Vierailija

Vanhuksilta viedään jo leipäkin - lähetä terveiset tuleville päättäjille, miten vanhusten arkea pitäisi helpottaa

colourbox.com

Miksihän se leipäkin vietiin.

Syy on se, että kodinhoitaja ei ehdi odottaa, kun vanhus mussuttaa leipäpalaansa. Kiire on, ja

rahasta on kysymys. Ruokakin muussataan, joten se menee nopsaan alas.

Tämmöttii

Kommentit (8)

Näin asiat valitettavasti ovat. Kävimme sairaalassa syöttämässä isäämme jokaisella lounaalla ja hän söi kaiken, leivänkin. Sitten alkoi leipä puuttumaan, aluksi luulin sitä unohdukseksi.  Otin asian puheeksi henkilökunnan kanssa. Isänne olo on parempi,kun hän ei syö leipää. Näin tapahtui erään toisenkin asian karsimisen kanssa. On parempi hänelle näin. Tämä tilanne on sydäntäsärkevä läheisen ymmärtää. Mutta voiko läheinen maallikkona vaatia, kun ei tiedä, mikä on potilaalle parasta, pitää vain nöyrtyä uskomaan henkilökunnan mallin parhaaksi.

Ymmärrän kyllä, että vanhus kuolee vanhuuteen, vaikeasti sairas sairauteensa. Silti minulle on jäänyt tunne, että lääkäri henkilökunnan kanssa kulkee liikaa asioiden edellä, rakastava läheinen kärsii nähdessään asioiden kehityksen.

Omien läheisteni kohdalla en ole ajatellut olevan kysymys rahasta, vaan jostakin terveysalan korkeammasta tietämyksestä, jota ei rakastava läheinen jaksa millään ymmärtää.

 

Leipä on  joillekin vanhoille ihmisille todella tärkeä ruoka-aine. Kun oma isäni vietti vuodeosastolla viimeisen elinvuotensa ja oli täysin autettava, syötin hänelle usein kahvissa tai teessä liotettua leipää. Samoin laitoin ja sipelsin leipää sosekeittoihin ja velleihin. Ja hyvältä maistui!

ei leivästä tarvitse luopua, jos joutuu syömään soseruokaa. Tietenkin joissakin sairauksissa joudutaan luopumaan leipävalmisteista. Perusteluja siihen  kannattaa kysyä hoitohenkilökunnalta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kiitos tuosta lukuvinkistä. Miellin lukemani niin, että jos vanhusten ruokailu/ravinto hoidetaan noita ohjeita noudattaen, huolenpito ja ravinnonsaanti  on hyvin hoidossa. Toivottavasti jokainen vanhusten hoitaja velvoitetaan lukemaan tuon ohjeistuksen, silloin vanhuksen hyvä ravinnosta huolehtimisen malli on ainakin tiedossa.

Palaan vielä tuohon VRN:n suosituslistaan, joka pääasiallisesti on ok, mutta ottaen huomioon seuraavan kohdan;

"Yksittäinen elintarvike tai ravintotekijä ei yleensä sinällään selvästi heikennä tai paranna ruokavalion ravitsemuksellista laatua. Hyvä ruoka on maukasta, monipuolista ja värikästä. Ruokaa syödään sopivasti niin, että energian saanti vastaa kulutusta. Yksittäisten ravintoaineiden tarkkailu on tarpeetonta"

tuntuu liioittelulta juurikin se, että leipä otettaisiin pois vanhuksilta, heiltä jotka todennäköisimmin ovat tottuneet elämänsä ajan syömään sitä päivittäin. Luulen, että tässä asiassa on menty ojasta allikkoon sillä tuskin tuo pala tai kaksi leipää vaikuittaisi haitallisesti heidän terveydentilaansa merkittävästi mutta sen puuttuminen saattaa aiheuttaa enempikin mielipahaa jonka vaikutusta yleiseen hyvinvointiin ei voi aliarvoida. Itse en omaisena suostuisi tuollaiseen säännöstelyyn vaan veisin vanhukselle leivät itse ellei se ole kiellettyä.

Elisa

 

Tuntuu todella erikoiselta, jos vanhuksilta viedään leipä pois. Äitini oli vaikea syödä leipää viimeisinä vuosina, mutta hän laittoi leivän kahvin sekaan ja ruokaa syödessä leipä leikattiin mahdollisimman kapeaksi eikä siinä voinut olla kuorta. Joskus tuntuu, ettei inhimillisyys mahdu mitenkään nykyisten hoidosta päättävien ihmisten mieleen. Onneksi kuitenkin on aina joku, joka näkee enemmän eikä saarnaa niitä rajoittavia asioita vanhukselle. Tvn ohjelma hoitokodista todisti sen, että vaikka huudetaan puuttuvien hoitajien perään, oikeasti on puute johtamisen osaamisesta ja henkilökunnan asenteista.

Asia on ikäväkyllä niin että monesti leivän syömisessä vanhuksella saattaa mennä aikaa.

Hoitajilla on kiire viedä ruokatarjotin pois.

KOHTUUTONTA

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Suosituimmat