Sipilän ilmaistyöhaave särkyi. Luojan kiitos. Käytännössä tuo 100 tuntia tarkoittaa että joka kolmas työntekijä joutuu kortistoon. Miten se elvyttää suomea. ? Ainoa hyötyjä on EK häkä
Kyllä minullekin sopisi tuo kansanedustajien puolittaminen. Tosin siitä saatava säästö on vain miljoonissa. Se ei Suomea pelasta
Ei tarvittaisi leikkauksia, ei veronkorotuksia. JOS. Niin mikä se jos olisi. Se olisi korruption, suuryritysten veronkierron, harmaan talouden kitkeminen. Tähän samaan ryhmään kuuluu myös raharikkaiden veronkiertokikkailut. Ne ovat meidät tähän ahdinkoon johtaneet, lamaan ja velkakierteeseen. Nyt tätä rahavallan ahneuden aiheuttamaa lamaa yritetään maksattaa meillä tavallisilla veronmaksajilla.
Jos saisimme viisaan hallituksen, joka tukkisi nämä em porsaanreijät niin emme tarvitsisi leikkauksia ja vyönkiristyksiä.
Suomen kansantuotteesta noin 75 % menee "herra" ryhmän elättämiseen. Aatelkaapa mitkä miljardit on hallintorakennuksiin uhrattu. Pelkästään vasta aloitettu ja kolme vuotta kestävä pressan kämppä maksaa satoja miljoonia. Samaan aikaan hallitus leikkaa lapsilisistä miljoonan pari.
Varmaan Ruotsinvallan aikuisia perintöjä että valtio täynä "tärkeitä" ja turhia kekkuloisia.
Pelkästään vasta aloitettu ja kolme vuotta kestävä pressan kämppä maksaa satoja miljoonia.
Mitähän kirjoittaja tällä tarkoitti? Presidentinlinna on jo korjattu. Mäntyniemen remontista ei ole kuultukaan. Meneekö Kultaranta remonttiin vai?
Pitäähän vanhoja rakennuksia korjata ja huoltaa. Valtion arvokiinteistöt ovat kansallisomaisuutta, joita on syytäkin hoitaa hyvin. Presidentinlinnakin on 1800-luvun alkupuolelta. Kyllä sitä oli ajan hammas jo nakertanut tosi pahasti.

Tuo SRV urakka kohde siinä kolera-altaan kulmalla. Siinä missä resitentin juhlissa ennen käytiin.

Niin oli. Urakka alkoi v. 2012 ja valmistui 2014. Viime joulukuun itsenäisyysjuhlat jo vietettiin uusituissa tiloissa. Alkuperäinen kirjoittaja puhuu väärässä aikamuodossa kuin urakka olisi vasta alkamassa jatkuakseen vielä kolme vuotta. Se tässä kiinnosti, mitä Niinistölle vielä korjataan.
Linnahan ei itse asiassa ole pressan kämppä, ainoastaan työ- ja edustustila. Pressoille on rakennettu Mäntyniemeen virka-asunto.
Väite, että "herrat" kuluttavat elämiseensä 75% kansantuotteesta vaikuttaa hatusta vedetyltä. Mikä oli tietolähde?
Ei se tunnu tasa-arvolta jos herrojen "pytingit" remontoidaan viimeisen päälle ja joillakin ei ole asuntoa. Eikä tulojen tasa-arvoa tue se että kansanedustajille maksetaan palkkaa ja eläkettä vaikka eivät saisi mitään merkittävää aikaiseksi.
Kansanedustajien määrä leikattava puoleen nykyisestä. Puolueita on myös liikaa tämän kokoiseen maahan, niiden määrä on myös leikattava puoleen.
Todellakin, kansanedustajat puoleen, samoin heidän palkkansa osallistumeseen suhtautettuna.
ja mikä EDHOTTAMASTI POIS, EDUSKUNNASTA PUDONNEIDEN ELÄKE, vai mikä siirtymä tuki se nyt onkaan, mutta se pois ja sassiin. Kaikki entiset ex-kansanedustajat vetävät monen tonnin tuloa pois jäännin jälkeen !!!! Haloo, nyt on LAMA , TAANTUMA.
Eduskunnasta pudonneille ei pidä maksaa mitään siirtymä (koko iän ) rahaa. Mikäs ikuinen tulon lähde se on jos kerran on istunut eduskunnassa, niin siitäpä napsahtaa loppuiän tulon lähde.
Sopeutumisrahaa- tai eläkettä maksetaan eduskunnasta pudonneille kansanedustajille noin 1750 e kk:ssa , noin 3 vuoden ajan. Sopeutumisrahaa ja palkkatuloja voi ex-edustajalla olla yhteensä n. 4000 e.
Edustajan sopeutumisraha tai vanhuuseläke voi nousta 6000 e.
Että silleen, näin taantuma aikaan. Rahaa riittää siis näihin. Ja eduskuntahan on itse päättämässä OMISTA palkankorotuksistaa, joka ei ole pieni palkka muutenkaan.
Lapsilisiä onkin sitten jo "pakko" pienentää.......
Säästöleikkaukset on aloitettava eduskunnasta!!
Kansanedustajien määrä leikattava puoleen nykyisestä. Puolueita on myös liikaa tämän kokoiseen maahan, niiden määrä on myös leikattava puoleen.
Edustajat puolitettava ja muiltakin raha tiukalle. Tollasta pelleryhmää kannata sadoilla miljoonilla elättää.
Puolueissa ei tarvi joka ajatuksen mukaista puoluetta. Suljettava , 5 riittää, monessa maassa vain kaksi.
Kyllä minullekin sopisi tuo kansanedustajien puolittaminen. Tosin siitä saatava säästö on vain miljoonissa. Se ei Suomea pelasta
Ei tarvittaisi leikkauksia, ei veronkorotuksia. JOS. Niin mikä se jos olisi. Se olisi korruption, suuryritysten veronkierron, harmaan talouden kitkeminen. Tähän samaan ryhmään kuuluu myös raharikkaiden veronkiertokikkailut. Ne ovat meidät tähän ahdinkoon johtaneet, lamaan ja velkakierteeseen. Nyt tätä rahavallan ahneuden aiheuttamaa lamaa yritetään maksattaa meillä tavallisilla veronmaksajilla.
Jos saisimme viisaan hallituksen, joka tukkisi nämä em porsaanreijät niin emme tarvitsisi leikkauksia ja vyönkiristyksiä.
Näillä Suomi nousuun
Hyvää yötä
Esko Seppäsen kirja "Suomen rikkaat" on hyvä tietokirja rahapeleistä ja korruptiosta.
Selvittää myös miten miljoonia tienataan ilman veronmaksua.
Suomen kansantuotteesta noin 75 % menee "herra" ryhmän elättämiseen. Aatelkaapa mitkä miljardit on hallintorakennuksiin uhrattu. Pelkästään vasta aloitettu ja kolme vuotta kestävä pressan kämppä maksaa satoja miljoonia. Samaan aikaan hallitus leikkaa lapsilisistä miljoonan pari.
Varmaan Ruotsinvallan aikuisia perintöjä että valtio täynä "tärkeitä" ja turhia kekkuloisia.
Mitähän kirjoittaja tällä tarkoitti? Presidentinlinna on jo korjattu. Mäntyniemen remontista ei ole kuultukaan. Meneekö Kultaranta remonttiin vai?
Pitäähän vanhoja rakennuksia korjata ja huoltaa. Valtion arvokiinteistöt ovat kansallisomaisuutta, joita on syytäkin hoitaa hyvin. Presidentinlinnakin on 1800-luvun alkupuolelta. Kyllä sitä oli ajan hammas jo nakertanut tosi pahasti.
Tuo SRV urakka kohde siinä kolera-altaan kulmalla. Siinä missä resitentin juhlissa ennen käytiin.
Niin oli. Urakka alkoi v. 2012 ja valmistui 2014. Viime joulukuun itsenäisyysjuhlat jo vietettiin uusituissa tiloissa. Alkuperäinen kirjoittaja puhuu väärässä aikamuodossa kuin urakka olisi vasta alkamassa jatkuakseen vielä kolme vuotta. Se tässä kiinnosti, mitä Niinistölle vielä korjataan.
Linnahan ei itse asiassa ole pressan kämppä, ainoastaan työ- ja edustustila. Pressoille on rakennettu Mäntyniemeen virka-asunto.
Väite, että "herrat" kuluttavat elämiseensä 75% kansantuotteesta vaikuttaa hatusta vedetyltä. Mikä oli tietolähde?
Ei se tunnu tasa-arvolta jos herrojen "pytingit" remontoidaan viimeisen päälle ja joillakin ei ole asuntoa. Eikä tulojen tasa-arvoa tue se että kansanedustajille maksetaan palkkaa ja eläkettä vaikka eivät saisi mitään merkittävää aikaiseksi.
Kaikilla ei kaikki muistissa. Juhlat pidettiin Tampereella kun tämä vakimesta (työtila) on remontissa. Parakkiryhmä näkyy kadulle asti.
Parakkiryhmä ei näy tänne sisämaahan asti. Mikä lienee näkemiesi parakkien merkitys. Ehkä joku helsinkiläinen kanstakaupungin asukas tietää.
Linna on kuitenkin sisätiloiltaan valmis. Tampereella juhlittiin 6.12.2013, jälleen linnassa 6.12.2014.
http://www.presidentti.fi/Public/default.aspx?contentid=316593&nodeid=44807&culture=fi-FI
Edellisessä "kanstakaupungin" po. kantakaupungin
Todellakin, kansanedustajat puoleen, samoin heidän palkkansa osallistumeseen suhtautettuna.
ja mikä EDHOTTAMASTI POIS, EDUSKUNNASTA PUDONNEIDEN ELÄKE, vai mikä siirtymä tuki se nyt onkaan, mutta se pois ja sassiin. Kaikki entiset ex-kansanedustajat vetävät monen tonnin tuloa pois jäännin jälkeen !!!! Haloo, nyt on LAMA , TAANTUMA.
Eduskunnasta pudonneille ei pidä maksaa mitään siirtymä (koko iän ) rahaa. Mikäs ikuinen tulon lähde se on jos kerran on istunut eduskunnassa, niin siitäpä napsahtaa loppuiän tulon lähde.
Entäs noi pressat, heit on jo kolme pariskuntaa ja eläke vaan kasvaa! Eiks ne jo eläis omillakin rahoillaan!