Ethän sorru tähän ruokavalioon ilman kunnon syytä?

klo 5:03 | 25.6.2015
Terveiden ihmisten ei kannata ryhtyä gluteenittomalle ruokavaliolle, josta on tullut peräti hittidieettien kaltainen ilmiö. Lue kymmenen kysymystä monia askarruttavasta gluteiinista!Lue koko juttu
Otsikko ei vastannut asiantuntijan vastauksia. Asiantuntijahan oli sitä mieltä, että gluteenin välttely ei ole terveydelle haitallista, vaikka välttelyyn ei terveydellistä syytä olisikaan.
Gluteenin välttely ei sinällään vaikuta negatiivisesti kenenkään terveyteen, mutta positiivisia vaikutuksia sillä on hyvin suurelle osalle ihmisistä, ehkäpä jopa suurimmalle osalle. Toki välttelyn voi tehdä tyhmästikin, vaikkapa lisäämällä sokerin käyttöään, mutta samalla logiikalla voisi sanoa, että sokerin välttely ei ole järkevää, koska joku voi korvata sokerin alkoholilla.
Vielä reilu 10 vuotta sitten luultiin, että gluteeni on haitallista vain hyvin pienelle osalle (alle 1%) väestöstä. Joka vuosi, kun tieto on lisääntynyt, on tuo väestönosuuden arvio suurentunut. Nykyään tiedetään varmasti, että gluteeni aiheuttaa ongelmia vähintään yli 10% väestöstä (joissain maissa 30%). Ensivuonna lukemat ovat luultavasti taas suuremmat.
Lisäksi suurin osa gluteenia sisältävistä ruuista on muutenkin huonoja terveyden kannalta. Tiedetään myös että gluteeniton ruokavalio auttaa joihinkin terveysongelmiin, jotka eivät välttämättä varsinaisesti liity gluteeniin. Monet gluteenipitoiset ruuat sisältävät esimerkiksi paljon FODMAP-hiilihydraatteja.
Gluteenin välttelyn ainoat huonot puolet ovat sosiaaliset paineet (vieraille tarjotut kahvipullat yms), kalliimpi ruokalasku ja monien (epäterveellisten) herkkujen poistuminen ruokavaliosta.
Ihminen ei tarvitse leipää. Tässäkin artikkelissa leipä on keskeisessä asemassa. Ruisleipä aiheuttaa monille paljon erilaisia vatsavaivoja. Jätin kokonaan rukiin pois ja ilmavaivat ja vatsan möyryäminen loppuivat heti. On suorastaan edesvastuutonta, että rukiin terveellisyyttä hehkutetaan jatkuvasti.
Samaa mieltä. Ei nyky-ihminen tarvitse enää samanlaista voimaruokaa kuin sata vuotta sitten eläneet ja fyysisesti raskasta työtä tehneet ihmiset.