Oltiin mummon kanssa saunassa. Sitten syötiin vasta, no ainakin syötiin kalaa ja juotiin pullo kylmää valkoviiniä.
Sitten sanoin, että jaetaampa ministerisalkut. Ei helppo homma kenellekään. Kulissien takana käy kova kuhina, tyrkyllä ollaan. Me mummon kanssa löydettiin vain kaksi "varmaa" ministeriä: Sipilä on itseoikeutettu PM, Jussi Niinistö on sotaministeri - vai onko se oikea nimi puolustusministeri. Loppu on arvailua. Olisiko Soini VVM, Stubb UM. Mikä on Rehn. Kuuluuko puhemiehen paikka toiseksi suurimmalle puolueelle, eli Perussuomalaisille. Siihen ei riitä Kiken eikä Hakkaraisen meriitit. Siihen tarvitaan sopivasti ikää, arvovaltaa ja karismaa. Siis kuka? Ei ole helppoa salkkujenjako,ei mummolle ja minulle. Liekö helpompaa kolmen SSSn päämiehille.
Hallituksesta, tulevasta, voi olla montaa mieltä. Ei kannata itkeä, kansa on antanut valtakirjan Sipilälle. Ja Sipilä päättää. Kolmen suuren hallitus, OK. Se kolmas Kokoomus vai demrit. Sipilän päätös oli KOK. Siihen on tyytyminen.
Näyttää siltä, että valtiovarainministeriksi tulee Soini. Jo etukäteen tietää, että paikka on erittäin tuulinen. Kompromissejä pitää tehdä, takinkääntösyytöksiä lentelee, kuraa lentää. Vaan on pakko tehdä kipeitä leikkauksia. Ja VVM saa siitä suurimmat vihat niskaansa. Miten on kannatus 4 vuoden päästä, todennäköisesti laskee. Vaan kyllä maan etu, Suomen etu, pitää olla etusijalla. Eli vekaantumiselle loppu.
Hupsista, kello jo yli puolenyön - valvomisen ennätys minulle...
Hyvää yötä
Kummallista, kirjauduin kyllä, silti anonyyminä
La mer
Nyt salkut ja nuijat on jaettu. Miten meni, la mer? Oliko valtakunnan vai oma etu etusijalla vvm:n salkkua torjuttaessa? Entä puhemiehen ikä, arvovalta ja karisma? Mitä mieltä olet?
Nyt on mukava lukea toisista ketjuista hypetystä puolueesta joka ainoana ajaa eläkeläisten ja köyhälistön asiaa.
Ei mennyt vaalilupausten mukaan.