Olen asunut koko aikuisikäni kerrrostaloissa. Se jo on riittävä syy.  Nyt en asu mutta syyt pätevät yhä. Koirat on tarkoitettu taigoilla vapaana juoksenteluun. Ynnä muissa luonnontiloissa. Kissiosta ei nyt puhuta mitään.

Tässä  kymmenen syytä  :

En  kehtaa hankkia sekarotuista.  Olen itseäni kunnioittava ihmisolio. Jos hankin on keksittävä  rotu. Vaikka  jamaikalainen avantokoira. Nyt on rotu. Se ja sama. Koiran mielestä.

Ainainen haukkuminen - oli yö tai päivä. Yieensä öisin  haukku tuplantuu, onhan aika kun kaikkien kuolevaisten pitäisi olla unten mailla. Koiran mielestä, Kuu, ikkunasta mollottava on oiva haukkumiskohde.  Koiran mielestä.

Pentuna varsinkin. Joillain yksilöillä jatkuu läpi elon :  Järsityt kengät..Useampi pari. Koiran mielestä lisä-ainepitoinen ravinto. Välttämätön. Voisi nostaa hattuhyllylle koska koira ei osaa lentää vaikka joskus laittaa epäilemään että osaa mutta kun sinne ei sovi. Ynnä kaikki  mikä lattiaan koskettaa toimii lisäravinteena. Verhot, huonekalujen jalat. Kakka-pissakasat ihmisolion matoilla, sängyiläkin. Hyyskä jokapaikassa. Koiran mielestä.

Ei nuku kalliissa omassa punkassa. Tahtoo ihmisolion punkkaan. Ulisee makkarin oven takana kunnes pääsee. Ainoa oikea punkka on ihmisolion punkka. Koiran mielestä.

Hinkkaa ensimmäisen kaulapantansa huonekaluihin, mattoihin kunnes saa  irti. Sen jälkeen järsii sen lisäravinteenä. Ostat kalliin uuden vaikka ei kuulu helyt koiralle. Koiran mielestä.

Ei suostu nauttimaan tavallista ihmisoiiomuonaa. Patsi sokeria, pullaa ja keksejä. Koiranruoka, kalllis on ainoa oikea . Koiran mielestä.

Levittelee luitaan pitkin permantoa. Joihin ihmisolio lankeaa öisillä  hyyskäreissuilla. Päivisinkin. Rasvaläntit matoissa.  Ainoa oikea paikka luille pehmeät matot. Koiran mielestä.

Pesu. Kylpyhuoneessa vedenpaisumus. Saunottaja-olio läpimärkä. Murina ynnä irvistely ammeessa saa sydänkohtauksen partaalle. Haiseva koira on ainoa oikea koira. Koiran mielestä. 

Turkin harjaus samaten. Vaikka kuinka kuivaisi , hiustekuivaajallakin jos ottaa puremisriskin.  Ravistelee koira turkkinsa kuivaksi olkkarin perisialaiselle. Koirakarvoja lilluu ihmisolion aamupuurossa. Ihmisolion matoilla, pyhäkuteissa, kaikkialla. Ei lähde tavallisella imuroinnilla.  Ystävätär toteaa juhla-lenninkiä kutsuilla silmäillen vahingoniloisena . "Ai, sulla on koira. Kiva. Minkärotuinen. " Kuuluvat irtokarvat jokapaikkaan. Koiran mielestä.

Uikoilu. En suostu jokaikinen päivä vuodessa, useita kertoja päivässä hihnanjatkeena, pissakakkakummina, jätöksenkerääjänä toimaan. En tahdo hytistä kolmenkymmenen asteen pakkasessa. odottamassa puskan juurella milloin koira toimii. Saada sääliviä katseita töihinmenijöiltä. En kaatosateeseen enkä millään muillakaan luonnonilmöillä suostu jäisille kulkuväyilille lämpimästä, koiran ja minun  yhteisestä punkasta kömpimään ties mihin koiranilmaan. Suuri nautinto on  luonnonilmiöt koiran mielestä.

Pipiksi tulemisesta, ihmisolion  saati koiran en puhu mitään. Eläintohtorista. Se on jo liian ikävää. Koirankin mielestä.

Minä tottakai ihastelen muiden koiria. Siis kun ne ulkoilluttavat jotakuta muuta uhria,  ihmisoiiota kuin minua. Toivon ettei näy vahingonilo kun kysyn : " Ai, Sulla o koira. Kiva. Minkärotuinen. "

Kuva valehtelee. Koira ei ole minun paras ystäväni.

Juuli

Sivut

Kommentit (24)

Vierailija

Jotenkin oli arvattavissa ettei Juuli ole "koira-ihmisiä".

Jotenkin oli arvattavissa että käymäläinen on jäykkistosikko.

tililii

Juuli

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kymmenen hyvää syytä Juulilta, ja listaa voisi vielä jatkaa. En nyt vaan jaksa ottaa koiraihmisten haukkuja päälleni, kun ulkonakin sataa kaatamalla.

Hyvää pyhää,

ilman karvoja ja hampaita:

Laiska-Lissu

Vierailija

Jotenkin oli arvattavissa ettei Juuli ole "koira-ihmisiä".

Ihan asiallinen kommentti käypäläiseltä. Siltähän tuo on tuntunut.

Vierailija
Vierailija

Jotenkin oli arvattavissa ettei Juuli ole "koira-ihmisiä".

Ihan asiallinen kommentti käypäläiseltä. Siltähän tuo on tuntunut.

 

Onko käymäläisestä mukavaa kun  koira pissii niskaan siellä pusikossa.

tlii

Juuli

Kerrostaloissa melkein ikäni asuneena en ole juuri koirista häiriintynyt. Enkä lalsistakaan. Molempia pitää kouluttaa selviytymään erilaisiata asioista mm. kerrostaloasumisesta. Aikuisia ihmisiä kyllä olen tavannut, jotka melskaavat yökausia ja ulvovat milloin mitäkin.

kirsikankukka55

Ps. Jos koira pissaa toisen ihmisen päälle, on vika siellä talutushihnan toisessa päässä

Ei ole. Jalan nosto pissaamistarkoituksessa on salamanopea.      Mitä ne lalsit on joista et häriinny. En ole tavannut joten en voi kouluttaakaan. Koiran haukunta joka on sille luontainen on  paha kitkettävä. Kuin kkta kiellettäisiin puhmasta.  Minusta eläimen pito kerrostalossa paitsi kultakalat on rääkkäystä.

Ihan takuulla on käymäläisiäkin varten muita asuinpaikkoja kuin koirien käymälät.

Juuli

Vierailija

Tämä aihe näytti niin kiintoiselta että piti tulla ihan katsomaan. Minulla ja exällä oli pieni luppakorvainen seurakoira joskus kauan sitten kun oltiin kaksin. Se oli mukana kaikkialla, oikein innokas puuhahöpsö lähtemaan autoon ja ulos, mihin vaan. Pikkukoiralle riitti pienemmätkin lenkit, eikä kukaan valittanut sen haukkuneen päivällä yksin kotona. Asuimme ensin kerrostalossa ja sitten muutimme rivitaloon, naapureiden kanssa ei tullut ongelmia.

Kerran exä kävi poikamieskaverinsa luona koiran kanssa ja se oli yllättäin alkanut koipea nostella poikamiehen tuolinselustalla roikkuneelle villanutulle. Exä oli hokannut heti tilanteen ja siirtyi huoneen eri laidalle koiran kanssa. Täysin odottamaton reaktio sisäsiistiltä koiralta, se vainusi jonkin hajun, jonka olisi merkannut itsekin.

Koiramme sairastui kun odotin esikoistamme ja se piti viedä viimeiselle piikille. Sen jälkeen ei ole koiraa ollut, enkä enää osaisi sitoutua jatkuvasti sen hoitoon, vaikka olen ikuisesti heikko pikkukoiriin.

Nyk.miesystävällä on pikkuinen Chihuahua, ilopilleri ja vauhtiveikko.

Lupauduin kahdeksi viikoksi huoltamaan jälkikasvuni jälkikasvun koiraa. He lähtivät nauttimaan lomasta etelän lämössä. Viikko on kulunut ja vaikka koira on hyvin pieni ja hyvin ihana, olen jo melko kypsä. Asun nykyään kerrostalossa. Hissittömässä ja kolmannessa kerroksessa. Käyn päivittäin muutenkin lenkillä. Mutta vain kun itse haluan. En neljää kertaa päivässä ja ensimmäistä lenkkiä en tee ennen klo kuutta aamulla. Nyt teen ja viimeisen illalla klo 21-22. Säällä kuin säällä. Koira syö kyllä melkein samaa ruokaa kuin minä. Kaikki ei kelpaa sille. Koiralla on oma peti mukana. Se nukkuu kuitenkin sohvallani, laiskanlinnassani ja sängyssäni. Jne.....

Itselläni oli koira omakotitalossa asuessamme. Sen nukuttua pois päätin ei enää koiraa, kun luopuminen tekee kipeää. Nyt on tullut monta uutta syytä miksi ei ikinä enää koiraa. Ja tärkein syy on mukavuuden haluni. 

Hatunnosto (eikä takatassun nosto) Sinulle kumminkin, kun mahdollistit nuorille virkistävän loman. Tuttava kertoi, että hänen oli ikävä viedä koira hoitolaan matkan ajaksi, kun ei sukulaisille voinut viedä.

Juuli d
Vierailija
Vierailija

Jotenkin oli arvattavissa ettei Juuli ole "koira-ihmisiä".

Ihan asiallinen kommentti käypäläiseltä. Siltähän tuo on tuntunut.

 

Onko käymäläisestä mukavaa kun  koira pissii niskaan siellä pusikossa.

tlii

Juuli

täysin turha kommentti juulilta? Tekiskö mieli alkaa taas riitelemään? Kyllä se on niin, että vika hihnan toisessa päässä, niinkuin KK sanoikin, jos koira päälle pissii.

Juuli d
Vierailija
Vierailija

Jotenkin oli arvattavissa ettei Juuli ole "koira-ihmisiä".

Ihan asiallinen kommentti käypäläiseltä. Siltähän tuo on tuntunut.

 

Onko käymäläisestä mukavaa kun  koira pissii niskaan siellä pusikossa.

tlii

Juuli

Koira pissii niskaan???!!!

No väliäkös sillä jos kohde makaa siellä maassa rähmällään, tietystä syystä....

 

Vierailija
Juuli d
Vierailija
Vierailija

Jotenkin oli arvattavissa ettei Juuli ole "koira-ihmisiä".

Ihan asiallinen kommentti käypäläiseltä. Siltähän tuo on tuntunut.

 

Onko käymäläisestä mukavaa kun  koira pissii niskaan siellä pusikossa.

tlii

Juuli

täysin turha kommentti juulilta? Tekiskö mieli alkaa taas riitelemään? Kyllä se on niin, että vika hihnan toisessa päässä, niinkuin KK sanoikin, jos koira päälle pissii.

täysin turha  kommentti käymäläiseltä. Ei koira eikä omistaja voi tietää että  puskassa majaillaan. Se kun ei ole ihmisolion  olopaikka.

tilu

Juuli

Virkistävää, kun taas on taisteluhansikas heitetty - tai tässä tapauksessa koirien retuuttama Sidoste-sukka (jos muistatte vanhan TV-mainoksen).

Minä en ole mikään koiraihminen, vaikka meillä koiria on ollutkin lapsuuskodissani monia vuosia. En silti vihaakaan koiria. Olen asunut aika monenlaisissa taloissa, eikä koiran haukkuminen ole häirinnyt kuin muutaman kerran. Koirakin on laumaeläin ja siksi se tietenkin ikävöi yksin jätettynä. Joku tekee sen haukkumalla, joku jollain muulla tavalla. Harvassa on kuitenkin olleet haukkuvat koirat kerrostaloissa, joissa itse olen asunut.

Koirista on paljon hupia ja hyötyä. Ja alentaahan koiran silittely sitä verenpainettakin, mikä olisi sangen suotavaa joillekin, joilla paineet taitavat huidella taivaissa.

Varmasti on ihan hyvä juttu, ettei Juuli ota koiraa. On hyvä tunnistaa itsessään ne esteet lemmikin pidolle.

Hyvää yötä

Seurasin eräältä maastoetsinnältä palattuani tätä keskustelua. Tarkkavainuiset labbikset löysivät metsään eksyneen muistisairaan ja hän pääsi ajoissa lepäämään hyvin uupuneena harhailtuaan tuntikausia märässä luonnossa.

Aina ei ole käynyt näin onnellisesti, vainajiakin olemme löytäneet.

Mietin, miksi joidenkin ihmisten täytyy olla ehdottomia mielipiteissään koirien suhteen. Entä, jos itse eksyy maastoon epäsopivissa varusteissa, vaikkapa sairaalan vaatteissa, eikö silloin toivoisi etsintäkoirien apua? Nämä yksilöt ovat tehneet monta vuotta töitä ohjaajansa kanssa ja paitsi, että osaavat käyttäytyä, pelastavat aktiivisesti ihmishenkiä.

Leevin ohjaaja 

     Miu lapsuuskoton  o olt koirii  kakskii kappaletta. Nii ol kaikis naapuriskii koira.  Ko toine kuol nii toine otettii. Isä ko ja äijä (vaari) kans metsästiit. Oravii ko niist sai tapporaha ko vei etukäpälä vallesmannil. Saip metsoi ja teeriikii. Ja mukavaha se koira ol sillo lapse mielest. Aikuisnaisen oo tutustunt yhtee kennelipitäjää ko pikkukupunkis asuin. Oon käyny näyttelyiskii aika paljo  aikanaa tään kennelittäre kans.  Rotu, koirii siis ennenko kysytte ol venäjä vinttikoirii.  Borzoi. Suetappajii vennäimaalt.

Miul o lisäsk iha työkokemustkii koirist. Ko olin työttömän ja ol velvote nii hakkeuin iha ite trimmaajal pikkukaupunkis töihi. Se se ol touhuu. Trimmaajnaine vaa nosti koira pöyäl.  Ne karvat nyppi elikkä vetel vaa iha paljai  käsi. Ei millää koneel ko iha loppupelis. Hää vetel karvoi ja koira vetel unnii. Mie veteli harjal lattialt karvoi.  Se o se trimmaus tietyil koirallaatuil tehtävä ko kasvaat karvat nii tihheesee et tukehtuu koirapolo nahka. Ol kaikenäköst hilavitkutint siel liikkees koiril myytävän. Takahuonees sit nypiitti karvoi. 

On turha sanoo et mie oisi koirii vihaaja. Mie tykkään koirist  ja ylleensäkkii elläimist senverra ette ota niit  kerrostalloo kärsimää.

Jotjot

Juuli

Vierailija

Totta on, ettei se tee kestään koiran vihaajaa jos ei ole omaa koiraa kotona. Omana osanaan poliisikoirat, opaskoirat ym.on todella arvostettavia, hienoa että sellaisia on.

Hihitellen luin Juulin aloituksen. Herkullisen humoristisestihän toi esille syyt miksei hänellä ole koiraa.

Muutamasta asiasta olen kuitenkin eri linjoilla hänen kanssaan, nimittäin tuosta kerrostalo+koirat. Asun kerrostalossa ja minulla on ollut aina koiria, jopa parhaaseen aikaan kolmekin koiran kutaletta. Koirat eivät ole haukunnallaan koskaan häirinneet naapureita. Kun koira tuodaan pentuna kerrostaloon niin kaikki elämisen äänet ovat tuttuja alusta lähtien, mitä niitä turhaan haukkumaan. Eri asia on jos koira tulee hiljaisesta omakotitalosta kerrostaloon, silloin uudet äänet saattavat ensialkuun saada aikaan haukuntaa.

Kerrostalossa asuvat koirat saavat yleensä myös enemmän liikuntaa kuin omakotikoirat. Kerrostalossa kun koirat on vietävä lenkille ja koirapuistoissakin näkee harvoin omakotieläjien koiria. Omakotitalossa asuessa usein koirat lasketaan vain ovesta pihalle. Omakohtainen kokemus on jotta ei ne koirat siellä yksinään lenkkejä juokse, tekevät tarpeensa ja käyvät rappusille makaamaan. Näin ainakin äitini koirat aina tekivät.

Koira tahi ei, se on aina tarkan harkinnan paikka.

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Suosituimmat