedä mihinkään. Nyt nämä lapset ovat jo isoja koululaisia eivatkä he enää tule aina mummille, kavereitten luo voi myös mennä yökylään. Omat lapseni saivat nauttia mumminsa huolenpidosta, joten tottakai itsekin haluan olla apuna, koska vanhemmilla on pitkät työpäivät. Sukupolvien ketju, sehän on elämää parhaimmillaan.
Joskus on kuitenkin parempi, ettei isovanhemmat puutu nuoren perheen asioihin ellei heitä nimenomaan pyydetä apuun. Itse en yksinhuoltajana pyytänyt mummoa koskaan hoitamaan lastani vaan järjestin vieraan hoitajaksi esim. lomieni ajaksi kun päiväkodit eivät olleet avoinna. Eipähän voinut sanoa, että käyttää hyväkseen isovanhempaansa, kuten nykyisin monet nuoret niin tekee.
Nyt joku voi ihmetellä miksi näin.- Ehkä oma äitisuhteeni oli etäinen, monesta eri syystä.
Täälläpä isovanhemmat joita ei huolita hoitajaksi lapselle. Ei käydä lapsen kanssa kyläilemässä. eikä muutenkaan haluta lapsen elämään. Syytä en tiedä, sitä ei meille ole kerrottu, eikä varmaan kerrotkkaan. Kun menemme kylään tunnelma on kireä . Eipä siellä kovin kauaa halua viipyä ja kun lähdet ollaan huojentuneita se näytetään kyllä aika avoimesti. Emme ole puuttuneet mihinkään kasvatuksellisiin asioihin tukea olemme olleet valmiita antamaan jos sitä pyydetään. Asiat heillä heillä keskinäisissä suhteessa on hyvin. Myös tloudellisesti ovat hyvin toimeen tulevia. On tullut tunne ettei meitä tarvita ja olemmekin yhdessä päättäneet ettei tupata kun ei tykätä. Harmi vain että lapsi tutustuu vain toisen vanhemman isovanhempiin. Että näinkin asiat voivat olla. Silti rakastan lastani hänen valitsemaansa puolisoa ja heidän lastaan.
Hoidan lapsenlasta melkein joka päivä vauvasta 0-11v koska tytär oli kuolla synnytykseen ja sai ms- taudin. Nyt kun pääsin sairaseläkkeelle muutin samalle paikkakunnalle. Syntyi myös toinen lapsenlapsi jota hoidan n. 5 kertaa kuukaudessa. Tytär opiskeli ja sai vakituisen työn,siksi toisenkin lapsen auttaminen tarpeen,päivähoitokulut niin kalliita.vanhempi lapsenlapsi 11v ja tulee minulle suoraan koulusta. Tentitään läksyt ja siksi saikin ihan hyvän todistuksen.on oikea mummin tyttö.miinus puoli on että koirakin tulee hoitoon ja sitä en jaksaisi. Ainaista ulkoiluttamista.tosin käyn pitkiä lenkkejä mutta koira hidas ja haistelee.saa mieleni kiehumaan.välillä olen ajatellut muuttaa pois,että pääsen koiranhoidosta.tytär huutaa pää punaisena,että enkö tajua että ei sitä voi kotiin jättää,kun hajottaa paikat.itsellä on vaikea nivelrikko ja leikattu syöpä ja nyt uusi epäily.välillä olen niin väsynyt aikaiseen heräämiseen.olen pienellä eläkkeelä ja rahaa menee syöttämiseen.mutta kuulemma hyvä mummo ei rahaa pyydä,sitä olen vuosia saanut vain antaa.välillä itku tulee kun ei meinaa jaksaa.
Kyselyssä on taas ohitettu ne lukuisat lapsiperheet, jotka eivät - eri syistä - saa isovanhemmilta ja/tai muilta sukulaisilta koskaan mitään apua mihinkään asiaan!
Jokainen lapsi ansaitsee luotettavat, jaksavat, turvalliset ja rakastavat vanhemmat. Lastenhoitoavun pyytäminen on lapsen äidille ja isälle usein korkean kynnyksen takana. Moni äiti ja isä ei pyydä koskaan apua lastenhoitoon ja kotitöihin vaan haluaa pärjätä ja selvitä itse.
Kaikki isovanhemmat eivät halua, jaksa, kykene tai viitsi hoitaa lapsenlapsia. On isovanhempia, jotka eivät pysty suoriutumaan omista kotitöistään ja ovat jo itse kotiavun tarpeessa. Silloin on parempi, että lastenhoitoapua pyydetään muualta kuin isovanhemmilta. Lapsen turvallisuus on aina etusijalla!
Nykyaikana monen lapsiperheen sukulaiset asuvat kaukana. Sukulaiset asuvat eri paikkakunnalla ja eri maakunnassa. Monet isovanhemmat ovat jo iäkkäitä ja monisairaita eivätkä kykene enää lastenhoitajaksi.
Sivut