Osallistu ruokakilpailuun ja voita kapselikeitin

Kommentit (12)

Vierailija

Meillä juhlassa kuin juhlassa toimii parhaiten perinteinen täytekakku. Se on myös odotetuin juhlaruoka. Täytekakun taikinaan valitaan suunnilleen saman verran juomalasiin kananmunia, sokeria, jauhoa ja leivinjauhoa sekä rasvaa. Vaahdotetaan sokeri ja kananmunat kunnolla, jotta kakku kohoaa ja jotta siitä tulee kuohkea. Kakku leikataan kolmeen osaan ja kahteen kerrokseen tulee mitä tahansa mehua kostukkeeksi ja täytteeksi tavallista kuohukermaa, mansikkahilloa (mieluiten itse tehtyä: kiehauta mansikat ja hillosokeri kattilassa, jäähdyttele) ja banaanisurvosta. Kakun voi koristella kermakerroksella ja pursottamalla kertaa kasoiksi ja kuvioiksi. Mansikat toimivat kauniina koristeena kesäkakussa. Muulloin voi esimerkiksi ripotella suklaarouhetta kakun pintaan. Tätä meillä on tehty ja tarjottu synttäreillä ja monissa muissakin juhlatilaisuuksissa. Resepti on hyvin perinteinen, ja oma äitini on tehnyt tätä kakkua niin kauan kuin muistan. Häneltä se myös onnistuu parhaiten, mm. kohoaminen, kuohkeus ja ulkonäkö. Tätä voi tehdä helposti gluteenittomana ja laktoosittomana, maun juurikaan kärsimättä.

 

Tea Holm

0456362683

holm.teaatgmail.com

Vierailija

Mä en ainska ottais tollasta kapselikeitintä vaikka ilmasex saisin. Taas on keksitty lisää näitä turhakkeita tyyliin munankeitin, riisinkeitin jne.

Vierailija

Meillä on kaikissa juhlapöydissä makea makaronilaatikko. Siis ilman lihaa tehty, sokerilla makeutettu versio. Yleensä valmistetaan putkispageteista. (Siis niistä "pitkistä makaroneista".) Sopii joulupöytään erinomaisesti lisukkeeksi ja muihinkin pitopöytiin, joissa on lihaa tarjolla.

Vierailija

Tatteja syödään kun metsästä löytyy ja koko suku sitten niitä ahmii se mitä annetaan ja joka ikisessa pippalossa missä tatteja vaan voi tarjota. Voita ja suolaa ja sitten kermaa. Siinä kaikki.

Vierailija

Monesti olen tehnyt meidän ns. muuttokanaa..nimi tuli siitä kun muutimme niin otin kaapista mitä löytyi ja yllätys yllätys tuli hyvä ja helppo ruoka

 

ohje: kanankoipia,rintoja ym laatikollinen, yksi prk chili-tomaattimurksaa. purkki kookoskermaa, suolaa, pippuria , timjamia sekä puolikkaita valkosipulin kynsiä , kaikki uunivuokaan 175 astetta noin 1, 5 h. nami nami kaikille on kelvannut 

Vierailija

No meillä juhlissa vieraat odottavat savustamaani lohta tahi muikkuja (itse pyytämiäni)
Vaimon valmistamaa mansikkakaakkua ja Juhlakranssia :)

tuotae(at)gmail.com

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat