Työpaikkojen lupailut jälleen alkaneet

Seuraa 
Liittynyt24.8.2015

Ainakin minulla on hyvässä muistissa, kun demarit Jutan suulla lupasivat v 2011 satatuhatta uutta työpaikkaa. Lopputulos, tuli satatuhatta työtöntä

Sama laulanta ja katteettomat lupaukset on jälleen alkanut. Demarien Rinne lupasi 200 000 työpaikkaa lisää, Sipilä samaten 200 000 kymmenen vuoden jaksolla. Stub tyytyi "vain" 100 000 työpaikkaan. Tosiaiahan on, että ei eduskunta ei hallitus niitä työpaikkoja luo. Hallituksen tehtävä on luoda sellaiset olosuhteet, että yritykset pystyvät luomaan näitä työpaikkoja.

Vuonna 2005 poistettiin varallisvero, perusteluna oli, että näin saadaan tuhansia uusia työpaikkoja. Ei saatu, mutta rikkaat rikastui entisestään - kait se oli tarkoituskin.Vuonna 2013 yhteisövero pudotettiin         20%, piti syntyä 8-10 000 työpaikkaa, kenellehän se hyöty menikään... Työpaikkoja ei syntynyt, valtion veropussiin tuli 800 miljoonan vaje, jota mm eläkeläiset leikattuine eläkkeineen maksavat.Vanhasen hallituksen ns risupaketin piti jo tuulivoiman avulla työllistävän 18 000 - totuus lienee n 5000 työpaikkaa. Viime keväänä tuore ministeri ehätti lupaamaan että biotalous synnyttää kymmenessä vuodessa 100 000 työpaikkaa ja tuo jopa 100 miljardin tuotot. Fantastista sanoisin, jos olisi totta.

Lupauksi, lupausten vuoksi. Tilastojen mukaan työttömiä on 359 000 ja lisäksi tilastokeskuksen mukaan noin 144000 piilotyötöntä. Silti työvoimasta on pulaa. Vai onko niin, että halvasta työvoimasta on pulaa...

Jos noissa vaalikoneissa ehdokas lupailee katteettomia niin minä ainakin jätän hänet väliin.

Kommentit (2)

Vierailija

Se nyt ainakin meni oikein ettei paperittomat maahanmuuttajat saa Suomessa ilmaista terveyden/sairaudenhoitoa. Kyse oli tärkeistä hoidoista esim. synnytyksistä, mutta kyllähän se käytännössä menisi siihen että olisi "piikki"auki Suomen laskuun myös heille jotka ketkuillakseen hävittäisivät paperinsa saadakseen kaiken ilmaiseksi. Ja niitä tärkeitä syitä ja tapauksia olisi varmasti vaikka mitä, joista olisi vaikea määritellä tai evätä hoitoa.

Suomi ei pysty hoitamaan muitakaan maassamme laillisesti asuvia saati sitten vielä avoimet ovet paperittomille.

Tuo hoitoasian käsittelyhän siirtyi, toivon että ilmaispalvelua ei tule.

Vierailija

La mer, oletko Mikko Elo? Lainasit ainakin osittain hänen Uuden Suomen-blogiaan lähdettä mainitsematta. On suositeltavaa, ettei lainata toisten pitkiä kirjoituksia, vaan laitetaan linkki. Oliko syynä Elon puoluekanta, hänhän on demari.

Mielestäni pitäisi erottaa kaksi sanaa: lupaus ja tavoite. Poliitikot eivät lupaa, he asettavat tavoitteita. Äänestäjät haluavat pitää tavoitteita lupauksina.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat