Pinnan alla kuohuu

Vierailija

Viime viikkoina ollaan saatu lukea ikäviä uutisia muslimiradikaalien tekemistä murhista, niin Ranskakka kuin Tanskassakin. Ranskassa surmatyöt kohdistuivat lehteen joka oli julkaissut Muhamedin pilakuvia. Tanskassa uhreja olivat juutalaiset.

Ilmeisesti vastaavaa pelätään myös Suomessakin. Turvatoimia lisättiin poliisin taholta Juutalaisten suojelemiseksi, hyvä näin.

Tulee vain mieleen, että onko oikein ottaa tuhansia Muslimeja maahamme. Hyvä esimerkki epäonnistumisesta on lähinaapurissamme Ruotsissa. Tuhannet raiskaukset ja muut väkivaltaisuudet         ovat tulleet Ruotsin lintukotoon.

Itsellä ei ole enää väliä, mutta lapsenlapset kuusi ihanaa tyttöä, heidän puolestaan tunnen pelkoa.

Ei ole montaa viikkoa Porin nuoren tytön murhasta ja murhapoltosta. Yksikin tuollainen raakuus on liikaa.

Kommentit (7)

Vierailija

Päättäjämme eivät tiedä mitä tekevät. Muslimien tänne rahtaamisen suhteen.

Eivät ymmärrä mistä on pohjimmiltaan kysymys. Valitettavasti.

Vierailija

"onko oikein ottaa tuhansia Muslimeja maahamme"

Minusta ei ole oikein. Korjattaisi ensin oman maan pienipalkkaisien ja eläkeläisien kohtaa, että olisi riittävä elintaso heillekin. Vaan ruuan hinta hipoo taivaita ja kaikki muukin eläminen maksaa kuukausi kuukaudelta vain enemmän. Korjattavaa on ilman lisäväkeäkin.

Vierailija

En pidä yleistämisestä. Ei maailman kaikkia muslimeja pidä tuomittavan, jos pieni osa heistä on fanaatikkoja.Sitä paitsi kaikki islamin uskon oppineet ovat kieltäneet isisin olevan islamin mukainen ja jopa terroristijärjestö Al-qaida on tiedottanut, ettei hyväksy Isistä.

Terroria, väkivaltaa, raiskauksia, tappamista, murhia,autopommeja jne on ollut maailman sivu. Erirotuisten ja eri uskontoihin kuuluvien tekeminä. mm. Baader-Meinhof ryhmä Saksassa 70-luvulla. Entisajoista on muuttunut ainostaan se, että internetin + somen takia saamamme tiedon määrä on lisääntynyt ja nopeutunut valtavasti.  Isisillä ei olisi vaikkapa 30 v sitten ollut mitään mahdollisuuksia mainostaa itseään youtubessa karmaisivilla klipeillään.

En minä ymmärtänyt mitä halusit sanoa. Tiedonvälityksen nopeutuminen on meille kaikille tuttu asia. Isis on terroristijärjestö, jonka tekoja ei voi panna muslimien piikkiin.

Vierailija

Varoituksen sana on tullut Ranskasta ja Ruotsista.  Mutta politiikkomme  uinuu  haavemaassa. Mitään työvoimapulaa ole tiedossa nyt  eikä kymmenen vuoden päästä.  Lisäksi kaikki tuotteet tulee Kiinasta, Intiasta, Koreasta.  Vaikka suomalaiset tekisi ilmaiseksi  niin liian kallis maa.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat