Sivut

Kommentit (20)

Vierailija

Sisareni kanssa tyhjennettiin äidin osaketta ja meni pari viikkoa ainakin ennenkuin päästiin loppusiivous tekemään. Einesfoliorasioita pestyinä ja pinottuina kymmenittäin, kaikenlaista pientä arpajaisvoittorihkamaa laatikollinen, osa niistä jo isävainaan ajoilta vuosia sitten saatuja. Vaatteita kaapit pullollaan, huiveja lukematon määrä. Tyhjiä lahjapakkauksia ja käytettyjä käärepapereita, koristenauhoja, joulukoristeita ym. Uskomaton määrä saatu pieneen asuntoon mahtumaan kaikenlaista 30 vuoden asumisen ajalta.

Äitini oli pula-ajan nähnyt, eikä mitään tavaraa voinut heittää pois kun ei tiedä jos tarvitsee jotakin.

Yritän omassa elämässä aika ajoin raivata turhaksi käynyttä tavaraa ja vaatetta.

kirsikankukka55
Seuraa 
Liittynyt24.8.2015

"Nämä kauheat asiat siivosin kuolinpesästä"

Ei sanat riitä kuvaamaan, miten kurja on lukea tälläisiä otsikoita. Vielä haudan takaa omainen aiheuttaa pelkkää kurjuutta ja kauheutta, niinkö?

Vierailija

Edesmennyt omainenhan on voinut olla todella ihana ja rakastettava ihminen. Hän on vain ollut hamstraaja  ja keräilijä, joka on jättänyt perinnöksi "koko roinan.  Ehkäpä tässä on myös opetus ettei se tavara ole sittenkään kovin tärkeää , koska niin paljon tavaraa menee kuolinpesistä kaatopaikoille. 

Itse yritän viedä kierrätykseen jo eläessäni kaiken sen, mitä en enää tarvitse. 

Vierailija
kirsikankukka55

"Nämä kauheat asiat siivosin kuolinpesästä"

Ei sanat riitä kuvaamaan, miten kurja on lukea tälläisiä otsikoita. Vielä haudan takaa omainen aiheuttaa pelkkää kurjuutta ja kauheutta, niinkö?

Minäkään en tuollaista ajatusta ilmoille päästäisi, vaikka salaa ajattelisinkin. Vainaja ei enää ole keskuudessamme selittämässä syitä hamstraamiselle (sairaus, masennus, väsymys, muistot,...)

Vierailija

Siis, mitä me näistä jutuista opimme.

Pitäämme oma pesämme niin puhtaana ettei jälkipolvien tarvitse sitä  siivota.

Vierailija

Olen samaa mieltä, että on julmaa moittia vainajaa kun on omannäköistään elämää. Toivotaan että minun lapset ymmärtää ja rakastaa niin paljon minua että tajuavat olla moittimatta.

Olemme tyhjentäneet vanhempiemme kotia ja meillä ainakin on niinpäin että jokainen yrittää saada mahdollisimman paljon muistoja vanhemmista. Ja siinä samalla teemme surutyötä. Sitten varmaan jokainen kotonaan vaivihkaa nakkaa roskiin sen rikkinäisen liinan tai kupin jonka halusi itselleen. Ja eipä tulisi mieleen moittia kun on niitä kaikenlaisia säilytysastioita vino pino kaapeissa, niin on näköjään minullakin, ja kun olin lapsen perheessä niin sielläkin oli "jäätelörasioita" pino kaapissa pestyinä. onneksi.

 

Vierailija
Vierailija

Siis, mitä me näistä jutuista opimme.

Pitäämme oma pesämme niin puhtaana ettei jälkipolvien tarvitse sitä  siivota.

- Aivan näin!

  Oma äitini viimeisillä voimillaan raivasi turhat pois, ja käyttökelpoisen tavaran järjesti kauniisti kaappeihin, mm. uudet vaatteet pinoiksi vaatehyllyille. Vahakantiseen vihkoon hän oli siististi kirjoittanut ohjeet: "Muistettavaa kuolemani jälkeen" (muuttoilmoitus talonmiehelle, minulle vaatimattomat hautajaiset ja halpa arkku; jne.) Loppuun saakka järjestyksen ihminen ja jälkeläisistään huolehtiva.

Vierailija
kirsikankukka55

Voimme oppia myös sen, että kunnioitamme omaisiamme ja annamme heidän elää tavallaan ja heidän lähdettyään, siivoamme viimeisenä palveluna heidän asuntonsa.

Olen samaa mieltä. Emmekä julkisesti valita asiasta.

Vierailija

 

En tosiaankaan tarkoittanut moittia tai halveerata rakasta edesmennyttä äitiäni. Artikkelin otsikointi johtaa lukijat negatiiviseen mielikuvaan "Nämä kauheat asiat siivosin.." Meillä ei ollut mitään kauheita asioita edessämme. Kauhean paljon tavaraa vain. Miksihän kaikesta tehdään skandaalimaisia otsikoita?

Sisareni ja minä väliin itkimme kun tavarat toi äidin niin kovasti mieleen ja nauroimme toisinaan sille miten tarkasti hän oli säilyttänyt ihan kun pula.ajan tyyliin kaiken narunpätkistä alkaen.

Siivousta ja raivuuta, tavaroiden lajittelua kierrätykseen ym.riitti tosiaan hyvä aikaa mutta se kaikki oli samalla myös eräänlaista surutyötä.

Ruusun vein haudalleen äitienpäivänä.

11.5. klo 15.35 kirjoittaja

Mökin muori
Seuraa 
Liittynyt8.5.2014

Olen tyttäreni ja sisarieni kanssa tyhjentäneet äidin ison omakotitalon. Kuten edellinen kommentoijakin sanoi, se oli eräänlaista surutyötä sekä terapiaa. Se kokosi meidät taas yhteen, muistelemaan, itkemään ja nauramaan, elimme läpi koko yhteisen lapsuutemme ja yhteiset muistomme. Äidin ystävät kutsuimme valitsemaan tavaroita joita he halusivat äidistä muistoksi. Ja vaikka tavaraa oli paljon ja paljon meni kaatopaikallekin niin kaikenkaikkiaan eheyttävä kokemus.

Vierailija

Sota-aika koulutti ihmiset  säästäväisiksi.   Ei tunnettu  kertakäyttöasioita.  Tuo usein suurikin tavaramäärä  antoi   turvallisuuden tunteen.

En ihmetellyt  vanhoja ihmisiä  jotka  keräsi  vanhat naulat  purkutyömailta  ja tallensivat  maalipurkin pohjat  jos maalitippaa vielä oli.

Elämä koulii.

Vierailija

Kuulin monia tarinoita vaatteiden korjaamisista, aikuisten vaatteista pienennettiin keskenkasvuisille vaatteita ja kauluspaitojen kaulukset ja hihansuukaitaleet käännettiin toisinpuolin jotta kulunut puoli jäi piiloon. Isälläni oli puku jonka räätäli oli kokonaan kääntänyt eli purkanut housut ja takin ja ommellut nurjan puolen päällipuoleksi. Äitini oli paistanut leivän työpalkaksi räätälille. Todella säästäväistä ja monikäyttöistä.

Vierailija

Otsikko tosiaan on turhan raflaava. Antaa väärän kuvan kertojan suhtautumisesta kuolinpesän tyhjennykseen.

Juuli C
Seuraa 
Liittynyt6.7.2014
Vierailija

Otsikko tosiaan on turhan raflaava. Antaa väärän kuvan kertojan suhtautumisesta kuolinpesän tyhjennykseen.

Niin antaa. Kauheita ne on mutta vain siksi että tulee lohduton kaipuu.

Juuli

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat