Kaltevalla pinnalla, erään tytön kasvutarina pelokkaasta tytöstä naiseksi, joka lopulta uskaltautuu olla oma itsensä. Vaikka vuodet ovat vierineet, ei ole myöhäistä liukua kaltevalta pinnalta siihen mitä on aina halunnut.
Mariia syntyi perheeseen joka oli varsinainen 'suojelukohde' pikkukaupunkilaisten keskuudessa, kaupungin, jossa kaikki tunsivat toisensa tai ainakin olivat tuntevinaan. Isä oli jonkinmoinen yrittäjä, mutta samalla erittäin alkoholisoitunut. Äiti kotona hoitamassa lapsia, joita olikin aika monta. Mariia oli heistä nuorin.
Jo nuorena Mariia oppi että hän oli hyvin suosittu ja rakastettu. Hän huomasi kyllä että oli erilainen muihin tyttöihin verrattuna. Aina hyvin puettu, hiukset puhtaat, sopusuhtainen varsi, eli tyttö poikienkin mieleen. Myös opettaja piti hänestä ja suhtautui häneen aina hyvin myönteisesti ja kannustavasti.
Mariia oppi vähitellen ajattelemaan että näin asioiden kuuluukin olla, hänen kuuluu olla suosittu ja muiden yläpuolella. Hänessä oli siis pakko olla 'sitä jotakin'. Hän käyskenteli koulun pihalla ylisuurissa sisarustensa vaatteissa, joita hänen päällään oli yleensä monta kerrosta. Tyyli puki hänen vähän ylihoikkaa varttaan. Aina häntä ei haluttanut olla pihalla, ja hän sai erityisluvalla olla sisällä luokassa ja välillä myös opettajan luona. Kotonaankin hän sai käydä aika usein koulupäivän aikana ja tullessaan takaisin kouluun, hän oli eri vaatteissa.
Mariia ei ollut mikään hyvä koulussa, mutta kukaan ei kiinnittänyt siihen mitään huomiota. Hän meni eteenpäin joidenkin sellaisten avujen avulla, jotka olivat hänellä jossain näkymättömissä. Hän ei tuonut mitään vahvoja mielipiteitään julki, voi olla ettei hänellä niitä ollutkaan. Hän oli hillitty tyttö, joka säästyi toisten kokemalta kiusaamiseltakin täysin.
Vuodet kuluivat ja hän löysi säyseän poikakaverin joka oli perheen äidinkin mieleen. Äiti oli jollain tavoin uskonnollinen, joten Mariiaa hienovaraisesti painostettiin vakiintumaan ja perustamaan perhe. Pian hän olikin naimisissa ja huomasi että hänen miehensä halusi saattaa hänet raskaaksi tuota pikaa. Ensimmäisen kerran elämässään Mariia koki ahdistuvansa, koska hän halusi jatkaa opintojaan eikä tulla vielä raskaaksi. Todellisuudessa hän ei ollut edes ajatellut lasten hankkimista. Miehen innokas puuhastelu asian tiimoilta sai hänet inhoamaan koko asiaa, mutta inhonsa hän kätki tiukasti sisälleen.
Mariialle kehittyi vähitellen toinenkin ongelma. Hän nimittäin halusi jatkaa opintojaan, sillä hän oli aikoinaan valinnut alan, joka oli enemmän hänen perheensä mieleen kuin hänen itsensä. Nyt hän kuitenkin oli naimisissa ja hänen säyseä miehensä kuunteli Mariian äitiä ja molempien perheiden painostusta enemmän kuin Mariiaa itseään. Mariia koki että hänen elämänsä oli kulkeutunut ihan väärään suuntaan hänen huomaamattaan. Hän tajusi vähitellen että olikin ollut pelokas tyttö jota oli ohjailtu suosion keinoin muka hänen parhaakseen. Nyt hän oli hämillään ja ajoittain erittäin ahdistunut.
Mariia yritti puhua miehelleen, mutta tällä oli aina valmiit vastaukset hänelle; suunta, jonka mukaan heidän oli hyvä kuulemma elää. Ajatukset olivat miltei poikkeuksetta erilaisia kuin Mariialla itsellään ja hän koki ettei häntä kuunneltu oikeastaan ollenkaan. Häntä syyllistettiin monelta suunnalta, jonka seurauksena hänen sisäinen tuskansa yltyi, eikä hän enää tiennyt, mitä hänen tulee tehdä, miten hän ratkaisisi ongelman. Tilanteen hyväksyminen ja omien ajatusten sisään patoaminen tuntui jo mahdottomalta.
Yhtenä iltana kun mies oli poissa, Mariia kävi mielessään kaikenlaisia vaihtoehtoja, joiden myötä saisi elämäänsä jotain vaihtelua, uutta, omanlaistaan, mutta ideat olivat niin älyttömiä että hän hylkäsi ne kaikki. Ei tilannetta olisi korjannut alkoholi, lääkkeet, uskonto, vieraat miehet, avioero tai mikään kaksoiselämä. Mariia oli ansassa, hän käpertyi raskaasti itkemään itsesääliään ja sitä että elämä oli näyttänyt hänelle 'taivaan' joka johdatti 'sarvipäitten valtakunnan' oloiseen tilaan. Sellaiseksi hän oli aina kuvitellut sen paikan.
Mariian mies, Lauri, perinteisin arvoin elämäänsä elävä törmäsi yhtenä päivänä netissä, eräällä kirjoituspalstalla mieheen, joka puhui hänen mielestään vähän epäselvästi, mutta ajatuksia herättävästi. Hän seurasi miehen kirjoituksia kuukausien ajan ja hän oppi huomaamaan että mies oli perehtynyt johonkin itsehoitomenetelmään, ei perinteiseen sellaiseen, mutta johonkin sen kaltaiseen. Viimein Lauri otti yksityisesti mieheen yhteyttä ja he alkoivat tiiviin kirjeenvaihdon netissä.
Lauri oivalsi itseään, omaa elämäänsä ja vaimoaan aina vain paremmin ja paremmin. Hän päätti jonain hetkenä kertoa löytämästään vaimolleen ja pyytää tätäkin mukaan uuteen juttuun tutustumaan. Lauri oli innoissaan. Lähti sinä aamuna kevein mielin töihin ja jätti vakavan näköisen vaimonsa kahvipöydän ääreen. Illalla hän kertoisi että elämä saisi nyt kokonaan uuden suunnan. Hän vihdoin ymmärsi vaimoaan ja tiesi, miten pässinpää olikaan ollut.
Mariia tahollaan oli menettänyt kaiken elämänhalunsa. Hän oli liian pitkään ollut kaltevalla pinnalla, eli aina kun hän toi omia ajatuksiaan jossain esiin, hänet vaiennettiin. Jokainen näkyi tietävän elämästä häntä paremmin. Raskain mielin hän oli tehnyt viimein päätöksensä. Hän ajatteli että se mikä oli kerran ollut hyvin, ei enää koskaan palaa. Hän eli ristiriidassa. Jos hän olisi joojoo nainen, hänen suosionsa palaisi, mutta kun hän oli oma itsensä, häntä väheksyttiin, pilkattiin, pidettiin kummajaisena. Noin tunti miehen lähden jälkeen, hän otti esille varaamansa pillerit. Kädet vapisivat, viha oli hillitsemätön, itkuun oli tukehtua. Raivo, epätoivo, pohjaton väsymys. Jäljellä ei ollut mitään, ei yhtään mitään.
Lauri kävi kukkaukaupan kautta ostamassa vaimolleen tämän rakastamia ruusuja. Tulipunaisia, rakkauden punaisia. Iloisena, suorastaan hilpeänä hän meni kotiin. Huhuili jo ovella, kun oletti vaimon tulleen työstään ennen häntä.
Elettiin iltapäivää kun naapuri kuuli kesken tiskauksensa jonkun miehen karjuvan niin kovaa ja raa'asti ettei ollut koskaan kuullut sellaista ääntä. Myöhemmin hän kuuli ettei Mariiaa enää ole.
Voisitko Pintava olla kiltti ja lopettaa tuon kursiivin systemaattisen käytön viesteissäsi? Tämä ei ole mitään piikittelyä eikä herjausta vaan ihan ystävällisessä hengessä osoitettu rehellinen pyyntö.
Kursiivia voi toki käyttää korostamaan esimerkiksi jotain sanaa tai "lainausta toiselta kirjoittajalta" mutta sitä on oikeasti todella raskas lukea kokonaisen jutun verran edes paperilta ja tietokoneen ruudulta se on vielä raskaampaa.
Voisitko Pintava olla kiltti ja lopettaa tuon kursiivin systemaattisen käytön viesteissäsi? Tämä ei ole mitään piikittelyä eikä herjausta vaan ihan ystävällisessä hengessä osoitettu rehellinen pyyntö.
Kursiivia voi toki käyttää korostamaan esimerkiksi jotain sanaa tai "lainausta toiselta kirjoittajalta" mutta sitä on oikeasti todella raskas lukea kokonaisen jutun verran edes paperilta ja tietokoneen ruudulta se on vielä raskaampaa.
Se pomppii silmille eikä edes innosta lukemaan. Päinvastoin. Mitä tämmöisellä kaltevalla pinnalla on täällä tekemistä. Pintavan puiseva tyyli ei kiinnosta. Pintava vain hamuaa pinnalle. Kirjoittaisi niinkuin muut tavallisella kirjainmallilla. Joka ketjussa tyrkkii silmille milloin vino milloin muuten paksunnos.
Voisitko Pintava olla kiltti ja lopettaa tuon kursiivin systemaattisen käytön viesteissäsi? Tämä ei ole mitään piikittelyä eikä herjausta vaan ihan ystävällisessä hengessä osoitettu rehellinen pyyntö.
Kursiivia voi toki käyttää korostamaan esimerkiksi jotain sanaa tai "lainausta toiselta kirjoittajalta" mutta sitä on oikeasti todella raskas lukea kokonaisen jutun verran edes paperilta ja tietokoneen ruudulta se on vielä raskaampaa.
Se pomppii silmille eikä edes innosta lukemaan. Päinvastoin. Mitä tämmöisellä kaltevalla pinnalla on täällä tekemistä. Pintavan puiseva tyyli ei kiinnosta. Pintava vain hamuaa pinnalle. Kirjoittaisi niinkuin muut tavallisella kirjainmallilla. Joka ketjussa tyrkkii silmille milloin vino milloin muuten paksunnos.
Mariian mies, Lauri, perinteisin arvoin elämäänsä elävä törmäsi yhtenä päivänä netissä, eräällä kirjoituspalstalla mieheen, joka puhui hänen mielestään vähän epäselvästi, mutta ajatuksia herättävästi. Hän seurasi miehen kirjoituksia kuukausien ajan ja hän oppi huomaamaan että mies oli perehtynyt johonkin itsehoitomenetelmään, ei perinteiseen sellaiseen, mutta johonkin sen kaltaiseen. Viimein Lauri otti yksityisesti mieheen yhteyttä ja he alkoivat tiiviin kirjeenvaihdon netissä.
Lauri oivalsi itseään, omaa elämäänsä ja vaimoaan aina vain paremmin ja paremmin. Hän päätti jonain hetkenä kertoa löytämästään vaimolleen ja pyytää tätäkin mukaan uuteen juttuun tutustumaan. Lauri oli innoissaan. Lähti sinä aamuna kevein mielin töihin ja jätti vakavan näköisen vaimonsa kahvipöydän ääreen. Illalla hän kertoisi että elämä saisi nyt kokonaan uuden suunnan. Hän vihdoin ymmärsi vaimoaan ja tiesi, miten pässinpää olikaan ollut.
Mariia tahollaan oli menettänyt kaiken elämänhalunsa. Hän oli liian pitkään ollut kaltevalla pinnalla, eli aina kun hän toi omia ajatuksiaan jossain esiin, hänet vaiennettiin. Jokainen näkyi tietävän elämästä häntä paremmin. Raskain mielin hän oli tehnyt viimein päätöksensä. Hän ajatteli että se mikä oli kerran ollut hyvin, ei enää koskaan palaa. Hän eli ristiriidassa. Jos hän olisi joojoo nainen, hänen suosionsa palaisi, mutta kun hän oli oma itsensä, häntä väheksyttiin, pilkattiin, pidettiin kummajaisena. Noin tunti miehen lähden jälkeen, hän otti esille varaamansa pillerit. Kädet vapisivat, viha oli hillitsemätön, itkuun oli tukehtua. Raivo, epätoivo, pohjaton väsymys. Jäljellä ei ollut mitään, ei yhtään mitään.
Lauri kävi kukkaukaupan kautta ostamassa vaimolleen tämän rakastamia ruusuja. Tulipunaisia, rakkauden punaisia. Iloisena, suorastaan hilpeänä hän meni kotiin. Huhuili jo ovella, kun oletti vaimon tulleen työstään ennen häntä.
Elettiin iltapäivää kun naapuri kuuli kesken tiskauksensa jonkun miehen karjuvan niin kovaa ja raa'asti ettei ollut koskaan kuullut sellaista ääntä. Myöhemmin hän kuuli ettei Mariiaa enää ole.
Miten Laurin ja kukkien kävi, kun Mariia lakkasi olemasta? Oliko tää jutun talvi- vai kesäversio? Kesään olisi voinut kirjoittaa uudet häät jos Lauri olisi hukkunut talvikalassa jään alle.
Sivut
Kaltevalla pinnalla, erään tytön kasvutarina pelokkaasta tytöstä naiseksi, joka lopulta uskaltautuu olla oma itsensä. Vaikka vuodet ovat vierineet, ei ole myöhäistä liukua kaltevalta pinnalta siihen mitä on aina halunnut.
Kaikille sitten tiedoksi jo etukäteen että tarina on fiktio.
Mariia syntyi perheeseen joka oli varsinainen 'suojelukohde' pikkukaupunkilaisten keskuudessa, kaupungin, jossa kaikki tunsivat toisensa tai ainakin olivat tuntevinaan. Isä oli jonkinmoinen yrittäjä, mutta samalla erittäin alkoholisoitunut. Äiti kotona hoitamassa lapsia, joita olikin aika monta. Mariia oli heistä nuorin.
Jo nuorena Mariia oppi että hän oli hyvin suosittu ja rakastettu. Hän huomasi kyllä että oli erilainen muihin tyttöihin verrattuna. Aina hyvin puettu, hiukset puhtaat, sopusuhtainen varsi, eli tyttö poikienkin mieleen. Myös opettaja piti hänestä ja suhtautui häneen aina hyvin myönteisesti ja kannustavasti.
Mariia oppi vähitellen ajattelemaan että näin asioiden kuuluukin olla, hänen kuuluu olla suosittu ja muiden yläpuolella. Hänessä oli siis pakko olla 'sitä jotakin'. Hän käyskenteli koulun pihalla ylisuurissa sisarustensa vaatteissa, joita hänen päällään oli yleensä monta kerrosta. Tyyli puki hänen vähän ylihoikkaa varttaan. Aina häntä ei haluttanut olla pihalla, ja hän sai erityisluvalla olla sisällä luokassa ja välillä myös opettajan luona. Kotonaankin hän sai käydä aika usein koulupäivän aikana ja tullessaan takaisin kouluun, hän oli eri vaatteissa.
Anna mennä toki lepikkoonkin. Mutta älä yritä runoilla. Sellainen on kamalaa!!!
Täälläkin on peukkupaniikki. Voi hyvää päivää!
Mariia ei ollut mikään hyvä koulussa, mutta kukaan ei kiinnittänyt siihen mitään huomiota. Hän meni eteenpäin joidenkin sellaisten avujen avulla, jotka olivat hänellä jossain näkymättömissä. Hän ei tuonut mitään vahvoja mielipiteitään julki, voi olla ettei hänellä niitä ollutkaan. Hän oli hillitty tyttö, joka säästyi toisten kokemalta kiusaamiseltakin täysin.
Vuodet kuluivat ja hän löysi säyseän poikakaverin joka oli perheen äidinkin mieleen. Äiti oli jollain tavoin uskonnollinen, joten Mariiaa hienovaraisesti painostettiin vakiintumaan ja perustamaan perhe. Pian hän olikin naimisissa ja huomasi että hänen miehensä halusi saattaa hänet raskaaksi tuota pikaa. Ensimmäisen kerran elämässään Mariia koki ahdistuvansa, koska hän halusi jatkaa opintojaan eikä tulla vielä raskaaksi. Todellisuudessa hän ei ollut edes ajatellut lasten hankkimista. Miehen innokas puuhastelu asian tiimoilta sai hänet inhoamaan koko asiaa, mutta inhonsa hän kätki tiukasti sisälleen.
Mariialle kehittyi vähitellen toinenkin ongelma. Hän nimittäin halusi jatkaa opintojaan, sillä hän oli aikoinaan valinnut alan, joka oli enemmän hänen perheensä mieleen kuin hänen itsensä. Nyt hän kuitenkin oli naimisissa ja hänen säyseä miehensä kuunteli Mariian äitiä ja molempien perheiden painostusta enemmän kuin Mariiaa itseään. Mariia koki että hänen elämänsä oli kulkeutunut ihan väärään suuntaan hänen huomaamattaan. Hän tajusi vähitellen että olikin ollut pelokas tyttö jota oli ohjailtu suosion keinoin muka hänen parhaakseen. Nyt hän oli hämillään ja ajoittain erittäin ahdistunut.
Mariia yritti puhua miehelleen, mutta tällä oli aina valmiit vastaukset hänelle; suunta, jonka mukaan heidän oli hyvä kuulemma elää. Ajatukset olivat miltei poikkeuksetta erilaisia kuin Mariialla itsellään ja hän koki ettei häntä kuunneltu oikeastaan ollenkaan. Häntä syyllistettiin monelta suunnalta, jonka seurauksena hänen sisäinen tuskansa yltyi, eikä hän enää tiennyt, mitä hänen tulee tehdä, miten hän ratkaisisi ongelman. Tilanteen hyväksyminen ja omien ajatusten sisään patoaminen tuntui jo mahdottomalta.
Yhtenä iltana kun mies oli poissa, Mariia kävi mielessään kaikenlaisia vaihtoehtoja, joiden myötä saisi elämäänsä jotain vaihtelua, uutta, omanlaistaan, mutta ideat olivat niin älyttömiä että hän hylkäsi ne kaikki. Ei tilannetta olisi korjannut alkoholi, lääkkeet, uskonto, vieraat miehet, avioero tai mikään kaksoiselämä. Mariia oli ansassa, hän käpertyi raskaasti itkemään itsesääliään ja sitä että elämä oli näyttänyt hänelle 'taivaan' joka johdatti 'sarvipäitten valtakunnan' oloiseen tilaan. Sellaiseksi hän oli aina kuvitellut sen paikan.
Ihan hyvää tarinan kerrontaa Pintavalla!
Johanna Kurkela - Ei panikoida
Sopii hyvin tarinan Mariialle.
https://youtu.be/l6OTcSfp-BQ
Kiitti!
Mariian mies, Lauri, perinteisin arvoin elämäänsä elävä törmäsi yhtenä päivänä netissä, eräällä kirjoituspalstalla mieheen, joka puhui hänen mielestään vähän epäselvästi, mutta ajatuksia herättävästi. Hän seurasi miehen kirjoituksia kuukausien ajan ja hän oppi huomaamaan että mies oli perehtynyt johonkin itsehoitomenetelmään, ei perinteiseen sellaiseen, mutta johonkin sen kaltaiseen. Viimein Lauri otti yksityisesti mieheen yhteyttä ja he alkoivat tiiviin kirjeenvaihdon netissä.
Lauri oivalsi itseään, omaa elämäänsä ja vaimoaan aina vain paremmin ja paremmin. Hän päätti jonain hetkenä kertoa löytämästään vaimolleen ja pyytää tätäkin mukaan uuteen juttuun tutustumaan. Lauri oli innoissaan. Lähti sinä aamuna kevein mielin töihin ja jätti vakavan näköisen vaimonsa kahvipöydän ääreen. Illalla hän kertoisi että elämä saisi nyt kokonaan uuden suunnan. Hän vihdoin ymmärsi vaimoaan ja tiesi, miten pässinpää olikaan ollut.
Mariia tahollaan oli menettänyt kaiken elämänhalunsa. Hän oli liian pitkään ollut kaltevalla pinnalla, eli aina kun hän toi omia ajatuksiaan jossain esiin, hänet vaiennettiin. Jokainen näkyi tietävän elämästä häntä paremmin. Raskain mielin hän oli tehnyt viimein päätöksensä. Hän ajatteli että se mikä oli kerran ollut hyvin, ei enää koskaan palaa. Hän eli ristiriidassa. Jos hän olisi joojoo nainen, hänen suosionsa palaisi, mutta kun hän oli oma itsensä, häntä väheksyttiin, pilkattiin, pidettiin kummajaisena.
Noin tunti miehen lähden jälkeen, hän otti esille varaamansa pillerit. Kädet vapisivat, viha oli hillitsemätön, itkuun oli tukehtua. Raivo, epätoivo, pohjaton väsymys. Jäljellä ei ollut mitään, ei yhtään mitään.
Lauri kävi kukkaukaupan kautta ostamassa vaimolleen tämän rakastamia ruusuja. Tulipunaisia, rakkauden punaisia. Iloisena, suorastaan hilpeänä hän meni kotiin. Huhuili jo ovella, kun oletti vaimon tulleen työstään ennen häntä.
Elettiin iltapäivää kun naapuri kuuli kesken tiskauksensa jonkun miehen karjuvan niin kovaa ja raa'asti ettei ollut koskaan kuullut sellaista ääntä. Myöhemmin hän kuuli ettei Mariiaa enää ole.
Kerronta on väritöntä, hengetöntä, ykstotisen puisevaa, jäykkää junnaamista.
Voisitko Pintava olla kiltti ja lopettaa tuon kursiivin systemaattisen käytön viesteissäsi? Tämä ei ole mitään piikittelyä eikä herjausta vaan ihan ystävällisessä hengessä osoitettu rehellinen pyyntö.
Kursiivia voi toki käyttää korostamaan esimerkiksi jotain sanaa tai "lainausta toiselta kirjoittajalta" mutta sitä on oikeasti todella raskas lukea kokonaisen jutun verran edes paperilta ja tietokoneen ruudulta se on vielä raskaampaa.
Se pomppii silmille eikä edes innosta lukemaan. Päinvastoin. Mitä tämmöisellä kaltevalla pinnalla on täällä tekemistä. Pintavan puiseva tyyli ei kiinnosta. Pintava vain hamuaa pinnalle. Kirjoittaisi niinkuin muut tavallisella kirjainmallilla. Joka ketjussa tyrkkii silmille milloin vino milloin muuten paksunnos.
Voihan sitä jättää lukematta, jos ei kiinnosta. Vapaus on valita, mulle kyllä kelpaa Pintavan tarinat.
Itsensä esiintuontiyritys.
Jos jaksan niin luen myös Pintavan tarinoita, tuntuu vaan et on joka puolella nyt tarinabuumi, kaikkeen ei jaksa paneutua.
Mistä näitä myrkynkeittäjiä riittääkin?
Eikö kenelläkään teistä ole elämässä muuta kuin katkeruutta jota täällä puratte tuntemattomiin kirjoittajiin.
Sepä se taitaa olla pahinta kun ihminen itseensä pettyy! Aina on kasvun varaa, jokaisella.
Täällä saa vain pahaa mieltä, peruutan lähtökuoppiin ja pysyn poissa.
Helpottiko? Minua ainakin.
Miten Laurin ja kukkien kävi, kun Mariia lakkasi olemasta? Oliko tää jutun talvi- vai kesäversio? Kesään olisi voinut kirjoittaa uudet häät jos Lauri olisi hukkunut talvikalassa jään alle.
Sivut