Tervehdys kansainvälisenä naistenpäivänä vuonna 2015
Lähestymme Sinua pelko sydämessämme ajatellen maailmassa edelleen käytäviä sotia ja uusia sodanjulistuksia.
Ahdistuneina kysymme, millä oikeudella ihmiset ajetaan kodeistaan ja omasta maastaan pakolaisiksi.
Ajatelkaamme kanssaihmisiämme rakkaudella. Ajatuksen voima on ihmeellinen ja voi jopa kääntää sodista vastuussa olevien kunnianhimon ja vihan rakkaudeksi ihmiskuntaa kohtaan.
Jokaisen maan päättäjien kunnia-asia tulisi olla hyvinvoivat kansalaiset, puhdas luonto ja hyvät kansainväliset suhteet.
Kaikki sotavarusteluihin käytettävät varat tulisi käyttää maan kansalaisten turvattuun elämään.
Me naiset olemme tärkeä, elämää kantava voima, ilman meitä maailma ei toimi.
Rauhaa ei koskaan ole saavutettu taistellen.
Kiitos niille, jotka neuvottelevat sotien lopettamiseksi.
Olkoon joka päivä kansainvälinen naisten päivä.
Kauniita sanoja, paratiisi maan päällä. Mutta valitettavasti unelmahöttöä. Niin kauan kuin on vain kaksikin ihmistä maan päällä niin sotaa tullaan käymään. That`s the fact.