/etlehti.fi/s3fs-public/discussion_topic_image/1427027611_original_IMG_0001.jpg?itok=DizPLS1w)
Monet kerrat olen pyöritettyt kädessäni 1900 luvun alkupuolen kuvaa: Voi, kun en tullut kysyneeksi... Nyt ei enää ole keltä kysyisi.
Juuret ovat alkaneet kiinnostaa, eletty elämä, suku. Viime vuoden alussa aloin tutkia sukuani. Tiedossa oli vaarin syntymäpaikka ja aika. Siskoltani sain äidin puolen tietoja. Suhteellisen helposti selvisi netin kautta 1800 luvun tietoja. Kesä meni muissa harrastuksissa. Syksyllä jatkui, mutta jäin jumiin, halut oli jatkaa, mutta kyvyt puuttuivat. Piti saada tietoa. Onneksi aikuisopistossa oli alkamassa sukututkimuksen peruskurssi, sinne mukaan. Erittäin hyvä kurssi ja asiantunteva mukava opettaja. Nyt on taas tutkimukset jatkuneet taakse ja eteenpäin.
Minun sukuni on paljolti Karjalaista, luovutetun alueen seurakuntia ja niitä ei koske sadan vuoden salassa-pitomääräykset. Anoin arkistolaitokselta lupaa niihin tietoihin, lupa myönnettiin kolmeksi vuodeksi, vain Kansallisarkiston tietokoneelta sinne pääsee, kopioita eikä kuvia ei saa ottaa, vain muistiinpanot on sallittuja. Oli oikein liikuttava hetki löytää oman isän ja äidin syntymätiedot, jotka pappi oli kirjoittanut 110 vuotta sitten. Samoin omat tietoni todistivat potran pojan syntyneen helmikuun pakkasilla.
Se Kansallisarkisto on tosi hieno laitos, valtavat kirjastot tutkimussaleineen meidän kansalaisten käytössä, eikä maksa mitään. Harmittaa, etten ole aikaisemmin älynnyt sinne mennä.
Olen päässyt n 1750 luvulle. Vielä ei ole suvusta löytynyt rosvoja eikä ryöväreitä, ei äpärälapsia eikä salavuoteuttakaan. Joku 1800 luvun kaukainen sukulainen oli tuomittu paloviinan keitosta sakkoihin...Ei kyllä ole löytynyt siniverisiäkään puhumattakaan Kuninkaallisista. Pienetkin, oikeiksi todetut, tiedot ovat palkitsevia, antavat intoa etsiä seuraavaa Carl Thomasenpoikaa tai Serafiina Mattsdotteria.
Myös tytär alkoi kyselemään vanhoja asioita, silloin huomasin, että aika vähän minäkin niistä tiedän, nyt tuntuu paremmalta, kun hieman enemmän on tullut tietoa.
Suosittelen muillekin, koukuttava ja kiintoisa harrastus.
Vanhat valokuvat, mitähän ne kertoisivatkaan, jos voisivat puhua? Tosi hyvä kuva tuossa yllä. Voin kuvitella kuvaajan seisovan pää painettuna kankaan alle ja kehottavan olemaan liikkumatta. Kuvattavat ovat keskittynein ilmein.
La mer on oikeassa, sukututkimus, vanhojen kirkonkirjojen ym. tutkiminen on mukaansa tempaavaa.
On sanonta, että suku on pahin. Ehkä jossain perintöjakotilanteessa näin voi ollakin. Yleensä kuitenkin suvun kanssa ollaan sovussa.
Muutama vuosi sitten minäkin tein pienimuotoisen sukututkimuksen, jopa sukupuunkin kyhäsin ja vielä nytkin täydentelen tietoja. Samalla aivojumppaa ja dementiantorjuntaa.
Suosittelen kyllä
Monasti sanotaan, että kyllä ennenvanhaan moni asia oli paremmin. Ehkä joku, mutta ei moni.
Kun nyt tuon sukututkimuksen tiimoilta olen paljon noita kirkonkirjoja selaillut niin kyllä tuo lapsikuolleisuus on ollut järkyttävän suurta. Oman vaarin/mummon liitossakin on syntynyt 11 lasta, joista jo lapsina kuoli neljä. Lapsentekoon menehtyi mummokin 34 vuotiaana, sitten vaari otti uuden mummon ja lapsia syntyi kolme lisää.
Jos lapsi ehdittiin kastaa ja sai nimen ja kuoli senjälkeen niin seuraava samaa sukupuolta oleva lapsi sai kuolleen lapsen nimen. Jopa oman isäni kohdalla oli käynyt niin. Löytyi isäni niminen lapsi, mutta syntymäaika ei täsmännyt, sitten sivuja tietokoneella selaillessa löytyi merkintä, että lapsi oli kuollut ja isäni syntyi sitten pari vuotta myöhemmin ja sai saman nimen. Näistä tällaisista asioista ei koskaan kotona puhuttu, voi olla jopa niinkin, ettei isänikään näitä tiennyt. Salaisuudet paljastuvat meille jälkipolville. Silloin 1800-1900 luvun vaihteiden aikaan nämä eivät olleen salaisuuksia vaan raskaita arkipäivän asioita.
Vielä 1900 luvun alussakin papiston valta on ollut suuri, he ratkaisivat rikoksia, tuomitsivat ja panivat tuomiot täytäntöön, lisäksi he olivat lääkäreitä. Kehittivät mitä ihmeellisimpiä kuolinsyitä: polttava kuume,suolimutka, vetotauti, jopa syöpä löytyy heidän listoiltaan.
Lapsen syntymätodistuksessa on monasti maininta äpärä, näyttävästi ja isolla. Naisten kohdalla on joskus mystisiä merkintöjä qp. qvp. kvinnsperson, suomeksi salavuoteudesta rangaistu nainen, taikka seuraavanlainen sanaotidig sänelag esiaviollinen sukupuoliyhteys. Miesten kohdalla en moisia sanoja ole nähnyt.
Luvattiin takatalvea, pari astetta lämpöä ja vettä sataa...
Luin jostakin, että oppiakseen tuntemaan itsensä on tunnettava oman suvun historia ainakin kolmessa polvessa mol. vanhempien puolelta. Ainahan se ei tietenkään ole mahdollista, jos ei ole esim isästä tietoa tai onko se oma isä sittenkään se biologinen isä jne.
Itse tunnen isäni puolelta suvun historian aina 1600-luvulle saakka. Ja äidinkin puolelta äidin isovanhempiin saakka. Niin paljon iloa jos suruakin mahtuu noihin tarinoihin...
Näitä Karjalasiiven sukuja tutkiessa, siis omia, alkoi kovasti epäröittää. Alkoi tulla esiin sellaisia nimiä kuin Väyrynenn. Vanhanen, jopa Matti Vanhanen, sitten nousi esiin nimi Husu, joka esiintyi moneen kertaan. Siinä vaiheessa alkoi arveluttaa menevä mummo 1900 luvun alusta, ei kai täältä ala paljastumaan jotain Muslimihaaraa...
Onneksi jatkoin tutkimusta. Helpotuksesta huokaisten totesin kuitenkin olevani aivan Suomalainen juntti,
Junttina on helppo olla, vertaistensa seurassa.
Tutkailin kotikunnan hallinnon sukuja. Kaikenlaista liipparia. Sitten ylläpito puuttui peliin. Nyt tutkinta jatkuu ystävien koneilla siellä täällä.
Aiheena mielenkiintoinen.