Monella se varautuminen, esimerkiksi remonttien teko, on rahasta kiinni. Se pieni eläke riittää juuri ja juuri vain välttämättömiin menoihin, mitään ei jää säästöön, kuinkas silloin remontteja teet vaikka kuinka olisi tarvetta.
Lukemisen arvoinen artikkeli. Asumisen suhteen olen varautunut vanhuuteen. Kun hommasin tämän nykyisen asunnon etsin alakerran asuntoa ja päädyin ensimmäiseen kerrokseen. Ihan sen vuoksi, että jos vanhempana tulee jalkoihin sairauksia, nivelrikkoa tai muuta niin portaita on vähän jos hissi on epäkunnossa. Hissi oli myös ehdoton vaatimus.
Asunnon sijainti oli tärkeää, siten että ruokakauppa ja apteekki on lähellä,samoin julkiset kulkuyhteydet. Terveyskeskus kadun toisella puolella.
Ajattelen asuvani tässä niin kauan kuin eloa riittää. Jos joudun joskus rullatuoliin niin tietääkseni kunta kustantaa muutostyöt ja remontin, että pääsen rullatuolilla liikkumaan estettömästi huoneistossa. Näin ainakin tapahtui isäni kohdalla. Hänen omakotitalossaan suurennettiin oviaukot ja tehtiin ulkorappusiin liuska rullatuolia varten. Hän ei itse joutunut maksamaan näistä muutostöistä aiheutuneita kuluja.
Milloin muuten vanhuus alkaa? Olen kohta 74, asuntoni on se, jossa asun lopun aikaani, kuinka kauan se selviää myöhemmin. Nautin nykyisestä elämän vaiheesta, matkustan 2-3 kertaa vuodesta jonnekkin lämpimään vuodenajasta riippuu minne. En tarvitse mitään lääkitystä olen siitä tosi onnellinen, mutta ainahan kaikki mukava voi päättyä ykskaks. Joten nautin siitä juuri nyt. Huomena se voi olla myöhäistä.
Minulle tuli tuosta artikkelista vähän surkea ja raihnainen olo, kun siinä oikein kuvien kera kerrottiin, mitä kaikkia rajoituksia ja kunnon heikkenemistä on missäkin iässä odotettavissa.
- Minä en halua tietää!
Mieluummin uskottelen itselleni, että tulen päivä päivältä terveemmäksi, reippaammaksi ja nuoremman näköiseksi. Jospa itsesuggestio toimisi.
Joo. Tylsää, kun ulkopuoliset tarjoavat olemisen malleja. Mä ostin syksyllä kuormallisen koivuhalkoja ja 20 kiloa karkeita ruisjauhoja. Elo- syyskuun kurkkusadosta on riittänyt tähän asti ja suppilovahveroita on vielä pakkasessa. Eilen ostin 10 kilon perunasäkin ja neljä kiloa punajuuria sekä saman verran sipuleita. Niillä pärjään kesän kynnykselle, kun haen teurastamosta palan porsaanruhoa. Toukokuussa nousevat nokkoset, mutta niitä täytyy syödä kalapuikkojen kastikkeena valkoviinin kanssa, ettei INR-arvo romahda.
Kesän jälkeen alkaa sama uudestaan, niin kuin on ollut jo vuosia aikaisemminkin. Olen oppinut rakastamaan pölykissoja ja -koiria. Naapurin pirtsakka leskirouva haluaisi päiväkahvilla käydessään siivota, mutta lupaan aina muroida, itse, kunhan muistan ostaa pölypussit. Poika korjasi pois autoni, kun lääkäri kielsi syksyllä uusimasta korttia. Mutta kunnan vammaispalvelukortilla saan ajaa 18 lähimatkaa taksilla. Jaksan kävellä 10 kilometrin lenkin, mutta en usein viitsi.
Mitä elämästä tulisi, jos kantaisin alati huolta kupsahtamisesta?
Vanhuuteen ei voi varautua enään iäkkäänä. Siihen pitäisi varautua jo vuosikymmeniä aikaisemmin, jos jätetään pois kaikki aineellinen ja materiaalinen hankinta. Niin itse vanhuuteen pitäisi panostaa jo vuosikymmeniä aikaisemmin. Pitää harrastaa nuoresta pitäen liikuntaa. Nykyisin se on vähentynyt. Ei liikuta ja ruokajuomana on cocacola. Luut kehittyvät nuorena. Varmaan 50-60 iässä tulevaisuudessa on paljon ihmisiä joiden luut alkavat paukkua. Silloin niitä on myöhäistä alkaa niitä vahvistaa. Lihaksia voi kehittää milloin vaan, mutta ne ei yksin riitä pitämään ihmistä koossa.
Olen varautunut vanhuuteen teknisesti. Eläketalossa on huomioitu jo kaikki, ei kynnyksiä, leveät oviaukot, kaksi wc:tä, toiseen pääsee pyörätuolillakin. Kaikki on yhdessä tasossa. Meidän piti yhdessä olla eläkkeellä ja odottaa vanhuutta, toisin kävi, hänen aikansa loppui, minun jatkuu yksin tässä ihanassa talossa.
Olen varautunut vanhuuteen teknisesti. Eläketalossa on huomioitu jo kaikki, ei kynnyksiä, leveät oviaukot, kaksi wc:tä, toiseen pääsee pyörätuolillakin. Kaikki on yhdessä tasossa. Meidän piti yhdessä olla eläkkeellä ja odottaa vanhuutta, toisin kävi, hänen aikansa loppui, minun jatkuu yksin tässä ihanassa talossa.
Näin se vaan usein menee, kaikki ei mene niin kuin suunnittelemme, niin kävi itsellenkin. Mutta jos sitten seuraavassa elämässä onnistuisi paremmin.
Kyllä kannattaisi ajatella tulevaisuutta edes vähän. Hyvin harva meistä elää terveenä loppuelämän ja kuolee sitten terveenä "saappaat jalassa". Viimeistään 60 vuoden iässä kannattaisi ajatella, miten loppuelämän järjestää asumisen puolesta tai jos terveys pettää tai jos puoliso menehtyy. Turha valittaa sitten 20 vuoden päästä jos on liihotellut päivän kerrallaan ja kaikki päättyy kuin seinään.
Ihminen on niin vanha kuin hän itse tuntee olevansa. Eivät numerot ratkaise. Tätini täyttää kohta 90 vuotta ja hän sanoo, ettei hän tunne itseänsä vanhaksi, hän tuntee itsensä vielä siksi nuoreksi ihmiseksi, joka hän oli kun tuli emännäksi taloon. Niin itsekin ajattelen, ei se vanhuus ole mikään varautumisen paikka, eihän elämää voi tietää yhtään enempää kuin tämän päivän verran.
Monella se varautuminen, esimerkiksi remonttien teko, on rahasta kiinni. Se pieni eläke riittää juuri ja juuri vain välttämättömiin menoihin, mitään ei jää säästöön, kuinkas silloin remontteja teet vaikka kuinka olisi tarvetta.
Lukemisen arvoinen artikkeli. Asumisen suhteen olen varautunut vanhuuteen. Kun hommasin tämän nykyisen asunnon etsin alakerran asuntoa ja päädyin ensimmäiseen kerrokseen. Ihan sen vuoksi, että jos vanhempana tulee jalkoihin sairauksia, nivelrikkoa tai muuta niin portaita on vähän jos hissi on epäkunnossa. Hissi oli myös ehdoton vaatimus.
Asunnon sijainti oli tärkeää, siten että ruokakauppa ja apteekki on lähellä,samoin julkiset kulkuyhteydet. Terveyskeskus kadun toisella puolella.
Ajattelen asuvani tässä niin kauan kuin eloa riittää. Jos joudun joskus rullatuoliin niin tietääkseni kunta kustantaa muutostyöt ja remontin, että pääsen rullatuolilla liikkumaan estettömästi huoneistossa. Näin ainakin tapahtui isäni kohdalla. Hänen omakotitalossaan suurennettiin oviaukot ja tehtiin ulkorappusiin liuska rullatuolia varten. Hän ei itse joutunut maksamaan näistä muutostöistä aiheutuneita kuluja.
Milloin muuten vanhuus alkaa? Olen kohta 74, asuntoni on se, jossa asun lopun aikaani, kuinka kauan se selviää myöhemmin. Nautin nykyisestä elämän vaiheesta, matkustan 2-3 kertaa vuodesta jonnekkin lämpimään vuodenajasta riippuu minne. En tarvitse mitään lääkitystä olen siitä tosi onnellinen, mutta ainahan kaikki mukava voi päättyä ykskaks. Joten nautin siitä juuri nyt. Huomena se voi olla myöhäistä.
Elän päivän kerrallaan. Kyllä se vanhuus sieltä tulee ihan varautumattakin.
Niin minäkin,elän päivän kerrallaan.Asun mieheni kanssa pienessä omakotitalossa,omassa rakentamassa-
Kesäisin käymme mökillä.
Elämä hymyilee...
Minulle tuli tuosta artikkelista vähän surkea ja raihnainen olo, kun siinä oikein kuvien kera kerrottiin, mitä kaikkia rajoituksia ja kunnon heikkenemistä on missäkin iässä odotettavissa.
- Minä en halua tietää!
Mieluummin uskottelen itselleni, että tulen päivä päivältä terveemmäksi, reippaammaksi ja nuoremman näköiseksi. Jospa itsesuggestio toimisi.
Joo. Tylsää, kun ulkopuoliset tarjoavat olemisen malleja. Mä ostin syksyllä kuormallisen koivuhalkoja ja 20 kiloa karkeita ruisjauhoja. Elo- syyskuun kurkkusadosta on riittänyt tähän asti ja suppilovahveroita on vielä pakkasessa. Eilen ostin 10 kilon perunasäkin ja neljä kiloa punajuuria sekä saman verran sipuleita. Niillä pärjään kesän kynnykselle, kun haen teurastamosta palan porsaanruhoa. Toukokuussa nousevat nokkoset, mutta niitä täytyy syödä kalapuikkojen kastikkeena valkoviinin kanssa, ettei INR-arvo romahda.
Kesän jälkeen alkaa sama uudestaan, niin kuin on ollut jo vuosia aikaisemminkin. Olen oppinut rakastamaan pölykissoja ja -koiria. Naapurin pirtsakka leskirouva haluaisi päiväkahvilla käydessään siivota, mutta lupaan aina muroida, itse, kunhan muistan ostaa pölypussit. Poika korjasi pois autoni, kun lääkäri kielsi syksyllä uusimasta korttia. Mutta kunnan vammaispalvelukortilla saan ajaa 18 lähimatkaa taksilla. Jaksan kävellä 10 kilometrin lenkin, mutta en usein viitsi.
Mitä elämästä tulisi, jos kantaisin alati huolta kupsahtamisesta?
Vanhuuteen ei voi varautua enään iäkkäänä. Siihen pitäisi varautua jo vuosikymmeniä aikaisemmin, jos jätetään pois kaikki aineellinen ja materiaalinen hankinta. Niin itse vanhuuteen pitäisi panostaa jo vuosikymmeniä aikaisemmin. Pitää harrastaa nuoresta pitäen liikuntaa. Nykyisin se on vähentynyt. Ei liikuta ja ruokajuomana on cocacola. Luut kehittyvät nuorena. Varmaan 50-60 iässä tulevaisuudessa on paljon ihmisiä joiden luut alkavat paukkua. Silloin niitä on myöhäistä alkaa niitä vahvistaa. Lihaksia voi kehittää milloin vaan, mutta ne ei yksin riitä pitämään ihmistä koossa.
Vierailija 28.2.2015 klo 21:33
voitaiskohan me vanheta yhdessä? Minulla on pieni puutarha Multialla ja eläke.
Riitta
Olen varautunut vanhuuteen teknisesti. Eläketalossa on huomioitu jo kaikki, ei kynnyksiä, leveät oviaukot, kaksi wc:tä, toiseen pääsee pyörätuolillakin. Kaikki on yhdessä tasossa. Meidän piti yhdessä olla eläkkeellä ja odottaa vanhuutta, toisin kävi, hänen aikansa loppui, minun jatkuu yksin tässä ihanassa talossa.
Kyllä kannattaisi ajatella tulevaisuutta edes vähän. Hyvin harva meistä elää terveenä loppuelämän ja kuolee sitten terveenä "saappaat jalassa". Viimeistään 60 vuoden iässä kannattaisi ajatella, miten loppuelämän järjestää asumisen puolesta tai jos terveys pettää tai jos puoliso menehtyy. Turha valittaa sitten 20 vuoden päästä jos on liihotellut päivän kerrallaan ja kaikki päättyy kuin seinään.
Kohta 85: vuotta olen varautunut vanhuuteenja odotellut, koskahan se tulee?
Ihminen on niin vanha kuin hän itse tuntee olevansa. Eivät numerot ratkaise. Tätini täyttää kohta 90 vuotta ja hän sanoo, ettei hän tunne itseänsä vanhaksi, hän tuntee itsensä vielä siksi nuoreksi ihmiseksi, joka hän oli kun tuli emännäksi taloon. Niin itsekin ajattelen, ei se vanhuus ole mikään varautumisen paikka, eihän elämää voi tietää yhtään enempää kuin tämän päivän verran.